seuraava »

[SanctAstra]

Tässä teille hyvä perusopus koskien ADHD:ta. Russell A. Barkley: ADHD - Kuinka hallita ADHD.

Ihan ensinnäkin, adhd on aivokemiallinen toimintahäiriö ja joka ei ei tiedä, mitä välittäjäaineita tuolla päässä liikkuu hermosynapsien välillä, on turha tulla mulle väittämään, että jollain pehmeällä muodolla pystytään vaikuttamaan dopamiiniaineenvaihduntaan. Ja tämä välittäjäainetasapainohäiriö on 80% perinnöllinen, ilmenee vielä kaiken lisäksi useammin pojilla kuin tytöillä.

Ja kyllä, ADHD on yhtä todellinen kuin autismi, skitsofrenia, masennus, bipolaarinen luonnehäiriö tms. Perinnöllisyyden lisäksi siihen vaikuttaa myös synnytys, muttamyös se onko odottava äiti käyttänyt päihteitä. Jo pelkkä viivästynyt synnytys voi aiheuttaa sen verran hapenpuutetta aivoissa, mikä taas saa aikaan häiriötiloja. Esimerkiksi CP-vammaisuus on juurikin aivojen hapenpuutteesta johtuva vammautuminen.

ADHD-liiton sivuilta saa tietoa enemmän.

Okei, terveellinen ruokavalio auttaa kokonaisvaltaisesti ihmiseen, muttei se poista tuota epätasapainoa hermostossa. Valitettavasti myöskään akupunktio ei lisää dopamiinintuotantoa, eikä arjen hallintamenetelmät.

Kuten huomaatte, suivaannun, kun ihmisillä ei ole oikeaa käsitystä asiasta.
Minunkin ADHD:ta sanottiin ensin masennukseksi ja olen käynyt juttelemassa yhdelle jos toisellekin ammatti-ihmiselle asioistani. Hetkellinen helpotus tuli, mutta mitään konkreettista apua ei tullut. Eli totesin sen itsekin: ei tämä olotila juttelemalla parane. Ollessani tekemisissä adhd-nuorten parissa, huomasin pystyväni samaistumaan heihin erittäin hyvin. Silloin kysyin ohjaajaltani käytännön jaksolla, miten saisin apua ja tietoa siitä, onko minulla ADHD. Ja uskokaa pois, diagnoosin saaminen EI ole helppoa. Lapsilla se on vielä vaikeampaa kuin aikuisilla. Lapset joutuvat neurologiselle osastolle testeihin ja sinnekin pitää saada lähete lasten psykologilta. Aikuisille tehdään haastattelu, haastatellaan myös vanhempia tai lähimmäisiä ihmisiä, jotka tuntevat diagnoosin saajan pitkältä ajalta.

 

[Päivi]

meillä esikoinen testattiin perheneuvolassa. tulokset käsiteltiin heti ja alotettii lääkekokeilu joka toimi.
aikasemmin kouluun lähtö meni vetkutteluks ja vanumiseks. kokeista lukemalla 7/30pst-
lääkkeen jälkeen huonoin numero on 9- lukematta, koska pysyy kartalla tunnilla eikä haaveile omiaan.

sama itellä. hukuttas paskaan jos ei olis lääkettä, en sais siivottua millään. vaikka tiedän että pitää mutta eipä mee silti tekemisen tasolle.

[SanctAstra]

Itse asiassa on olemassa pehmeitäkin hoitomuotoja adhd:lle. Elämänhallinnan opettelu yhdesä eräänlaisen koutsin kanssa on mielestäni paljon mukavampi vaihtoehto. (Toki kyllä varmaan on niin "pahoja" addeja, että aluksi varmaan pitää olla myös lääkkeet mukana, mutta vähitellen niistäkin voipi päästä eroon) Nykyään vaan tuntuu, että hoidetaan paljolti oireita, mutta ei keskitytä ollenkaan niihin asioihin, jotka niitä oireita aiheuttaa. Eli jos addilla on vaikeuksia unohdella tapaamisiaan, voidaan koutsin kanssa suunnitella järkeviä ja kekseliäitä tapoja muistuttamaan. Esim. keltaiset tarralaput, 10 pirisevää herätyskelloa, kalenterin käyttö tms. Tai jos pyykkivuori räjähtää käsiin, niin voidaan vaikka luoda pyykinpesusta rutiini, joka tapahtuu tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, ja sen jälkeen vaikka kahvia ja pullaa kivan kaverin kanssa.

Ai kun kivoja ohjeita, joo. Mulla on lappuja ja lippuja ja muistutuksia yms. ja silti unohdan. Eikä mulla edes ole pahaa ADHD:ta. Vasta nyt alkoi tulla aikuisella iällä ongelmia, kun hallittavia asioita on enemmän ja vastuuta triplaten.

Yrittäkää jo ymmärtää, ettei ulkoapäin tulevat ohjeet ja rutiinien luomiset oikeasti auta! Näiden muutosten on tapahduttava tunnetasolla. Ja kaiken lisäksi adhd:ssa ja add:ssa tulevaisuus-käsitteen hahmottaminen on hankalaa. Ajalle ollaan likinäköisiä -> asiat jäävät viime tippaan.

Ja näillä näkymin adhd:n lääkehoito on pitkäkestoista, eikä vain hetken, että pystyy opettelemaan uusia arjenhallintatemppuja. Lopettaisitteko te lääkityksen aspergerin-syndroomaiselta? Entä psykoottiselta?

Enemmän minä saan stressiä niistä viidestä tusinasta herätyskelloja, kuin että otan lääkkeen aamulla, jonka avulla keskittyminen esim. autoa ajaessa on ihan toista luokkaa kuin ilman lääkitystä. Samoin pystyn olemaan luennolla vääntelemättä kiusaantuneesti tai kyllästymättä alta aikayksikön.

Minä en ymmärrä, miksi kaikista lääkkeitä tehdään joku iso peikko ja lääketeollisuudesta suuri salaliittoteorioiden pääjehu. Pakkohan esim. adhd:ssa on antaa oireenmukaista hoitoa, koska tätä välittäjäaineongelmaa ei pystytä leikkauksella hoitamaan. D'Oh!

[jenjen]

Hei, hei ja hei!  Kuten mä itse sanoin, niin mulla on myös diagnosoitu adhd, joten tiedän aiheesta todella paljon. Mä en vaan tajua tätä kauheeta haloota, mikä syntyy aina, kun yritetään puhua näistä pehmeämmistä tavoista auttaa addi-ihmisen arjenhallintaa. Kaikki saa syödä lääkkeitä, jotka haluaa, se ei mulle henkilökohtaisesti ole mikään ongelma. Mutta se on mulle ongelma, että ne ihmiset, jotka EI halua syödä lääkkeitä, saa koko ajan joka tuutista kuulla, että näillä pehmeillä keinoilla ei pääse mihinkään tuloksiin, ja mikään elämänhallinnan opettelu ei auta.

Mä omaan paljon adhd-pirteitä. Diagnoosin aikaan mulla oli vessa täynnä pesemättömiä pyykkejä, kuukauden tiskit homehtuneena, ja muutenkin koko elämä rempallaan. Adhd tai ei, mutta elämä oli ihan helvatan vaikiaa. Itse lähdin opettelemaan elämänhallintaa ilman lääkkeitä, hyväksyin sen, että olen luova ja boheemi luonne, jolla on suuria vaikeuksia arjen hallinnassa. 4 vuoden opettelulla, ja mieheni tuella on tapahtunut ihmeitä. En oo vieläkään mikään arjenhallinnan ihme, mutta normaalit asiat sujuvat suht mallikkaasti, kun ne on rutiineja.

On tietysti eri asia, jos asiaan ei usko, uskon voimalla voi siirtää vuoria. Itse uskoin, että mä kyllä pystyn oppimaan, en oo kuitenkaan mikään tyhmä. Opin rakastamaan siistiä kotia, ja siitä rakkaudesta kumpusi mun halu pitää se sellaisena. Helpommalla olisin varmaan päässyt, jos olisin napsinut Concertaa naamariin, mutta koska olen helposti addiktoituvaa tyyppiä, en halunnut aivojeni kemiaa ruveta muokkaamaan keinotekoisesti. Loin sinne vaan uusia säikeitä, joiden avulla asiat pysyy balanssissa. Sitä paitsi, mä olen niin itserakas, että mun mielestä mun hörhöily vaan on niin ihanaa, myös pelko oman persoonan muuttumisesta sai mut skippaamaan lääkkeet. 

Toki mä en vieläkään osaa täyttää mitään Kelan papereita, ja omien etuuksien saaminen on tuskan ja työn takana. Näissä asioissa mua auttaa oma äiti, jolla onneksi on joku haju, mistä mä saan tarvittavat liitteet sun muut hössötykset. Myös työpaikan pysyvyys on ongelma, kyllästyn töihin n. 1-3 kuukaudessa, ja lähden kävelemään. Mutta oon ajatellut sen niin, että ne ei sitten kyllä ois ollut mua varten muutenkaan.

Mutta kuten kaikki rakkaat kanssaihmiset tietävät, oma totuus ei aina ole se ainoa totuus. Mä ymmärrän, jos joku saa apua lääkkeistä, itse niitä en halua, ja oon saanut apua opettelemalla asioita uudelleen, joskus päätä seinään hakkaamalla ja pyykkivuoren päällä kyynelehtimällä, mutta kuitenkin.

Että äläkää hyvät ystävät älähtäkö aina kun joku puhuu pehmeiden muotojen puolesta, koska mä olen elävä esimerkki, että niinkin voi elää.

Mun adhd-diagnosoitiin muistaakseni n. 4 käyntikerran jälkeen psykiatrisella+ neuropsykologiset testit. Ei se nyt kyllä niin vaikeaa oo 4 kertaa raahata itseään vastaanotolle, vaikka multakin unohtui pari kertaa välistä. Kyllä ne sitten soitteli uuden ajan.

[SanctAstra]

Hieno asia, että olet tuollaista apua saanut. Minulla ei ole noin onnekas tilanne, koska olen kahden adhd-lapsen yh-äiti, jolla on myös adhd. Eikä tukea ole tullut mistään. Eikä minulla ole koskaan ollut ongelmia tiskin tai pyykin kanssa. Huusholli on aina hieman sekaisin, ei haittaa.

Mutta nuo rutiinit... niitä en voi sietää. Minusta ne orjuuttavat elämää, joku tykkää, minä en. Juurikin nuo rutiinit tekevät elämästäni vaikean ja niihin sopeutumiseen auttaa se lääke. Eikä se lääke ole estänyt minua kokemasta mitään henkimaailman asioitakaan.

Niin kuin sanoin aikaisemminkin, etten ole kauaa ollut tämän diagnoosin alla. Minun adhd:ni ei todellakaan ole sieltä pahimmasta päästä. Esimerkkinä voin antaa sen, etten ole juurikaan joutunut tekemään mitään minkään koulun eteen. Ja luova ongelmanratkaisu on ollut koko elämäni ajan käytössä, koska olen mestari laittamaan elämäni uusiksi.

Mutta joo. Saarnamies minussa sai taas vallan.  :

[jenjen]

  Älä välitä, mä osaan myös saarnata kun sille päälle satun 

Tokihan on aina hyvästä, että asioista keskustellaan, silloin saa aina itekin uusia ajatuksia jonkun toisen kokemuksista, ja oma mielipide kehittyy. Kyllä voin ymmärtää täysin sunkin ahdinkos, olen itekin ollut yh, ja ei ollut hääppöstä se, vaikka lapsia oli silloin vain 1, ja apuakin saatavilla. Sää voit tuoda ne rasavillit tänne meille hoitoon 

[SanctAstra]

  Kiitos, ettet vetänyt plantaasillista palkokasveja nenäonteloon. Välillä karkaa tuo mopo lapasesta.

Jos nyt ihan totta puhutaan, niin en ihan heti uskaltanut tulla tänne katsomaan, mitä olit kirjoittanut.   

[Päivi]

selkeesti tartteis järkätä astroadhd-miitti

[Jannanne]

SanctAstra

Sinun kirjoitukset on saanut minut vakuutettua, että olisi ehkä aika hommata se lääkitys ja pyyhkästä peppua niillä hennoilla otteilla

Välillä tuntuu, että saa hommat rullaamaan ok, ilman apuja, mutta ei mee kauan kun taas kaikki hommat lätsähtää kun pannukakku.

Meillä on perheessä molemmat vanhemmat ADHD ja tod. näk. toinen lapsista ainakin, toinen on vielä niin pieni ettei siitä osaa sanoa... Meinaa olla vähän hulabaloo, ja elämä on yhtä veitsen terällä taiteilua kaiken hulluuden keskellä. Tuntuu todella houkuttelevalta, että vois napata napin kitaan aamulla ja saada hoidettua oma elämä kasaan...

[jenjen]

SanctAstra

Sinun kirjoitukset on saanut minut vakuutettua, että olisi ehkä aika hommata se lääkitys ja pyyhkästä peppua niillä hennoilla otteilla

Välillä tuntuu, että saa hommat rullaamaan ok, ilman apuja, mutta ei mee kauan kun taas kaikki hommat lätsähtää kun pannukakku.

Meillä on perheessä molemmat vanhemmat ADHD ja tod. näk. toinen lapsista ainakin, toinen on vielä niin pieni ettei siitä osaa sanoa... Meinaa olla vähän hulabaloo, ja elämä on yhtä veitsen terällä taiteilua kaiken hulluuden keskellä. Tuntuu todella houkuttelevalta, että vois napata napin kitaan aamulla ja saada hoidettua oma elämä kasaan...

Elämäähän ei saa napeilla hoidettua kasaan, vaikka jotkut niin sanovatkin. Täytyy muistaa kuitenkin, että nappuloilla on omat kääntöpuolensa. Itse kadotin orgasmit kokonaan masennuslääkkeistä ja rauhoittavista lääkkeistä. 2 concertaa olen elämässäni syönyt, ja niiden vaikutus lisäsi paniikkihäiriö tuntemuksiani potenssiin tuhat. Samoin se ällöttävä maiskutus, mitä piti tehdä koko ajan, kun suuta kuivi niin helvatasti  No, aikuinen tajuaa (ainakin toivottavasti) lopettaa nappien kiskomisen, jos haittavaikutuksia esiintyy, enemmän mä olen huolissani lapsista, jotka ei välttämättä osaa pukea sanoiksi pelkotilojaan tai fyysisiä epämiellyttäviä tuntemuksia. Concerta kuitenkin valitettavasti lisää lapsilla itsemurhariskiä, osittain varmaan juuri siksi, että ahdistuksesta ja paniikista ei osata kunnolla puhua.  Concerta siis lensi vessanpönttöön, ja huuhtelut perään.

No, mutta siis, jokainen joka kokee saavansa apua lääkkeistä, niin hyvä. Sehän se on lääkkeiden tarkoituskin  Mutta käsitys siitä, että yksi nappi jollain lailla saa elämän muuttumaan taivaaksi, on pelottavaa.

[Casperiina]

SanctAstra

Sinun kirjoitukset on saanut minut vakuutettua, että olisi ehkä aika hommata se lääkitys ja pyyhkästä peppua niillä hennoilla otteilla

Yllättävää ihmiseltä, joka on haaveillut vyöhyketerapeutin koulutuksesta (muistanko oikein?). Oletko jo menettänyt uskosi sille, mitä "energiahoidoilla" voi saada aikaiseksi?

Itse uskon, että sairaudet ovat kehon keino kertoa epätasapainosta. Kaikki liittyy kaikkeen ja fyysisten vaivojen taustalla on usein tunneperäiset, henkiset tai muuten ympäristöstä johtuvat ongelmat. Ei meitä ole tänne synteettisten lääkkeiden orjiksi luotu. Ja vaikka tiede sanoisi mitä, käytännössä näillä lääkkeillä ei voida saada kehoa täysin samaan tilaan kuin jos se olisi terve. Ja nämä mömmöt syövät elimistömme kykyä parantaa itse itsensä. Tätä väitettä ei ole tieteellisesti todistettu.   Miten kukaan henkimaailman kanssa työskentelevä edes voi vannoa tieteen nimeen?  :

Mä olen hukannut elämästäni yli 8 vuotta lääketokkuraan. Teoriassa olisi pitänyt aivokemiat korjaantua, mutta olin kyllä kaukana psyykkisesti terveestä ihmisestä näiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Lähinnä tuhoa saivat aikaan.

[Päivi]

en koe olevani lääketokkurassa vaikka concertaa otankin. pinna on pidempi, saan tehtyä asioita joita muutoin siirtäisin ja siirtäisin. (laskujen maksu, siivous, pyykkäys jnejne)
en mene ylivireystilaan (tarkotan traumatiloja, en  mitää hyperijuttuja)

en addiktoidu, pysyn palavereissa kartalla enkä vaivu omiin sfääreihini.

pidän lääkkettömiä päiviä jos ei tartte mitään tehdä.

[SanctAstra]

Olen samaa mieltä I-Ronian kanssa. Minulla ei ole mitään sivuoireita lääkityksestä. Eikä lääkitys ole haitannut henkistä elämääkään. Saan hyvin kanavoitua energiaa ja otettua sitä vastaan, vaikka olen sen nappulan aamulla ottanut.

En ole addiktoituvaa tyyppiä, eikä näin ollen sekään aiheuta mitään ongelmia. Ilman lääkettä sain turhautumiskohtauksia, räjähtelin sinne tänne ja kaasujalkani oli erittäin raskas. Pystyn keskittymään paremmin, enkä vajoa niin helposti päiväuniin kuin aikaisemmin.

Jokainen kuunnelkoon itseään, tottakai. Minä olen kuitenkin huomannut, että elämäni on paremmassa hallinnassa ja olen saanut niitä onnistumisen kokemuksia, joita ennen ei juurikaan ollut. Se masensi. Olin se boheemi huithapeli, joka ei saanut elämästään otetta. Nyt minä ohjaan oman elämäni laivaa, lentokonetta tai autoa tms.

Ja Janna, minä tiedän tasan tarkkaan miltä kahden aikuisen adhd:n perheessä tuntuu elää.  Tsemppiä sulle!

[Ikuinen Trikki]

Terve!


Synnyin sinisenä hengittämättöämänä mönttinä. Tämä hapenpuute aivoissa teki minusta hieman erilaisen lapsen. Diagnosoitiin MBD(minimal brain disfunction), jota ei enää diagnoosina ole olemassa, vaan se on joko ADHD tai ADD.
 
En nyt jaksa noita lapsuudenjuttuja alkaa tässä kelaamaan, mutta kaiketi olin hieman keskittymishäiriöinen tai jotain. Koulumenestykseni oli hyvä, vain käyttäytymisen ja huolellisuuden numerot todistuksessa olivat mitä olivat...
 
Tosiaan, en ole kokenut mitään suurempia ongelmia elämässäni tämän diagnoosin johdosta, mitä nyt ongelmallisena lapsena olen saanut kuunnella toruja pienestä pitäen, ja siitä johtuen itseluottamukseni kanssa olen lähinnä painiskellut näin vanhemmalla iällä(kehut ja kannustaminen lapsena vissiin jäänyt vähän vähemmälle).
 
Enivei, pääni sisällä on sitten aina ollut jonkinmoinen sekamelska. Ajatuksenjuoksu on ollut ja on hyvin vilkasta. En tiedä, kuinka se eroaa "normaalista" ajatuksenjuoksusta, koska tokihan kaikilla immeisillä voi hyvinkin olla 100 000 ajatusta päivän aikaan, mutta joo, päässä on hyrrännyt. Sellainen tietty levottomuus on kulkenut mukanani. Silti olen kokenut itseni aina normaaliksi, en ole ajatellut itseäni ADHD -ihmiseksi.
 
Hurjina nuoruusvuosina joku tarjosi joskus amfetamiinia. Ja kas kummaa, pääni rauhoittui täysin. Ei ollut enää häsellystä pään sisällä, ja sitä vaan saattoi istuskella tuntikausia tämä rauhan kanssa. Ja tokihan sitä piristyspäissään on mukava touhutakin, vaikka siivota jos ei muuta tekemistä ole. Kaikenlaiseen kiinnostamattomaankin tekemiseen löytyi keskittymiskykyä. Onnekseni tämän myrkyn kanssa läträily jäi vain viihteelliseksi nuoruudenhöperehtimiseksi, vaikka huonomminkin olisi voinut käydä.  
 
Sittemmin kuitenkin vastaan tulivat myös amfetamiinin haittavaikutukset, sillä jos ADHD -ihmisellä on luontaisesti alhainen dopamiinitaso päässä, niin mitäs sitten tapahtuu kun sitä keinotekoisilla kemikaaleilla nostetaan? No dopamiinitasohan nousee. Mutta mitäs tapahtuu, kun lääkitys lopetetaan? No se dopamiinitasohan laskee vieläkin alemmaksi, koska piristeillä dopamiinivarasto käytetään kokonaan loppuun... Niin, nämä ADHD -lääkkeethän ovat joko amfetamiinia(esim. Dexamphetamine, tai sen johdannaisia, kuten Concerta tai Ritalin). Ja toimivat erittäin hyvin myös päihdekäyttöön, niinkuin katuamfetamiinikin.
 
Myöhemmin kuvioon tuli mukaan ns. henkinen elämä ja sitä kautta esim. meditaatio. Meditaation avulla olen saanut todella paljon apua elämääni, on esim. paljon helpompi olla vaan, ja sellainen tietty levottomuus on kadonnut pois. Ei tarvitse vääntelehtiä eikä kääntelehtiä enää. Edelleen sanon, että tämä diagnosoitu käyttäytymishäiriöni ei ole ollut siitä pahimmasta päästä, mutta luonnolliset keinot sisäiseen levottomuuteeni ja sellaiseen "tuli perseen alla" -fiilikseen ovat auttaneet todella paljon. Kääntyminen sisäänpäin(meditaatio), jooga-asanat, oikea ravinto, palleahengitys, luonnossa liikkuminen yms. ovat tuoneet rauhaa elämääni.
 
Itse harkitsisin hyvin pitkään kemiallista ADHD:n hoitoa. Sitä kun sitten on "aineissa" koko ajan. Ja nuo aineet aiheuttavat erittäin voimakasta riippuvuutta. Eli jos sitä ei muuhun addiktoidu, niin varmasti sitten siihen lääkkeeseen itseensä. Näillä aineksilla on erittäin korkea väärinkäyttöpotentiaali, ja niitä nautitaan hyvin myös paljon viihde/päihdekäyttöön. Concertassa ja Ritalinissa vaikuttavana aineena olevaa metyylifenidaattia käytetään myös amfetamiiniriippuvaisten hoidossa... Tietysti omat kokemukseni näistä asioista tulevat ääripäistä; ystäväpiirissäni on todella vaikeita ADHD -tapauksia, joiden elämän on ollut päihteidentäyteinen ilmankin Ritalin tai Dexamphetamine -reseptejä.
 
ADHD:n on kaiketi vaikeinta suoriutua arjen ja yhteiskunnan "normaaleista" toiminnoista. Kysymys kuuluukin, onko ADHD -ihminen epänormaali vaiko yhteiskunta, johon poikkeavan yksilön on nautittava lääkkeitä selvitäkseen? Käsittääkseni ADHD -ihmiset voivat olla spesiaalilahjakkaita jollain saralla. Ja kuulemma ADHD -ihmiset pystyvät vaivattomasti keskittymään niihin asioihin, mitkä heitä oikeasti kiinnostavat. Onko pieni kaaos kotona pahasta? Nämä stimulantit ovat todellakin vahvoja päihteitä, ja kysynkin, tarvitaanko pyykkivuoren hoitamiseen tai asioiden muistamiseen näitä droppeja?
 
Halusin vain kertoa oman näkemykseni asiasta, koska olen nähnyt, että nämä lääkkeet voivat myös aiheuttaa paljon pahaa. Kuka sitä nyt haluaisi olla riippuvainen mistään? Sitä voi ihan kokeilumielessä lopettaa ADHD -lääkityksen. Siitä seuraa varmasti vieroitusoireita laidasta laitaan.
 
Luulisin, että ADHD -ihminen löytää mielekkään tava elää ilman lääkkeitäkin. Pitänee vaan unohtaa yhteiskunnan paineet ja vaatimukset. ADHD -ihminen on erilainen, siksi hänellä voi myös olla erilaiset tarpeet kuin mitä nyky-yhteiskunta voi hänelle tarjota...


Ja toivon, että ne ihmiset, jotka ADHD -lääkitystä käyttävät, eivät loukkaantuisi tästä tekstistäni. Jos oikeasti koette, että lääkitys on parantanut elämänlaatuanne ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia, ja koette olevanne iloisempia ja onnellisempia elämässänne, niin se teille suotakoon. Ihmisarvoinen elämä kuuluu kaikille. Ymmärrän hyvin, että arkinen elämä voi ADHD -ihmiseltä tuntua ylivoimaiselta, ja sen suorittamiseen lääkkeet tuovat helpotuksen. Mutta onko se vika siinä ihmisessä, vai siinä arkisen puurtamisen mielettömyydessä..?
 
Tämä on vain subjektiivinen mielipiteeni, jonka kuitenkin halusin tuoda esille, koska olen huolestunut siitä, että nyky-yhteiskunnassa hoidetaan sairauksien oireita itse syyt unohtaen, ja näinollen itse sairaus jää hoitamatta. Ja se, että onko ADHD edes sairaus, siitä voidaan olla montaa mieltä. Se, että ihmisellä on pysyvästi matalampi välittäjäainetaso aivoissa, tarkoittaa varmasti jotain, mutta tarkoittaako se sitä, että sitä on korjattava kemiallisesti, on myös toinen juttu.
 
Pitäisiköhän sitä vain keskittyä niihin juttuihin, mihin oikeasti kiinnostusta riittää, ja jättää vastentahtoinen touhuaminen kokonaan?  Kokonaan toinen juttu on, että jos ADHD häiritsee merkittävästi ihan normaalien elämänrutiinien hoitamista, niin voihan se lääkitys olla siihen elämää helpottava ratkaisu. Kuitenkin näiden lääkkeiden syöminen ei tule ilman seurauksia. Sen voi todeta kokeilemalla, minkälaiset seuraukset ovat lääkityksen lopettamisella.  
 
Herkkiä yksilöitä, joiden on vaikeampi sopeutua tähän nykyään vallalla olevaan suoritusyhteiskuntaan, suitsitaan lääkkeillä ruotuun, jotta heistä saataisiin kaikki hyöty ja teho irti, ja että he voisivat osallistua normaalisti oravanpyörään. Tämä on varmasti yksi tämän lääkkeiden ylitarjoamisen syistä(esim. 750 000 suomalaista syö Kela -korvattuja psyykenlääkkeitä). Mutta joo, minähän olenkin vain vainoharhainen salaliittoteoreetikko ja foliohattupää näine näkemyksineni


Iloista Joulunaikaa toivotellen,


Ikuinen Trikki

[jenjen]

Ikuinen Trikki 

Koskapa kerroit tämän asian juuri niinkuin mäkin olisin halunnut sen kertoa, niin haluaisin rutistella sut myttyyn 

Mä olen ihan samaa mieltä, aivokemian muokkaaminen ei voi pidemmän päälle olla hyvä juttu. Jos nyt ajatellaan, että joku ihminen syö 7-vuotiaasta asti troppia, joka muokkaa hänen aivokemiaansa joka ikinen päivä, niin onko tämä ihminen enää oikeasti se ihminen 40 vuoden päästä, joka hän olisi ollut ilman lääkkeitä? 

Sitäpaitsi adhd ON lääketehtaille miljoonabisnes, vaikka lääketehtaiden osuus rahastamiseen tässä keskustelussa yleensä kielletäänkin vankasti. En tiedä paljonko addeja on maailmassa, tällä hetkellä varmaan jo miljoonia? Jos miljoona ihmistä syö napin päivässä, ja siitä tulee voittoa lääketehtaalle 10c/nappi, on lääketehdas tienannut PÄIVÄSSÄ jo 100 000 euroa. Sillä rahalla voi jo tehdä tutkimusta lääketehtaan omaa etua tavoitellen, ja muut hoitomuodot lytäten, rahasta ei muiden hiljentäminen ainakaan ole kiinni.