Itse asiassa mä luin jostain, että tällaiset "erityiset" lapset valitsee vanhemmikseen sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät heidän erityislaatuisuutensa.
Eli ole oikein ylpeä, että olet saanut kunniatehtävän tukea jo näin valmista pikkuihmistä.
Tämän kirjoituksen jälkeen on todella rytinällä tullut selväksi, että jotain aivan "erityistä" tässä lapsessa todellakin on.. ja pikkuhiljaa alkaa tuntua että ollaan ihan koko perhe tavalla ja toisellakin "erityisiä".
Taas tulee pitkä sepustus, mutta pakko purkaa välillä jonnekin. Tämä on ollut ihan uskomatonta aikaa meidän perheelle koko kevät ja todella on saanut miettiä ja tutkiskella sisintään näiden tapahtumien kanssa.. Maaliskuun lopulla tämä tyttäremme alkoi yhtenä aamuna puhumaan jostakin naisesta, joka puhuu hänelle öisin unessa. Naisella on pitkät vaaleat hiukset, punainen mekko ja hyvin murheelliset silmät. Pikkuhiljaa tämä nainen alkoi tulla päivisinkin, muutaman kerran tyttö huuteli toisesta huoneesta että äiti mitä sinä sanoit tai puhuitko sinä jotain.. Nainen oli kuulemma ihan ystävällinen ja mukava, mutta hänellä oli kauhea hätä. Yhtenä aivan tavallisen torstai-iltapäivänä sitten ruokapöydässä tyttö alkoi puhumaan taas tästä naisesta, kertoi että nainen asuu tässä lähellä olevassa autiossa mökissä ja on hukannut vauvansa ja siksi niin surullinen. (on tosi vaikea kuvailla fiiliksiä kun pienen tytön suusta tulee tällaista tarinaa kesken hernekeiton syönnin..)
Olin yrittänyt sivuuttaa tämän tarinan ajatellen että jos se on 3-vuotiaan mielikuvitusjuttua niin menee kyllä aikanaan ohi. Nyt kuitenkin keskusteltiin sitten kunnolla ja tyttö kertoi että naisella on vauva mahassa, mutta se vauva ei koskaan syntynyt vaan "nukkui vaan silmät ihan kiinni siellä mahassa" =kuoli? ja nyt nainen on yksin tuolla mökissä ja surullinen, sitä pitäisi auttaa. Minä olen itse aina "tiennyt" että tuossa mökissä ja sitä ympäröivässä metsässäkin on jotain, keskellä kauneinta kesäpäivääkään en suostu siihen pihaan astumaan.. Ahdistusta ja tuskaa, pelkoakin sen mökin ympärillä leijuu. Tytöllä tuntui kuitenkin olevan tästä naisesta jo pieni hätä ja toisekseen on kuulemma ärsyttävää kun yrittää nukkua ja se nainen vaan tulee juttelemaan eikä anna nukkua..
Illemmalla lasten nukkuessa sitten miehen kanssa juteltiin tästä jutusta ja siinä sitten jotakin vallan merkillistä tapahtui kummallekin.. Yhtäkkiä vaan huomasimme puhuvamme siitä paikasta ja parista muustakin (nimesimme molemmat täsmälleen samat paikat!) joissa tuntuu ahdistavalta eikä niihin haluaisi mennä. Mies paljasti myös "tienneensä" tämän raskaanaolevan naisen jo muutaman vuoden, kuulemma jotenkin vaan tiennyt sen asian siitä mökistä.. Se, mikä tässä oli merkillistä on se, että puhuimme näistä asoista ihan kuin oltaisiin puhutu seuraavan päivän kauppalistasta tms! Siis ihan vaan jutusteltiin, että "tiäkkö sen risteyksen tossa isolla tiellä, siinäkin on jotain kun menee sen pellon ohi.." "Joo, niin on ja se lampi sinä pellon laidassa, huhhuh." Yhdessä on oltu 8 vuotta hiiskahtamatta sanallakaan mitää tällaista ja nyt yhtäkkiä, kaikki purkautuu näin. Miehellä on myös jo lapsuudesta saakka ollut ihmeellisiä kokemuksia, kunnes oli jossain vaiheessa myöskin kieltäytynyt enää näkemästä ja tietämästä.. mutta tämän verran meillä molemmilla on kuitenkin koko ajan väkisin suodattunut läpi estoista huolimatta! Nyt ollaan sitten aika "auki" ainakin toisillemme..
Miehen ehdotuksesta sitten päätettiin, että tekevät tytön kanssa pienen kävelyretken yhdessä tuonne mökille tätä naista tapaamaan.. (tiedän, että kuulostaa arveluttavalta, mutta sinä kohtaa kaikki tuntui vaan täysin luontevalta, vaikea selittää..) Tyttö oli tästä aivan innoissaan ja sinne menivät sitten. Olivat mökillä ihan rauhassa jutelleet tälle naiselle, että toivotaan että sinä pääset täältä lähtemään sinun vauvan luokse ja voitte olla taas yhdessä. Tyttö oli vielä lähteissä vilkutellut talolle päin että hei hei nyt sitten ja hyvää matkaa(?) Ja ennenkuin kukaan soittaa lastensuojeluun sekopää-perheestä niin kerron, että tämäpä tosissaan auttoi!
Parin päivän päästä kyselin tytöltä että onko se nainen vielä häirinnyt sun untasi ja tullut juttelemaan niin vastaus oli että "ei se ehdi enää kun sen täytyy hoitaa sitä vauvaa!" On kuulemma oikein suloinen vauva ja ne leikkivät nyt yhdessä sen äidin kanssa ja nukkuvat rauhassa yhdessä. En tiedä, mutta ainakin tuo metsä ja mökin ympäristö on muuttunut tunnelmaltaan, se on ihan toinen paikka nykyään. Minäkin sinne suostuin pienen kävelyretken tekemään, eikä tuntunut enää miltään! Tähän asiaan ja naiseen ei tämän jälkeen ole enää keskusteluissa palattu, eikä ole tullut tytön unia häiritsemään.
Nyt alkoi tuntua arveluttavalta kertoa tästä edes tänne, mutta eipä ole ketään muutakaan jolle näistä kertoisi. En tiedä miten tuon tilanteen olisi sitten toisella tapaa ratkaissut? Sivuuttaa lapsen kertomus höpöhöpönä ja kieltää enää puhumasta siitä? Lapselle tämä kaikki tuntui olevan ihan luonnollista, ei ollut pelkoa, painajaisia tai puheita kummituksista, se oli vaan se surusilmäinen nainen ja nyt se on iloinen sen vauvan kanssa.
Jotakin tässä taisi nimittäin oikeasti tapahtua, sillä tämän jälkeen on miehelleni tullut runsaasti "yhteydenottoja" ja avunpyyntöjä, mutta ne ovatkin jo ihan omia tarinoitaan sitten!
