seuraava »

[Artemis]

Adhd:n yleisimpiä oireita ovat impulsiivisuus; keskittymiskyvyttömyys; levottomuus; lyhyt jänteisyys; huonomuistisuus; kovaäänisyys; elehtii paljon puhuessaan esim. käsillään; koko ajan liikkeessä esim. naputtaa jalalla lattiaa, vaihtaa tuolilla asentoa tämän tästä, naputtelee kynällä pöydän pintaa; malttamattomuus esim. jonotustilanteissa, puhuu päälle kun ei malta kuunnella loppuun ja sama pätee kysymyksiin vastailussa; innostuu herkästi, mutta mielenkiinto loppuu yleensä lyhyeen. Yleensa lapsuuden adhd laantuu aikuisena add:ksi eli tarkkaavaisuushäiriöksi. Silloin "Ai sanoitsä jotain?" tai "Pitikö mun sanoa jotain?" tai jopa "Mitä mä olin tekemässä?" ovat ihan tyypillisiä juttuja. Siis vaipumista omiin mietteisiin tapahtuu sekä adhd:ssa että add:ssä.

Tässä siis muutamia "oireita" luetellakseni. Yleensä adhd diagnosoidaan sivuoireiden esim. masennuksen perusteella. Masennus voi johtua siitä, että vaikka kuinka yrittää, niin mikään ei onnistu. Tai siitä, että tuntee olevansa se outolintu, joka ei sovi joukkoon.

Näin kun katselee objektiivisesti oireita, niin muutamat näistä pätevät kovin hyvin välimerenkansoihin. Ovatko siis kaikki italialaiset, kreikkalaiset ja turkkilaiset, mutta myöskin espanjalaiset adhd:ta? Kaikki nämä ovat hyvin eläväistä porukkaa ja viuhtovat menemään minkä ehtivät. Vai onko se tämä jäyhä suomalainen kulttuuri, joka ei anna kaikkien kukkien kukkia?

Lähinnä minä olen kohdannut hankaluuksia ainoastaan kankeissa byrokraattisissa paikoissa sekä hyvin institutionalisissa paikoissa. Siis yleensä paikoissa, joissa rakenteet ovat hyvin jäykät ja liikkumavaraa ei ole. Tai työyhteisöissä, joissa vallitsee keskinäinen nokkimisjärjestys ja sisäinen kateus. Näissä paikoissa voin hyvin pahoin.

Mutta jos elämää noin yleensä katsoo, niin olen päässyt koulumaailmassa helpolla. Tieto tarttuu nopeasti päähän. Ja sehän pitää muistaa, että adhd:lla ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa, ainakaan negatiivisesti. Adhd:han on välittäjäaineiden, lähinnä dopamiinin, vaje. Tieto menee perille, muttei ehkä suoraviivaisesti, vaan jonkun mutkan kautta.

Mutta jos haluaa karrikoida, niin narsistinen adhd on tämän päivän johtajien unelmatyöntekijä.

 :

Kuvaamasi ominaisuudet sopivat minuun kuin nenäpäähän, mutta en kyllä usko olevani ADHD. Olen vain moninkertainen oinas  :


(yleisimpiä oireita ovat impulsiivisuus; keskittymiskyvyttömyys; levottomuus; lyhyt jänteisyys; huonomuistisuus; kovaäänisyys; elehtii paljon puhuessaan esim. käsillään; koko ajan liikkeessä esim. naputtaa jalalla lattiaa, vaihtaa tuolilla asentoa tämän tästä, naputtelee kynällä pöydän pintaa; malttamattomuus esim. jonotustilanteissa, puhuu päälle kun ei malta kuunnella loppuun ja sama pätee kysymyksiin vastailussa; innostuu herkästi, mutta mielenkiinto loppuu yleensä lyhyeen. Yleensa lapsuuden adhd laantuu aikuisena add:ksi eli tarkkaavaisuushäiriöksi. Silloin "Ai sanoitsä jotain?" tai "Pitikö mun sanoa jotain?" tai jopa "Mitä mä olin tekemässä?" ovat ihan tyypillisiä juttuja. Siis vaipumista omiin mietteisiin tapahtuu sekä adhd:ssa että add:ssä.
)

[Artemis]

Tuskin kaikkia levottomia ja impulsiivisia ihmisiä voidaan pitää AD/HD -tapauksina.

Katsoin vastikään dokumentit AD/HD:sta. Hankalimpia piirteitä tässä oireyhtymässä tuntuu olevan täydellinen itsesuojelun puute, kyvyttömyys ajatella tekojensa seurauksia sekä huonomuistisuus, minkä takia AD/HD-lapset ovat hyvin onnettomuusalttiita ja oppivat huonosti tekemistään virheistä. Vanhemmat kuvaavat näitä lapsia usein käveleviksi katastrofeiksi ja pitävät ihmeenä, että lapsukaiset ovat ylipäänsä säilyneet hengissä aikuisikään asti.

Nämä oireet taas eivät sovi minuun. Vaikka olenkin välillä sählä niin minulla on hyvin korkea itsesuojeluvaisto ja lähes sataprosenttisesti mietin aina tekojeni seuraukset.

[Jannanne]

Entä kum olit lapsi, sillä nuo, itsesuojeluvaiston puuttumiset, ja  tekojensa seurauksien ymmärtämättömyyshän kuuluu lasten adhd seen, joks sitten muuttuu aikuistuessa.

[SanctAstra]

Minulla taasen oli lapsena hyvä itsesuojeluvaisto, nuoremmalla aikuisiällä taasen ei. Olin "kuolematon".   Eikä minulle kyllä mitään sattunutkaan, kun en edes olettanut, että mitään kävisi. Olen minä lapsena pudonnut puista kiipeillessäni ja saanut pari pahaa aivotärähdystäkin, mutten koe niiden mitenkään häirinneen elämääni.


Ja mitä tuohon lääkkeeseen tulee, niin minua se on auttanut tässä muistamattomuudessani. Stressi ei enää ole niin paha, kun oikeasti muistaa, miten esim. lääkkeet piti potilaille antaa (ettei tarvi tarkistaa sataan kertaan) ja keskittyminen asioihin on parempi. Minulla oli aivan älyttömiä vaikeuksia yhteen aikaan keskittyä pelkkään puheen kuuntelemiseen. Sairaalassa lääkärikierrot olivat yhtä sumua, kun juuri mitään ei jäänyt mieleen. Mieli alkoi vaeltaa, olin paikalla, mutten läsnä.   Myös yleinen levottomuus laantui. Asioiden loppuun saattaminen vielä vaatii harjoittelua kotona, mutten voi mitenkään vastustaa niin montaa mielenkiintoista asiaa, vaan niitä kaikkia tulee sitten tehtyä aina, kun muistaa.

Minulla nyt on muutenkin hyvin herkkä ja vastaanottavainen keho, joka reagoi ihan pienimmästäkin. Tämä sai minut tuntemaan itseni kristalli-auraiseksi, sillä kristallit ovat hyviä suodattimia. Heidän kehonsa suodattaa hyvin, niin ettei siihen jää mitään kertymiä.

Keskiyön vahinko, ei minun ole mikään pakko syödä lääkettä, mutta haluan, koska koen saavani siitä apua. Tässä elämänvaiheessa lääkkeestä on minulle enemmän apua, kuin haittaa. Sivuvaikutuksiakaan ei ole. Silloin, kun elämässään on vastuussa muistakin kuin vain itsestään, on minun helpompi ottaa lääke, joka auttaa minua olemaan rauhallisempi, loogisempi, vastuullisempi. Jos lääkettä en ota on elämäni vailla järjestystä. Ja kyllä, olen kokeillut tätä elämää 30 vuotta. Tiedän siis mistä puhun.  
Kavereille elämäni oli boheemia kokeiluja siellä täällä, mutta itse kärsin kovasti loppuun saattamisen vaikeuksista. Kaikki jäi kesken. Ja varsinkin, kun minulla on sinne tänne sinkoileva temperamentti ja energiat kulkevat sykäyksittäin, eikä tasaisena virtana, oli elämä hieman hankalaa tässä tasaisuutta ja lineaarista loogisuutta ihannoivassa valtavirrassa, jossa ei hyväksytä vahvasti tunteella elämistä.

Minulle ihmissuhteet ovat olleet sellaisia koettelemuksia, sillä ne eivät kestäneet suurta tunteen paloa. Tai jos kestivät, ne tukahduttivat minut. Jos nyt oikein lasken, niin koko elämäni pisin "romanttinen" suhteeni kesti 2,5 vuotta. Ei mikään järin häävi. Joten toivon, että lääkkeen tasaava vaikutus näkyy myös sosiaalisessa kanssakäymisessä, että pystyn olemaan läsnä parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi hyvä esimerkki lääkkeen vaikutuksista on se, että ennen lääkettä en pystynyt keskittymään laulujen sanoihin ollenkaan, vaan melodiat veivät mukanaan. Löysin niistä aina jotain uutta ja sanoihin en pystynyt tarttumaan ollenkaan. Nykyään kuulen myös sanat. Toisinaan toivon, etten kuulisi niitä sanoja, koska ne ovat välillä aikamoista soopaa.  

Musiikki on minulle se apukeino, jolla keskityn ilman lääkettä ja lääkkeen kanssa. Ilman musiikkia en pystyisi elämään.

[SanctAstra]

Voin kyllä heti sanoa, ettei minulla ole aikaa tai tilaisuutta meditoida. Ja pelkkä hiljentyminen tekemättä mitään lamaa minut. Yleensä silloin, kun olen rento, enkä tee mitään ja olen hiljaa paikallani, nukun. Siis tämä tapahtuu silmänräpäyksessä.

Minun sisäinen levottomuuteni talttuu tekemisellä. Tanssi on niistä aivan paras vaihtoehto. Ja siksi minua ei kannatakaan lähestyä "sillä silmällä" baarissa, koska olen siellä "meditoimassa". Silloin kun tanssin, en huomaa ketään, sillä musiikki vie ja valtaa minut kokonaan. 

[SanctAstra]

Ehkä oma sieluni on jotenkin niin voimakas tahtoinen, että jos en tee kuten tuntuu oikealta, niin sieluni tulee tappamaan minut.. On se raakaa toimintaa Ranualla!..

Voi LOL. 

[Jannanne]

Näin tarkemmin ajateltuna... Jos yritän tehdä väkisin työtä josta en pidä, niin ennemmin tai myöhemmin tulen niin sairaaksi että on lopetettava työt. Nuorena oli 6kk siivoojana, inhosin sitä työtä sen  kiireen vuoksi, esimies oli maailman paskamaisin tyyppi, jolta ei herunut kun haukkuja, palkkakin tuli miten sattuu ja vähemmän kun piti jne jne. lopulta tulin niin kipeäksi, että oli kokoajan saikulla, otin loparit, ja sairastelu loppui siihen.

Ja kyllä, adhd oieet pahenee, mitä vähemmän saa toteuttaa itseään ja tehdä mitä haluaa.

[toukohiippa87]

Omaa näkemystäni ADHDsta,tämä siis diagnosoitiin muutama päivä sitten.. Ja huh mikä helpotus  En sen tarkemmin ala omia "oireitani" luettelemaan ja niiden vaikutusta arkeen.. ADHD on kuitenkin neurologinen häiriö, aivojen alivireystila. Ja ensin olin täysin vastaan lääkitystä,mut sitten oivalsin  Jollei mene niin valtavasti energiaa arjesta selviytymiseen jäisi aikaa paljon muuhun, itselle mielekkääseen  Ja jos tästä lääkityksestä todella on apua,niin apu on todellakin tervetullutta!! Jollei joku sitten ole halukas palkkaamaan mulle henk.kohtaista avustajaa/terapeuttia/sihteeriä/kirjanpitäjää ym   

[Päivi]

mä olen adhd , mutten juaksentele enkä kiipeile puuhun, en siis ole hyperi. Hyperacitivityn sain impulssiivisuuteni perusteella.

mun on pakko syödä consertaa (27mg) tai muuten hukutaan paskaan. en siis saa mitäääääään aikaseks. istun vaa ja addiktoidun vaikka johonkin. En koe että lääkkeellä olo olisi negatiivista, yrittäjänä on pakko vaan tehdä asioita, käydä esim palavereissa joissa käydään läpi tärkeitä asioita ja ilman lääkettä olisin jossain huuhaamaassa enkä muistais mitään. tai puhuisin mitä sylki suuhun tuo. lääkeettömänä päivänä saatan selitellä jtn esim kaupan kassalle, ihan hlökoht juttuja.

dg tuli vuossitte.esikoisella add
http://www.facebook.com/home.php#!/group.php?gid=123718297638833 on esim fb ryhmä jossa jaetaan tietoa ko asiasta

[SanctAstra]

Concerta se on mullakin ja hyvin on pelannut. Ja näyttääpi siltä, että molemmilla lapsillakin on adhd, koska se tulee molemmilta vanhemmilta. Jipii...  :

[jenjen]

Mulla on diagnosoitu adhd, mutta nyt kun ajattelen, niin en usko, että mulla oikeasti on mitään adhd:ta. Luulen, että olen vain luonteeltani erilainen. Indigolapsenkin kuvaukset sopivat minuun, mutta olen ollut vähän skeptinen näitä lapsi-juttuja kohtaan, koska mun mielestä ihmisiä ei saisi lokeroida mihinkään kategoriaan ominaisuuksiensa vuoksi, vaan jokaisen pitäisi antaa kukkia kuinka kukkii. On jopa hieman pelottavaa ajatella, kuinka joku henkisistä asioista kiinnostunut vanhempi on ihan varma, että hänen lapsensa omaa henkisiä kykyjä, ja ehkä omilla odotuksillaan jollain lailla "pilaa" lapsen kehityksen. Oli lapsi nyt sitten indigo tai ihan tavallinen pikku Matti.

En usko, että adhd ja indigo on missään yhteydessä toisiinsa, jos nyt kumpikaan edes on olemassa. Adhd on ylidiagnosoitu, ja vähänkin poikkeava ihminen saa helposti itselleen diagnoosin sekä lääkkeet kouraan. Itse olisin saanut lääkkeet jo ennen kuin koko diagnoosia edes oli tehty!! Indigo-lapset taas.... Jotenkin se nyt vaan tuntuu hassulta, koska jo kyseinen indigo/kristalli ajattelu nostaa nämä lapset "jalustalle" verrattuna ihan normaaleihin lapsiin. En kiellä, etteikö nyt voisi olla niin, että näitä lapsia todellakin olisi, mutta miksi heihin pitäisi suhtautua kuin ihmeisiin? Koska he ovat samaa kuin me, ihan samanarvoisia, eivät piiruakaan parempia, vain ehkä korkeammalla mielen tasolla. Mutta jotenkin tuntuu pahalta, että joitain kirjoituksia lukiessa, nämä lapset ovat niin ERITYISIÄ. Entäs muut lapset? Ovathan kaikki erityisiä, vain eri lailla?

Mielestäni KAIKKI lapset ovat henkisempiä kuin monet aikuiset. Joidenkin henkisyys vaan kukoistaa eri tavalla, kun vanhemmat eivät rajoita henkistä kasvua, ja tukevat mielikuvitusta. Mutta onko silloin kyseessä indigo/kristallilapsi, vai lapsi, joka on saanut kehittää rauhassa jo olemassa olevia henkisiä kykyjään?

[Jannanne]

Nii, en tiedä onko se nyt niin helppoa saada se adhd diagnoosi, riippuu varmaan ihan siitä mitä lääkäreitä eteen sattuu, minun kohdallani ainakin järkyttävä ja rasittava vuosien rumba koko touhu, minkä sisällä on ollut ties kuinka pitkät tutkimus jaksot jne...

Itse en ainakaan edes pidä indigo/kristalli lapsia ketään yhtään parempana, sielujahan me kaikki ollaan, eri vaiheessa kun toiset, kaikki ollaan joskus lähdetty alusta. Olisi typerää sen perusteella päättää kuka on parempi kuin toinen.

[toukohiippa87]

Muo jotenkin ahdistaa ihmisten ajatus et ADHD olis ns.itsevoitettavissa  Voi kun näin olisikin.. Syödäänhän epilepsiaankin lääkkeitä miksei siis yhtähyvin ADHDn??
Ja ikävä tosi asia on että, yksilön täytyy speutua ympäristöön, eikä toisinpäin.. Ehkä ajat vielä muutuvat 

[Päivi]

no ei tämä mitenkää  ole "voitettavissa". eipä masentunukka lakkaa olemasta masentunu jos sanotaan vaan että "ota ny ittees niskasta kii"

tietämättömyyttä imo.

[jenjen]

Muo jotenkin ahdistaa ihmisten ajatus et ADHD olis ns.itsevoitettavissa  Voi kun näin olisikin.. Syödäänhän epilepsiaankin lääkkeitä miksei siis yhtähyvin ADHDn??
Ja ikävä tosi asia on että, yksilön täytyy speutua ympäristöön, eikä toisinpäin.. Ehkä ajat vielä muutuvat 

Itse asiassa on olemassa pehmeitäkin hoitomuotoja adhd:lle. Elämänhallinnan opettelu yhdesä eräänlaisen koutsin kanssa on mielestäni paljon mukavampi vaihtoehto. (Toki kyllä varmaan on niin "pahoja" addeja, että aluksi varmaan pitää olla myös lääkkeet mukana, mutta vähitellen niistäkin voipi päästä eroon) Nykyään vaan tuntuu, että hoidetaan paljolti oireita, mutta ei keskitytä ollenkaan niihin asioihin, jotka niitä oireita aiheuttaa. Eli jos addilla on vaikeuksia unohdella tapaamisiaan, voidaan koutsin kanssa suunnitella järkeviä ja kekseliäitä tapoja muistuttamaan. Esim. keltaiset tarralaput, 10 pirisevää herätyskelloa, kalenterin käyttö tms. Tai jos pyykkivuori räjähtää käsiin, niin voidaan vaikka luoda pyykinpesusta rutiini, joka tapahtuu tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, ja sen jälkeen vaikka kahvia ja pullaa kivan kaverin kanssa.