Haluaisin vielä muistuttaa, että perfektionismin kolikon vastapuolena on masennus tai uupumus.
Eli jos lähtee mukaan niihin odotuksiin, joita sinulta vaaditaan, niin kehitys menee seuraavanlaisesti:
1. kaikki OK siihen asti kunnes tunnet pettäneesi odotukset. Ja vaikka et ikinä niitä pettäisikään, niin silti saattaa mielessä kaihertaa se ajatus siitä, että miksi minua arvostetaan suoritusten, rohkeuden, kiltteyden tms. kautta eikä todellisen olemuksen vuoksi. Mieleen hiipii ajatus, ettei minua rakasteta sellaisena kuin olen. Vain teot merkitsevät. Vaarana on, että suorituksista saatavan arvostuksen takia ajaa itsensä loppuun. Vitsi on siinä, että hyvä työntekijä ei välttämättä saa arvostusta vaan jonkun muunkin työt.
2. Jos niin käy, että ei kykenekään vastaamaan odotuksiin, niin seurauksena on syyllisyys ja häpeä. Jos vielä ympäristö viestittää, että epäonnistumisen takia olet luuseri, pelkkä nolla, ollaan jo masennuksen tiellä. Sekä ykkös -että kakkostapauksessa taustalla on rakkauden ja hyväksymisen puute ja näiden puutteiden kompensoiminen jollain ympäristön hyväksymällä tavalla.
Näistä syistä on äärimmäisen tärkeää olla itselleen armollinen ja hyväksyä oma inhimillisyytensä ja epätäydellisyytensä. On tärkeää, että itse pitää itseään hyvänä tyyppinä. Kaikki tämä suojelee niin fyysistä kuin henkistäkin terveyttä. Kun tuntee omat rajansa, ne voi myös selkeästi asettaa muille. Nykyisin kyllä pystyn sanomaan minulta mahdottomia odottaville ihmisille, että "En jaksa", "Ei onnistu", "En pysty tähän", tai "Ei mopolla mahottomia
"
