seuraava »

[sarasooma]

Näin lapsena, ehkä viisivuotiaana, erittäin kamalan ja mieleenpainuvan unen.
Uni oli alussa sarjakuvamainen ja mustavalkoinen, seikkailin siinä Mustanaamion kanssa lapsuudenkotini pihalla. Kun menin lähemmäksi kotiovea, näin oven vieressä pölkyn, pölkyn päällä jotain vihreää ja vieressä kirveen. Se vihreä oli isäni pää - sen huomattuani uni loppui. Olin aivan järkyttynyt siitä painajaisesta pitkään ja vielä vuosienkin jälkeen mielikuvat unesta puistattavat. Vielä enemmän puistatti se, kun muutama vuosi sitten kerroin silloiselle kämppikselleni unesta ja hän kertoi nähneensä saman unen pienin eroavaisuuksin lapsena. Miten tämä on mahdollista? Mistä se kertoo? Voiko se vain olla sattumaa tai joku lapsuuden kehitysvaihe? Onko tuossa unessa mitään tulkinnallisesti merkittävää?

soma 

[sansai]

Ei huolta Soma.  Lapset näkevät tällaisia kauhukohtaus unia.Usein niitä onkin juuri viidestä vuodesta ylöspäin.En ihmettele jos ystäväsi on nähnyt samanlaisen,koska ne unet muistuttavat pajon toisiaan yleensäkkin.
Näissä unissa on samat teemat.Perheen jäsenten jäseniä irrallaan on hyvinkin tavallista.
Ehkä et ole voinut puhua kellekkään juuri silloin siitä unesta,ja pieni ihminen on jäänyt kauhun valtaan yksinään.Siksi sitten on jäänyt niin voimakkaana mieleen,joka ei olekkaan mikään ihme.
Mukava kun olette ystäväsi kanssa hoksanneet muistella näitä unia ja pohtia.  


Siitä tulkinnasta hiukan jatkan.  On havaittu kauhu-unien liityvän aina läheisimpiin,jotka ovat usein ne vanhemmat.
Pienen lapsen reviirin suurentuessa sinne pihalle ja kauemmaksikin,on lapsella sisimmässä pelko,että vanhemmat `häviävät tai kuolevat`kun itse on irrottautumassa vähän kauemmaksi.
Siitä nämä irralliset isien tai äitien päät.Yleensä uni päättyykin siihen kauheaan näkyyn.

[sansai]

Ihana kun huomasit tuon syyllisyys asian.Ei se lastenmaailma aina ole helppo ja auvoinen yhdelläkään pikkuisella.Pieni pää on pyörällään monet kerrat.   

[Metsänkeiju]

Minäkin muistan yhden unen lapsuudestani. Näin sen kaksi kertaa samanlaisena, ja pelkäsin että toivottavasti en näe kolmatta kertaa, sillä muuten se tapahtuu. Lapsen taikauskoa..

Se oli mustavalkoinen, kuin sotaelokuva -kohtaus. Oli siis sota käynnissä, olin keskellä sitä, pelkäsin. Mutta pääsin äitini luo pensaikkoon turvaan, kuin bambi -elokuvassa vasa on äitinsä suojassa pensaikossa..

Varmaan jotakin tappelua ollut kotona tai jossain.. (?) Olin 5-10 vuotias..
Tai juuri sellaista lapsen pelkoa, että tulisi sota..

[AveMarisStella]

On myös ihmisyyden kannalta tärkeää nähdä tällaisiakin unia lapsena - se kertoo myös  lapsen myötätuntoisuuden kehittymisestä. Psykologisoiva unien tulkinta tuntuu unohtaneen, että monille maailman lapsille tällaiset tapahtumat eivät suinkaan ole unta, vaan totisinta totta. Olemme vain pieni elitistinen vähemmistö, joka saa tänä päivänä nauttia turvallisuudesta. Jopa omassa yhteiskunnassamme elää rinnakkain useita maailmoja. Alamaailman lapset joutuvat täälläkin tekemisiin oikeiden pelkojen kanssa. Jos emme edes lapsena ymmärtäisi empatian merkitystä, miten voisimme ymmärtää lapsisotilasta, joka hyvinvointiyhteiskuntaan tuotuna  pakolaisena elää uudelleen läpi elämänsä helvettiä.

Nämä unet ovat jossakin päin maailmaa totta!

Tarkoittaako se, että me saamme elää turvallisessa yhteiskunnassa sitä, että jäämme myös henkisesti keskenkasvuisiksi ja vaille myötätuntoa vähäosaisia kohtaan. Vai pitäisikö meidän herätä unesta?



HUOM! Tarkoitukseni ei ole tuomita ketään, vaan esittää vaihtoehtoisia tulkintamalleja. Helposti voisi tulla mieleen myös inkarnaatiomuistuma, mutta toinen selitys on kollektiivinen piilotajunta, että lapsi näkee unen toisen lapsen todellisuudesta. Yhtä kaikki unen tarkoitus on hyvä, sillä se parantaa lapsen empatiakykyä - myötätuntoisuutta. "Sosiaalitanttojen" ei, eikä itsenkään tarvitse ylireagoida siihen sillä tavalla, että taustalla olisi piilotettua aggressiota tms.

Unia kannattaa siis kunnioittaa, mutta varjojaan, eikä ylipäätään mitään tarvitse pelätä. Tämän sanon minä, joka olen tuntenut suunnatonta syyllisyyttä enneunistani, ennen kuin ymmärsin (vaikken ymmärräkään), että aikaa ei ole, vaan kaikki aika on nyt, eikä tulevaisuuden näkeminen siis ole mikään kauhean erikoinen asia (mutta en, hyvänen aika, halua tietenkään nähdä tulevaa, joskus se kuitenkin vähän helpottaakin).