seuraava »

[noitatäti]

Kävin tänään arkeologisella kaivauksella, 700 vuotta vanhaa hautausmaata kaivellaan (siihen osaan hautausmaasta tulee syksyllä liikenneympyrä).

Kolme arkeologia/opiskelijaa raaputti luurankoa, tekivät huolellista työtä. Paikallislehden mukaan sieltä on löytynyt jo 15 luurankoa, miehiä, naisia ja lapsia;varhaiskristillinen hautakohta, eli vaikka kirkon lähellä, hautoihin pantiin esineitä varallisuuden mukaan.

Tuli siitä luurangosta kumman surullinen tunne. Vaikea selittää. Toivon, etten olisi käynyt katsomassa koko hautausmaata. Periaatteessa arkeologia kiinnostaa ja lukioaikana se oli mielessä opiskeluvaihtoehtona. Ja kaikkihan me kuollaan.

Miksi ihmeessä tuosta tuli niin paha olo?

[Asterix]

Hmm, vaikea sanoa, ehkä paha olo tuli siitä, että heidän hautarauhaansa, siis lepoa häiritään?
No.. kyllä ne uuden lepopaikan saavat pian.

Tuskin mitään muuta pahaa asiaan liittyy -onhan ne aikalaistensa rituaalimenoin "siunattu",
siis saatettu ikuiseen lepoonsa.

[noitatäti]

Hyvä kommentti. Tuskin se ahdistus tulee hautarauhasta kuitenkaan, ovathan saaneet maata monin verroin verrattuna tavalliseen hautuumaahan.

Ehkä tämä on jotakin omaa heikkoutta, ei kestä nähdä yhtä luurankoa.

[Ratkaisu]

Ehkä se on osittain sitä, että nykyihmiset eivät useinkaan näe kuolemaa läheltä ja sitä pelätään. Harvan arkielämään kuitenkaan kuuluu luurankojen katseleminen. Ehkä ajatus siitä, että nuo ovat olleet eläviä ihmisiä, aivan kuten minä nyt olen, tekee olosta epämukavan. Itseäni ainakin ällöttää ja tulee paha olo jo katsoa csi:tä ja sairaalasarjoja, kun samalla ajattelee, että tuollainen minä olen sisältä ja tuolta minunkin ruumis sitten joskus voi näyttää.

[Asterix]

Ehkä se on osittain sitä, että nykyihmiset eivät useinkaan näe kuolemaa läheltä ja sitä pelätään. Harvan arkielämään kuitenkaan kuuluu luurankojen katseleminen. Ehkä ajatus siitä, että nuo ovat olleet eläviä ihmisiä, aivan kuten minä nyt olen, tekee olosta epämukavan.

Niin, saattaapi olla.
Tosin tämä sai mut miettimään, että olenko mä jotenkin kovettunut näkemään kuolleita
-varmaan se pahin on nähty ihan lähipiirissä ja perheen sisällä
ja muutaman kesän jälkeen nuorena tyttönä, kun oli potilas -ja ruumiskuljettajana
sairaalassa kesäduunissa, niin musta ei tunnu nuo raadot niin pahalle..?

Mä olin tutustumassa yhteen vanhaan hautakatakombiin täällä
ja kyllä mua hirvitti ja aiheutt painajaisunia enemmän ne hiiret ja rotat siellä,
kuin niiden kaluamat luurangot.

[noitatäti]

Täällä katsotaan Teho-osaston vanhoja jaksoja joka ilta, välillä jopa itkeä pillitän kovaan ääneen. On se kuitenkin maailmankaikkeuden parhaiten käsikirjoitettu sarja.

Enemmän tuossa luurangossa taisi pelottaa, että noin voi menettää jonkun läheisen. Ja että jos on kerran haudattu, antaisi olla.

Olen nähnyt katakombeja aikanaan, tähän verrattuna ne eivät tuntuneet miltään, ehkä olen herkistynyt itse.

[Asterix]

Niin... mua hirvittää, jos mä näen väkivaltaa -eläville olennoille, ihmisiä tai eläimiä..
...ja ajattelen, että kamalaa, jos tuo sattuu jollekin läheiselleni ja mietin sitä kipua
ja kärsimystä.

...mutta kuolleet.. naa.. ei kait ne enään mitään tunne...?

Miksiköhän suurin osa ihmisistä ei kunnioita elävää ihmistä,
mutta kuollutta ihmistä ne suorastaan pelkää, että siitä ei saa esim. pahaa sanaa sanoa,
vaikka elävää voi haukkua ihan mielin määrin..?

[Ratkaisu]

Aika hyvinhän tuo tuli ilmi kun tony halme kuoli. Ennen kuolemaa hänestä kirjoitettiin ilkeitä ja loukkaavia juoruja tai sensaatiolööppejä joka viikko seiskaan ja iltapäivälehtiin, mutta kuoleman jälkeen miehestä ei olisi enää saanut sanoa mitään. En aina oikein ymmärrä tuollaista. Ei ihmisestä tule yhtäkkiä mukava tai upea persoona vaikka kuolema korjaisi.

[noitatäti]

Kyllä minä sen tonyn olisin ottanut, jos se olisi pössytellyt hieman vähemmän, karismaattisempaa tyyppiä sai etsiä.

Sasha, aivan totta mitä kirjoitat, siksi tuntuu aaina vain tyhmemmältä tuo luurangon miettiminen.

[Ratkaisu]

Niin no, en nyt varsinaisesti tonya tarkoittanut, vaan sitä kohua mikä syntyi hänen kuolemansa jälkeen mediassa. En tiedä muistaako sitä enää kukaan, mutta mielestäni se oli aika älytön.

[Asterix]

Sasha, aivan totta mitä kirjoitat, siksi tuntuu aaina vain tyhmemmältä tuo luurangon miettiminen.

No ja, ei sen miettiminen tyhmää ole. Sait miettimään mut omaa suhtautumistani kuolleisiin,
että otanko sen vähän liiankin heppoisesti
-ilman toisen kuoleman ja elottoman kehon kunnioitusta?

[nikki]

Tytär (moninkertainen  ) oli siivoojana patologian laitoksella.
Eniten häntä heikotti kumihanskojen ja desifiointiaineiden haju.
Häntä heikottaa elvytystilanne kadulla ja sairaalan haju,
eli häntä ei heikota kuolleet vaan kohta mahdollisesti kuolevat ?

Itellä on muistikuva lapsuudesta vasikan pääkallosta, joka kihisi mustia pieniä matoja ja päätin tuolloin että minutpa polttohaudataan.
Maalla kasvananeena ja sitä työtä tehneenä (eläinten kuolemat, lopettamiset arkipäivää) kuoleman ottaa jotenkin luonnollisena elämän kiertokulkuun kuuluvana. Kotona teurastettiin ja sianverta vatkata piti.
Ja kuten sasha sanoi, enemmän sitä kärsii nähdessään eläimen kärsivän eikä ite voi tehdä mitään,
rukoilee vaan vieressä että tulis se teurasauto jo..

Jossain dokumentissa tutkittiin gladiaattorin pääkalloa ja minusta oli mielenkiintoista saada tietää silloin käytössä olleesta kolmikärki-aseesta, jonka iskuun mies oli kuollut.
Se pisti miettimään esim. Neptunuksen lällyjä tulkintoja.......

[sansai]

Maailman parasta kuolemaan suhtautumisen miettimisterapiaa saa katsellessa Mullan alla-sarjan alusta loppuun. Nimimerkillä dvd-boksit ostaneena. Siellä käsitellään oikeastaan kaikki mahdollinen kuolemaan liittyen, kätkytkuolemasta salamaniskuun kuolleet, sekä tietenkin vanhusten hiljaiset, rauhalliset poistumiset. Jopa muutama luurankotapaus.

Mielenkiinnosta, pyöriikö palstalla ketään ammatikseen kuoleman kanssa työskentelevää? Hautausurakoitsijaa, vaikkapa pappia, sairaanhoitajia nyt ainakin enemmän kuin yksi tai kaksi.

annaelen

Täällä yksi saattohoito työssä pakertanut .Luurankojen näkeminen aiheuttaa minulla aina surua,aivan erilainen tuntemus,kuin vainajan kohdalla.Luuranko on kuin lopullisesti riisuttu ihminen,runko,jonka varassa kaikki on ollut.Samoin kuin palanut talo,josta on jäljellä savupiippu,kertomassa voimakkaasta elämästä joskus ennen.

[kimo]

Täällä yksi saattohoito työssä pakertanut .Luurankojen näkeminen aiheuttaa minulla aina surua,aivan erilainen tuntemus,kuin vainajan kohdalla.Luuranko on kuin lopullisesti riisuttu ihminen,runko,jonka varassa kaikki on ollut.Samoin kuin palanut talo,josta on jäljellä savupiippu,kertomassa voimakkaasta elämästä joskus ennen.

Näin minäkin ajattelen 

En ole luurankoa nähnyt, mutta kuvittelisin sen olevan rankkaa;
nähdä mitä meistä jäljelle jää elämästä täällä...

[noitatäti]

Onpa hyviä kommentteja.

Nikin tyttären 'mahdollisesti kohta kuolevat' puhutti, juuri se on minunkin mielestäni koskettavin vaihe.

Tässä on kuitenkin heti sitten epäloogisuus, miksi tuommoinen 700 v. vanha ranko koskettaa. Rooman katakombitkin ja Pompeijit on aikoinaan koluttu, ei siellä riemuittu, muttei näin pahalta tuntunut.

Niin kuin nuo julkiset ruumiit terapioisivat pahat tuntemuksensa pois. No ei sentään, kai sitä hyväksyy luurangon Roomassa, muttei oman naapurikunnan kaupan nurkalla.

Ukko kävi siellä kaupassa tänään illalla, kyselin, miltä tuntui. Ei kuulemma miltään. Kaivauksella oli muovit päällä ja arkeologit lähteneet viikonlopun viettoon.