http://anandaseva.fi/artikkelit/muinaiset-matriarkaatitVarhaiset matriarkaatit
Aikana 45 000 - 8 000 eKr oli matriarkaatti eli äidinvaltainen järjestys vallitsevin yhteiskuntamuoto maailmassa. Ns. atlantinen sivilisaatio, johon myös vanha Eurooppa kuului, oli pääasiassa matriarkaalinen aina n. 10 000 vuoteen eKr, jolloin alkoi sen vähittäinen muuttuminen patriarkaaliseksi.
Matriarkaatin alkuvaiheessa ihmiset elivät pienissä heimoissa metsästäjinä ja keräilijöinä. Asutus oli harvaa, maata oli paljon eikä kilpailua syntynyt. Heimojen vahvuus oli niiden jälkikasvussa, lasten lukumäärässä ja terveydessä. Niinpä äidinrooli oli merkittävä. Avioliittoa tai parisuhdetta ei ollut, ja äidit johtivat heimoja. Lapset tiesivät, kuka oli heidän äitinsä, mutta isästä ei ollut tietoa eikä asia ketään kiinnostanut. Naista, joka synnytti monta tervettä lasta, alettiin suuresti kunnioittamaan; ja lastenlasten syntyessä kunnioitus isoäitiä kohtaan vaan lisääntyi.
Tuohon aikaan ihmisiä oli vähän ja harvassa eikä eri ryhmien välillä ollut hankauksia, koska saalista oli paljon. Niinpä ei ollut mitään syytä riidellä toisten ryhmien kanssa ja sodankäynti oli harvinaista. Tärkeintä oli säilyä hengissä, ja se oli riippuvaista kyvystä synnyttää vahvoja lapsia, jotka jatkaisivat heimoa, kestäisivät kylmiä talvia, hyvin kylmiä talvia, ja löytäisivät saalista.
Niinpä sen ajan ihmiset tarvitsivat voimakkaita ja terveitä lapsia ja suojaa luonnonvoimia vastaan. Nykyajan avioliittojärjestelmää ei ollut olemassa. Noina aikoina ei tunnettu isyyttä.Kun lapsi varttui, hän oli äitinsä poika tai tytär, eikä ketään kiinnostanut, kuka oli isä. Usein siitä ei edes pidetty lukua. Lapset siis tiesivät vain, kuka oli heidän äitinsä, ja he kunnioittivat äitiään. Naiset jotka synnyttivät monta lasta, tulivat hyvin mahtaviksi, koska heillä oli monta lasta heitä tukemassa.
Heimon johtajaksi nousi nainen, joka oli synnyttänyt mahdollisimman monta tervettä lasta. Hänen luokseen mentiin ennen metsästystä, hän siunasi metsällelähtijät, hänelle tuotiin parhaat palat saaliista, hänelle järjestettiin paras nukkumasija. Ajateltiin, että voimakas heimoäiti oli heimolle eduksi. Heimoäidin tehtävänä oli pitää huoli siitä, että heimon väkiluku kasvoi, että heimo vahvistui ja oli terve ja vauras.Heimoäiti suoritti kaikki tähän tarvittavat rituaalit ja seremoniat. Hänellä ajateltiin olevan yliluonnollisia kykyjä. Jos heimolla alkoi mennä huonosti, heimoäiti vaihdettiin. Jokin heimo saavutti kunnioitusta toisten heimojan silmissä juuri heimoäitinsä mahtavuuden ansiosta.
Naisista joilla oli kykyä nähdä, ennustaa, joilla oli selvänäkökykyä, selväkuuloisuutta saaliin jäljittämiseksi, joilla oli näkyjä tulevista vaaroista ja tietoa kuinka välttyä vaaroilta, tuli hyvin hyödyllisiä heimoille ja heitä kunnioitettiin suuresti. Näihin aikoihin eli joitakin hyvin huomattavia naisia, jotka kehittivät intuitiivista kykyään auttaakseen heimojaan ja jotka myös synnyttivät monta tervettä lasta, ja heistä tuli yhteisönsä johtajia.Jotkut näistä naisista tulivat hyvin mahtaviksi. Heidän klaaneistaan tuli hyvin vahvoja ja suuria ja ne välttivät monet vaarat jotka täydelleen tuhosivat muita klaaneja. Niinpä nämä klaanit tulivat tunnetuiksi muiden klaanien parissa ja nämä naiset tunnettiin ja heitä kunnioitettiin koko seudulla, ja näiden suurien johtajien vuoksi kaikki kunnioittivat tuota klaania. Niin syntyi järjestelmä, jossa klaaniäidit olivat johtajia.
Aikana, jolloin oli joitakin erittäin merkittäviä
klaaniäitejä, kehittyi myös esivanhempien palvonta. Näillä erityisen voimakkailla naisilla, jotka pystyivät vahvistamaan klaaniansa, lisäämään sen väkilukua, jopa yhdistämään klaaninsa useiden muiden klaanien kanssa, oli selvänäkökykyä ja he olivat välttäneet useita heimoa uhkaavia vaaroja; heillä oli paljon varallisuutta sen ajan standardien mukaan, ja niinpä muut klaanit halusivat liittyä yhteen tuon klaanin kanssa, koska he kokivat olevansa turvassa tällaisen klaaniäidin suojissa.
Äiti oli ravinnonantaja, rakkauden lähde, suojelija ja heimosta huolehtija. Äidinäidinäiti oli jälkipolvien korkealle arvostama, ja syntyi kertomuksia entisajan suurista äideistä, jotka olivat tehneet mahtavia tekoja, ja joilla oli suuria voimia suojella ja ravita heimoaan. Näin alettiin palvoa esiäitiä, josta kehittyi jumalattaria ihmisten mielissä; ja näin syntyi ihmiskunnan ensimmäinen uskonto. Joistakin näistä naisista tuli hyvin kuuluisia maagikkoina.
Pian ihmiset alkoivat palvoa heitä ja pitää heitä eräänlaisina jumalina, jumalattarina. Ja kun nuo naiset kuolivat, heitä muisteltiin suurella kunnioituksella ja alettiin tuntea että he vielä kuolemansa jälkeenkin suojelivat heimoa. Monet heimon jäsenet näkivät heitä näyissään ja sanoivat:"Tämä menneen ajan Äiti oli suuri Jumalatar, Hänen armostaan heimomme säästyy myrskyiltä ja maanjäristyksiltä ja muilta luonnonkatastrofeilta. Hän varoittaa meitä unessa, jos tulee ongelmia." Ja useasti he näkivät unessa jumalattaren, menneen ajan klaaniäidin. Näin jumalattaren palvonta kehittyi heimoäitien ja esivanhempien palvonnasta. Nuo jumalattaret pohjautuivat historiallisiin henkilöihin.Jumalattaren kuvia veistettiin puusta ja maalattiin kallioihin. Hänelle kehitettiin erilaisia seremonioita ja palvontamenoja. Jumalattarella oli monta nimeä. Mutta tuon uskonnon alkuperä oli esiäidin palvonnassa.
Luonnon ja eläinten kunnioitus
Luonto nähtiin jumalattaren lahjana ihmiselle ja luontoa kunnioitettiin suuresti: sen ajan ihmisille kaikki oli elävää, myös kivet. Kaikki olivat Suuren Äidin ilmenemismuotoja, jumaluuden ilmentymää, ja kaikki oli tarkoitettu suojelemaan, ohjaamaan ja opettamaan heitä. Eläimillä oli suuri merkitys, sillä niistä riippui ihmisten elämä, ja niiden henkiä palvottiin. Ilman eläimiä ei ollut tarvittavaa vaatetusta ja ruokaa talvella.
Suuri Äiti ilmentyy linnussa, kotkassa, karhussa ja suurissa eläimissä; näiden henget olivat hänen sanansaattajiaan. Niinpä jumalatarta saatettiin kuvata kotka pään päällä, mikä tarkoitti, että hän oli kotkan hallitsija ja olisi kaikkialla missä riistakin. Kun mentiin metsälle, tehtiin rituaaleja ja seremonioita ja annettiin lahjoja kotkajumalattarelle, koska hänellä oli silmät, joilla hän näki saaliin. Ja jos he antoivat jumalattarelle lahjan, tämä kertoisi papittarelle, missä saalis olisi ja miten se tapettaisiin, ja papitar kertoisi sen heille. Edelleen ajateltiin, että jumalattarella oli kotkan silmät, leijonan voimat tai käärmeen oveluus. Jumalatar otti näille ihmisille eläimen hahmon, jolla oli ihmisen äly.
Tällä tavoin elettiin vuosituhansien ajan, yksinkertaisesti, rauhan vallitessa. Sotia ei ollut olemassakaan. Kaikkea oli riittämiin. Jokin heikompi tai köyhempi heimo saattoi sulautua vahvempaan, jotta pääsisi voimakkaan heimoäidin suojelukseen. Varsinaisia taisteluita ei ollut, riistasta ei ollut puutetta. Heimot liikkuivat paimentolaisten lailla paikasta toiseen eivätkä perustaneet vakituisia asuinsijoja.
Kaupunkivaltiot
Aikojen kuluessa syntyi halu liittyä yhteen ja muodostaa suurempia yhteisöjä. Tällöin alettiin jäädä paikoilleen ja viljellä maata. Heimot yhdistyivät pieniksi kansakunniksi, kaupunkivaltioiksi, joiden väkiluku ylsi tuhansiin. Tällöin heimoäidin rooli muuttui, mutta se ei pienentynyt. Nyt ei enää tarvittu niinkään väkiluvun kasvua, kuten paimentolaisvaiheessa, vaan toivottiin hyvää satoa ja metsästysonnea. Maa tuli siunata, ja tuli ylläpitää tuottoisa ja rauhanomainen suhde ympäröivään luontoon. Heimoäidit eivät enää olleet yksinkertaisia monen lapsen synnyttäjiä, vaan heistä kehittyi papittaria. Rakennettiin temppeleitä, joissa kunnioitettiin suuria jumalattaria, jotka olivat alunperin noita muinaisen ajan heimoäitejä. He olivat ikäänkuin heimon suojeluspyhimyksiä. Eri kaupunkivaltioiden temppeleissä palvottiin eri jumalattaria.
Kaupunkivaltioiden loistokausi oli noin 15 000 eKr Välimeren seudulla, pohjoisempana Atlantin rannoilla nykyiseen Irlantiin ja Britteinsaarille asti ja nykyisen Ranskan, Espanjan ja Englannin alueella ulottuen Skandinaviaan. Kaupunkivaltioita kasvoi Itämeren rannoille ja jopa pohjois-Venäjälle. Intiassa niitä perustettiin Indusvirran laaksoon, pitkin etelärannikkoa nykyisen Bombayn ja Madrasin seuduille ja Ceyloniin, Afrikan pohjois- ja eteläosiin. Idässä ei ollut kaupunkivaltioita tähän aikaan, siellä kehitys kulki eri linjoja. Myös Amerikassa oli kaupunkivaltioita pitkällä ja kapealla maa-alueella, joka ulottui Pohjois-Karoliinasta alas Meksikon kautta atlantiselle alueelle. Tänne kehittyi useita valtioita, yksi Andien alueelle, yksi Meksikon alueelle, ja yksi alueelle, jota on nimitetty Atlantikseksi. Myöhemmin tämä maa-alue murtui ja sen osat ajelehtivat eri suuntiin. Osasta tuli Grönlanti ja osasta osa Etelä-Amerikkaa.
Kaupunkivaltioiden kukoistaessa monissa niissä oli hyvin hienostunut, monisäikeinen kulttuuri. Arkkitehtuuri oli kehittynyttä, taide kukoisti, kankaankudonta, astiat ja käsityöt olivat korkealla tasolla. Kaupankäynti oli vilkasta eri kaupunkivaltioiden välillä.
Miehet jatkoivat metsästystä tai olivat artisaaneja. Naiset olivat niinikään artisaaneja ja hoitivat lapsia. Miehet olivat yhteisön suojelijoina villieläinten hyökkäyksiä vastaan. Miehet olivat vain vähän tekemisissä lasten kanssa.
Ne kylläkin nauttivat lapsista ja kasvattivat heitä, mutta ei ollut olemassa mitään isä-lapsisuhdetta, vaan lapset kuuluivat äidille.Miesten rituaalit liittyivät metsästykseen ja eläinten henkien kutsumiseen. Miehillä oli oma yhteisönsä, mutta he kävivät aina kysymässä neuvoa äideiltä ja hakemassa heidän siunauksensa.
Vähitellen syntyi pappisluokka, joka hoiti metsästysrituaalit, ja toinen maanviljelyyn liittyvät seremoniat. Pappien tehtävät liittyivät yhteisön käytännön elämään, kun taas papittaret pitivät yhteyttä jumalattareen ja toivat hänen sanansa ihmisille. Papittaret olivat hyvin korkea-arvoisia. He eivät olleet mitään temppelineitsyitä, kuten myöhemmin on arveltu, vaan he olivat monen lapsen äitejä - tällä perusteella heidät oli tehtävään valittu.Ylipapitar toimi jumalattaren sanan välittäjänä.
