seuraava »

[Suljin]

Tahtoisin puhdistaa henkisiä haavojani, mutta miten sen voisinkaan tehdä?

Tunnen, että omat haavani tarvitsevat puhdistusta, jotta voin itse alkaa
tarjoamaan omaa apuani paremmin muille..

Kaikkia haavoja ei voi edes itse täysin muistaa niin pelkkä läpikäyminen
tuskin riittää/onnistuisi, mutta otan kaikenlaisia ehdotuksia vastaan..   

[arzie]

Jospa sitä mukaa kun mieleen tulee asia tai henkilö joka saa v-käyrään vääntöä, yrittäisi löytää siitä sen itselle tarkoitetun opetuksen...? Ei ärsyttäisi  enää kun on oikein oivallettu. Ja että asia tai henkilö on nimenomaan kohdattu sen oppimisen vuoksi eikä henkilökohtaisen ärsyttämisen takia. Sellaista temppua ei taida olla että kaikki tapahtuneet veemäisyydet saisi pikakelauksena kaivettua esiin ja tuumittua uuteen järjestykseen.

[ihinwih]

Olen lukemassa The Healing Code nimistä kirjaa, jonka on kirjoittanut Alex Loyd.  Elokuussa tilasin kurssin näistä koodeista, joiden sanotaan hoitavan jokseenkin kaikki ongelmat ja olen tehnyt niitä säännöllisesti.  Tuloksia on tullut, jopa mitattavia paranemisia lab. arvoihin, joten jotakin näissä on. Mielen haavat ovat juuri niitä, joihin nämä koodit on saatu, joten suosittelen vilkaisemaan netistä ihan hakusanoilla: The Healing Codes ja Dr. Alex Loyd.  Kurssi on kallis, mutta oman kokemukseni mukaan hintansa väärti.

[Twirl]

Jostain kumman syystä luettuani viestisi, minulle tuli tarve rekisteröityä ja kertoa, mikä auttoi itseäni koettuani monta myllerrystä peräkkäin. Outo juttu, mutta ehkä minun kokemuksistani on jotain apua. Nykyään sanon kulkeneeni 10 kärsimyksen läpi. Pari vuotta sitten olin täynnä vihaa ja surua. Sitten yhtenä päivänä katsoessani itseäni peilistä näin, miten ruma kroonisesti vihainen ihminen on ja tajusin, että sairastun fyysisesti ja psyykkisesti, jos en muutu. Ensimmäiseksi päätin tietoisesti lopettaa vihaamisen ja oman kurjan elämäni surkuttelun. Suuntasin ajatukseni pois itsestäni ja rupesin auttamaan muita esim.  ulkoilutin iäkkään naapurini koiraa ja autoin siellä täällä, jos joku kaipasi tuuraajaa jne. - ihan pikku juttuja, mutta siitä sai paljon hyvää mieltä, eikä tarvinnut koko ajan kelata omia juttuja. Samaan aikaan aloin mietiskelemään, mikä osoittautui valtavan vaikeaksi, koska eihän se sisäinen ajattelija noin vaan hiljene (ilmeisesti aikaisemmissa elämissä en ollut harjoitellut sitä puolta ollenkaan). Joka tapauksessa hiljaisuudessa mietiskely on kaikkein tärkeintä: vain siten opit tuntemaan sisäisen minäsi. Sen jälkeen, kun olin tietoisesti muuttanut ajattelutapani eli pyrin hyviin ajatuksiin ja tekoihin, huomasin, että mitä enemmän lähetin rakastavaa energiaa maailmaan, sitä enemmän minulle tapahtui hyviä asioita. Tässä vaiheessa sain välähdyksiä muutamasta aikaisemmasta elämästäni ja tiedostin, että olin aikaisemmissa elämissä onnistunut kehittämään myötätuntoa ja rakkautta kaikkea elämää kohtaan, vaikka ajatusten hallitseminen olikin retuperällä. Palatakseni asiaan, sitten elämäni rauhoittui ja löysin tieni reikikurssille, joka oli minulle paras tapa alkaa hoitamaan itseäni. Sen jälkeen olen hoitanut itseäni päivittäin ja lopultakin olen hyväksynyt henkilökohtaisen historiani. Reiki saattaa sopia sinullekin - ota ainakin selvää siitä ja tee sitten omat valintasi. Ymmärrän nyt, että vastoinkäymiset olivat minulle välttämättömiä löytääkseni oman henkisen polkuni. Kun elämä on raskasta, muista, että aika on tässäkin paras opettajamme: myöhemmin saattaa huomata, että sanasta raskas tippuu s-kirjain pois ja huomaat, että kokemuksestasi tulikin rakas, etkä enää haluaisikaan luopua siitä mistään hinnasta. Voit mielessäsi pyytää opastusta ja apua henkimaailman auttajilta. Luota siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja lopulta kaikki kääntyy hyväksi.

[Suljin]

Voi kiitos vastauksestasi, Twirl!

Tosiaan, pitäisi varmaan enemmän antaa itselleni mietiskelyaikaa,
ennen mietiskelinkin enemmän kuin nykyään ja nyt kun miettii niin
silloin ehkä oli tosiaan parempi olla, eikä tuntunut niin tukkoiselta
ja neuvoin esimerkiksi tuttujani paljon asioissa, koska kokemusta
ja vähintään empatiaa minulla on ollut koko ikäni muillekkin jakaa

En ole vielä ehtinyt ajautua pessimistisyyteen, mutta olen
alkanut huomaamaan, että saatan hyökätä ihmisiä vastaan ehkä
liian herkästi ja en ole tavallaan yhtä "hyvä" muita kohtaan kuin
ennen.. Olen ikään kuin luonut kuoren päälleni, etten pysty itse
vastaanottamaan enkä antamaan vaikka haluaisinkin..

Tässä avautui paljon ajatuksia, kiitos

[söpöliini]

Itsekin tein noita samoja asioita, kuin Twirl. Autoin muita siihen saakka, kunnes tajusin ettei voimani vielä kestä sitä. Hakeuduin lääkärille, joka huomasi heti että psyykeeni oli muuttunut niin paljon, että ehdotti lääkkeiden ja terapian yhdistelmää. Ja antoi aikaa miettiä tätä, koska tiesi tasan mun vihani lääkkeitä kohtaan. No lääke oli serotoniinin tasaukseen, ei sen vahvempaa. Otin riskin syödä lääkkeet ja sain auttajakseni naisen joka oli auttanut mua ennenkin parisuhteessa ollessani. Se oli elämäni yksi parhaimpia päätöksiä. Päätin muuttaa elämäni suuntaa ottamalla avun vastaan. Opettelin myös tyhjentämään lääkärin neuvosta oman mieleni, mikä oli vaikeaa koska mulla on suuri taipumus käsitellä ja tutkia asioita kokoajan. Mutta itsensä pakottaminen täysin kevyihin maallisiin asioihin (mulla esim. kirpparit..) auttoi. Opin tasapainottamaan asioiden läpikäymistä. Jos sitä ei tee, on vaarana se että psyyke romahtaa.


Opettelin myös jättämään sanan EI lauseistani pois. Varsinkin kun tiesin että sanon tai ajattelen jotain mikä toteutuu tulevaisuudessa. Vetovoiman laki. Olin oppinut vihdoin tajuamaan oman vastuuni omista kokemuksista, ja nyt se piti muuttaa. Sekään ei ollut helppoa, päälle oli alkuun todella rasittavaa kääntää tietoisesti kaikki ei-sanan sisältävät lauseet sellaiseen muotoon, että niistä tuli positiivisia lauseita. Jonkin ajan päästä tämä kuitenkin alkoi tapahtua täysin luonnostaan ja automaattisesti. samalla oma ajatusmaailma ja lauseet ulkomaailmaa kohtaan muuttuivat positiiviseksi ja ystävällisemmiksi. Tämä taas helpotti ihmissuhteitani. Mistä taas sain enemmän tukea omien asioideni läpikäyntiin. Eli omalla ajatusmaailman muokkaamisella sain aikaan
lumipalloefektin..


Keväällä sitten jätin läkkeet pois reilun vuoden jälkeen, koska olin valmis siihen, että nyt mennään ilman lääkkeiden tukea, nojaten siihen omaan vahvuuteen. Oli hienoa kun se onnistui! Luonnossa oleminen on myös auttanut. Jotenkin voin antaa itseni olla ja ajelehtia siellä. En tiedä osaatko maalata? Itse olen ikäni maalannut ja se on ollut aina kovan paikan tullen venttiili. Jos et osaa, niin koita. Yksi keino on lähteä vetelemään vain jotain väriä paperille sen ihmeempiä miettimättä. Se on kumma, kuinka paljon pelkän värin valitseminen intuitiivisesti paljastaa sinulle itsellesi sinusta itsestäsi.

Kai mulla oli monia muitakin juttuja, itsekseen olo, ruuan laitto, ja tietysti mun onni on mun lapseni. Varsinkin mun pienimmäinen. Hänen avullaan sain läheisyyden tarpeen tyydytettyä. Sain luvalla halailla ja helliä. En tiedä onko sulla samaa mahdollisuutta, mutta itselläni onneksi on! On paljon lasten ansiota, (he eivät edes raasut tiedäkään..) että pysyin järjissäni. Rakkaat.. 

Toivottavasti tästä (minäminä-romaanista..) on jotain vinkkiä sulle.. Pääasia, että haluat hoivata itseäsi. Siitähän se lähtee!! Voimia!!   

P.S Eron aikaan pari vuotta sitten tulin tänne. Teidän tuki oli silloin iso asia! Antakaa aploodit itsellenne! Suljin, täällä kyllä saa kun pyytää, vai mitä? 

[Metsänkeiju]

Opin tasapainottamaan asioiden läpikäymistä. Jos sitä ei tee, on vaarana se että psyyke romahtaa.----
--Eli omalla ajatusmaailman muokkaamisella sain aikaan
lumipalloefektin..

Viisaita lauseita.. Minä oon aina elänyt vahvasti sisäisessä henkimaailmassani. Pohdin ja ajattelen joskus ihan liikaakin. Syntynyt pää pilvissä. : Meinasi lähteä ihan lapasesta asiat, huomasin että voin tosi huonosti tässä maailmassa, etten oikein ole edes tässä maailmassa. Tai että, tasapaino puuttui. Aloin maadoittaa itseäni joka päivä, ja kuin itsestään huomasin yhä enemmän olevani tässä hetkessä, pystyväni nauttia arjen maallisista asioista. Ja millä energialla! Balanssi on todellakin tärkeää, liikaa jos on kiinni yhdellä alueella, on tosiaan vaarana romahtaa.

Ja tuo ajatusmaailman muokkaus. Siinä on yksi olennainen itsensä (ja sitä kautta maailman) parantamistapa. Kun tarkkailee ajatuksiaan, kuuntelee tuntemuksiaan, ihan kunnolla, on mahdollista karsia turhat negaatiot pois. Ja voida paljon paremmin! Ja siitä tulee todellakin lumipalloefekti, se tarttuu läheisiin se hyvinvointi ym.

[Suljin]

Kiitoksia taas kerran kaikille auttaneille ja vastanneille..

Ja söpöliini, aivan totta. Tämä foorumi on kyllä täynnä
ihmisiä, joihin voi samaistua ja jotka tarjoavat mielellään
apuaan ja kokemuksiaan.. Ja asiat otetaan tarpeeksi
vakavasti, eikä tehdä toisesta toisarvoista, se on aivan
mahtavaa

[Päivi]

mulla autto psykoterapia. suosittelen lämpimästi 

[Metsänkeiju]

mulla autto psykoterapia. suosittelen lämpimästi 

Mä oon nyt aloittamassa ja kyllä vähän jännittää.
Saattaa olla ensin aika rankkaakin, kun kaikki nousee pintaan..
Mutta pimeintä onkin, juuri ennen aamua.

[Päivi]

jos vaan käy niin hyvä tuuri ku mulla että saa aivan ihnan psykologin  niin rankaa tulee oleen, mutta turvallisella tavalla. yli ja osaa kuulostella tilannetta oikein.

mä oon oppinu kamalasti ittestäni, muut on sanonu että vaikutan paljon tasapainosemmalta ja rauhallisemmalta.

[pikkari]

Hyvä ketju ja viisaita vastauksia 
Psykoterapia on tosiaankin psyyken syväluotaus ja osin rankkaakin, mutta antoisaa. Mielestäni jokaisen ihmisen tulis käydä jossain elämänvaiheessa terapiassa. Ite ravasin siellä kaks kertaa viikossa parikymppisenä oksennusfobiani vuoksi, muttei se minnekään kadonnut.
Itsetuntemuksen lisääntyminen ja luottamus elämään sen sijaan kasvoivat ja voimistuivat.
Todella suositeltavaa, vaikkei tosin taloudellisesti. Itsensä tunteminen on tärkeintä elämässä.
Kolmenkympin kriisissä painelin takaisin terapiaan (lyhytterapia) ja siitäkin oli valtavasti apua.
Reiki-ja energiahoitoja en suosittelisi vanhojen haavojen paranteluun. Ne voivat toki toimia tukihoitona sitten myöhemmässä vaiheessa kun ihminen on saavuttanut jo jonniin asteisen balanssin.
Voimia sinulle toivon!
Jossain vaiheessa elämä voi tuntua käsittämättömän raskaalta, mutta muista ettei mikään olo/tunnetila ole pysyvä. Aurinko paistaa sulle vielä kirkkaasti ja sitä arvostaa kakka-aikojen jälkeen enemmän kuin aikaisemmin.
Kärsivällisyyttä, toivoa, valonpilkahduksia, uusia ajatuksia, lämpöä. Sitä toivon sulle. Kaikki menee hyvin. Usko ja luota