seuraava »

[sansai]

Kun erosin joitakin vuosia sitten tuli valtava vihavaihe.Viha oli suuri voimavarakin,mutta kun niitä vihattavia ihmisiä alkoi exän lisäksi olla niin paljon,ettei yksinään raivoaminen tyhjille seinille riittänyt aloin ommella nahasta suurta säkkiä,jonka sisälle laitoin yhtä sun toista.Sain säkin nostettua koukkuun kattoon.
Aina, kun se hillitön viha tuli pieksin ja moukaroin säkkiä.Sanoin aina ääneen kenet hakkasin,että tässä on sulle s....tanalle,tässä ja tässä.Toisinaan vetelin harjanvarrella,joskus ruoskin mattopiiskalla.Nimesin asioita usein,mistä SE saa turpiinsa.Sai siinä äitikin selkäänsä.Anopin hakkasin useampaan kertaan,anopilta pyysin anteeksi kerran.Anoppiviha loppui siihen.Huomasin sitten,kun olin hakannut erinäisen joukon porukkaa tuli se anteeksi antokin heitä kohtaan,joskaan eivät kuulu enää ystäviini.Exää pieksän edelleen,olisin puukottanut,mutta menisi hyvä säkki rikki,mutta kidutus keinojahan riittää muunlaisia.
Säkki roikkuu katossa,ja toisinaan turvaannun siihen silloinkin,kun sapettaa.Se on helpotus.
On siellä säkin pieksennässä käynyt muutama ystäväkin,laitetaan ovi kiinni.Sitten sieltä kuuluu kiroilua ja läiskettä.Joskus ollaan porukalla pieksemässä joku hankala työkaveri tai esimies.
Voi kuinka monta äitiä on hakattu,me ikäihmiset,myöhäisellä iällä.Usein tulee se anteeksi anto,vie vain aikansa ennenkuin tulee säälintunne.

Muistelen erästä 14v poikaa,joka oli otettu huostaan,kun selvisi,että isä oli käyttänyt häntä hyväkseen aivan penestä lapsesta asti.
Poika kohdisti vihan itseensä ja yritti itsemurhaa,kun pääsi pois kotoa.Otin hoteisiini sitten,vein maalle mökille.Tehtiin miesten haalareihin täytteet(isänsä käytti paljon haalareita)Potkupallosta pää jne oli kaikki kenkiä myöten.
Poika alkoi purkautua,ja piestä ukkoa,retuutti sitä,väänsi selälleen,se oli sanatonta raivoa.Siinä näin kuinka paljon vihaa voi olla.Toista kuukautta sitä kesti,poika laihtui ja raivosi.Iltaisin oli koottava hänet aina uudelleen.
Yhtenä päivänä poika oli vetänyt ukon puun oksaan hirteen.Ukko roikkui puussa,poika teki muita hommia,kalasteli,ui,heitteli koripalloa.Katsoi ukkoa ohi mennessään halveksivasti.
Linnun pelätin oli ryytimaan reunassa,sillä oli kietaisumekko päällä.Kerran poika retuutti sitä aikansa,sitten rikkoi,oli polvillaan sen vieressä.Sitten tuli se suuri itku ja kova valitus,jota olin odottanut.Poika itki äitiään,joka oli ollut tietoinen hyväksikäytöstä,mutta ei puolustanut.
Ukot ja akat olivat tehneet tehtävänsä siltä osin. Terapiat jatkuivat ja lopputulos oli hyvä,ihmeen hyvä.    Joskus väkivalta hallittuna on tosi hyvä,kun se ei tuhoa,kuin jotakin tekoukkoa tai säkkiä.
 Aina ei tarvitse nyrkkeillä urheilumielessä,sen voi tehdä silkasta vihasta turvallisesti.

[SanctAstra]

Kittos, sansai. Tämä oli rohkaiseva viesti. Melkein kyynelehdin, kun luin tuon pojan eheytymiskertomuksen. Vaikkei omat asiat ole olleet noin pielessä, niin huomaan kuitenkin samoja elementtejä. Tosin meillä isä oli se tossukka, joka pakeni tilanteita ja äiti varsinainen matriarkka. Oli tilanne mikä tahansa, sitä tuntee tulleensa petetyksi omien vanhempiensa taholta. 

[Lilian]

sansai, tulipa mieleen että olisipa itsekin saanut pienenä tuollaista terapiaa..
(tosin oma taustani ei ole läheskään yhtä järkyttävä kuin pienellä pojalla. )

[sansai]

           ehkä useimpien meidän sisällä itkee se pieni lapsi...otetaan se syliin..koskaan ei
 ole liian myöhäistä   

[m.magia]

Kun erosin joitakin vuosia sitten tuli valtava vihavaihe.Viha oli suuri voimavarakin,mutta kun niitä vihattavia ihmisiä alkoi exän lisäksi olla niin paljon,ettei yksinään raivoaminen tyhjille seinille riittänyt aloin ommella nahasta suurta säkkiä,jonka sisälle laitoin yhtä sun toista.Sain säkin nostettua koukkuun kattoon.
Aina, kun se hillitön viha tuli pieksin ja moukaroin säkkiä.Sanoin aina ääneen kenet hakkasin,että tässä on sulle s....tanalle,tässä ja tässä.Toisinaan vetelin harjanvarrella,joskus ruoskin mattopiiskalla.Nimesin asioita usein,mistä SE saa turpiinsa.Sai siinä äitikin selkäänsä.Anopin hakkasin useampaan kertaan,anopilta pyysin anteeksi kerran.Anoppiviha loppui siihen.Huomasin sitten,kun olin hakannut erinäisen joukon porukkaa tuli se anteeksi antokin heitä kohtaan,joskaan eivät kuulu enää ystäviini.Exää pieksän edelleen,olisin puukottanut,mutta menisi hyvä säkki rikki,mutta kidutus keinojahan riittää muunlaisia.
Säkki roikkuu katossa,ja toisinaan turvaannun siihen silloinkin,kun sapettaa.Se on helpotus.
On siellä säkin pieksennässä käynyt muutama ystäväkin,laitetaan ovi kiinni.Sitten sieltä kuuluu kiroilua ja läiskettä.Joskus ollaan porukalla pieksemässä joku hankala työkaveri tai esimies.
Voi kuinka monta äitiä on hakattu,me ikäihmiset,myöhäisellä iällä.Usein tulee se anteeksi anto,vie vain aikansa ennenkuin tulee säälintunne.

Aivan loistava idea.  Saattaa tosin herättää esim. kerrostalonaapurustossa kummastusta, jos kämpässään kauheasti pieksää jotakin ja huutelee törkeyksiä?  Tietysti sitä voisi tehdä taloyhtiölle ehdotuksen, että eiköhän laiteta kellariin kaikkien saataville säkki, johon voi käydä purkamassa turhautumia. Saattaisi muuten kummasti kohentaa yleisilmapiiriä.

Tiedätkö sansai, sinun kaltaisesi ihmiset on niitä tosi elämän enkeleitä! Turhaa lässytystä ja siloittelua tähän maailmaan mahtuu niin paljon, ettei tosikaan, harvassa on ne, jotka laittavat tekemään asioita turvallisissa raameissa ja sanovat että nyt on lupa tuntea ja purkaa ne tuntemukset ulos.

Tänäänkin oli hermo niin kireällä tämän äiti-asian kanssa ja eiköhän äiti sitten tivannut että oletko niinkö pahalla päällä vai? Heti tuli jotenkin syyllinen olo ja sitten vielä entistäkin vihaisempi, "mikä sinä olet kertomaan että milloin saan olla vihainen?!" Ääneenhän tuota ei voinut sanoa, se tilanne olisi räjähtänyt ja varmaan välit menneet kokonaan. Voivvvvprklsttana ettenkö sanoisi. Tässä olen näitä asioita kelaillut ja päänsärkyhän siitä seurasi.

[Corvus Leonis]

Ääneenhän tuota ei voinut sanoa, se tilanne olisi räjähtänyt ja varmaan välit menneet kokonaan.

Vaikka sukulaisiaan ei voi valita, ei niistä ole pakko pitääkään eikä niiden kanssa ole pakko olla väleissäkään - paitsi jos asuu saman katon alla tai on samassa firmassa. :

Sanoin omille lähisukulaisille suorat sanat jo aikoja sitten eikä tässä olekaan oltu vuosiin tekemisissä, ja hyvä niin. Pidän enemmän työ- ja muista kavereista.

[m.magia]

Ääneenhän tuota ei voinut sanoa, se tilanne olisi räjähtänyt ja varmaan välit menneet kokonaan.

Vaikka sukulaisiaan ei voi valita, ei niistä ole pakko pitääkään eikä niiden kanssa ole pakko olla väleissäkään - paitsi jos asuu saman katon alla tai on samassa firmassa. :

Siinäpä ne molemmat ongelmat tulikin.  Onneksi on vain väliaikaista.

[sansai]

Ääneenhän tuota ei voinut sanoa, se tilanne olisi räjähtänyt ja varmaan välit menneet kokonaan.

Vaikka sukulaisiaan ei voi valita, ei niistä ole pakko pitääkään eikä niiden kanssa ole pakko olla väleissäkään - paitsi jos asuu saman katon alla tai on samassa firmassa. :

Siinäpä ne molemmat ongelmat tulikin.  Onneksi on vain väliaikaista.

Olen miettinyt monta kertaa mihin se sukulaisuus oikein velvoittaa.Velvoittaako se johonkin erityiseen silloin, kun se on tukahduttavaa ja raskasta.Mitä siinä voisi tehdä.On kuin loputonta suota kulkisi.
Olen ottanut irtiottoja,sanonut,että nähdään kesällä uudelleen,on ollut tervehdyttävää irtautumista.
Eräälle sanoin,että häivy!Häipyi,en ole kaivannut.Joskus toivon,että tulisi,vain saadakseni heittää ulos uudelleen.
Vanhemmat ovat varmasti ne raskaimmat ihmiset,jos sitä ovat.Minulle oli äiti.Oli niin monenlaista.
Olen ajatellut jälkikäteen millaisena äiti on kokenut minut,kokiko yhtä kauhistuttavana,kuin minä hänet.Tunsin,että hän roikkui päivittäin minussa,marmatti puhelimessa,aina tuli paha olo ja vihainen olo,varovainen olo jo, kun vastasin puhelimeen,selkäkarvat olivat pystyssä.Äidin luona käyntiin oli tsempattava itsensä iloiseksi,pois lähtiessä oli kuin olisi roikkunut hirressä.

Kerran sitten äidin soittaessa(olin varmaan jossain mielenhäiriössä vähintään)sanoin,että voi äiti rakas,kun minulla on ollut sinua ikävä,ihana kun soitit...Oli hiljaista puhelimessa..meni kauan,sitten huutelin,että äiti,äiti,oletko siellä.Aika tyrmistynyt oli äidin ääni ,kun henkäisi olevansa siellä.
Kyselin innoissaan ruokaohjetta,kehuin,kun oli opettanut minulle niin paljon kaikkea,josta saan kiittää häntä ja sanoin että hän on maailman paras äiti.Sanoin soittavani viikon kuluttua ja pistin puhelimen kiinni.Ei soittanut äiti sen jälkeen.Minä soitin.Siitä läksi meidän kohdalla muutos,äiti sai haluamansa arvostuksen ja minä rauhan.
Kun menin käymään,hyökäsin rutistelemaan äitiä,halasin ja retuutin,ja äiti oli kuin kuningatar.
Tuntui alussa vaikealta ajatus äitin halaamisesta,mutta voi miten se sujui hyvin.Äiti tunsi saavansa arvostusta ja minä tunsin samoin.Suhde kehittyi,en olisi sitä uskonut.Meillä oli hauskaa usein.Tuli aika jolloin sain sanottua joskus äitille,että pää kiinni.Äiti nauroi kuollakseen,ja piti sen päänsä kiinni.
Se oli minun ja äitini tarina.Kun äiti kuoli 83v,niin minulla oli tunne ,että olin ollut ihan hyvä tytär.Se oli hyvä tunne lopulta,jos ajattelen muutamia ensimmäisiä vuosikymmeniä tuntiessani itseni täysin paskaksi      Äitini teki virheitä,minä teen virheitä,lapseni tekevät omat virheensä ja heidän lapsensa, niin kulkee sukupolvien ketju.

:

[meimi]

Voi sansai, mistä sä ammennat tuota loputonta viisautta!  Olen monesta ketjusta lukenut sun kirjoituksia, ja voin vain ihailla sun kaltaista ihmistä.  Pidä tuo.
 

[m.magia]

Ääneenhän tuota ei voinut sanoa, se tilanne olisi räjähtänyt ja varmaan välit menneet kokonaan.

Vaikka sukulaisiaan ei voi valita, ei niistä ole pakko pitääkään eikä niiden kanssa ole pakko olla väleissäkään - paitsi jos asuu saman katon alla tai on samassa firmassa. :

Siinäpä ne molemmat ongelmat tulikin.  Onneksi on vain väliaikaista.

Olen miettinyt monta kertaa mihin se sukulaisuus oikein velvoittaa.Velvoittaako se johonkin erityiseen silloin, kun se on tukahduttavaa ja raskasta.Mitä siinä voisi tehdä.On kuin loputonta suota kulkisi.

Niinpä. En siis ole tajunnut koko tätä omaa kuviota ennen kuin kohdalle tuli ihminen, joka kyseli ja kyseenalaisti asioita ja tuumasi lopulta että katsoppa tätä tilannetta nyt itsekin, mieti mikä on syy ja seuraus. Jotenkin sitä vaan tallusteli niin laput silmillä ja etsi syitä pahaanoloon ihan muualta, kuin sieltä mistä se on alunperin lähtöisin. Onneksi työ/asuntojuttu on väliaikaista ja kunhan tämä projekti on saatu loppuun, pitäkööt tunkkinsa, alan tehdä jotain muuta, sellaista mistä MINÄ tykkään ja haluan ja haaveilen. Toivottavasti tässä vain hermot kestää sen aikaa.

Nyt onneksi tuli tuota fyysistä välimatkaa taas hetkeksi aikaa ja heti on helpompi olla.

[Varjotar]

Mä tarttisin tyypin, joka osais vetää oikeista naruista oikeaan aikaan. Joka kykenis valvomaan kaikkia purkauksia, tarjoamaan sen haalariin puetun pellen hakattavaks ja tarpeentullen rauhoittamaan rajummanki purkauksen.

Mistäpä tämmöisen löytää?