Sivuja: [1] 2 3 4
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kuolema  (Luettu 35583 kertaa)
0 jäsentä ja 3 vierasta katselee tätä aihetta.
Rakkauden enkeli
Vieras
« : 04.09.2010 10:24:52 »

Tästä aiheesta ajattelin kirjoittaa tänne erään kohtaamisen innoittamana. Olin eilen tulossa koulultani opiskeluiden parista. Seisoin bussipysäkillä odottamassa bussiani, kun ohitseni käveli eräs mies. En olisi kiinnittänyt mieheen mitenkään erityistä huomiota, mutta kun satuin näkemään hänen kasvot. Sellaisia kasvoja en ole koskaan kenelläkään nähnyt. Vaikka hoito/sosiaalialalla olen ollut ja nähnyt jos jonkinmoista, ihan oikeastikin kuolleen. Ensimäinen sana joka tuli mieleeni hänet nähdessäni oli kuolema. En osaa edes oikein sanoin kuvailla häntä, miltä hän näytti, mutta mieleen tuli suorastaan jotkut kauhuelokuvat ja viikatemies. Hänellä kun oli vielä huppu päässä. Hänen silmänsä olivat kuitenkin suuret, kiltit ja jotenkin sielukkaat, kun hän katsoi minua niillä ikäänkuin läpi ja silti samalla katse oli kumman "tyhjä".  :Smiley

Vaikka hän näytti aika hurjalta, en säikähtänyt, en pelännyt. Mielessäni oli vain tuo kuolema ja ihmetys. Hänestä huokui jotenkin aivan käsittämätöntä rauhaa ja tyyneyttä, joka teki minuun vaikutuksen ja ikäänkuin "tarttui" minuunkin. Kun bussi tuli, siellä istuessani mietin kovasti tuota miestä ja kohtaamisemme tarkoitusta. Mietin myös kuolemaa ja tajusin kuinka se ei todella pelota minua lainkaan ja olisin valmis kuolemaan milloin vain. Sitten kun aikani on. Mielessäni kävi myös läheiseni ja heidän mahdollinen kuolemansa, kuinka surullista, mutta kuitenkin niin luonnollista se on. Mietin myös läheisiäni, jotka ovat jo rajan taakse siirtyneet. Kuolema ei ole oikeasti edes surullistakaan, se on vain se ikävä mikä jää kun toinen ei ole enää fyysisesti läsnä. Totta puhuen, tuon ihmeellisen "kuoleman" kohtaamisen jälkeen en yhtään ihmettelisi vaikka lähipiirissäni sellainen olisi jollain edessä. Jokin sanoma siinä oli ja niin jännät "vibat". Enhän tiedä itsestänikään milloin on oma aikani lähteä.

Kuolema on länsimaisessa yhteiskunnassa aikamoinen tabu. Siihen suhtaudutaan usein aika luonnottomasti. Mitä kuolema teille on, mitä se teille merkitsee? Pelkäättekö sitä? Mitä tunteita se saa teissä aikaan? Kommentoikaa vapaasti kokemustani ja yleensäkin toivon keskustelua kuolemasta.

Elämä on kuolemista. Kuolema on vain siirtymistä olomuodosta toiseen.  angel
tallennettu
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1496



Profiili WWW
« Vastaus #1 : 04.09.2010 11:41:03 »

Jännittävä kohtaaminen. Smiley

Itse uskon sielujen kiertoon ja siihen, että ihmiset syntyvät ihmisruumiiseen niin kauan, kuin ovat oppineet tietyt läksyt. Tämän jälkeen on aika siirtyä toisille elämisen osa-alueille, valokehon muodossa tms. jossa tarkoituksena on auttaa sitten ihmisiä ja muita sieluja. Lisäksi on sitten muita tehtäviä, joita tuolla tasolla tulee pohdiskella.

Kuoleman pelkääminen on yksi yhteiskuntamme suurista kirouksista ja aiheuttaa suuria ongelmia ihmiskehitykselle. Kun ihmiset unohtavat sen, että he ovat eläneet jo tuhansia elämiä ennen tätä elämää ja todennäköisesti muita elämiä on edessä, niin kuolema tuntuu järkyttävältä ja se estää elämisen tässä elämässä. Ihminen voi elää todella vasta, kun hyväksyy ja ymmärtää fyysisen elämän jälkeisen elämän. Jos ihminen ymmärtää ja tuntee elävänsä vain yhtä elämää tuhansien sielunsa elämien joukossa, hän saa yhteyden samalla omaan sielulliseen puoleensa ja ei myöskään pelkää kuolemaa. Kun nämä kaksi ymmärrystä lisää yhteen, voi konkreettisesta elämästä tulla niin ravitsevaa ja kaunista, kuin se vain voi olla. Rakkaus ei kuki pelossa eikä täysin sieluttomassa vain konkreettisessa elämässä. Smiley Ja kun moni pelkää itse elämää ja kuolemaa, niin sitä se elämä sitten usein on - pelkoa kaikesta.

Minä olen koko pienen elämäni sanonut, että jos kuolisin nyt, niin olisin täysin onnellinen. Muistan sanoneeni tämän ääneen ensimmäisen kerran ollessani 6-vuotias. Minusta on surullista, että 60-vuotiaat ihmisetkin vielä miettivät, että heidän elämänsä on ollut liian lyhyt ja että he eivät haluaisi kuolla vielä tai jos kuolisivat nyt, niin elämä olisi ollut liian lyhyt. Minusta se on surullista, koska minusta se kertoo siitä, että ei ole elänyt elämäänsä täydellä hengellään, sillä 60 vuotta on pitkä aika. Minua kyllä se huolettaa, että läheiseni pelkäävät kuolemaa niin kovasti eivätkä ymmärrä, että meidät kaikki sielut on sidottu yhteen, kaikki on rakkautta ja että elämä ja sielunkiertokulku on sykli, jossa kaikki jonain päivänä nivoudumme yhteen. Ei siis tarvitse pelätä tai kaivata, koska olemme koko ajan tässä. Smiley Ikuisen elämän hyväksymisestä on ainakin itselleni tullut mieletön vapauden tunne. Se selittää niin paljon ja jättää hengittämistilaa tähän elämään enemmän kuin pelon sekainen ajatus siitä, että kohta kaikki loppuu ja pitää kokea kaikki ja nähdä enemmän etc. Smiley
tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1496



Profiili WWW
« Vastaus #2 : 04.09.2010 13:41:42 »

Minusta on surullista, että 60-vuotiaat ihmisetkin vielä miettivät, että heidän elämänsä on ollut liian lyhyt ja että he eivät haluaisi kuolla vielä tai jos kuolisivat nyt, niin elämä olisi ollut liian lyhyt. Minusta se on surullista, koska minusta se kertoo siitä, että ei ole elänyt elämäänsä täydellä hengellään, sillä 60 vuotta on pitkä aika.

Oletko sinä valmis nyt kuolemaan, jos se kerran ei ole kiinni mistään muusta kuin siitä, että on hengellään elänyt tämän ajan, minkä on itselleen autanut tänne päälle maan?

Minä koen, että olen jo nyt elänyt hyvin pitkän ja antoisan elämän. Olen kokenut paljon ja tuntenut paljon ja vaikka toki rakastankin elämää, niin jos aikani koittaisi, niin en sitä vastaan taistelisi (ainakaan kovin paljon Smiley). En koe kuolemaa mitenkään pahana asiana, välillä lapsena jopa toivoin, että kuolisin, niin pääsisin "kotiin" - täällä maan päällä kun on niin raskasta elellä usein kaiken vihan ja surkeuden keskellä ja pitää se oma valo kirkkaana, vaikka kukaan lähiympäristöstä ei tunnu sitä ymmärtävän tai resonoivan samalla tavalla. Mutta. Tänne on synnytty ja syystä, joten pitänee elää ennen kuin kuoleman aika tulee.  Smiley
tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
kimo
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 600



Profiili
« Vastaus #3 : 04.09.2010 13:43:04 »

En pelkää kuolemaa, olen täysin valmis kuolemaan. En siksi, että mun elämä olisi niin kamalaa, enkä ole masentunut. Lähinnä tuntuu, että elän "välivaihe"-elämää, tässä nyt vaan kahlataan eteenpäin, tämän elämän tarkoitus ei ole selvinny. Vähän tylsää oleskelua.
Ainut mitä kuolemassa pelkään, on se mikä siihen johtaa, eli pelkään kipua. Olen nähnyt jonkin verran unia kuolemastani, olen tullut ammutuksi, tai olen matkalla jonnekin, missä tiedän tulevani tapetuksi. Toisaalta, kerran se vain kirpaisee...

Rakkauden Valon kokemus vaikuttaa kauniilta, vaikka itse samassa tilanteessa olisin varmaan tosi hämmentynyt. Ehkä siksi, että todellista rauhaa ja tyyneyttä en muistaakseni ole päässyt kokemaan, en itsellä enkä kenenkään muun silmissä.
tallennettu
indiima
Astroholisti
*****
Viestejä: 1646



Profiili
« Vastaus #4 : 04.09.2010 14:05:41 »

RAkkauden valolle:
Kokemuksesi kuvaus on oikein kaunis, hämmentäväkin, mutta hieno.


Itse suhtaudun elämään intohimoisesti. Vaikkakin koen, että elämäni on tähänkin asti ollut hienoa ja hyvää, haluan kokea lisää, synnyttää lapsia, tehdä erilaisia asioita, nauttia siitä, että olen juuri tämänlainen ihminen tällaisessa maailmassa ja tilanteessa! Haasteen ja seikkailun ilo ja viehätys!
Silti ei minua kuolema pelota, se tulee jos on tullakseen. En kuitenkaan kuolemaa juuri tässä elämäni vaiheessa aktiivisesti ajattele, vaan ennemmänkin elämää, jolle olen koko ajan enemmän antautumassa, syli auki, odottavana, nautiskelevana, tunteista ja ajatuksista vapaana virraten.  smitten
tallennettu

askendentti leijona   aurinko jupiter neptunus kauris  kuu mars kalat  merkurius uranus jousimies   venus vesimies  saturnus pluto skorpioni  chiron kaksoset MC  kuunsolmu  harka
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #5 : 04.09.2010 16:03:30 »

Ebenia, ajattelen asioista hyvin samankaltaisesti kuin sinä.  smitten Tuosta kuolemasta vielä... Olen usein ihmetellyt sitä ihmisten (etenkin länsimaalaisten) suhtautumistapaa kuolemaan, että se on jotain synkkää ja pahaa. Jos itse saisin valita ja päättää niin minun hautajaisiani juhlittaisiin, eikä surtaisi ja kaikilla olisi iloisia ja kirkkaita värejä päällään. Mielummin valkoista kuin mustaa.  Grin Kunnioitan ja ymmärrän kuitenkin toistenkin ajatuksia ja tunteita ja tiedän, että toiveeni olisi monille aivan kohtuuton. Ymmärrän kyllä sen surunkin, mitä siihen kuolemiseen, rakkaan poismenoon liittyy. Olenhan itsekin surrut/ikävöinyt kun joku läheinen on keskuudestamme poistunut. Silti, kuolema ei ole mikään kamala ja synkkä asia.  angel
tallennettu
sansai
Astro-nauttija
****
Viestejä: 808


Profiili
« Vastaus #6 : 05.09.2010 03:21:49 »

Mietin löytyisikö foorumilta nuorta henkilöä,joka on sairastanut vakavasti.On saanut rankkoja hoitoja.Kaikesta selvinnyt tähän päivään.Kulkenut surullista matkaa odottaen tuleeko kuolema vai saako vielä elää.Olisi todella hienoa kuulla jonkun kertovan realistisesti kuoleman läheisyydestä,jatko ajasta,parantumisestakin.
Kuolema itsessään on vain yksi hengen veto,kun ihminen on mennyt.Vain se yksi hengen veto..se viimeinen.
Ihmisiä lähtee onnettomuuksissa nopeasti.
Kuitenkin kuolemaan on poikkeuksetta,nuorilla ja vanhoilla jokin syy.
En elämäni aikana ole kohdannut yhtään ainoaa ihmistä satojen ja taas satojen joukossa,joka ei olisi taistellut elämästään,kunnes on lannistunut ja alistunut kuolemaan,kun muuta tietä ei ole ollut ja  usein vielä silloinkin ,kun on vaipunut kuolemaan on toivonut pääsevänsä vielä käymään kotona,nukkunut siinä uskossa pois.
Ajattelin lukiessani näitä,että olenko kohdannut hyvin erityisen ihmisryhmän.EN ,en todellakaan.
En väitä ettenkö näkisi kuolemaa kauniina,se on parhaimmillaan sitä.Se on vapauttaja,mutta siinä  myös on se MISTÄ se vapauttaa.

Vanhus,joka on elänyt kylläksensä,väsyy,kuin lapsi leikkinsä jälkeen,ja haluaa nukkumaan,vanhus haluaa nukkua pois,koska voimaa ei enää ole.Keho on väsynyt.Se on luonnollinen tapahtuma.
Kyllä se niin on ,että itsekukin kuitenkin vapisisi melkoisesti,jos sanottaisiin,että sulla nyt on sellainen tämä sairaus,että siihen ei ole hoitoja,mutta voidaanhan tässä tietysti jotain kokeilla,voihan se hiukan helpottaakkin siinä tukehtumisessa.
Sairauden myötä,kuolema kupeella,ja kantapäillä, ihminen kyllä kasvaa ottamaan vastaan monenmoista.

En ihmettelisi,jos Rakkauden Valon kohtaama mies olisi ollut juuri näitä,jotka taistelevat hengestään.Silmät ovat usein juuri kuvatun kaltaiset kovien hoitojen aikana ja jälkeen.Tarkka silmäinen ihminen näkee ja huomaa heidät.Heidän silmissään on se tieto,mikä heille on tullut.
He ovat harmaita,kidutettuja,kuin kuolema kulkiessaan,jos jaksavat kulkea.Harvoin jaksavat.

Katsokaa tv.stä lasten syöpäosastolta kuvauksia,sieltä voitte bongailla silmiä,lasten silmiä,jotka ovat nähneet jotakin,jota terve tallaaja ei ole nähnyt ,saati kokenut.Olen äärettömän surullinen.

Minulla meni nyt tämä asia kuolemasta sairaudeksi,mutta ajattelen sen sillätavalla,että sairaus
kulkee kuoleman edellä.Samoin kuin avioliittoa edeltää seurustelu.Kaikki johtuu jostakin.
Minulla itsellä on elämän ilo,vaikka ikää on.On paljon ihania asioita maailma tulvillaan.Haluan myös olla lastenlasteni elämässä,näkemässä kun he kasvavat.On myös suruja,jotka on surtava loppuun,siinä minulla meneekin muutama vuosi.Töitäkin on nurkat täynnä,niitä en ehdi kaikkea missään nimessä.Ja kun kuolema tulee viedäkseen,niin ei siinä auta pullikoida,mentävä on mukaan.Toiveita ei ole kuoleman suhteen,miten retuuttaa viedessään,eikä siinä toiveita oteta huomioonkaan,siitä olen nähnyt esimerkkejä riittävästi.Se sitten aikanaan tulee selväksi se asia.
« Viimeksi muokattu: 05.09.2010 04:20:38 kirjoittanut sansai » tallennettu
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1496



Profiili WWW
« Vastaus #7 : 05.09.2010 08:34:38 »

Mietin löytyisikö foorumilta nuorta henkilöä,joka on sairastanut vakavasti.On saanut rankkoja hoitoja.Kaikesta selvinnyt tähän päivään.Kulkenut surullista matkaa odottaen tuleeko kuolema vai saako vielä elää.Olisi todella hienoa kuulla jonkun kertovan realistisesti kuoleman läheisyydestä,jatko ajasta,parantumisestakin.

Kun luin tämän viestisi, luulin oikeasti, että puhut minulle suoraan. Wink Minä olen siis sairastanut vakavasti koko lapsuuteni. Sairastuin kolme vuotiaana, sillä munuaiseni aivan yhtäkkiä vain tuhoutuivat ja jouduin sairaalahoitoon useaksi vuodeksi. Vietin sairaalassa paljon aikaa ja se oli hirveintä aikaa elämässäni. Jokainen päivä oli tuskaa. Pistettiin, piikitettiin, leikattiin pienissä operaatioissa ja isoissa useita kertoja, laitettiin laitteisiin, vietiin kokeisiin eikä kerrottu miksi tai minkä tähden ja aina sattui, pidettiin kiinni, ei selitetty...Järkyttävää aikaa. Ainoa iloni oli se, että äitini kävi välillä iltaisin töiden jälkeen katsomassa ja mummoni oli välillä katsomassa minua sairaalassa. Muistan, kuinka koko kuukauden kohokohta oli se, kun mummoni lykki minua rullatuolissa (koska en pystynyt kävelemään) pitkin Sibeliuspuistoa Helsingissä. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään, kyyneleet vain valuivat silmistäni kaikesta siitä tuskasta. Muistan jo tuolloin kironneeni Jumalaa ja kysyin joka päivä miksi joudun kärsimään, miksei tätä lopeteta, miksi elämäni on tällaista. Ainakin kolme vuotta elämästäni joka päivä mietin, miksi minun pitää kärsiä. Se tuska on niin valtaisaa. Sitä on vaikea sanoin kuvata. Kuin sielua olisi puukotettu ja kehoa siinä samalla, joka hetki...Huh. Onneksi tietyt asiat tapahtuivat ja pyörä lähti pyörimään ja käytönnössä taivaasta minulle tippui täydellinen munuainen, jonka sain siirrännäisenä ja se toimii vieläkin hyvin, vaikka on ollut kehossani jo 16 vuotta. Mutta myöskään tämä siirrännäisen kanssa eläminen ei ole aina ollut helppoa, on ollut kokeita ja muuta paljon. Vasta viimeisen viiden vuoden aikana, kun minut on siirretty aikuispuolelle hoitoon, on elämäni rauhoittunut. Turhia kokeita ei tehdä, tahtoani kunnioitetaan. Se on paljon se.

Muistan sen tunteen, kuinka olin sairaalassa ja kehoni kärsi ja minulle ei kerrottu mitään jne. ja pidin sitä hyvin loukkaavana, sillä koin olevani paljon vanhempi kuin suurin osa sairaalahenkilökunnasta.  2funny Olin tällöin siis 4-6 -vuotias. Wink En sano tätä ollenkaan sen vuoksi, että tämä kohottaisi jotenkin egoani, vaan ihan oikeasti syvästi uskoin/tunsin niin. Mielestäni monet asiat olivat aivan käsittämättömiä mitä sairaalassa tapahtui ja mielestäni he eivät ymmärtäneet minua sieluna ollenkaan. Monesti kyseenalaistin minulle tehtäviä kokeita, koska näin niiden olevan turhia. Joskus sain tahtoni läpikin ja se oli hyvin voimaannuttavaa.

Kun on elänyt tuollaisen ajan elämässään, niin jokainen hetki tuntuu niin arvokkaalta. Olen ollut masentunut aikaisemmin siitä ajatuksesta, että joudun todennäköisesti käymään tuon pyörityksen läpi vielä uudelleen ja ainakin kerran, mahdollisesti useamman kerran. Se antaa ihan mieletöntä perspektiiviä elämään.

Ehkä myös siksi, koska olin niin eristyksissä ja yksinäinen sairaalassa ollessani, minun oli pakko löytää valo sisältäni ja ehkä sen vuoksi olen aina ollut niin hengellinen. Olen löytänyt valoa mitä pimeimmistäkin paikoista ja kun ihmiset minulle kertovat ongelmistaan, niin valoisan perspektiivin löytäminen on harvinaisen helppoa.

Parantuminen tällaisista kokemuksista vie vuosia. Jo se, että oma tahto on riistetty niin pienenä, on aivan käsittämättömän iso asia ja on vaikea luottaa kehenkään. Sitten lisäksi kun on ollut aika turbulenttinen perhe-elämä siinä sivussa, niin parantumisaihetta ainakin on ollut.  Grin En tiedä voiko ihmisenä tästä kaikesta koskaan parantua, mutta olen ajatellut, että olen valinnut tämän sielulleni kohdattavaksi tässä elämässä ja selkeästi se on tärkeää, koska se on ollut niin iso muuttava asia elämässäni. Toivon syvästi, että tulevaisuudessa uusi teknologia voisi myös minut parantaa niin, että en joutuisi syömään lääkkeitä koko elämääni. Ne tuhoavat energiakehoani kauheasti ja eivät ole pysyvä ratkaisu mihinkään.

Kuoleman läheisyys on muuttanut ajatusmaailmaa siinä mielessä, että juuri se verho kuoleman ja elämän välillä on "hämärtynyt". Tavallaan en koe, että mitään verhoa onkaan. Silloin kun elin sairaalassa, elin hieman eri tasolla, sielutasolla enemmän, enemmän hengessä kuin kehossani. Tällöin ajatus siirtymisestä toiselle puolelle olisi ollut vain helpotus, kun ei olisi tarvinnut kestää kehon kipua. Muista kyselleeni henkioppailta ja kaikilta henkiolennoilta, että miksi minua ei vain viedä jo, en kestä tätä kipua enää. Mutta kaikelle on tarkoituksensa. Tässä elämänvaiheessa taas elän enemmän kehollani ja ajatus kuolemasta tuntuu tietenkin hieman kaukaisemmalta, mutta kun on kerran sitä verhoa haronut, niin ei se koskaan katoa. Smiley

En tiedä antoiko tämä mitään vastauksia tai mitään. Kaikki on niin paljon suurempaa kuin mihin sanat riittävät.
« Viimeksi muokattu: 05.09.2010 08:40:23 kirjoittanut Ebenia » tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
sansai
Astro-nauttija
****
Viestejä: 808


Profiili
« Vastaus #8 : 05.09.2010 09:56:42 »

Kiitos Ebenia,kun kirjoitit.Huomaathan kuinka vahva olet,kun jaksoit tuon kaiken kokemasi kirjoittaa,ja samalla muistaa kaikkea,mitä et kirjoittanut,se on ollut pitkä tie,kaikki tuo kokemus niin pienenä.
Itken minä,en sitä voi kieltää.
Uskon vahvasti,että sinä toivut kokemastasi,ja olet juuri se Elbenia joka olet nyt,ja tarpeellinen sellaisena tässä maailmassa,itsesi kaltaisena.
Lääketiede kehittyy...on paikoillaan ajoittain,ei tapahdu paljoa,sitten ottaa valtavan harppauksen.Senhän sinä tiedätkin.

Nämä asiat ovat niitä,joissa minun pää painuu alas noyränä,elämän edessä,lasten edessä.
Tunnen sydämmen pohjassa,mitä kerroit tuntiessasi olevasi vanhempi,kuin henkilökunta,kuinka tosi se asia onkaan,niin se on.Monissa asioissa henkilökunta on oppilaan asemassa.Minä olen ollut.

Nuo kokemuksesi ovat lapsen kokemuksia,siitä tekee surullisen se,kun on paljon sitä mitä lapsi ei voi käsittää,kaikkine myllytyksineen.
Olet oppinut asiantuntijaksi tässä omassa asiassasi,sinulla on vankka tieto.
Tuo mitä koit lapsena,ei toistu koskaan enää sellaisena,kaaoksena.
Mitä koskaan tapahtuukaan,olet aikuinen,osaat vaatia,pitää puolesi,huolehtia itsestäsi,siihen sinulla on rautainen kokemus,tieto ja taito.   Lämpimät ajatukset sinulle..
tallennettu
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1496



Profiili WWW
« Vastaus #9 : 05.09.2010 10:51:54 »

Näinhän se on sansai, kiitos lämpimistä sanoistasi! Olet oikeassa jokaisessa sanassasi. Ymmärrät paljon.  smitten Hienoa, että olet ollut auttamisammatissa itse - siitä oppii paljon.

Kuolema ja sairaus usein kulkevat käsi kädessä, kun ihminen joutuu sairautensa takia kohtaamaan oman elämänsä rajallisuuden. Klisee ehkä, mutta niin totta. Varmasti tältä foorumilta löytyy muitakin, jotka ovat joutuneet kuolemaa kohtaamaan ehkäpä juuri sairauden tai vaikkapa lähimmäisen kautta?

Itse en ole tässä elämässä onneksi vielä joutunut ketään hautamaan ja se ajatuksena onkin aika jännä. Lähimmäisen kuoleman ajatteluun liittyy paljon ristiriitaisia tunteita - toisaalta tiedän, että jos läheiseni kuolisi, hän olisi sitten turvassa ja hyvässä paikassa ja voisin iloita siitä, että hän on nyt elämässäni henkenä koko ajan, mutta toisaalta onhan se surullista menettää konkreettisesti joku lähimmäinen. Olisi kiva kuulla myös miten esimerkiksi lähimmäisen kuolema on muuttanut ihmisten näkemystä kuolemasta...Smiley
tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #10 : 08.09.2010 20:12:33 »

Lainaus
Jos itse saisin valita ja päättää niin minun hautajaisiani juhlittaisiin, eikä surtaisi ja kaikilla olisi iloisia ja kirkkaita värejä päällään.
Tuli tästä herra "kuolemasta" mieleen että josko hän olisi lähipäivien sisällä siirtymässä tuonne toiselle puolelle.

Kyllä, tämä on hyvinkin mahdollista.  angel

Kiitos Ebenia ja Sansai hyvin koskettavista ja henkilökohtaisista kirjoituksista.  smitten
tallennettu
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #11 : 08.09.2010 20:32:50 »

Kyllä mua vaan surettaa kuolemat.  Embarrassed

Kyllähän se ikävä voi jäädäkin...
tallennettu
Witch-83
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 173


Kaapistaan ja mielen kahleistaan vapautuva "noita"


Profiili
« Vastaus #12 : 09.09.2010 12:43:36 »

Ikävähän se onkin se ikävä juttu noissa kuolemissa, mutta kun muuttaa ajatuksensa sellaisiksi, ettei kuolemaa ole olemassakaan, niin ei silloin enää tunnukaan niin pahalta.

Toi on totta! Itse olen saanut lohtua ja voimaa elämässäni, kun ajattelen, että yksi ajanjakso päättyy täällä ja toinen jatkuu "tuolla jossain".

Kuolema on aika läheinen mulle... itse en ole sitä kokenut muuten, kun olemalla se läheinen sureva, joka jää kaipaamaan ja yrittää järkeistää tätä maailmankaikkeutta omassa pääkopassaan. Mun isä kuoli 43-vuotiaana, kun itse olin 18-vuotias ja nyt heinäkuussa kuoli minun 25-vuotias pikkuveljeni.  Cry Kun tässä oppii elämään asian kanssa, nii se ikävä jää. Tiedän, että vielä tulee se päivä, kun me kaikki olemme taas yhdessä ja sitä odotellessa mun on elettävä oma elämäni täällä puolella.

Mä en ole tavallaa koskaan pelänny omaa kuolemaa, mutta läheisten kuolemaa olen pelänny lapsesta asti. Omaa kuolemaa olen toivonukin joissakin synkissä elämäni vaiheissa. Mun mielestä kuolema on luonnollista, mutta se on silti kurjaa aina kun on kyse lapsesta tai nuoresta ihmisestä. Mun ajatusmaailmassa on "hyväksytympää" kun vanha ihminen kuolee. On vaikea suhtautua, kun nuori kuolee kesken kaiken pois täältä ehtimättä tehdä/kokea niitä asioita joita oli suunnitellu.

Ketjun alussa oli puhetta omista hautajaisista... Olen aina halunnu, että mun hautajaisista tehdään "mun näköiset". Mustaa, hopeaa ja valkoista. Hyvää musiikkia ja ruokaa. Ehkäpä shampanjaakin!  Grin Veljeni hautajaisista tehtiin veljeni näköiset. Arkussakin komeili BMW:n merkki ja oli bemarikulkueet yms. Virallisten hautajaisten jälkeen pidettii vielä vapaamuotoinen muisteluilta kavereille ja kaikille halukkaille. Porukkaa viihty aamun tunneille asti. Jotain tälläistä haluan itsellenikin sitten. Hautajaiset ovat surullinen ja tuskallinen tapahtuma, mutta se on samaa aikaan helpottava ja lohduttava. Hautajaisista voi tehdä edesmenneen näköiset ja oloiset ja vieraat voivat sitä kautta saada lohtua ja helpotusta suruunsa.  Wink
tallennettu

Paljon elämältä oon saannut ja paljon myös menettänyt, siksi elämän tarkoitusta ja vastauksia etsin kaikkeen.
Witch-83
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 173


Kaapistaan ja mielen kahleistaan vapautuva "noita"


Profiili
« Vastaus #13 : 09.09.2010 14:25:40 »

Mutta mun mielestä on epäinhimillistä se, että ei saisi surra sitä että rakasta ihmistä ei enää ole lähellä.

En usko kenenkään tarkoittaneen sitä... tai ainakaan itse en ymmärtänyt kenenkään kirjoitusta niin.  Undecided Kyllä minä ainakin suren joka päivä isääni ja veljeäni... tänää olen itkenny taas oikein kunnolla. Mutta olen oppinu löytämään tähän synkkään asiaan, myös sen valoisan puolen ja toivon tulevasta. Lohtua antaa myös hyvin paljon se, että kuolleet läheiset antavat merkkejä itsestään meille täällä vielä oleville.
tallennettu

Paljon elämältä oon saannut ja paljon myös menettänyt, siksi elämän tarkoitusta ja vastauksia etsin kaikkeen.
Eleenamor
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 6


Profiili
« Vastaus #14 : 10.09.2010 00:12:08 »

Hmm... Miten tän nyt selittäisi.

Itsekin uskon, ainakin välillä, että tämän elämän jälkeen siirrytään jonnekin muualle. Mutta ongelma on siinä, ettei tuo ajatus tuo minulle oikeastaan lohdutusta. Mitä sitten? Sitäkö vain lillutaan iäisyydessä? Vai tulee aina uusia tasoja tai todellisuuksia? Kuinka kauan? Mihin asti?

Ainoa lohdullisuus on ajatus siitä, että jos näin on, läheisemmekään eivät katoa luotamme kokonaan. Mutta jotenkin kuitenkin ahdistaa kun miettii mahdollisutta, että täällä eletään jonkinlaisessa elämän jatkumon oravanpyörässä ikuisuuden.

Moni kirjoittaa, että uskoo esim. kuolleiden läheisten olevan kuoleman jälkeen "turvassa". Turvassa miltä? Elämältä? Jos joku tässä elämässä on turvassa joltakin ajatellaan että on turvassa kuolemalta... Undecided

Älkää ainakaan herran tähden lakatko elämästä vain siksi, että uskotte tämän olevan vain välivaihe ja jotain parempaa on odottamassa. Entäs jos tämä on sitä parempaa ja se välivaihe tulossa? Tai se vaihe kun laitetaan kiikkustuoliin katselemaan maailman menoa, mutta itse ei ole enää mukana?

tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 4
  Tulostusversio  
 
Siirry: