seuraava »

[Jannanne]

Olen tässä nyt jonkiverran lukenut, ja olen ruvennut miettimään, että mikä se ADHD oikeasti on? Onko ADHD:t oikeasti indigo lapsia? ADHD han on hurjasti lisääntynyt viimevuosina, tiedä sitten johtuuko siitä, että nykyään osataan löytää diagnoosi vaiko mistä... Itse olen ADHD ja minusta löytyy hyvin paljon indigo piirteitä.

Jos tämä on sitten ihan typerä ajatuskin, niin älkää kivittäkö hegiltä 

[SanctAstra]

Nyt en ehdi kovin pitkää vastausta jaarittelemaan, mutta minä olen kanssa ADHD ja sain paljon apua kirjasta, joka kertoi indigolapsista. Löysin itseni. Olen siis lapsesta asti ollut yhteyksissä "muihin maailmoihin", mutta vasta aikuisiällä saanut diagnoosin. Tosin huomasin, että minussa on myös paljon samaa kuin kristallilapsissa, että en nyt tiedä olenko seka-aurainen.

Kannattaa siis lukea Lee Carrolin ja Jan Toberin Indigo Lapset - uudet lapset ovat täällä sekä Doreen Virtuen Kristallilapset - Uuden sukupolven selvänäköiset ja herkät lapset.

Ihminen yrittää rationalisoida kaiken mihin ei löydy selitystä. 

[Jannanne]

Mielenkiintoista Täytyy lukea, lääkkeitä en ole kokeillut enkä aio, olen kuullut, että vievät ihmiseltä luovuuden, ja tällä hetkellä tunnen, että se on ainut asia itsessä mistä voin olla ylpeä En tahdo olla amfetamiinillä käyvä robotti Ja miksi pitäisään lääkitä pois sitä mikä on omaa itseä, vääntää väkisin samanlaiseksi kun muut. Kiitos kirjavinkeistä.

[SanctAstra]

Adhd:n yleisimpiä oireita ovat impulsiivisuus; keskittymiskyvyttömyys; levottomuus; lyhyt jänteisyys; huonomuistisuus; kovaäänisyys; elehtii paljon puhuessaan esim. käsillään; koko ajan liikkeessä esim. naputtaa jalalla lattiaa, vaihtaa tuolilla asentoa tämän tästä, naputtelee kynällä pöydän pintaa; malttamattomuus esim. jonotustilanteissa, puhuu päälle kun ei malta kuunnella loppuun ja sama pätee kysymyksiin vastailussa; innostuu herkästi, mutta mielenkiinto loppuu yleensä lyhyeen. Yleensa lapsuuden adhd laantuu aikuisena add:ksi eli tarkkaavaisuushäiriöksi. Silloin "Ai sanoitsä jotain?" tai "Pitikö mun sanoa jotain?" tai jopa "Mitä mä olin tekemässä?" ovat ihan tyypillisiä juttuja. Siis vaipumista omiin mietteisiin tapahtuu sekä adhd:ssa että add:ssä.

Tässä siis muutamia "oireita" luetellakseni. Yleensä adhd diagnosoidaan sivuoireiden esim. masennuksen perusteella. Masennus voi johtua siitä, että vaikka kuinka yrittää, niin mikään ei onnistu. Tai siitä, että tuntee olevansa se outolintu, joka ei sovi joukkoon.

Näin kun katselee objektiivisesti oireita, niin muutamat näistä pätevät kovin hyvin välimerenkansoihin. Ovatko siis kaikki italialaiset, kreikkalaiset ja turkkilaiset, mutta myöskin espanjalaiset adhd:ta? Kaikki nämä ovat hyvin eläväistä porukkaa ja viuhtovat menemään minkä ehtivät. Vai onko se tämä jäyhä suomalainen kulttuuri, joka ei anna kaikkien kukkien kukkia?

Lähinnä minä olen kohdannut hankaluuksia ainoastaan kankeissa byrokraattisissa paikoissa sekä hyvin institutionalisissa paikoissa. Siis yleensä paikoissa, joissa rakenteet ovat hyvin jäykät ja liikkumavaraa ei ole. Tai työyhteisöissä, joissa vallitsee keskinäinen nokkimisjärjestys ja sisäinen kateus. Näissä paikoissa voin hyvin pahoin.

Mutta jos elämää noin yleensä katsoo, niin olen päässyt koulumaailmassa helpolla. Tieto tarttuu nopeasti päähän. Ja sehän pitää muistaa, että adhd:lla ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa, ainakaan negatiivisesti. Adhd:han on välittäjäaineiden, lähinnä dopamiinin, vaje. Tieto menee perille, muttei ehkä suoraviivaisesti, vaan jonkun mutkan kautta.

Mutta jos haluaa karrikoida, niin narsistinen adhd on tämän päivän johtajien unelmatyöntekijä.

 :

[Jannanne]

AD/HD esiintyy niin monimuotoisesti, ja naisilla voi olla täysin erilainen kun miehillä.

http://adhd-aikuiset.org/testit/

Mulla meni pitkään tajuta, että mikä on. Kuvittelin vain olevani tyhmä laiska ja saamaton.

[eppana]

Mielenkiintoinen sivu (eng.) aikuisista indigo-kristalli aikuisista.
Paljon luettavaa, ihmeteltävää..
Toivottavasti apua muillekkin 

http://www.starchild.co.za/adult.html

[Lilli]

Tuskin kaikkia levottomia ja impulsiivisia ihmisiä voidaan pitää AD/HD -tapauksina.

Katsoin vastikään dokumentit AD/HD:sta. Hankalimpia piirteitä tässä oireyhtymässä tuntuu olevan täydellinen itsesuojelun puute, kyvyttömyys ajatella tekojensa seurauksia sekä huonomuistisuus, minkä takia AD/HD-lapset ovat hyvin onnettomuusalttiita ja oppivat huonosti tekemistään virheistä. Vanhemmat kuvaavat näitä lapsia usein käveleviksi katastrofeiksi ja pitävät ihmeenä, että lapsukaiset ovat ylipäänsä säilyneet hengissä aikuisikään asti.

[maiskuli]

Sain Diagnoosin tossa 3-4-vuotta sitten. Olen tällä hetkellä 28-vuotias. No kyllähän tätä on tullut mietittyä lapsena(kun ei mistään ADHD:sta sillon puhuttu) että mikä mussa on vikana, miksi olen tälläinen jne. Kestin sen kuitenkin.
Mutta vielä nuorena aikuisenakin mietin että miksi olen erilainen.?
Diagnoosin saaminen helpotti mua ymmärtämään itseäni ja kerranki oli joku syy tälle kaikelle vaikka tätä en ole läheskään kaikille elämäni ihmisille kertonut. Mulla oli sellaista concerta lääkettä(tosi kallista) ja kuten täällä taidettiin jo mainita ettei halua lääkkeitä niin en mä viimein enää jaksanu niitä popsia. Ajattelin että miksi en olisi oma itseni vaikka sitä ei nyt kaikki hyväksykään.

Mä kerran täällä foorumilla käydessäni mietin että onkohan niin että olen ainoa jolla on ADHD ja kaikki nämä ihanat kyvyt. Sitten samantien kuitenki kielsin tämän koska ajattelin että tämä yhdistelmä ei voi olla varmaan kellään muulla, mutta ihanaa että joku oli tehnyt tänne aloituksen tästä 

Ehkä noi kirjallisuudet vois lukaista joskus

[Jannanne]

Lilli, juu kyllä tuo on ihan totta, että lapsina varsinkin ollaan käveleviä katastroofeja, jokapaikka mustelmilla ja aina oli mukit ja keitot kumollaan sun muuta. Täysin vahingossa jokapäivä tapahtu jotakin, hajos tavaroita ja sun muuta, eihän siinä lähimmäiset enään usko, että lapsi ei vahingossa tehe sitä, mulle ainaki räyhättin, että miksi tuhoat kaiken jne... Ja varsinkin hermostuneena oli niin, ettei ajatellut tekojen seurauksia. Tytöillä tämä tosin on monesti niin erilaista, ettei tyttöjä osata epäillä edes adhd: ksi. Aikuisiällä se on sitten taas vähän erilaista, kyllä mä silti jokapäivä tunailen jotakin, unohdan arkipäiväiset tärkeät asiat sillävälin ku tehen jotain mielenkiintoisempa jne... Nytkin on kantapää murtunut kun tupelsin portaikossa.

Maiskuli
Minulla ei oikeastaan ole edes vielä virallista diagnoosia, mutta asia on menossa eteen päin, kun eräs adhd asiantuntija sattui monen mutkan takaa näkemään testi tulokset, mitä minulle tehtiin 14 vuotiaana, kun olin niin hankala. Hänkin sanoi, että tämä on niin varma tapaus. Joskus tosin en ole jaksanut viedä edes koko asiaa eteenpäin, tuntuu niin turhalta, luulen, etten hyödy siitä mitään, sillä en halua lääkkeitä ainakaan ottaa... Ja juu, voishan ne lukea ku muistais ja sais aikaiseksi hakea kirjastosta tms.

[Metsänkeiju]

Itselläkin todennäköisesti tuo ADD-versio. Yritin kerran saada sitä tutkittua mutta heh, unohdin aina lääkäriajat ja lähetteet suljettiin 2 kertaa ja luovutin. En enää koe tarvitsevani oikeaa diagnoosia, kun en enää lääkkeitäkään söisi..
Joskus olen lueskellut indigoiden ja ad/hd-ihmisten yhteydestä.. ties vaikka. Mielenkiintoinen oli eppanan linkki.

Ja minullahan pahimmat oireet on huono muisti, tarkkaamattomuus, tavaroiden hävittäminen/rikkominen(käsien kömpelyys), ajantaju kehno, sisäinen levottomuus, yleinen asioiden/taloudenhoito erittäin vaikeaa ja vaatii koko ajan ponnistelua. Hormonimuutosten aikana (murrosikä, raskaudet) impulsiivisuus, lyhytpinnaisuus ym. kasvoi eksponentiaalisesti sekä on ollut masennusta ja tietysti muidenkin oireiden pahenemista.

Lapsena minua moitittiin eniten siitä että "etkö sinä muka mitään muista?!" ja "kuinka voit kaiken hävittää" ja aina sitä jonnekkin unohtui kavereiden kanssa ja ajantaju hämärtyi, josta kotona sai sitten kotona kuulla.. Koulussa menestyin loistavasti, silloin kun viitsin tehdä siellä/käydä siellä.

[Jannanne]

Juu kuulostaa todella tutulle, voisin oikeastaan sanoa, että koko elämä tuntuu siltä, että kaikki vaatii kauheaa ponnistelua ja kamppailua, että edes selviää jotenkuten. Monesti tuleekin mietittyä, että helpottuuko minun elämä ikinä, kun kaikki tuntuu niin raskaalle.

Lapsena sai kyllä kuulla kaikenlaista, vanhemmat raivos ku aina kaadoin mehut pitkin lattioita, unohdin läksyt ja sopimukset, en osannut pitää huonetta siistinä, sitten joskus taas uppouduin omiin asioihin niin että yömyöhälläkin vielä touhusin, en jaksanut kuunnella ohjeita ja tehin minulle annetut tehtävät päin persusta taikka kokoajan kyselin, että oliko näin oliko näin. enkä muutenkaan suostunut tietynlaiseen "lapset kyykkyyn" kuriin.

Koulussa en menestynyt koskaan oikeen mitenkään, koska ensinnäkin pelkäsin, että opettaja puhuu minulle, tai että joudun kaikken muiden kuullen puhumaan, pinnaisn jo ala- asteella paljon koska vihasin niin koulua. ainut mistä pidin siellä oli puu käsityö ja kuvis, niistä tulikin 9 ja 10. En koskaan tehnyt läksyjä, ne tuntui jotenkin niin hankalalta, tunnilla keskityin vain omiin haaveisiin enkä yhtään siihen mistä puhuttiin jne jne...

voishan tästä puhua vaikka loputtomiin, pitäis kuitenkin varmaan se diagnoosi oikeasti saada, ja lääkitys, sitten kun alkaa kouluun, että jäis edes jotain päähän. Tosin jos se on totta, että luovuus katoaa kokonaan, niin kärsiihän se koulunkäynti siitäkin sitten. En haluaisi ottaa lääkkeitä ollenkaan, mutta olen pohtinut, että se voi olla pakko sitten koulussa. No katsotaan...

Miten te nuut olette selvineet koulusta?

[Metsänkeiju]

Miten te nuut olette selvineet koulusta?

Kun aihe on ollut minua kiinnostava, olen selvinnyt erinomaisesti.. jos aihe on ollut esim. matematiikka, joka ei ole ollenkaan sitten minua varten olen vaan pinnistellyt ja ponnistellut ja päntännyt että menisi päähän. Itsellänihän on ammattikoulu jäänyt kesken, että olen kyllä ehkä tosi huono antamaan neuvoja. Ehkäpä sellainen lääkitys, jossa vaikutusaika on lyhyt, voisi sopia sinulle jos koet että muuten on vaikea saada koulua suoritettua. Silloin voisit vain tärkeimpiin asioihin lääkitä itsesi keskittymään, ja muutoin antaa kehon olla luonnollisesti. ?


Todellakin, koko elämän "kasassa pitäminen", tämä byrokratia varsinkin, on se yhtä ponnistelua. Vaan yrittäkäämme nähdä asioiden valoisat puolet, erilaisuus on rikkaus! Jotain pois ja jotain tilalla. Itselle on tosi tärkeää elää hetkessä, go with a flow, ja ajatuskulkuni pitää siitä kyllä huolen etten uraudu liikaa.

Ja kaikkihan on merkityksellistä.. minä olen tämän "taudin" myötä oppinut suurenmoisia asioita, kuten nauramaan itselleni kun mokaan/unohdan tms. ja hyväksymään itseni erilaisena, tällaisena huithapelina jolla on eri vahvuudet että heikkoudet elämässä kuin monella muulla. Hyväksymään itseni vaikka miten paljon menee pieleen ja unohtuu, se on ollut vaikeaa. Liian usein olen mennyt ansaan, jolloin olen huomannut etsiväni myös muiden hyväksyntää, ymmärrystä, on tehnyt mieli huutaa maailmalle "etten minä tahallaan".. Vaan maailma ei ymmärrä. Jotkut ehkä, mutta tärkeintä on itse ymmärtää itseään,
sitten voi elämä jatkua.

Raskauksien myötä, kun olen näitä asioita joutunut kohtaamaan vielä jotenkin "raaemmin" niin se on ollut helpottavaa, sen suhteen että "osaa paremmin elää taudin kanssa" nyt niiden vaiheiden jälkeen, niitä on jotenkin käsitellyt niiin paljon ja hammasta purren mennyt eteenpäin ilman lääkityksiä.

[Jannanne]

Mulla taas raskausaika oli niin ihanaa, mitään merkkejä adhd sta ei ollutkaan, olin ku eri ihminen, kaikki onnisti ja sain asiat hoitumaan ajallaan, oikea organisaattori suorastaan kotikin oli siisti ku mikä.

[SanctAstra]

Minä sain diagnoosin vasta tämän vuoden alusta ja syön concertaa. On pakko, sillä opiskeluihini kuuluu sen verran pikkutarkkoja hommia, eikä virheitä saa tapahtua. Lääkkeet on jaettava oikein, eikä iv-letkuihin saa mennä ilmaa jne. Itseasiassa lääkkeet ovat saaneet mut tarkkaavaisemmaksi esim. liikenteessä, jossa mulla on erittäin raskas kaasujalka. Teleportaatiolla olisit jo perillä.... sitä odotellessa.

Minä olen ollut hyvin laiska koulun suhteen, mutta minulla on ollut apuna valokuvamuisti ja kuulo-oppiminen yhdistettynä muistiinpanoihin tai sivujen reunoihin piirusteluun. Minun muistini toimii siis mekaanisesti. Olen peruskoulussa ollut aina keskivertoa parempi oppilas, vaikka matematiikka oli ihan hepreaa minulle. Itseasiassa geometriat sun muut on helppoja, mutta ne sanalliset laskut... voi jösses. Kesti mulla kauan oppia prosenttilaskut ja verrannon avulla lääkeaineiden laimentaminen. Mutta sekin on enemmän opettajasta kiinni kuin aiheesta.

Sanon aina, että minulla on hyvin valikoiva muisti. Äitini ihmettelee, kuinka en voi muistaa asioita, joita olen hänelle itse kertonut. Olen päätellyt näin: minun ei enää tarvitse muistaa.

Organisointikyky on jotain sellaista, mitä en omista. Olen krooninen myöhästelijä ja ajantaju on omalaatuinen. Monet harrastukset olen käynyt läpi, enkä vieläkään ole saanut käytyä kuin pari lyhytaikaista koulutusta loppuun. Kun nämä opinnot saan päätökseen, tuuletan kovasti. 4 vuoden opinnot ovat pisin aika peruskoulun jälkeen, kun mihinkään olen yhtäjaksoisesti sitoutunut. 

Tiesittehän muuten, että adhd on 80%:sti periytyvä. 


Kyllä minä odotan aikaa, että voin lopettaa nämä lääkkeet. Tällä hetkellä arjen kaaos pysyy kohtalaisessa hallinnassa.

[Jannanne]

En minäkään haluaisi, en sitten millään, mutta tuntuu, että on pakko, pidän kyllä itsestäni ja en halua edes kuulu siihen suureen harmaaseen massaan, mutta haluan myöskin pärjätä elämässä rahallisesti niin, ettei aina tarvitse vaikeroida raha ongelmia, niimpä on pakko käydä kouluja, minulla ei ole mitään suurta innostusta koulunkäyntiä kohtaan joten...

Tosin toivon, että pääsen harjottamaan minun unelma ammattia, vyöhyketerapiaa ja/tai akupunktiota. Jos pääsen, niin en taatusti ota yhtään lääkettä, niin kiinnostavaa ja lähelläs sydäntä se on