^^Queen Nefertiti^^
|
|
« Vastaus #1 : 19.08.2010 08:49:28 » |
|
Ja sitten on superäiti, nainen joka yrittää ylläpitää uraa samalla kun kasvattaa lapsiaan, yrittää täyttää työelämän odotukset – ikään kuin hänellä ei olisi kuukautisia, ikään kuin hänen lapsensa eivät tarvitsisi häneltä mitään, ikään kuin hän olisi täysin antautunut työlleen, ja sitten tulla kotiin ja yrittää olla lasten kanssa. Tämä nainen joutuu näiden molempien vaatimusten rikkirepimäksi. Hän ei voi mitenkään kunnolla hoitaa molempia, koska ne ovat ristiriidassa keskenään.
- Eräs nykyajan ilmiö on myös että naiset lykkäävät lastenhankkimista kunnes he ovat niin vanhoja ettei se enää onnistu.
Tämä on suuri epäkohta monille naisille, kun he huomaavat että he ovat lykänneet lastenhankkimista vähän liian pitkälle. Toisaalta sillä on etunsa että nainen hankkii lapsensa varttuneemmalla iällä. Mutta liian myöhään on liian myöhään.
Samanaikaisesti teini-ikäisten raskaudet ovat yleistyneet. Kun jotkut naiset odottavat liian kauan, toiset taas saavat lapsia liian aikaisin, mikä johtuu perheen puuttuvasta emotionaalisesta tuesta. Nuorilla tytöillä on emotionaalinen vajaus, ja niinpä he hankkivat poikaystävän ja lapsen sitä täyttämään, koska koti ei voi tuota tarvetta täyttää, koska isä ja äiti ovat töissä koko päivän, kukaan ei ole kotona, on vain TV ja poikaystävä.
Niinpä nämä ”yritysmaailman tyttäret” kasvat yksin, ja he omaksuvat yritysmaailman arvot ja haluavat menestyä sen piirissä tai he tuntevat emotionaalisen tyhjyyden ja yksinäisyyden. Sitten he oivaltavat olevansa naisia ja naisina heillä on eräs tapa ratkaista tuo ongelma: he hankkivat lapsia nuorena. Mutta vanhemmat eivät hyväksy sitä ja heitä katsotaan vinoon, heitä ei arvosteta, heitä ei nähdä positiivisessa valossa: ”Ihanaa että sinusta tulee äiti. Se on kaikkein upeinta,” vaan heille sanotaan: ”Mitä luulet tekeväsi! Tuolla tavoin pilaat mahdollisuutesi uraan.” Niinpä nuo naiset ovat jo uhranneet omanarvontunteensa saadakseen emotionaalista läheisyydentunnetta. Tämä on se ristiriita jossa naiset ovat. Jos he haluavat omanarvontunnetta ja emotionaalista yhteydentunnetta ja perheen, kuina he voivat saavuttaa molemmat? ”Yritysmaailman tyttäret” jotka vaeltelevat tyhjässä kodissa 10-12 tuntia päivässä, eivätkö he ole yksinäisiä? He haluavat läheisyyttä, he haluavat perheen, mutta he maksavat siitä kalliin hinnan, sillä he ovat kastittomia; he ovat äitejä ja heidän pitäisi olla äitejä vasta vanhempana….he ovat menettäneet rahanansaitsemiskykynsä – tärkein asia on että on hyvä kuluttaja.
Naisten asema ei ole hyvä näinä aikoina, vaikka he ovat menestyneet ammateissaan ja heidät hyväksytään paremmin työpaikoilla. Mikä on siis tuo uhraus? Samalla kun naiset ovat saavuttaneet itsenäisyytensä, perherakenne on tuhoutunut yhä enemmän. Saatat ajatella: ”Sehän on hyvä, nainen on ollut sidottuna perheeseensä, nyt hän on vapautunut ja itsenäinen.” Niin, hän on vapautunut ja itsenäinen. Onko hän onnellinen?
- Ei erityisemmin.
Ei erityisemmin. Useimmiten ei ollenkaan. Eivätkä miehetkään ole onnellisia, hekin haluavat perheen suomaa turvallisuutta. Ja varmastikaan tyhjässä kodissa vaeltelevat lapset eivät ole erityisemmin onnellisia, ei ole setää eikä tätiä eikä muitakaan jotka pitäisivät heitä hyvänä ja olisi heidän kanssaan; he joutuvat olemaan vieraiden kanssa koko päivän, sitten tulla kotiin ja niiden parin tunnin aikana kun vanhemmat ovat kotona heidän seuranaan, on vanhemmilla liian kiire edes jutella heidän kanssaan, koska pakolliset kotityöt vievät koko ajan. Ja vanhukset lähetetään vanhainkotiin, koska heille ei riitä aikaa, ja taivas varjelkoon, jos joku sairastuu vakavasti, se saattaa tilanteen repeämispisteeseen. Hänet on vietävä sairaalaan.
Yhteiskunta ei ole terve. Niin monia tarpeita jää tyydyttämättä tämän yhteiskunnallisen epäkohdan hiljaisessa kriisissä. Kuka siihen puuttuu? Kuka puuttuu tähän yhteiskunnalliseen kriisiin? Kuka sen tiedostaa?
- Oikeistoradikaalit…
Oikeistoradikaalit nostavat esille tämän asian, pitää paikkansa. Mutta heillä ei ole hyviä ratkaisumalleja. He tiedostavat ongelman, koska ihmissuhteet ovat heille tärkeitä. Mutta heillä ei ole hyvää ratkaisumallia, se on heidän ongelmansa.
Suurperheen ja ydinperheen hajoaminen ja naisten työntäminen pois kodista työelämään ja naisten kipuaminen asemiin ja valtaan työelämässä on saanut aikaan monen naisen vieraantumisen omista biologisista tarpeistaan ja kaipauksistaan. Ja suoraan sanoen heitä on riistetty. Monet naiset tiedostavat tämän ongelman, mutta jokainen kohtaa sen yksinään. Kun 45-vuotias nainen huomaa olevansa liian vanha saamaan lapsia ja hänen täytyy elää elämänsä lapsettomana omistautuen työlleen – hän on kenties saanut paljon ystäviä työpaikalla, häntä arvostetaan ja hänen itsetuntonsa on hyvä, hän tuntee olevansa pätevä, hän tulee hyvin toimen ja hänellä kenties on hyvä puoliso, mutta hänellä ei ole lapsia eikä’ lastenlapsia ja perhettä ympärillään, ja hän tuntee tyhjän paikan, yksinäisyyden ja elämänsä tyhjyyden. Joutuessaan valitsemaan rakkauden, yhteisön, perheen tai uralla menestymisen ja mielekkään työn välillä naiset kätkevät sisälleen tuon vaikean ongelmatilanteen. Nykyään yhteisön korvaa työpaikka ja ystävät ovat työkavereita ja kodilla on vähän merkitystä. Kodin arvo on vähentynyt ja työpaikasta on tullut elinvoiman ja tyydytyksen paikka.
Työnteko sinänsä ei ole huono asia. On hyvä tehdä töitä. Mutta luuletko että nainen joka ylläpitää kotia ja perhettä ei tee töitä? Luuletko että hän istuu koko päivän tekemättä mitään? Luuletko että kun hän hoitaa sairasta, hän ei tee työtä, kun hän hoitaa lapsia, ei tee työtä: Hän tekee lujasti töitä. Mutta tämän päivän maailmassa hän on eristyksissä. Hän on yksin kotona ja tekee yksin töitä., hoitaa lapsia tai vanhusta ja uhrautuu – ja suoraan sanoen häntä pidetään toisen luokan kansalaisena, koska hän ei saavuta mitään työssään. Naiset eivät saa mitään statusta tästä kovasta työstä ja uhrautumisesta. Ja kuten kuka tahansa, mies tai nainen huomatessaan: Jos teen tätä työtä, joka on raskasta, ei kukaan sitä kuitenkaan arvosta, mutta jos teen tuota toista työtä, joka on puolta helpompaa, saan tärkeän aseman ja kaikki arvostavat minua – niin eikö hän valitse tuon tärkeän aseman, jota kaikki arvostavat. Sensijaan äitinä olemista, toisista huolehtimista ja ihmissuhteiden hoitoa ei pidetä tärkeänä; vain tuottavuus työpaikalla on tärkeää.
En sano etteikö naisten tulisi olla opettajia, tiedenaisia, kirjailijoita, päätöksentekijöitä, poliitikkoja jne. Varmasti heidän pitäisi. Heidän tulisi ottaa – ja tulevaisuudessa he tulevatkin ottamaan pääroolin kaikilla yhteiskunnan alueilla. Mutta heidän tulee tuoda yhteiskuntaan omat arvonsa, oma biologinen sisäinen ilmaisunsa: ihmissuhteiden arvo, ihmisten arvo yli tavaroiden, ihmisistä huolehtiminen ylitse ammatillisen tuottavuuden, ravitsemisen arvo vastakohtana kilpailemiselle, äitiyden ja hoivaamisen arvo kaikkein pyhimpänä ja kunnioitetumpana. Sillä ei ole mitään arvoa tässä yhteiskunnassa. Sen pyhyyttä saatetaan ylistää sanallisesti, mutta itse asiassa sitä ei pidetä lainkaan pyhänä. Naisten perusroolilta on viety sen arvo sekä miesten että naisten taholta: sitä ei kunnioiteta, sitä ei arvosteta.
Mutta jos tämän päivän yhteiskunnassa kotiäidin työtä, lastenhoitoa ja kodin ja perheen hoitoa pidettäisiin kaikkein kunnioitetumpana ja arvostetuimpana työnä, lähtisivät naiset laumoittain työpaikoistaan. He eivät ole onnellisia. Kymmenintuhansin, sadointuhansin he jättäisivät välittömästi työpaikkansa saadakseen kunnioitetun paikan äitinä ja hoivaajana. He tekisivät tätä työtä paljon mieluummin.
Naista ei tule pakottaa pois kodista, perhettä on kunnioitettava. Olkoon perhe kaiken keskipiste, suureperhe, yhteisö, heimo, kylä. Olkoon ihmissuhteet ihmisen kokemuksen ensisijainen tekijä. Tällainen yhteiskunta perustuu naisen voimalle. Nykyajan yhteiskunnassa yritysmaailman kapitalistiset arvot ovat alistaneet naiset. Naiset ovat alistettuja. Kyseessä ei ole naisten vapautumisprosessi vaan alistamisprosessi. Kuulostanko kenties hyvin oikeistolaiselta?
- Ei oikeastaan, koska oikeistolaiset eivät sano että naisten tulisi olla tiedenaisia, kirjailijoita ja johtajia, he puhuvat pelkästään äitiydestä eikä mistään muusta.
Äidit olivat aikoinaan yhteiskunnan johtajia. Kaikki kunnioittivat matriarkkaa niin perheen sisällä kuin yhteisössäkin ja kuuntelivat hänen neuvojaan. Nyt matriarkka on menettänyt kaiken statuksensa. Hän on merkityksetön ihminen. Ainoastaan työelämässä perheen ulkopuolella, kodin ulkopuolella, oman henkilökohtaisen voimansa ulkopuolella voi hän saavuttaa jonkinlaista statusta. Tämä on alistamista. Se ei ole naisen vapautumista.
Annettakoon naisille asemaa ja työtehtäviä, mutta liittyköön nämä asemat ja tehtävät heidän perheeseensä, suurperheeseensä, heimoonsa, yhteisöönsä ja korostettakoon ihmissuhteita ja kaikkien hyvinvoinnin ja ravitsemisen kehittämistä eikä tuottavuuden lisäämistä ja suurempaa kulutusta yritysmaailman eduksi. Sellaisessa yhteiskunnassa naisella tulee todellakin olemaan valta.
Yhteiskunnasta on kadonnut tasapaino, ja tuon tasapainon menetyksen ytimessä on ollut naisen voiman ohjautuminen tiettyyn suuntaan, ja osasyynä siinä on naisten lähteminen työelämään kodin ulkopuolelle. Sanon suoraan: naisten lähteminen kodistaan ja kotiäidin roolin arvostuksen pienentyminen on tuonut muassaan perherakenteen epätasapainon ja koko hoivaverkoston horjumisen yhteiskunnassamme.
Kuka haluaa tulla hoidetuksi laitoksissa erillään perheestä ja suurperheestä, ja mikä onkaan paine joka kohdistuu kotona yksin olevan äitiin! Ei äitiä, ei tätejä, setiä, ei ketään joka olisi hänen kanssaan, joka pitäisi hänelle seuraa; hän on yksin lasten kanssa, hän on eristyksissä, hänellä ei ole mitään henkireikää. Perinteisessä yhteisössä nainen asui kylässä, kaikki naapurit ovat siellä, tädit, sedät, äiti ja isoäiti, kaikki ovat siellä yhdessä ja viihtyvät hyvin. Niin. on se myös rankkaa, on riitoja ja kahnauksia, mutta siinä on elinvoimaa. On paljon tilaisuutta ilmentää erilaisia asioita, paljon voimavaarojen hyödyntämistä ja paljon statusta.
Yhteiskunnassamme turvaverkostot ovat rasitettuja katkeamispisteeseen. Nykyään usein kotona ei ole isää, on vain äiti yksin lapsensa kanssa yrittäen pitää työpaikkansa kodin ulkopuolella, ruokkia lasta ja säilyä hengissä ilman kenenkään apua. Niinpä monet naiset ajattelevat: ”Uhraan sydämeni ja rakkauteni ja kannan tuskan siitä että en voi hankkia lasta ja saada sen tuomaa rakkautta, niin minun ei ainakaan tarvitse kärsiä tuolla tavoin.
Nykytilassa yhteiskuntamme on yhteiskunnallisen kaaoksen ja murtumisen partaalla, ja se pian saavuttaa murtumispisteen, koska perustavaa laatua olevat inhimilliset arvot, rakenteet ja verkostot ovat murtuneet. Voiko yhteiskunta jäädä henkiin jos se perustuu totaalisesti yksilön menestymisen ja individualismin korostamiseen? Mitä tapahtuu köyhälle kun hän sairastuu tai tulee vanhaksi? Mitä tulee lasten tarpeisiin, ihmisten emotionaalisiin tarpeisiin? Näistä seikoista ei huolehdita. Jopa ihmisten terveydenhoidosta ei huolehdita kunnolla, vaikka varoja löytyy yhteiskunnasta.
Yhteiskunta on menettänyt tasapainonsa. Jotta tasapaino voitaisiin saada takaisin, se edellyttää, että naiset nousevat, eivät vain auktoriteettiasemiin, vaan omaan henkilökohtaiseen voimaansa ihmisinä tiedostamaan perustarpeensa ja sanovat: ”En tahdo raataa työelämässä kodin ulkopuolella, en halua individualismia, haluan lapseni, äitini, mieheni, rakkauteni ja perheeni, tätini ja setäni, haluan perheeni takaisin.” Naisten tulee tehdä tämä, naisten tulee sanoa: ”Voin johtaa, voin olla johtaja, voin olla äiti, voin olla perheen parissa ja voin olla voiman lähde.” Naisten tulee sanoa: ”En tule enää sietämään tätä pakollista valintaa rakkauden ja ihmissuhteiden kustannuksella.” Yksi henkilö ei voi puheellaan saada aikaan kovinkaan paljon, mutta satatuhatta, miljoona muuttavat maailman. Ja maailma tulee muuttumaan, se on varmaa; heiluri heilahtaa yhteen suuntaan ja kääntyy sitten toiseen suuntaan.
Naisten tulee sitoa maailma yhteen ja luoda rakkauden, ihmissuhteiden ja ystävyyden verkosto tämän päivän maailmaan. Tämä on naisten tehtävä. Heidän tulee olla johtajia, heidän tulee olla voimakkaita ja heidän tulee sanoa: ”Valta ei merkitse sitä että olen yrityksen pääirtisanojana ja paiskin töitä 15 tuntia päivässä uhraten kaikki henkilökohtaiset suhteeni.” Ei niin etteivätkö naiset pystyisi siihen. Ehkä he pystyvät, mutta heidän tulisi oivaltaa mitä todellinen valta on ja heidän tulisi ottaa tuo valta. Miksi työpaikka kodin ulkopuolella on arvokkaampaa kuin lasten kasvattaminen? Vain koska sillä tienaa enemmän, ja jos sinulla on enemmän rahaa, sinulla on enemmän ostovoimaa, ja koska yhteiskunta korostaa ostovoimaa, on se arvokkaampaa.
Naisten tulee ottaa tilanne käsiinsä. Yhteiskunnallisen ja taloudellisen järjestelmän muutoksen, poliittisen voiman ja muutoksen kautta he voivat muuttaa tilanteen. Ryhtyköön yhä useampi nainen poliitikoksi ja taistelkoon inhimillisten arvojen puolesta. En usko oikeistoon enkä vasemmistoon, uskon ihmisyyteen. Ja uskon että naiset tulevat nousemaan voimana ja muuttamaan yhteiskunnan toimintatavan – eivät tuodakseen takaisin menneisyyttä, vaan luodakseen terveen yhteiskuntarakenteen joka vastaa ihmisten tarpeisiin. Tämä puuttuu tämän päivän läntisistä kulttuureista.
|