seuraava »

[Hiisitär]

Joo siis yleensä se tulee stressin paineen alla, se henkinen herääminen siis, kun on käytetty kaikki kudit loppuun ja olis pakko vaan selvitä seuraavalle etapille.

Aina se ei kuitenkaan mene niin. Minulla esimerkiksi on kaksi ystävää, joille toiselle henkinen herääminen tapahtui jo teini-iässä ja se on mennyt todella tasaisesti eteenpäin hyvällä tempolla. Toinen on taas kasvatettu seuraamaan henkistä tietä omien tuntemuksiensa mukaisesti, koska hänen vanhempansa ovat olleet hengen tiellä jo ennen hänen syntymäänsä.

Minulla henkinen tie on ollut mukana aina, lapsesta saakka (esim. jälleensyntymä oli minulle ala-asteella täysin normaalia, kuten myös se, että Jumala/Alkulähde/Tao on aina läsnä kaikkialla). Ei minulle kukaan siitä ole puhunut. Se on vaan ollut minua. Tietoisesti henkinen tie niin, että sitä alkoi seurata ihan ajatuksella eikä tuuliajolla, tuli sinänsä pienen kriisin myötä: piti keksiä, että miksi sitä ryhtyy isona ja mitä tekisi. Päätin, että teen sitä mikä tuntuu sydämessä oikealle sen sijaan, että tekisin niin mitä joku muu olettaa. Tiedän tehneeni siinä valinnan, jonka johdosta olen tässä. Jos olisin valinnut toisin elämäni olisi nyt erilainen. Kumpikin tie oli oikea vaihtoehto, sain valita.

Muistuttaisin vielä, että henkisyydessä ei ole mitään "oikeaa" eikä "väärää". Täysin tuomitsematon tila - tila, jossa ikävät asiat todetaan sellaisina kuin ne on ja pyritään korjaamaan asioita tasapainoon - on peruspilari. Kaikkea saa tehdä, kaikesta saa nauttia, kaikke saa valita, kunhan vaan seuraa sisimpäänsä ja sen kutsumusta. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa kulkea henkistä tietä. Teitä on yhtä monia kuin on sielujakin. Jokaisen tie on yksilöllinen ja sitä tulee kunnioitta, vaikkei olisikaan toisen kanssa samaa mieltä sitten yhtään mistään!

[Unissa Kävelijä]

AthaMaarit, tuota tarkootin. Mulla on kans kavereita, jotka on heränny ihan ilman suurempia paineita ja ittellä kans ollut pennusta asti tasaasta kokemista, vaikka en oo niitä, joilla on tarvis mainostaa asiaa. Siihe perustan sanomani, että voi se näiki käydä. Henkisyys ei o fyysisyyteen sidottua, vaikka sillä voi olla vaikutusta siihe, -> parantaminen, mutta omaa kokemusta, että henkisyys ei o koskaa tuntunu fyysisesti pahalta tai häiritsevältä tai antanu tyypillisiä fyysisiä stressioireita. Kaikki o yksillöllistä ja eikä missää kohtaa vikaan mennä, vaa se menee niinko se parhaiten menee kelläki.

[Hiisitär]

Minulla on ihan sama juttu kuin sinulla, Unissa Kävelijä. Yleensä mitään fyysisiä oireita ei henkiseen heräämiseen ole liittynyt (koska ei kai sitä koskaan ole heräämällä herännyt). Se on ymmärrettävää, että jos hyppää ns. fyysiseltä tieltä henkiselle tielle tulee varmastikin myös fyysisiä oireita, koska kehon(kin) pitää tottua uuteen värähtelytaajuuteen.

Itse olen huomannut henkisiä oireita vasta viimeisten 4 vuoden aikana, jolloin isoja energiaportteja on alkanut aukeilla vuotta 2012 ajatellen. Silloin on tuntenut ihan kirjaimellisesti kropassaan tai mielessään, kun energiaa tulee maapallolle jonkun portin myötä enemmän! Esimerkiksi syyskuu 2009 oli aivan kamala. Minulla ei ollut fyysisesti mitään hätää ja elämä rullasi nätisti, mutta olin koko kuukauden kuin kuollut. Saatoin skitsahtaa itkemään hetkenä minä hyvänsä ja puhuin niin paljon ystäväni kanssa puhelimessa kuin pystyin. Olo oli tyyliin "en kestä, pää leviää hetkenä minä hyvänsä". Syyskuussa 2009 olikin iso energiaportti ja olen jälkeenpäin kuullut muilta herkiltä ihmisiltä, että se kuukausi oli suunnilleen yhtä hengissäselviämiskamppailua itse itsensä kanssa ilman näkyviä syitä (myös heillä, jotka eivät kulje henkistä tietä tietoisesti, mutta ovat muuten herkkiä).

Tällaisetkin henkiset rysyytyksen kuuluvat asiaa, eikä niitä tarvitse pelätä. Aina oma pahoinvointi ei johdu - ainakaan näinä isoina energiakausina - siitä, että olisi itse sössinyt jotain. Kroppa ja fyysisen tason muutokset menevät vain kovilla kierroksilla ja niistä voi seurailla ties mitä olotila ja mielentilaa. Silloin pitää vaan rauhoittua ja olla ja muistaa, että se tila menee ohitse.

Olen itse sanonut monta kertaa, että toisaalta menen henkisiä portaita ylös henkisillä haasteilla kuin fyysisillä haasteilla. Fyysisessä maailmassa kun ollaan pidän mieluummin fyysisen tason muuttumattomana ja annan asioiden mennä nurin ja mullin mallin hengen energiassa. Mieluummin sitä kärvistelee vaikka kuukauden sellaisessa "ei hyvä jumala, tuntuu, että kuolema tulee ihan heti kohta ja pää poksahtaa!"-fiiliksessä kuin joudun autokolariin, menetän kotini, saan jonkun sairauden tai vamman, saan potkut töistä ymv. 

[Lilli]

Itselläni henkinen herääminen on kulkenut monessa vaiheessa, mutta ihmissuhdekatastrofi sitten laukaisi sen varsinaisen henkisen kasvupyrähdyksen ja itse asiassa täydellisen transformaation v. 2000. Olin välillä hyvin tuskainen, mutta mitä väsymykseen tulee, niin itse asiassa olen tarvinnut tuon prosessin jälkeen vähemmän unta kuin aikaisemmin. Ensimmäinen tärkeä etappi oli kuitenkin n. 17-vuotiaana, jolloin elämänfilosofiani muotoutui melkoisen valmiiksi (lähinnä kuitenkin älyllisellä tasolla), se on vain ajan kanssa hieman syventynyt ja saanut lisää rönsyjä. 19-vuotiaana opin tulkitsemaan uniani, mikä niin ikään on ollut oleellinen taito heräämistä ajatellen. Parikymppisenä, muutettuani pois kotoa, aloin kokea selkeästi oppaiden läsnäolon ja synkronisiteetin käsite tuli kouriintuntuvalla tavalla tutuksi. Henkimaailma antoi siis itsestään merkkejä n. 10-11 vuotta ennen varsinaista heräämistä.

Heräämisen jälkeen olen muuten nähnyt aiempaa huomattavasti vähemmän unia. Pitäisikö sanoa, että ns. tavalliset, arkeen liittyvät unet ovat nykyään harvinaisia ja huomattavasti enemmän on sitten opastusta ja opetusta sisältäviä unia, unia menneistä elämistä, enneunia, varoittavia unia, telepaattisia unia tai oppaiden antamia tehtäviä (ne ne vasta mielenkiintoisia ovatkin!).

[SanctAstra]

Minulla henkinen tie on ollut mukana aina, lapsesta saakka (esim. jälleensyntymä oli minulle ala-asteella täysin normaalia, kuten myös se, että Jumala/Alkulähde/Tao on aina läsnä kaikkialla). Ei minulle kukaan siitä ole puhunut. Se on vaan ollut minua.

Näin myös minulla. Olin lapsena selvänäköinenkin, nyttemmin en vielä ole palautunut siihen. Minun henkistä kehitystä pyydettiin hidastamaan lukioaikoina, koska ei ollut ohjaajaa/opettajaa, joka olisi kertonut miten suhtautua kaikkeen, mitä näin ja koin. Aloin siis pelätä.
Kahdenkympin tuolla puolen alkoivat henkiset asiat hiipiä takaisin elämääni vähitellen. Toisinaan niitä täytyy vieläkin jarrutella, sillä en tässä elämäntilanteessani pystyisi täydellisesti hallitsemaan kaikkea sitä, mikä on osa minua.
Eikä minulla mitään yhtä tai kahta kriisiä ole elämässäni ollut asioiden alullepanijana. Jos niin pitäisi ajatella, niin koko elämäni on ollut sitten enempi vähempi kriisiä.  Siis ihan syntymästä asti (meinasin syntyä ennen aikojani, kuitenkin synnyin yliaikaisena hätäsektiolla=keisarinleikkaus).

Kaiken se kärsii, kaiken se kestää. Ja se on rakkaus, elämää kohtaan. Siitä se henkisyys tulee. Se on kaikkialla ja kaikessa.

Per aspera ad astra. 

[Hiisitär]

Sellaista piti vielä sanoa, että kun lähtee henkiselle tielle se ei ole varsinaisesti yksi suora tie, vaan tiellä on etappeja. Sellaisia... voisiko sanoa henkisiä portaita, joita kiivetään ylös ja kun päästään perille, ollaan saavutettu jonkin henkilökohtainen suuri henkinen voitto, jonka jälkeen lähdetään kiipeämään seuraavia portaita eteenpäin. Jokainen portaikko sisältää oman aiheensa ja sen päähän päästyään  on selvittänyt yhden henkilökohtaisen kasvunpaikan ja kokenut satorin eli pienen henkisen valaistumisen, jonka jälkeen on muuttunut ihminen. Yleensä iso satori on hetki, kun henkinen tie avautuu ja sen jälkeen seuraa pieniä satoreita. Esimerkiksi joku ratkaiseva menneen elämän muisto tai muu kokemus, joka jättää ihmiseen vaikutuksen, on satori.

Portaikko voi toki olla myös tie tai virta, mikä nyt itselleen tuntuu hyvälle. Olen itse käyttänyt sanaa portaikko, koska se on kuvastanut omia tuntemuksiani parhaiten.

Isomman satorin koin tässä tammikuun aikana 2011, sellaisen, etten edes tajunnut, etten ollut tajunnut erästä asiaa, kunnes tajusin sen ja tajusin, etten ollut tajunnut  Ne ovat aina merkittäviä ja iloisia hetkiä!

[Lilli]

Tuli vielä mieleen, että tuo kauneuden vahva kokeminen ja äänimaailmaan reagoiminen voisivat viitata 5. chakran toiminnan muuttumiseen. Tälläkin foorumilla on paljon asiaa chakroista, mutta tällaisen kopsasin http://www.chakrat.opassivut.net/chakratunne.html -sivustolta:

Viides chakra ohjaa ilmaisua, harmoniaa ja kauneutta. Laula sanatonta äännettä. Ilmaise äänelläsi kaikki tunteesi. Anna kaiken kuulua ja kaikua äänestä. Tunne kauneus ja harmonia sinussa, tunne harmonia sinussa. Anna sen virrata kauttasi maailmaan. Tunne kuinka taivaan sininen kukka avautuu kurkussasi.

Ota nyt vastaan kaikki kauneus ja harmonia. Koe kauneus kaikessa, liikkeissä ja kuvissa ja äänissä. Ota vastaan kauneus ja harmonia, tunne sen eheyttävä ja parantava vaikutus, tunne kuinka se kaikki harmonisoi sinua

[Metsänkeiju]

Syyskuussa 2009 olikin iso energiaportti ja olen jälkeenpäin kuullut muilta herkiltä ihmisiltä, että se kuukausi oli suunnilleen yhtä hengissäselviämiskamppailua itse itsensä kanssa ilman näkyviä syitä (myös heillä, jotka eivät kulje henkistä tietä tietoisesti, mutta ovat muuten herkkiä).

No jopas! Sehän "sattui" sopivasti.. itse synnytin elokuussa 09 ja ajattelin että se syyskuu oli synnytyksenjälkeistä masennusta.. Silloin lääketieteellisin termein.. Nyt tiedän, että se oli osa mun henkilökohtaista "satoria", itsetunto-prosessia.. Pakottavalla voimalla tulleet, masennuskausia, mutta pikkuhiljaa elämä voittaa. Nyt on alkanut viime aikoina jopa tulemaan, ihan itsestään, positiivisia ajatuksia itsestäni. Todellisia, sydämestä tulevia, yllättäneitä. Uskon itseeni koko ajan enemmän, ja elämään.

Mutta siis, hauska kuulla, että tuona aikana ollut tuollainen juttu ja muillakin hankalaa.. Minä olin masentunut ja vihainen.

Viimeiset 5 vuotta, olen tehnyt tätä "matkaa", ja viimeisen vuoden sisällä olen todella tutustunut itseeni pohjamutia myöten.. ai että se on tehnyt kipeää.. Mutta on tunnettava itsensä, annettava myöskin anteeksi itselleen (ja muille) jotta voi Todella oppia rakastamaan itseään.. Sydämestään tuntea olevansa viisas, hyvä tyyppi tms. Ja jakaa sitä. Nyt kun mietin, tämä matkani on ollut Uskomaton. Ja uskomattoman vahva hemmo on ego. Nyt vasta tunnen oikeaa Rakkautta, kun minut on hyväksytty kaikkine virheineni, ja minä olen hyväksynyt ne osaksi elämää. En ole koskaan ollut näin lähellä itseäni ja miestäni.. perhettäni..

Toki kun mieli harmonisoituu, se löytää uusia, harmonisia asioita. Mitä se on sitten kellekkin. Minäkin olen tutustunut taiteisiin; musiikkiin, tanssiin, maalaamiseen, valokuvaukseen, runouteen, kirjallisuuteen.. Luonnon löysin n. 18-vuotiaana ja siellä sielu ja mieli lepää.

Mullakin on välillä ollut sitä, että kuulo on herkistynyt. Mutta se on mennyt ohi.
Välillä se on herkempi.

Yks mitä mulle on jäänyt, ja viime aikoina vahvasti, että kun jokin koskettaa mua (tunnetasolla) niin saan valtavia kylmiä väreitä.. oikein värisen.. ja herkkyyteni on esillä herkemmin, itken onnesta kun katson vauva-ohjelmia ym..
Ja minäkin ajattelen, että joskus vielä autan muita. Onhan se chiron munkin kartalla siellä vissiin kai aika otollisesti.

Sellaista piti vielä sanoa, että kun lähtee henkiselle tielle se ei ole varsinaisesti yksi suora tie, vaan tiellä on etappeja. Sellaisia... voisiko sanoa henkisiä portaita, joita kiivetään ylös ja kun päästään perille, ollaan saavutettu jonkin henkilökohtainen suuri henkinen voitto, jonka jälkeen lähdetään kiipeämään seuraavia portaita eteenpäin. Jokainen portaikko sisältää oman aiheensa ja sen päähän päästyään  on selvittänyt yhden henkilökohtaisen kasvunpaikan ja kokenut satorin eli pienen henkisen valaistumisen, jonka jälkeen on muuttunut ihminen.

Allekirjoitan.
Olen huomannut itsellä näiden asioiden tulleen kausissa. Kuten elämänvirta, siinä on leppoisaa virtausta, sitten myrskyisämpää, ja tyyntä ennen myrskyä.. Myrskyn jälkeen taas paistaakin aurinko.
Itte oon tullu siihen tulokseen, etten ole "koskaan valmis" - harhaisesti joskus luullut jotakin selvittäneensä.. ja tsädäm, päin naamaa on samat jutut tulleet eri naamiaispuvuissa. Ja ego, se se tykkääkin vasta ajatuksesta "olla valmis". Elämä on jatkuvaa virtaa, koulua, koskaan en halua olla valmis.

Ja mulle henkinen tie = henkilökohtaista kasvua. Kaikki muu on sivutuotteita..

[SanctAstra]

En tiedä tietoisuuden kasvusta, mutta joskus lapsena saatoin nähdä eri ihmisten päät isompina kuin heidän vartaloonsa olisi sopinut. Tarkoitan, että pää oli suhteessa liian iso vartaloon nähden.

Olen myös kokenut muutamia kertoja sellaisen tunteen, kuin olisin kasvanut fyysisesti hyvin pitkäksi ja isoksi ja näin ollen katsellut korkeuksista alaspäin. Se on aika hassu tunne. Laajentua fyysisesti, vaikka oletkin koko ajan samankokoinen.  :

[Lilli]

Itte oon tullu siihen tulokseen, etten ole "koskaan valmis" - harhaisesti joskus luullut jotakin selvittäneensä.. ja tsädäm, päin naamaa on samat jutut tulleet eri naamiaispuvuissa. Ja ego, se se tykkääkin vasta ajatuksesta "olla valmis". Elämä on jatkuvaa virtaa, koulua, koskaan en halua olla valmis.

Tuollain koen myöskin ettei koskaan se kehittyminen lopu. Monet ihmiset vain ovat luoneet itselleen sellaisia ajatusmalleja, että jossain kohden loppuu se kehittyminen kun tulee vanhaksi, mutta kyllä näkee virkeitäkin vanhuksia jotka toteuttaa itseään vielä eläkkeelläkin.
Ei voi kun nostaa hattua n. satavuotiaalle sokealle papalle, joka räjäyttelee itselleen luolastoa, kun näkevätkään eivät osanneet käyttää niitä dynypötköjä.

Olen myös samaa mieltä siitä, että oppiminen ei lopu koskaan. Elämällä on aina yllätyksiä tarjolla nurkan takana!

[Hiisitär]

Sellaista vielä että onko muilla semmosia kokemuksia, että tietoisuutenne olisi aivan yllättäen ja yhtäkkiä kasvanut jonnekin todella korkeuksiin?

Minulla on ollut viimeisten vuosien aikana silloin tällöin, ehkä kerran pari vuodessa tilanne, että tietoisuus ikään kuin avautuu "liikaa". Sitä näkee tämän maailman harhan, tajuaa sen illuusion ja se tuntuu samalle kuin iskisi paniikkikohtaus. Joskus 2007 oli ensimmäinen, tuntui kuin kuolisin siihen paikkaan. Sitten oli pitkä tauko ja 2009 iski lentokoneessa se. Viime vuoden sisään "kohtauksia" on ollut kolme. Tajuaa että "ei varjele, tämä kaikki on unta!"

Olenkin pyytänyt, että näitä maallisen harhan verhoja ei vedettäisi auki ihan noin nopeaan, muuten en kestä. En ole ehtinyt vielä niin pitkälle. Ihanaa, että toiveita kunnioitetaan ja toisaalta ihanaa, että verhoja on tarjottu jo aukinaisiksi. Tiedän edistyneeni!

[Metsänkeiju]

^Mielenkiintoista! Juuri pari päivää sitten, ystäväni kertoi, että välillä hänelle tulee tuollainen tunne. Ja se on h**vetillinen kuulemma. Ja hän on "henkinen" tyyppi, tiä sitten onko tuolla väliä, joillekkin tuota kuulemma tulee.

[Hiisitär]

Ystävälläni on ollut ihan samoja oireita. Hänkin kuvailee sitä eräänlaiseksi "verhojen" avaamiseksi. Ilmeisesti henkimaailma testailee kepillä jäätä, että miten paljon uutta henkistä tietoa ja energiaa voidaan laittaa henkilölle tulemaan. Miten paljon kroppa ja sen hetkinen energiataso kestää. Vähän kuin sähköä johdettaisiin ja testattaisiin minkälaisen jännitteen vastaanottava laite kestää ilman kosahtamista.

[Miamy]

Minä en todellakaan osaa sanoa, olenko läpikäynyt joidenkin kykyjen heräämisen vai henkisen uudistumisen.
Mutta ensimmäiset tunteet joita koin olivat lähinnä energeettisiä. Tällöin en tietänyt maadoittamisesta saatikka suojauksista mitään. Tunsin vain, että kämmenissäni virtaa/kihelmöi suunnattomasti ja pahimmillaan kihelmöintiä oli toista viikkoa putkeen ja se ylsi käsivarsista ihan mihin tahansa kehossani.
Olin kieltämättä kauhuissani, koska en saanut tunnetta loppumaan mitenkään. Jooga opetti minut sittemmin kontrolloimaan tätä.
Kundaliinijoogassa kai koin jokinsortin puhdistumisen, koska tunsin hetkittäisiä pahoinvointiaaltoja, ja puhuin näistä opettajani kanssa ja hän viittasi puhdistautumiseen. Oliko se sitä sitten niin en tiedä.

Viimeksi kuukausi sitten kärsin 4 viikkoa säteilykivusta oikealle puolelle päähäni. Se ei ollut päänsärkyä eikä migreeniä, vaan sellaista ärsyttävää "kutitusta", joka ei myöskään loppunut. Välillä kipu tuntui taas kun joku olisi puukolla viiltänyt päänahkaa, myöskin tällöin ilmeni huonovointisuutta...Tunne on tuntunut myös hieman vasemmallakin puolella.
Jälleen kerran olin aika peloissani, mutta nyt oireet ovat helpottaneet.

Epäselvää sitten on oliko kyse hermopinteestä niskassa, joka heijasti päähän tuntemuksia vai mistä. Mutta jostain syystä en edes ajatellut meneväni lääkäriin, koska kivut eivät olleet sellaisia, joiden vuoksi normaalisti menisin lääkäriin.

Mutta juu, outoa tämä on ja toivoisin kovasti löytäväni itselleni "opettajan" jonka puoleen voisi näissä asioissa kääntyä - vielä ei ole tullut eteen...

[Hiisitär]

Ihan normaaleilta energiamuutoksilta kuulostaa Täällä voit kysellä ja tutkia asioita ihan rauhassa! Olemme samassa veneessä Älä siis epäröi kysyä tai pohtia ääneen jotakin sinua askarruttavaa asiaa.