Juu, komppaan kyllä Artemista.
Nähdäkseni kuvio tuo kyllä halua ja tahtoa pärjätä, mutta ei tee sitä ollenkaan helpoksi. Hassua kyllä, olen vähän siinä käsityksessä, että tämän kuvion haltijat ovat tietyllä tapaa helposti itsensä pahimpia vihollisia. Ei sillä etteivätkö vanhemmat/isä olisi taustalla tietynlaisen ajattelu- ja toimintamallin omaksumisessa. Lapsena/nuorena jäin ihan oikeasti paitsi monesta asiasta, mitä muut saivat niin materiaalisella kuin emotionaalisella tasolla. Itse opin lapsena tehokkaasti sensuroimaan itseäni ja totuin siihen, että en saa juuri mitään olin sitten kuinka kiltti, kunnollinen ja taitava tahansa. Aikuisiällä olen asettanut itselleni paljon korkeammat standardit - usein tiedostamatta - kelpaamiselle ja asioiden ansaitsemiselle. Onko sitten ihme, jos tuntuu, että koko ajan vain löytää itsensä hakkaamasta päätään seinään?! Toisaalta minulla oli suht pitkä jakso varhaisaikuusudessa, etten kerta kaikkiaan uskaltanut epäonnistua, mutten myöskään menestyä.
Nyt olen luullakseni jo hieman päässyt eteenpäin Saturnuksen haasteiden suossa. Jossain vaiheessa vaan päätin kohdata silmä silmästä ja hammas hampaasta-asenteella tuon epäonnistumiskammon ja alon tsempata ja pyrkiä kohti niitä suorituksia joihin minulla on oikeasti potentiaalia. Tämä alkoi tuottaa satoa ja ihmetyksekseni huomasin, että nykyisessä ympäristössänihän
myös minut palkitaan, jos parhaani teen. Välillä on myös ollut aika järkyttävää huomata, että myös minut hyväksytään ja kelpaan, vaikken tekisi muuta kuin olisi oma itseni
Varmaan näitä elämän itsestään selvyyksiä joillekin, mutta saturniinikot joutuvat vähän opettelemaan...
Kova koulu, mutta eiköhän sitten joskus luokalta päästyäni ole aika voittajafiilis!
