seuraava »

[Veera.]

Kirjoittelen foorumille ensimmäistä kertaa ja kovasti toivoisin, että joku jolla on näkemisen lahja voisi sanoa jotain tilanteestani. Työasiat ovat ahdistaneet minut ja olen ihan lopussa. Pelkään, että ahdistukseni vaikuttaa myös parisuhteeseeni ja vie pois kaiken hyvän elämästäni.

Tilanne on se, että olen viimeiset vuodet tehnyt töitä kovasti ja antanut itsestäni kaikkeni työpaikkani vuoksi. Kun muut ovat lähteneet illalla töistä, olen minä jäänyt ylitöihin. Teen ns. näkymätöntä työtä, josta harvemmin saan kiitosta. Tänä syksynä ylitöissä tuli raja vastaan, en kertakaikkiaan enää jaksa tätä määrää ylitöitä. Työterveyslääkäri diagnosoi työuupuneeksi ja kirjoitti sairaslomaa. En tätä käyttänyt pelätessäni työni menettämistä, mutta kerroin uupumuksestani esimiehelleni. Uskoin, että työaikoja järkeistämällä ja töitä paremmin organisoimalla ja jakamalla asiat kohenisivat. Järkytykseni oli suuri, kun minulle ilmoitettiin, että minut siirretään toisiin, vähemmän vaativiin tehtäviin ja että tilalleni haetaan uusi henkilö. Päätös tehtiin todella yllättäen, ja ihmettelenkin mitä kaikkea kulisseissa on tapahtunut. Tunnen itseni nöyryytetyksi ja epäonnistuneeksi, ja syytän itseäni suuni avaamisesta. Luulin olleeni työssäni hyvä, mutta koen menettelyn suorana epäluottamuslauseena kykyjäni kohtaan. Olen jatkuvasti huolissani, nukun huonosti ja jokainen työpäivä on ponnistus. Motivaationi on kadonnut täysin, enkä tiedä miten kehtaan naamaani enää näyttää työpaikalla. Kauhistuttaa ajatus, että joudun perehdyttämään itseäni vähemmän kokeneen henkilön työhön, jonka osaan ja koin omakseni - vain siksi, että toivoin järkevämpää työaikaa.

Tuntuu mahdottomalta jatkaa samassa työpaikassa, mutta perheenperustamissuunnitelmien vuoksi olen epävarma siitä, onko järkevää vaihtaa työpaikkaa. Mitä näette tilanteestani ja tapahtuneen taustalla olevista motiiveista? Kannattaisiko minun katsella toista työpaikkaa vai yrittää kestää ja edistää perheenperustamissuunnitelmia? Uskallanko edes luottaa siihen, että työpaikkani säilyy? Johdon tekemä ratkaisu tuntui todella äärimmäiseltä vedolta, joten enää en pidä mitään mahdottomana. Järkeni sanoo, että kyse on "vain" työpaikasta, ja lähipiirissäni koetaan vakavampiakin vastoinkäymisiä. Mutta järkeily ei helpota tuskaani. Miten saisin rauhan mielelleni?

Kiitos jo etukäteen, jos joku voisi kommentoida. Näkijöiden lisäksi otan mielelläni kommentteja vastaan myös tavallisilta maallikoilta. Jokainen neuvo ja kokemus on tervetullut.

[Päivi]

no maallikkona pitää sanoa että pois moisesta työympäristöstä ja äkkiä.
kyllä sen äippälomarahan saapi ½v jälkikäteenki haettua palkan mukaan 

näkijänä sanoisin että elämässä on nöyryytyksen hetkiä, jolloin tarvitsee niellä karvas tappio, halusit tai et. Niele ylpeytesi ja opi mitä voit. Siellä työpaikassasi on joku joka ajaa vaan omaa etuaan. aistin melkolailla negatiivsta. uskon että sairastut koska ilmapiiri ruokkii sitä. tämä elämänvaihe on nyt päättymässä, mutta se kertoo ainoastaan siitä että jotain uutta on alkamassa. tämä on todella positiivinen , mutta todella tärkeä, muutos joka on tulossa.

[Gisella]

Juu, alahan katella työpaikkailmoituksia sillä silmällä Voin samaistua hyvin tilanteeseesi, sillä viime vuosi oli itselleni hyvin rankka töiden puolesta. Jos voisin nyt elää tuon ajan uudelleen, jatkaisin työssäni hieman "heikommalla" motivaatiolla, stressiä vältellen ja katselisin avoimia työpaikkoja kaikessa rauhassa. Nythän siinä kävi niin, että jatkoin työpaikassani henkisesti alistettuna ja lamaantuneena ajatellen, että työelämä vaan on tällaista. Sitten minulle kerrottiin, että työsopimustani ei jatketa.. ihan kuin todetakseen, että "tyttö, meidän silmille ei hypitä".

Tunnistan hyvin paljon samoja piirteitä itsessäni, joten tää on vähän kuin kirjoittaisi itselleen neuvoja  Mutta sinulla on myös nyt paikka katsoa peiliin ja miettiä, miten voisit auttaa itseäsi jaksamaan paremmin työssäsi (joko nykyisessä tai tulevassa). Uhrautujan roolista saa harvoin kiitosta, vaikka niin voisi luulla. Opettele tuntemaan jaksamisen rajasi ja muista, että firma pysyy pystyssä ilmankin, että ylihuolehdit itsesi burnoutin partaalle