Itse mietin noita TTTUUI:n kysymyksiä myös kun olin uskokriisissä. En osaa vastata noihin kysymyksiin vieläkään, mutta kyllä minä sen uskon määritteen sain mielestäni ihan hyvin järkeeni...
Minusta ihminen tarvitsee uskoa ihan psykologiseksi turvan tunnuksi. Ateisti saa varmaan sen turvan tunteen siitä ettei jumalaa ole, ja sekin on ihan ok, mutta peruspsykologian mukaan joku isompi kuin itse, joku kaikkivoipa iso turvallinen (symboli vaikka ihan sille äidin ja isän sylille) tuo turvaa ja lohtua. Kaikki muu on raamattujargonia tai mitä tahansa uskontojargonia.
Näin minä sen asian ajattelin aikoinani, olen edelleen samaa mieltä. Minähän lopulta valitsin tutki ja usko-tekniikalla nykyisen uskoni. Joskus ateistikaverini sanoi että uskominen on kuin ravihevosen voittajaveikkaus. Valitse hevonen ja pistä rahat sen puoleen, se saattaa voittaa tai sitten ei.
*A*
Niin, en mä nyt tiedä puhua kriisistä, -kriisi saattaisi tulla ennemminkin siitä,
että luopuisin jostain sellaisesta, joka tuottaa mulle onnellisuutta ja mielihyvää
jonkin sellaisen vuoksi, josta en koe saavani yhtä korkeaa onnellisuuden ja mielihyvän kokemista.
Nyt puhun -siis yritän- pukea jotenkin sanoiksi sen, mitä ajatuksissani oli eilen.
Mun tavallinen keskiluokkainen elämä hyvine, todellisine ystävineni,
jotka ovat aina tukenani ja jotka tuottavat mulla suunnatonta iloa (myös surua, mutta se on elämää), suhteellisen tasainen elämä ilman suurempia ongelmia, työpaikka,
jossa tykkään työskennellä, hyvä pomo, kivat työkaverit ja työ, josta nautin,
harrastukset ja niin, uusi kaunis oma koti hyvällä alueella, jossa sisustan omia seiniäni
ja lattioitani. Loistava ja luotettava kumppani Veskarista, joka ymmärtää persoonaani
ja kykenee venymään ja omaa avaran mielen tarkastella maailmaa.
Elän unelmaani, jonka itselleni asetin päämääräksi silloin,
kun etsin täysin yksinäisenä pennejä helsinkiläisessä vuokrakomerossa lattian raoista,
taskuista ja laukkujen pohjilta saadakseni makaronipussin irti kaupasta
rukoillen apua tilanteeseeni eri uskomuksissa (jolloin olin altis niille, huonosti kun meni)
ja liityin pitkittyneen ongelmatilanteen vuoksi useampaan uskonnollis/ideologiaryhmittymään.
Apuun ei tullut korkeammat voimat sen enempää ne, jotka uskoonsa mut houkutteli,
vaan rukousta, reikiä, energiahoitoja, selvänäköä, puhdistuksia.. just named
ja taisin auttaa vain niitä -antamalla viimeisetkin rahat niille,
jotka oikeasti olisi pitänyt sijoittaa ruokaan ja laskuihin, siis omaan selviytymiseen.
Sain koko ajan arvostelua osakseni ja koukutusta osalistua hoitoihin ja ostaa kirjoja ja kursseja
-ja maksaa niistä.
Päätin tuolloin, että ei enään koskaan ylös-alas sahaamista
ja epävarmaa elämää -ja nyt mulla on se.
Kun laitan tämän täyttyneen unelmani, siis nykyisen elämäni rinnakkain
hengellisen elämän vaatimusten kanssa.. hmmm.. se hengellisyys ei houkuttele.
Pelkoa..? Sanoisin ennemmin niin, että tervettä epäilyä ja talonpoikaisjärjen käyttöä.
Väistämättä aina tulee näitä kommentteja ja painostamista hengellisessä piirissä;
Itse koin jonkintasoisen egosta luopumisen vähän aikaa sitten ja ai että sitä vapauden tuntua! Sen jälkeen kun tajuaa, että ei oikeasti ole sidottu mihinkään ja ei ole pakko tehdä mitään (saada hienoa työpaikkaa ja hienoa tutkintoa ja hienoa asuntoa ja hienoja vaatteita ja niin edelleen) niin yhtäkkiä pelko katoaa kokonaan ja rakkaudelle tulee tilaa. Osaa ottaa asioita vastaan ihan eri tavalla, nauttia asioista, kun taustalla ei koko ajan jyllää pelko JOSTAIN.
Ja perustelut sillä egon perkeleellä, josta pitää päästä jostain syystä eroon
ja suuremmoisella rakkaudella ja vapaudella
-siis millä rakkaudella ja vapaudella, jos voin tarkentaa oikein syvällisesti?
Rakkaus on aika karu kokemus hengellisessä kasvussa ja vapaus..?
Onko se vapautta, kun olet sidottu paitsi noihin meditaatioiden/rukousten/paaston/jne
harjoittamiseen ja samalla olet aikamoisessa lirissä, siis ekonomiallisessa
vankilassa taloudellisesti, kun sinulla ei ole vapautta ostamaan edes
kunnon ruokaa itsellesi ja maksamaan laskusi, että olisit vapaa nauttimaan?
Jos mä puhun vain ja ainoastaan omasta kokemuksestani, niin mä en ole koskaan
omannut näin paljon ystäviä, todellisia ystäviä, joilla on todellisia rakkauden tunteita
mua kohtaan, enkä koskaan kokenut niin valtavaa yhteyttä ja luottamusta
muihin ihmisiin ja saanut niin paljon onnellisuutta muilta ihmisiltä,
ja tietenkin, kokenut saavani paljon rakkautta ja kokenut rakkautta muita ihmisiä kohtaan
-ihan sellaisena kuin olen ja he ovat ilman muuttumispakotteita,
kuin nyt, tavallisena Telluksen tallaajana, ilman hihhulointia.
Hengellinen elämäntyyli on huomattavasti tunteellisesti ja mielihyvällisesti karumpaa elämää
ja se vaatii jatkuvaa kontrollointia eri asioista.
Se on oman näkemykseni mukaan aikamoista sadomasokismia itseään vastaan
-ainakin olisi mulle.
Tosin mä saan onnellisuuden ja elämän mielihyvän tunteen hyvin yksinkertaisista asioista;
-ystävistä, hyvästä ruoasta, juomasta, kosketuksista, naurusta, seksuaalisuudesta,
kauniista ympäristöstä, tavaroista... ja rahasta, koska se on apuväline nykymaailmassa
pitää elämä tasapainossa. Siksi rakastan työtänikin.
Mä en halua kontrolloida tunteitani, ruokavaliotani, työtäni, vapaa-aikaani, ystäviäni jne.
enkä myöskään kieltää itseltäni asioita, jotka tekee mut onnelliseksi ja tasapainoiseksi.
Onko kysymys kuitenkin makuasioista, toinen tykkää toisenlaisesta, toisen toisesta?
Meidän, ainakin siis mun tehtävä on elää ihmisenä tällä Telluksella
-ja mä itseasiassa rakastan sitä.
Nämä mun henkiset extreme-kokeilut.. ehkä mä testaan oman täyttyneen unelmani
kestävyyttä ja vahvistan luottamusta siihen, että mä todellakin kykenen
tekemään omat unelmani tosiksi.
Mutta älkää käsittäkö kuitenkaan kovin mustavalkoisesti tätä.
Nämä hengelliset sessiot, mitä nyt olen tehnyt, ovat olleet mielettömän
ihania ja valtavia kokemuksia, mutta mulle kuitenkin teettää onnellisuutta,
mielihyvää ja elämäntasapainoa järkeistäminen ja ymmärtäminen järjen kautta.
Taikuri on valtava persoona uskomattomine hengellisine lahjoineen,
mutta tajusin, että kuuluisuudesta ja mestarillisesta hengellisyydestä
huolimatta hän on tuon pitkälle kehittyneen henkisyytensä kanssa hyvin
onneton ja yksinäinen ihminen, joka ei kykene tuntemaan onnellisuutta ja iloa.
Aistin, että kaiken sen hengellisyyden takana on valtava viha ja katkeruus
-joka ilmenee tavallisen ihmisen elämäntyylin (siis se raha, ego, seurapiirit-liirumlaarum)
vähättelynä, jopa pilkkana ja piikittelynä. Samalla kuitenkin hän pyrkii tarrautumaan,
sanoisinko ankkuroitumaan munlaiseen suhteellisen, -hengellisesti ajateltuna-
erittäin egoistiseen ja materialistiseen ihmiseen, joka elää hyvin tavallista,
tasaista elämää ilman suurempia sahausliikkeitä ylös-alas.
Mietin, mikä se perimmäinen tarve siellä tunteiden ja hengellisyyden takana on
ja olisiko se sellainen juttu, että mä seison tukevasti omilla jaloillani, ihan omista
lihasvoimistani ja olen saavuttanut mielenrauhan ja koen onnellisuutta siitä?
Hän on taas pitkällä hengellisellä tiellä, joka on kokoajan paljon muuttuva elementti,
koska hengellisyydessä mennään koko ajan kohti jotain suurempaa,
joka on aina vain kauempana ja kauempana -kuin kangastus.
Hengellisyydellä ei elä (ellei sitten ala taikuriksi tms) ja kuten sanottua,
se hyvin yksinäinen tie, joten pelkästään karua kivikkoa on hyvin paljon tuosta syystä.
Mä olen kokenut useat hengelliset ihmiset hyvin ripustautuvksi,
välillä jopa tungetteleviksi, joilla on kova tarve ankkuroitua mun aluevesille
ja kun mä nostan oman ankkurini ja seilaan muualle, niin samat tyypit muuttuvat
vihamiehiksi.
No ei siinä mitään, vaikka ankkuroivatkin kiinni muhun, mutta ongelma on se,
että aika usein hengelliset ihmiset tahtovat olla aikamoisia pyörremyrskyjä
tahtomattaankin -he kun elävät hengellisellä tiellään jatkuvaa muutosta
ja kurottelua kohti jotain aina vain suurempaa hengellisyyttä.
Mä en kaipaa pyörremyrskyjä, koska elämäni ja henkinen ymmärrykseni menee eteenpäin
elämällä ihan tasaistakin elämää.
No, mä pidän varmasti Taikurin ystävänä, mutta pidän järkevän välimatkan siihen
ja hengelliseen elämään. Sitä paitsi hiukan kauempaa näkee kokonaiskuvan paremmin,
joskaan ei yksityiskohtia, mutta koen, että mun ei tarvitse nähdä niitä yksityskohtia.
