Lueskelinpa tuossa juuri vanhoja juttuja täällä ja törmäsin tähän omaan aiheeseeni. Tänne, (vaikka toisaalle kyllä) en sitten näköjään tullutkaan kommentoimaan, että lopultahan minulta poistettiin syyskuussa 2011 myoomainen kohtu. Sen jälkeen hemoglobiinini on noussut ja viimeksi kun mitattiin se oli 131. 
En muista milloin olisi ollut noin hyvä. Kyllä elämänlaatu on kohentunut leikkauksen jälkeen, kun ei enää ole tarvinnut kärvistellä kuukautisten ja muiden myooman aiheuttamien vaivojen takia. Sairaalassa, leikkauksen jälkeenhän tuli kuitenkin takapakkia kun tuli tulehdus ja jouduin takaisin sairaalaan ja siellä "törmäsin" kuolemaan ihan konkreettisesti:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=43711.0
Mitä tuohon luomeen (josta täällä mainitsin) taas tulee, joka tämän kirjoittelun aikoihin ilmaantui, muuttui, kasvoi ja tulehtui niin siinähän kävi siten niin, etten koskaan päässyt luomen poistoon asti, koska se suihkussa irtosi itsestään ja meni pesuveden mukana tutkimattomiin. 
No, kolme viikkoa sitten olin kahden luomen poistossa, jotka olivat kasvaneet ja muuttuneet väriltään jne. Ensi viikon alussa saan tulokset, kun menivät tutkittavaksi. Lisäksi minulla on nyt ollut parisen viikkoa lämpöilyä, joka tulee ja menee. Kaikki alkoi luomien poiston jälkeen kun poistettiin tikit sellaisella heikotus/kuvotus "vatsataudilla" ja korkealla kuumeella ilman, että olisin vessaan asti kuitenkaan joutunut... Näiden poistettujen luomien ja lämpöilyn takia, tämä aihe nyt taas jostain syystä pompsahtanut mieleeni... Tiedän varsin hyvin, että on kaikenmaailman flunssia, pöpöjä ja muita taas liikkeellä, eikä verikokeissa ei ollut mitään ihmeellistä, eikä luomistakaan ilmene välttämättä yhtään mitään. Kuitenkin on taas on sellainen jännä olo, että jotain on kehossani vialla, aivan kuten aavistin ennen myooman löytymistäkin...
Niin ja mitä tuohon kuolemaan tulee, jostain syystä olen itse aina kokenut etten välttämättä edes haluaisi elää kauhean vanhaksi, vaikka olisin tervekin. En tiedä miksi. 
Täällä myös viime aikoina ollut "lisääntynyttä kuolemaan liittyvää pohdintaa"... 37-vuotias tätini sitten lähti täältä tasan 4 viikkoa sitten, yhdellä läheisellä juuri aloitettu syöpähoidot ja itseltäni löysin ihmeellisen patin käsivarresta, jota kävin näyttämässä lääkärillekin...hetkeksi rauhoitti mieltä, kun lääkäri sanoi, ettei ole mitään vakavaa...mutta mistäs sitä koskaan tietää
Eihän sitä edes ultrattu tai mitään!
..paljon on siis tullut mietittyä syöpää, yleensä sairautta, ja kuolemaa....ihan loputtomaan ahdistukseen saakka
Se usko, mitä minulla on ollut liittyen siihen, mitä tapahtuu, kun kuolemme (eli se kaikki kaunis, kuinka vain ruumiimme on ikään kuin kuori ja kaikki jatkuu miljoona kertaa kauniimpana kuin koskaan jne.) niin tuo usko on horjunut nyt viime viikkoina toden teolla. Olen ollut jopa äärimmäisen vihainen siitä, ettei minulle ole "näytetty" / "kerrottu" mitään, että voisin "helpommin uskoa" tuohon kaikkeen kauniiseen...vaikka ymmärrän toki, että silläkin on varmaan tarkoituksensa, kuten kaikella... (Tai sitten millään ei ole yhtään mitään tarkoitusta
)
Jotenkin olen todella uupunut ja kyllästynyt ja kaikki kirjat liittyen tuohon kaikkeen kauniiseen, joita minulla on, ja jotka ovat olleet Suurimpia Aarteitani, niin on jopa käynyt sellainen ajatus mielessä, että nakkaan jokaikisen roskiin, enkä enää ikinä lue tai ajattele yhtään mitään mihinkään syvällisempään liittyvää, niin raivoissani olen ollut! (Tässä sitä taas näitä pohditaan, tuskinpa niitä kirjojakaan oikeasti tuhoan
)
Olen oikeasti tällä hetkellä
kateellinen jokaiselle, joka on kokenut
edes jotakin, että voi olla jollain tasolla "varmempi" siitä, mitä tapahtuu, kun kuolemme, ja tiedän, että kateus on p***eestä, mutta näin tunnen...ja kylläpä helpotti sanoa se rehellisesti ääneen!
Jotenkin on vain fiilis, että "mittani on täyttynyt", vaikka tiedän, että todellakin voisi olla huonomminkin jne., mutta minua pelottaa ihan totta elää, ja kaikki tämä koko hemmetin elämä....ja minua pelottaa myös ajatus kuolemasta, jollain tasolla, ja paljon...
Vaikka olenkin vihainen ja kateellinen (ja surullinenkin), niin
silti olen aivan
äärettömän onnellinen ihan jokaisen ihmisen puolesta, jolla on rauha ja varmuus sydämessä siitä, että kuolema on vain fyysistä, siirtyminen sinne paljonpaljon kauniimpaan paikkaan
- kotiin...
..kunpa voisin itsekin tuntea sydämessäni niin ja uskoa siihen.....
Toivottavasti et kuole vielä vähään aikaan, sillä luulen, että tarvitsen ajatuksiasi täällä... Jaksamista
...ja kerrohan sitten, millaiset ne tulokset luomista olivat...
