Kiitos Johanne ja Artemis vertaistuesta, on aina niin lohduttavaa tietää ettei ole yksin ajatustensa kanssa
Tuosta Saturnuksesta vielä: olen aina kokenut valtavaa utopistista syyllisyyttä olemassaolostani. Jos aiempaa elämääni on rajoittanut sairaus ja yksinäisyys ja olen ollut riippuvainen muista, tässä elämässä olen vahvasti kokenut itseni taakaksi muille. Siksi minulle on ollut, ihan ymmärrettävästi turvallisinta pärjätä omillani, pyytämättä apua ja kiitollisuuden velan pelossa kieltäytyä avusta vaikka sitä olisi ollutkin tarjolla. Aivan kuin olisin jotain jollekin velkaa
.
Primitiiviset pelot ovat ainakin omalla kohdallani totta; psykosomaattiset oireet kuten ruuan väärinkäyttö tunteiden säätelijänä, stressivatsa ja huonounisuus kertovat siitä. Luulen, että tuosta jälleensyntymisterapiasta voisi olla paljon hyötyä, muillekin, sillä jo nyt koen ymmärtäväni itseäni, asenteitani ja pelkojani paljon paremmin kun yritän visualisoida päässäni sen, millaiselta minusta on tuntunut edellisessä elämässäni. Nyt ehkä ymmärrän myös sen, miksi hiivatissa olen aina epäonnistunut laihdutusyrityksissäni: mielikuva pienestä, heikosta, nälkäisestä ja lihaskipuisesta olemuksesta herättää pelon siitä, etten pystyisikään enää huolehtimaan itse itsestäni vaan ajautuisin muiden armoille, riippuvaiseksi heidän huolenpidostaan
.
Minulle on useamman kerran sanottu, että näytän siltä kun yrittäisin kannatella koko maailman huolia harteillani. Murehtijahan minä olen:
ja
. Kiireinen murehtija. Tuosta kiireestä vielä.. joskus minut valtaa elämän pelko, aivan kuin jollain tasolla tietäisin, että jos en itse oivalla muuttaa elämääni oikeaan suuntaan, elämä tekee sen puolestani jollain sellaisella tavalla, josta joko minä tai lähimmäiseni joutuvat kärsimään. Vain siksi, että se auttaisi minua "avaamaan silmäni". Ehkä tässä kohtaa itsepintaisuuteni ja jääräpäisyyteni on kääntynyt minua vastaan, pitää herkistyä, jotta pystyy kuulemaan, näkemään ja lukemaan oikein eri ihmisten ja tapahtumien viestejä, jotka auttavat näkemään sen oman, oikean tien
Ihmisistä vielä..että mikä niissä oikein pelottaa
. Hehän heijastavat takaisin vain omia energioita. Ja ne mitä et halua itsessäsi nähdä voi pelottaa ja raivostuttaa. Olen aina kummastellut ailahtelevaisia ja oikuttelevia ihmisiä - sellainenhan minäkin välillä olen, eikä se ole huono asia, eiköhän tällaisellakin käytöksellä ole oma tehtävänsä tässä maailmassa, yksilöllisyyden ja vaikkapa luovuuden edustajana
. Olen myös aina ollut yliherkkä näkemään minkäänlaista kärsimystä ympärilläni - niin olen minäkin kärsinyt omassa sisäisessä vankilassani ja syyttänyt muita omasta "kohtalostani". Voisiko tuon saturnuksen tehtävä olla juuri ihmisen karaistajana, jotta hän oppisi pääsemään irti jonkinlaisesta yliegosta ja itsepetoksesta, joka estää pääsyn henkiselle tielle, kohti eheänpää elämää?
Luulenkin, että niin kauan kun kukaan ihminen herättää minussa mitään sellaisia tunteita joita en pysty käsittelemään, sitten kun annan jokaisen yksilön tallata omalla tavallaan omaa elämänpolkuansa, tiedän että olen sujut itseni kanssa. Silloin en pelkää enää mitään energioita itsessäni vaan annan niiden virrata vapaana tietäen, että hallitsen ne. Eikä minun tarvitse niitä enää ulkoisesti kontrolloida. Olisikohan tässä järkkymättömän itseluottamuksen ja terveyden syvin olemus?
En myöskään usko, että on sattumaa miksi olen kokenut niin vahvoja ja syviä tunteita. Ne ovat saattaneet olla väylä niihin syviin kärsimyksiin joita ihminen kokee kun ei pääse irti omista peloistaan ja elää mielensä vankilassa katkeruuden, vihan ym. tunteiden vallassa. En ehkä olekaan turhaa kärsinyt syvissä mieleni maisemissa suurinta osaa elämääni. Kaikella on tarkoituksensa. Ja ihan parasta tässä olisi se, jos voisin auttaa muitakin näillä kokemuksillani :
Saturnus saakoon nyt tästä eteenpäin edustaa tärkeinpää auktoriteettia elämässäni