seuraava »

[Päivi]

eipä taida tähän olla yhtä ainoota oikeeta vastausta. meillä huomaa heti jos on lääke unohtunu. oli se sitten eri ihminen 30v:n päästä ni luulen että enemmän vahinkoo tekee vääristyny minäkuva siitä että  on saamaton, laiska, ei pärjää koulussa. niinku mulle on käyny.

asiat jää kaikki puolitiehen mikäli niitä on alotettukaan.

jos ite pidän lääkkeettömän päivän huudan ku heikkopäinen pienistä asioista. mä pidän ittestäni enemmän kun saan aikaseks, hermot kestää ja pysyn kartalla, jos se syö mun persoonaani ni syökööt.

[Casperiina]

Sitäpaitsi adhd ON lääketehtaille miljoonabisnes, vaikka lääketehtaiden osuus rahastamiseen tässä keskustelussa yleensä kielletäänkin vankasti. En tiedä paljonko addeja on maailmassa, tällä hetkellä varmaan jo miljoonia? Jos miljoona ihmistä syö napin päivässä, ja siitä tulee voittoa lääketehtaalle 10c/nappi, on lääketehdas tienannut PÄIVÄSSÄ jo 100 000 euroa. Sillä rahalla voi jo tehdä tutkimusta lääketehtaan omaa etua tavoitellen, ja muut hoitomuodot lytäten, rahasta ei muiden hiljentäminen ainakaan ole kiinni.

Jeps. Myöskään ruokavalion vaikutuksesta ADHD:n hoidossa ei huudella maailmassa, jota raha hallitsee. Ja kyllä, ravinto jos joku asia vaikuttaa ihmisen aivokemioihin.

[Ikuinen Trikki]

Kiitos jenjen! Kyllä minut saa rutistella myttyyn 

Ja I-Ronia, ei todellakaan ole olemassa yhtä oikeata vastausta. Eikä kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä. Eikä ole oikeaa eikä väärää tapaa elää.

Myöhän ollaan kaikki täydellisiä Luojan Luomia Kaikkivaltiaan persnahassa. 

[Jannanne]

SanctAstra

Sinun kirjoitukset on saanut minut vakuutettua, että olisi ehkä aika hommata se lääkitys ja pyyhkästä peppua niillä hennoilla otteilla

Yllättävää ihmiseltä, joka on haaveillut vyöhyketerapeutin koulutuksesta (muistanko oikein?). Oletko jo menettänyt uskosi sille, mitä "energiahoidoilla" voi saada aikaiseksi?

Itse uskon, että sairaudet ovat kehon keino kertoa epätasapainosta. Kaikki liittyy kaikkeen ja fyysisten vaivojen taustalla on usein tunneperäiset, henkiset tai muuten ympäristöstä johtuvat ongelmat. Ei meitä ole tänne synteettisten lääkkeiden orjiksi luotu. Ja vaikka tiede sanoisi mitä, käytännössä näillä lääkkeillä ei voida saada kehoa täysin samaan tilaan kuin jos se olisi terve. Ja nämä mömmöt syövät elimistömme kykyä parantaa itse itsensä. Tätä väitettä ei ole tieteellisesti todistettu.   Miten kukaan henkimaailman kanssa työskentelevä edes voi vannoa tieteen nimeen?  :

Mä olen hukannut elämästäni yli 8 vuotta lääketokkuraan. Teoriassa olisi pitänyt aivokemiat korjaantua, mutta olin kyllä kaukana psyykkisesti terveestä ihmisestä näiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Lähinnä tuhoa saivat aikaan.

Ei siinæ minusta ole mitææn yllættævææ vaikka olenkin haaveillut vyøhyketerapeutin koulutusta, ja haaveilen edelleen, mutta miten sitten toimia jos ei edes pysty opiskella mitææn kun ajatusten kasassa pitæminen ja kaikki on niin hiton hankalaa? Entæpæ sitten kun on saanut opiskeltua, niin miten ihminen jolle omien papereidenkin koossa pitæminen ja hoitaminen tuntuu ylivoimaiselta, niin voisi toimia yrittæjænæ? Ja kuinka oikein on lapsille se ettæ æiti ei saa pidettyæ minkæænlaisia jærkeviæ rutiineja tai mitææn ylipæætænsæ kasassa kotona, etenkin kun niitæ sæhlææjiæ on kotona kaksi kappaletta. Onneksi nykyææn on myøs lyhytvaikutteisia adhd læækkeitæ, etteitarvi kuin ottaa siksi aikaa kun ætytyy hoitaa esim, koulu tai tyø asiat. Tottakai haluan saada apua ongelmaani myøs esim vyøhyketerapiasta, mutta koen ettei sen vaikutus ole niin nopea ja voimakas kun læækkeissæ olisi, ehkæ joskus voisi olla sitten kokonaan ilman læækkeitæ, mutta ei nyt, . Sillæ en voi omien "viherpiiperrys aatteiden" takia syøstæ koko perheeni elæmææ pæn mæntyæ. Se ei nimittæin ole pelkæstææn iso pyykkivuori ja venyvæt paperit, vaan jotain paljon mutkikkaampaa ja hankalampaa.

[SanctAstra]

Tuohon Ikuisen Trikin mainitsemaan, että pitäisi tehdä sitä mikä kiinnostaa.... Entä jos kiinnostus lakkaa parin kerran jälkeen tai jos ei pääse heti tekemään sitä mikä kiinnostaa, niin sitten on turha edes aloittaa? Moni asia kiinnostaa, mutta mitään ei saa valmiiksi?

Tässä yhteiskunnassa ei vaan pärjää, jos tekee sitä mikä kiinnostaa ja jos kiinnostus ei kestä viikkoa, kuukautta ehkä vuotta pitempään. Ja minulle on hirveän vaikea ollut olla, kun en ole erityisesti jossain yhdessä asiassa lahjakas tai en todellakaan vieläkään tiedä, mitä haluaisin "isona" tehdä.
Kuitenkin on yhteiskunnallisia pakotteita, mitkä vaativat sen, että työtä on tehtävä, jotta on katto pään päällä ja ruokaa sekä vaatteita. Perustarpeet pitää saada tyydytettyä. Siinä ei auta tosiaankaan se, että tekee niin kuin tykkää/mikä kiinnostaa. Mitä jos en tiedä mikä kiinnostaa ja millä hetkellä?

Ja mitä ruokavalioon tulee, niin rasvahappoja ja lisäravinteita pitäisi syödä extra isoja annoksia (mikä on myös elimistölle vaarallista), jotta niiden vaikutus näkyisi.

Se on jännä huomata, miten täälläkin, niin kuin koululääketieteen parissa ei osata kävellä käsi kädessä näiden asioiden kanssa. Kumpikaan ei sulje kumpaakaan pois, vaan ovat toisiaan tukevia muotoja.

"No se dopamiinitasohan laskee vieläkin alemmaksi, koska piristeillä dopamiinivarasto käytetään kokonaan loppuun..." Onko tästä jotain tutkittua tietoa lähteineen? Minua kiinnostaa.

[Casperiina]

Ja mitä ruokavalioon tulee, niin rasvahappoja ja lisäravinteita pitäisi syödä extra isoja annoksia (mikä on myös elimistölle vaarallista), jotta niiden vaikutus näkyisi.

Tarkoitin vhh-ruokavaliota. Tästä aiheesta löytyy valtavasti tietoa, kun vain viitsii etsiä. Tosin ahdh:ta sairastavilla voi ehkä olla vaikeuksia paneutua asiaan, ja vaatii paljon itsekuria ja kykyä sopeutua uudenlaiseen ruokavalioon.  Eniten näitä parantumiskokemuksia taitaakin löytyä adhd-lapsista, joiden karppaavat vanhemmat ovat jaksaneet toteuttaa ruokavalioremontin.

[jenjen]

SanctAstra, en mäkään tiedä mitä mä haluan tehdä. Mä olen ollut ainakin 20 eri työpaikassa, ja lähtenyt joka kerran niistä kävelemään  Mutta, enpä usko, että kovin monet "normaalit" ihmisetkään tietää mitä ne loppupeleissä haluaa tehdä, na vaan jumiutuu siihen tylsään ja puuduttavaan duuniin, eivätkä uskalla lähteä "varmasta" työpaikasta. Onko se nyt sitten kuitenkaan se tavoittelemisen arvoinen asia? Se, että jää epämielekkäisiin tehtäviin, vaan siks, kun ei nyt muutakaan ole.

No, ehkä niillä lääkkeillä saa sen turvallisen elämän, että jaksaa olla 30 vuotta samassa tylsässä paikassa, jossa ei oikeasti haluaisi olla.

Mä olen päättänyt, että elämä vie. Mulla on paljon asioita joita olisi kiva tehdä. Kirjoittaa kirja, mustahan vois tulla vaikka kirjailija! Tai runoilija kenties. Voisinhan mä alkaa vaikka taidemaalariksi, mitä sitten, vaikka elettäis kädestä suuhun, pääasia on kuitenkin olla onnellinen. Voisinhan alkaa kuvittajaksi, ja kuvittaa ihania satukirjoja? Avoimella ja boheemilla luonteella tuskin olisi vaikeaakaan saada kontakteja oikeisiin ihmisiin, ja jalkaa oven väliin. Ja voisinhan mä kuvittajan töiden välissä vaikka opiskella vyöhyketerapiaa ja muita luontaishoitoja, ja perustaa oman pikku hoitolan, jossa olis myynnissä vaikkapa mun rakastamia kiviä  Elämä on täynnä mahdollisuuksia, mitä sitten, vaikka sä saisit taidemaalarin urallas tehtyä vain yhden taulun? Se voi olla sitäkin kauniinpi. Ja sun kuvittamat lastenkirjat oliskin jymymenestys?

Yleisesti ottaen addi-ihmisillä on SITÄ JOTAIN ihanaa kapinaa ja rajojen rikkomista, josta kumpuaa mahtavia ideoita, ihania ajatuksia ja aivan mahtavia ammatteja, joita normaalit ihmiset kateellisena katsoo ja miettii: Voi kun mäkin voisin olla kivikauppias tai saippuakuplien myyjä.

Innostuinpas niin, että taitaa mun joulutortut olla kohta mustempaa mallia 

[SanctAstra]

Karsinogeeni-torttuja, olkaa hyvät. 

Minulla tämä pomppiminen paikasta toiseen näkyy opinnoissa. Lukion jälkeen, en ole saanut vielä yhtään koulua käytyä loppuun ts. minulla ei vielä ole ammattia. Tämä on elämäni suurin saavutus peruskoulun, lukion ja lasten saannin jälkeen, että saan käytyä tämän 4-vuotta kestävän amk-tutkinnon. Yliopistoon minusta ei olisi ollut, koska siellä on niin paljon akateemista vapautta. Olen kuitenkin käytännönläheinen, mutta ammattikoulussa minulla ei ollut tarpeeksi haastetta. Amk oli hyvä välivaihtoehto.

Minulla kuitenkin on takana muutama lyhytkoulutus, joilla toivon olevan jossain vaiheessa jotain merkitystä.

Casperiina, meillä noudatetaan hieman vhh-dieettiä muistuttavaa ruokavaliota kotona, koska karkit ja limut/mehut on pyritty korvaamaan esim. manteleilla ja rusinoilla (ok, sisältävät paljon fruktoosia kuivattamisen jälkeen). Lapseni ovat sieltä ns. kummallisesta päästä, koska pitävät vihanneksista ja salaatista sekä hedelmistä. Kun niitä kotona on, minä yleensä jään ilman.

Leipää meillä ei juuri muut mussuta, paitsi minä. Ja nytkin olen siirtynyt varrasleipään = kuivatettua ruisleipää. Meillä lapset syövät mieeluusti myös varrasleipää ja ruisleipää, silloin kun syövät. Pastat ja riisit ovat niitä tummia, makaronit vielä yleensä joko kauraa tai ruista.

Koska itse pyrin terveelliseen ruokavalioon, olen saanut kuulla olevani omituinen.  Myös marjat tekevät hyvin kauppansa meillä. Unohtui tuossa mainita, eikä meillä kotona syödä sianlihaa, eikä mitään kokolihaa, jauhelihaa kylläkin sekä suikaleita.

Vähäisesti suolaa ja rasvaa sekä sokeria. Onkohan meidän ruoka aika mautonta? 

Mutta joo, tässäkin kulkee siis koululääketiede sekä pehmeät vaihtoehdot käsikkäin. Minun on helpompi pitää lapsille rajat ja rutiinit (<-- luovat lapsille turvallisuutta) omalla vaihtoehdollani. Lapset pyrin pitämään lääkkeettä niin kauan kuin mahdollista. Olen miettinyt sitä nystyrätyynyä tms. jolla saisi "muurahaiset housuista" pois esim. ruokailutilanteissa.

 

[pikkari]

Huisaaa! Onpas tuttuja kuvauksia  
Mulla tää häiriö diagnostisointiin kolmekymppisenä. Ala-asteella pidettin vaan vilkkaana lapsena ja koulu sujui hyvin. Jotain kummallista tapahtui heti yläasteelle siirryttyäni ja kaikki räjähti käsiin. Niin levotonta ihmistä harvoin tapaa kuin minä silloin.
Lukioon pääsin kuitenkin mutta lintsasin koko ajan. Sain lukion ekalla seitsemät ehdot poissaolojen takia. Opettajat pitivät erityistapauksena, poikkeuksellisen lahjakas mutta laiska, heidän mukaansa.
No, luin sit alkukesän ja suoritin ehdot. Sain kiitettävän joka aineesta.
Lukio venähti kuitenkin neljävuotiseksi ja sen jälkeen olen aloittanut kuudessa eri koulussa. Kaikki jääneet kesken  
Alkuinnostus miltei mihin tahansa tekemiseen on valtava ja sit tapahtuu jotain kummallista ja motivaatio katoaa kuin tuhka tuuleen.
Siisteyden suhteen olen kyllä tarkka koska rakastan kauneutta, puhtautta ja tuoksuja. Tosin itse siivoustoiminta on koko ajan kesken ja joku homma puoliksi tehty, mutta sotkussa en halua asua ikinä.
Pyykkiä pesen jatkuvasti.
Ahdh-diagnoosi tuli 30vuotiaana kun kauheessa kolmenkympinkriisissä tarvitsin ajatusten selvittäjää. Kaks terapiakertaa ja hienovarainen vihjaus keskittymishäiriöstä. Tulin kotiin ja googletin kaiken mahdollisen adhd:sta
Tadaa!!! Aivan kuin kaikki ikkunat ja ovet olis avautunut yhtä aikaa ja kaikkeen kummaan löytyi selitys.
Terapeuttini ohjasi mut neurologian professorille joka on perehtynyt just tähän vaivaan. Eka käynnillä haastattelu ja fysiologinen tutkimus, resepti käteen ja passitus himaan.
Nyt proffa on jo eläkkellä ja mulla on uusi lääkäri, jonka mukaan lääkitystä kannattaa jatkaa. En kyllä koe suurtakaan hyötyä Medikinetistä. Joskus tuntuu että lääke vaan tekee vielä levottomammaksi ja riehakkaaksi.
Välillä taas rauhoitun heti lääkkeen otettuani eli ei ne napitkaan ole välttämättä helpotus eikä tästä parane ikinä.
Todella tärkeää on nukkua tarpeeksi ja pitää verensokeri tasaisena, syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa.
Kauheeta kun oon jo 34-vuotias eikä mulla ole yhtäkään tutkintoa suoritettuna, monta kylläkin kesken. Tosin mun vanhemmat on mahdollistaneet tällasen elämäntavan ettei tarvitse kauheesti uurastaa.
Kyllä ammatti kuitenkin ihmisellä pitäis olla, mut koita nyt tällä päällä olla joku uraohjus kun aatos liitelee sekunnin sadasosassa tärkeestä jonnekin taivaanrannan taa...
Luovuus kukkii kyllä   Kirjoitan, laulan,sisustan, tanssin, omaan hassun hyvän yleiskunnon vaikken tod himoliikkuja ole, päinvastoin.
Lapsia en halua mukavuussyistä ja siksi etten halua tän joskus raivostuttavan vaivan perityvän. Äidilläni on keskittymishäiriö ja mun syntymässä tapahtui jotain häikkää (mama ei haluu kertoa) joten olen saanut oikein tupla varmistuksen häiriön syntymiseen. Hip hei! Näillä mennään.
Välillä toki huvittaa oma häröily, just se "mitä mä olinkaan tekemässä" kun pelkkä huoneesta toiseen siirtyminen saa aikaan aistiärsyketulvan jolloin mieli alkaa vaeltaa.
Tällasella hieman boheemilla elämäntyylillä tällanen päähäriö ei kuitenkaan mikään suuri este, lähinnä vaan hidaste.
Mut hyvänen aika tähän soppaan vielä lapset, työt, asuntolainat ym. Hyi helvetti! Never!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Miks ihmiset sikisee jos tiedossa on että vaiva/sairaus periytyy? Tosi kummallista. Mä en ikinä halunnut edes syntyä tälle siniselle planeetalle.
Toiv tää on vika kerta kierrossa

[pikkari]

Surettaa ne tapaukset jotka joutuu odottelee ikuisuuksia kunnallisella puolella millon pääsee tutkimuksiin ja saa mahdollisesti lääkkeen.
Miten sitä Concertaa niin usein määrätään keskittymishäiriöön?
Koitin sitä kaksi päivää ja heitin roskiin.
Mulle sopii lyhytkestoinen lääke paremmin ja tohtoritäti heitti mulle viime käynnillä lääkelistan eteen ja sanoi et valitse itse minkä lääkkeen haluat käyttöön (Ritalinia ei saa enää Suomessa)
Valitsin Medikinetin.
Tohtori on vallan mainio tapaus. Kun ekan kerran tavattiin, juteltiin puoltoista tuntia kaikesta maan ja taivaan välillä, puhuin henkimaailmastakin ja tri kuunteli korvat hörössä alkaen sit avautua mulle miehensä itsemurhasta ja nykyisestä yksinhuoltajuudestaan.
Oli kyllä oudoin lääkärikäynti ikinä. Me puhuttiin kuin vanhat ystävät keskenämme ja minuu jäi niin vaivaa tohtorin suru ja ikävä miestään joten aloin sit henkimaailmahöpinät.
Aion laittaa sähköpostia hänelle jos menis käymään mun tutulla meediolla.
Tri on erittäin avarakatseinen näissä ns.hurujutuissa ja haluais itsekin nähdä enneunia/tapahtumia ennalta.
Niin toivoisin että hän saisi viestin rakkaalta mieheltään. Nyt vaan tekee töitä kuin heikkopäinen (se näkyy) peittääkseen menetyksen tuskan.
So sad 
Hyvä kun tuli mieleen tää juttu nyt. Kirjotan hänelle tänään sen viestin. Mun muisti on kuin dementiamummolla. Pitää olla herätyskello, muistilappu, ym ja silti jotain unohtuu.
Tää kuullostaa jo idioottimaiselta, mut mun pitää laittaa välillä kello soimaan että menisin ajoissa nukkumaan kun saatan uppoutua niin syvälle tekemiseeni että ajantaju katoaa täysin. Ylikeskittyminen.
Eilen viimeksi jäin puhelimeeni jumiin. Luin ja poistelin viimeisen vuoden ajalta tekstiviestejä yli kaksi tuntia vaikka olisi pitänyt lähteä mieheni syntymäpäiväjuhliin. Tosi myöhässä siis ja aivan tahattomasti.
Miten kaikki jutut voi mennä joko yli tai ali?
Missä kultainen keskitie?
Tosi hyvä että Concerta jeesaa teitä. Kaikki ei saa lääkkeestä apua

[Ikuinen Trikki]

Jenjen, puhut mielestäni pelkkää asiaa  

Minunkin elämäni on just sitä että kaikki jää viime tippaan, siivous ja pyykkäys ei kiinnosta vaikka kauneus, siisteys ja puhtaus ovatkin elämässäni tärkeitä. Perusjutut -ja duunit eivät vaan jaksa kiinnostaa, vaikka välillä onkin tehtävä töitä, että voi sitten taas heittäytyä vapaalle ja tehdä niitä omia juttuja. Itse olen matkustellut runsaasti viimeisen kuuden-seitsemän vuoden ajan, yli puolitoista vuotta olen viettänyt kaukomailla. Ihan hyvin kaikki on mennyt, on vain pitännyt uskaltaa, vaikka olenkin omalla tavallani hyvin varovainen ihminen.

Kuitenkin minun intohimoni ja kutsumukseni on kaikki huuhaa ja vaihtoehtoinen, ihmisenä kasvaminen, itseni kanssa toimeentuleminen ja sitä kautta kaiken hyvän ympärilleni levittäminen ja lähimmäisten auttaminen, pöytälaatikkorunoilu ja paperiin värin ja tussin sotkeminen. Siitä minun on ollut vielä toistaiseksi vaikea elantoani hankkia, mutta uskon unelmiini...

Puolueettomia tutkimustuloksia siitä, että alentaako jokapäiväinen stimulanttien käyttö ja varsinkin niiden jatkuvan käytön lopettaminen dopamiinin tasoa aivoista entisestään, tuskin löytyy. Tämä on kuitenkin hyvin tunnettu tosiasia väärinkäyttäjien keskuudessa, ”laskuiksi” sitä katukielellä kutsutaan. Oman tutkimuksenhan voi järjestää, eli jättää lääkityksen pois. Mitä tapahtuu?

Tämä maailmakaikkeus on kuitenkin ihmeellinen paikka, missä ihan kaikki on mahdollista, kun vain tarpeeksi uskoo ja on luottamus universumin äärettömään rakkauteen mukana. Itse olen ainakin huomannut, että jotain mukavaa on päässäni tapahtunut, koska elämänlaatuni on viimeisen puolentoistavuoden aikana kohentunut huomattavasti.

Te kaikki adhd –ihmiset olette erikoisia Jumalan Luomuksia täällä maapallolla. Miksi siis tyytyä yhtään vähempään, mihin rajaton ihmissielunne pystyy? Ehkä juuri nämä adhd –höperöt ovat kertomassa omaa karua kertomaansa nyky-yhteiskunnan menosta? Ehkä juuri ympäröivä systeemi kaipaa päivittämistä, sillä niin paljon on jo ihmisiä, joiden aivot ovat sopimattomat tähän suorituskeskeiseen rullaatirullaan. Eikös yhteiskunta ole ihmistä varten, eikä ihminen yhteiskuntaa varten? Olisiko jo aika kyseenalaistaa nykymeno? Se voi olla hankalaa, koska meitä on koulittu, koulutettu ja aivopesty pienestä pitäen vain siihen, että meistä tulisi auktoriteettiuskovaisia rasvattuja osasia oravanpyörään.

  Epäilen, että näitä ylivilkkaita tapauksia syntyy koko ajan vain enemmän, ja jossain vaiheessa kas, nämä oudotlinnut ovatkin ihan normitapauksia. Tämä nyky-yhteiskunnan vähemmän terve meno kaipaa pikaista korjaamista vastaamaan uuden ihmisen tarpeisiin…

[Päivi]

vaikka olen ADHD, en suinkaan ole hyperi.
ilman lääkitystä en saa bercettä ylös sohvasta. elämä valuu ohi vaikka kuinka olisin sähköjänis sisäisesti. parisuhde-elämä klikkaa, lapset kärsii kun äiti ei viitti tehdä mitään.

toki , jos olisin yksinäni, sallisin paskan keskellä elämisen, ja piupaut piittaisin muitten arvostelusta.

mutta elämä on ny muutaki ko omaan napaan tuijottamista. ruoka ei tu pöytään sillä että ajattelen että pitäs ja tarttis.

toki en nyt o sitä miältä että te muut ette sais olla mitä ootte, mun on ennekaikkee itteni, mutta myös kanssaeläjieni vuoks lääkittää itteeni aika ajoin. toki pidän lääkkeettömiä, mutta on alkanu itteeki välillä vi**uttaan se että en saa aikaseks mitään, kaikki on rempallaan ja tavarat hukassa, laskut maksamatta ja kakarat kulkee paskasissa vaatteissa.

kyllä mä oon kokenu että ittellä on helpompi olla lääkittynä, se mahdollistaa yrittäjänä toimimisen, ja saan asiat tehtyä.

[pikkari]

Päivittäin tulisi saada liikuntaa, miel luonnossa ja ainakin tunti.
Hankin eilen suolalampun. Pakkauksessa lukee
-parantaa huoneilman laatua
-neutralisoi haitallista sähkösäteilyä
-auttaa unihäiriöissä
-auttaa keskittymishäiriöissä
-lievittää hermostuneisuutta
-sopii hyperaktiivisten lasten yövaloksi

Ainakin niin nätti on että ostan muutaman lisää 

[Ikuinen Trikki]

I-Ronia, tuo mitä teet perheesi eteen on hienoa, sitä ehtaa rakkautta.

Itse olen vielä toistaiseksi ollut vastuussa vain itsestäni, ja siksi tietyt ratkaisut elämässäni ovat olleet helpompia tehdä, kun ne ovat koskeneet vain minua itseäni. Toisaalta, eipä minua olekaan kukaan muutamaa vuotta pidempää jaksanut katsella, eli ne harvat ihmissuhteet ovat kariutuneet.. Ja joo, oman kupolin syytä ainakin osittain 

[jenjen]

Mä olen vastuussa itseni lisäksi myös kahdesta lapsesta, kanista, marsusta, koirasta, 7 kanasta ja yhdestä kukosta....  Ja mies on varmaan viime kädessä vastuussa meistä kaikista 

Mä olen kyllä onnellisessa asemassa siksi, että mut hyväksytään puutteineen päivineen, varmaan myös siksi, että kaikki näkee, kuinka paljon mä yritän. Kukaan ei oo koskaan painostanut mua muuttumaan, siksi mä olen aina hyväksynyt myös itseni.

Ja Ikuisen Trikin kanssa samaa mieltä siitä, että samanlaisia huithapeleita kun syntyy koko ajan lisää, niin on pakko jossain vaiheessa kysyä itseltään, että pyörittääkö yhteiskunta meitä, vai pyöritetäänkö me yhteiskuntaa?