Mehtään vei tämännii päevä,oel nuapur selevinnä rentootuksesta.Piän oel lyönä petäjään, huusiin männessä,mutta huasto sen teheneen hyvvee,ee sanona millälaella.
Nii vaen juos tattie perrää,ku hirvi ikkää kiima aekana.Myö ku kannon piässä istuttii,ja kateltii,ku puel kyllee oel metässä,jokkaasella persaas pystyssä taevasta kohe,ja piä polovissa.Myö huasteltii immeise nöyryyvestä,kui se männöö ouvoks,joetae immeisiä oel polovillaakii.
Elä mää mehtää Tuikkune,jos vuarana oes ,että harhu kävelöö perrääs,eläkä mäne eksyttämmää ihtees.
Hirviäkkii suap pittee silimällä,mie jouvvun puussa yhe kerrra kahtelemmaa millo se hirvi piästää kottiin mänemää,pissihätäi siin tuil,hirvi piätää heittel aekasa,ee se älynnä mittee sen korvalle tuil,poes män,ja mie mänin perrää.
