seuraava »

[Lilli]

Pitää muuten muistaa sekin, että sielunkumppani ei ole aina sama asia kuin tuleva puoliso. Sielunkumppanin kanssa voi olla lyhyt, mutta tärkeä kohtaaminen, jonka jälkeen kumpikin jatkaa taas elämäänsä tahoillaan. Useissa lähteissä mainitaan, että sielunkumppanin virkana on usein sydämen särkeminen. Kauheat sydänsurutkin voivat olla äärettömän kasvattavia. Itselleni on ainakin näin käynyt.

[Veskari-83]

En jaksanut lukea koko ketjua läpite, sori vaan, mut vastaanpa silti Tämä sielunkumppani, mitä niin moni nykyään tuntuu etsivän, on hyvinkin aidosti olemassa, ja niitä usein on monta. Sielunkumppaneihin liittyy aina aiempi jäänyt karma, joka on jollain tavalla mahdollista joko polttaa pois, tai ainakin sielun jotain yrittää siitä oppia. Usein ne ihmiset, joihin tunnemme eniten vetoa, ovat niitä joiden sieluja olemme kaltoin kohdelleet, tai joiden kanssa on jotain jäänyt kokematta. Jokaisella sielulla on tietty oppimismäärä omassa elinkaaressaan ennen lopullista vapautumista, ja kunnes nämä kaikki on käyty läpi, palaamme uudelleen ja uudelleen tähän maailmaan, ja moniin muihin.

Jumalan rakkaus on rajatonta, ja täten myöskin sielun (joka siis on palanen Jumalaa, joka asustaa sisällämme). Näin ollen meidän täytyisi hiljalleen oppia, että kaikki se rakkaus mitä saamme osaksemme on merkityksellistä, ja vaikka se miten egoa vastustavalta ajatukselta kuulostaakin, niin jokainen on merkityksellinen ihminen omaan elämääsi, kun siihen osaat suhtautua oikein. Sielunkumppania ei siis ole olemassa vain yhtä kappaletta, vaan periaatteessa jokainen ihminen johon törmäät (mitä lähemmässä kontaktissa, sen parempi) on sielunkumppanisi, ja mitä avoimemmin tähän osaat suhtautua, sen varmemmin pääset tästä aiheutetusta karmasta eroon ja kehityt henkisesti omalla sarallasi.

Vastaankin vielä lopuksi alkuperäiselle kirjoittajalle sekä ensimmäiseen viestiin: Vaikka tunnet, että olet vaikea tapaus juuri nyt, luultavasti silloin kun tapaat sen, jonka kanssa sulle on jäänyt karmaa, tulee sinusta hänen silmissään helppo, tai voi jopa olla että olet silti hänenkin silmissään vaikea, mutta hän vain tietää miten käsitellä sinua. Näin ollen, ei kannata hylätä ketään ihmistä omasta elämästään, vaan antaa jokaiselle mahdollisuus, koska mitä enemmän avaudumme itse rakkauden kokemukselle, Jumalalle, sitä enemmän saamme sitä itse. Itse en myöskään tunne-elämältäni ole se mikään kaikkein helpoin ( ), ja siksi usein tulta vedänkin puoleeni (mm. äiti ja isoveli sekä nykyinen ihana rakastettuni ). Se, missä ja milloin seuraavan henkilön tapaat, ei ole meidän ymmärryskykymme käsitettävissä, joten eläkäämme vain tätä hetkeä täysin ja antakaamme rakkautta jokaiselle ihmiselle niin paljon kuin suinkin pystymme (tätä voi harjoittaa vaikkapa julkisissa kulkuvälineissä flirtin yms. muodossa, se saa jokaisen ihmisen tuntemaan olemassaolonsa tärkeäksi).

[KristinA]

Ihanaa kuulla´, et jollakin on tälläsii ns. yliluonnollisii kokemuksii kuippaninsa kanssa,, jos ei oo liikaa pyydetty niin  pystytkö vielä konkreettisemmin kertoa käytäntöä tästä yhteydestä ?

esim. mistä tietää että se minkä astit et hän oli rinteessä oli totta ? ootteko varmaakin jutelleet et niin se menee vai sen tietää varmasti tai silleee ??



kiitos jos jaksat avaa kuvaa pikkasen enemmän, nimittäin selventäois tän naisen päätä paljonkin!

Itse voin rehellisesti sanoa löytäneeni sielunkumppanin ja todellakaan se ei jää huomaamatta. Jopa kun hän oli reissussa tiesin täysin missä hän on ja mitä tekee. Illalla vaan puhelimessa kysyin että "oliko kiva päivä rinteessä?" 
Hän on myös herkkä, eli olemme kumpikin niin avoimia rakkaudelle, että aavistamme asiat ja mielialat toisistamme heti.
Olen usein sanonut miehelleni, että "olen tullut kotiin" ja siltä tämä todellakin tuntuu. Kuten tuossa Helmen- artikkelissa sielunkumppanuutta kutsutaan... Oli todellinen yllätys lukea juurikin kyseinen lause artikkelista.

[Metsänkeiju]

Mie oon löytänyt sielun/elämänkumppanini.. Se kävi täysin odottamattomassa elämäntilanteessa (heti exästä eron jälkeen), olin just muuttanut enkä todellakaan odottanut mtn miestä elämääni.
Näin se taitaakin yleensä käydä, että silloin kun vähiten odotat, tai silloin kun jo luovutat..

Tulipa muuten mieleen, että ennen kuin päätin muuttaa exän luota pois, mun silloinen anoppi kattoi mulle taroteista, ensimmäinen kosketukseni noihin kortteihin.. Ja sain Kuun, ja muistan vaan sen yhden lauseen, että nyt kun jatkat eteenpäin, löydät oppaasi. Ja minähän jatkoin. Ja koen, että nykyinen mieḧeni oli tuo opas.. Hänen rakkauden kauttaan olen tutustunut itseeni ja oppinut niiiiiin paljon itsestäni, elämästä ja rakkaudesta. Helvetisti töitä se on vaatinut. Helppo EI todellakaan ole suhteemme ollut. 

Tää 3 vuotta mitä on oltu, on ollut kasvua koko ajan syvempään rakkauteen ja yhteyteen. Alussa oli ensimmäisenä ja merkittävimpänä asiana tuttuuden tunne ja mieletön samankaltaisuuden tunne. Vahvasti ystäväpohjaa oli ensin, ja rakkaus kasvoi vasta pikkuhiljaa. Vaikka oltiin kyllä heti ihastuneita toisiimme.. Matkamme on ollut täynnä haasteita ja moni olis luovuttanut tietyissä kohin.. on ollut eronpaikkoja lähellä. Mut ne on muokanneet niin Syviä asioita tuolla sydämessä, että rakkaus on todella vahvistunut vaan.. En tiennyt edes ennen että tällaista näin syvää rakkautta ja kumppanuutta voi tuntea. (Ja tein kuitenki eksän kanssa muksunkin. :) Mua on naurattanut, kuinka alussa mietin jotain ulkonäköseikkoja, kun pohdin kannattaako tähän lähteä.. Koko ajan mieski on tullut jotenki komeemmaks , nykyisin se on tosi hyvännäköinen vaikka oliski millaset legot.

Meillä on myös joku intuitioyhteys. Usein kun ajatellaan toisiamme niin justiin sitten toinen soittaa. Ja kriisitilanteissa, mä oon oikeen toivonutkin, että kulta, voi kun intuitio tulis auttaan.. ja se on tullut.. Mies on vaistonnut kun jotain on mulla pielessä. Meijän arki on muutenkin sellaista, että ei tarvii sanoja, kun tietää heti, mitä toinen aattelee..

Mä ajattelen kanssa, että sielunkumppaneita / tärkeitä ihmissuhteita omalle kehitykselle, on monia. Mun entiset suhteet (2) on ainakin olleet kaikessa raakuudessaan kipeitä kokemuksia tuovia. Ja sellaisia, että ne on kuin "tehneet suhteideni/elämäni alustaa" - niin täydellisellä tavalla, että on jo melkein sairasta, miten kaikki on "loksahdellut paikalleen", miten kaikki sotkut ja solmut onkin olleet tärkeitä oppeja.. Ja tän "oppaani" kanssa oon niitä availlut ja tutkinut ja kaikki menneisyyden kivutkin on kääntyneet voitoksi.
Joten aattelen, että oli ne sitten sielunkumppaneita tai ei, erittäin merkityksellisiä suhteita ne oli.

Mut tämän doublejouskarin kanssa, yhteys on ollut erilainen alusta asti. Sanoinkin hänelle, kun vielä mailailimme, että "ihan kuin miespuolinen minä siellä kirjoittaisi".

Hänen kauttaan on elämääni tullut muitakin tärkeitä suhteita. Kuten hänen serkkunsa, totesi mulle yks päivä, kun ei oltu hetkeen nähty, että hän aattelee että ollaan sielunperhettä. Ja mä kun olin just aatellut vähän aika sit samaa, kun on niin vahva yhteys! Ja ihania ihmissuhteita muitakin tullut..

[Eileithyia]

Pitää muuten muistaa sekin, että sielunkumppani ei ole aina sama asia kuin tuleva puoliso. Sielunkumppanin kanssa voi olla lyhyt, mutta tärkeä kohtaaminen, jonka jälkeen kumpikin jatkaa taas elämäänsä tahoillaan. Useissa lähteissä mainitaan, että sielunkumppanin virkana on usein sydämen särkeminen. Kauheat sydänsurutkin voivat olla äärettömän kasvattavia. Itselleni on ainakin näin käynyt.

Allekirjoitan tämän täysin. Tosin sydänsurujen kasvattavuudesta en tiedä, mutta joka tapauksessa tämä sielu käynnisti minussa tietyn prosessin.

Muistin miltä elämä silloin tämän sielun kanssa oli tuntunut, meillä oli hyvä ja rakastava suhde. Oloni hänen lähellään oli nimenomaan sellainen, kuin olisi tullut kotiin.

No, vuosi/pari vierähti ja nyt kohdattiin uudelleen ja minut löikin ihan äimänä se että nyt en tuntenutkaan mitään. Koko tyyppi tuntui niin vieraalta kuin olla ja voi. Ei mitään jäljellä siitä tunteesta mikä aikaisemmin oli. Olisin olettanut, että olisin edes tuntenut ystävyyttä tai edes tiedostanut olevani tuntun ihmisen seurassa mutta niinkuin kaikkien muidenkin kavereiden kanssa (meillä oli siis jo ennestään kaverisuhde) mutta se kuinka vieraalta voi joku tuttu ihminen yhtäkkiä tuntua löi minut ällikällä.

Yksi selitys olisi se että karma on lauennut. Mutta koen silti olevani tässä prosessissa, en ole vielä valmis. No, ehkä on aika siirtyä uuteen vaiheeseen.

[Casperiina]

http://searchwarp.com/swa74654.htm

'Soul age' with Soulmates

I've already mentioned that we have all had to deal with the 'young souls', the ones who seem sent to test us and can often leave us feeling dazed and confused and hurt.

At this point I have to highlight something that's particularly important and relevant to soulmates. Your soulmate is unlikely to be a young soul even though their actions to-date may fit what we've described as a young soul.

We get terribly confused when we sense they are loving and caring and deep and spiritually enlightened yet they frequently behave in the totally opposite way

The important difference between a soulmate and a young soul is that the universe does not connect young souls with old souls in soulmate connections. What your soulmate is most likely going through is the life tests on that "fast track" , i.e learning fast and developing to their real soul age through meeting all the tough tests and making all the mistakes, acting in that earthly controlled, ego based, "I know best" way.

Hence the duality of their existence and the confusion they cause within our lives. What you are sensing is that destiny. It's the butterfly sensing another butterfly but seeing a caterpillar….

This is the main reason soulmates have to part, in order that the less developed one catches up with their earthly experiences in order to fully awaken spiritually and be ready to reconnect with their real soul age from the past life and to reconnect with you to continue the journey at the same spiritual level…

Olen kokenut olleeni jonkinlainen henkinen opettaja kalat-miehelleni (jonka kanssa nyt erottiin), se on ehkä ainoa syy, minkä takia olen ajatellut, että emme olisi sielunkumppaneita. Tämä teksti nyt muutti senkin olettamuksen.

Eron lopullisuus on jossain määrin ehkä kyseenalaista, yhteytemme on niin syvä, että erossa pysyminen on vaikeaa... Tapasimme toisemme 10 vuotta sitten, suhde alkoi ystävyytenä. Koskaan en ollut tuntenut oloani niin kotoisaksi, enkä edes tähän päivään mennessä ole ketään muuta ihmistä tavannut, jonka seurassa voisin olla näin oma itseni. Vaikka en aluksi ollut hänestä kiinnostunut lainkaan romanttisessa mielessä, liimauduin hänen seuraansa. Ja hän sitten halusi enemmän.   Sitten kun ne toisenlaiset tunteet syttyivät, ne ovat olleet vuosi vuodelta yhtä toistuvaa ilotulitusta. Harmoniaa, mutta myös äärimmäistä hankausta, voimakkaita tunteita ja myös paljon ristiriitoja. Ihme miten sama suhde voi olla niin intohimoinen ja räiskyvä, hyvässä ja pahassa, mutta samalla tunteet ovat kestäviä.  

No joka tapauksessa, sielutasolla meidän ilmeisesti pitäisi nyt saada oppia eroamalla toisistamme. Tätä on ollut vaikea hyväksyä, että miksi niin suuresta rakkaudesta täytyy luopua. Miehelläni on siis alkoholiongelma, joka ei ole enää jättänyt valinnanvaraa minulle...

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen saanut häneltä kaksi puhelua ja yhden tekstiviestin. Ai miten niin intuitiivinen yhteys.  

[Triton]

Pitää muuten muistaa sekin, että sielunkumppani ei ole aina sama asia kuin tuleva puoliso. Sielunkumppanin kanssa voi olla lyhyt, mutta tärkeä kohtaaminen, jonka jälkeen kumpikin jatkaa taas elämäänsä tahoillaan. Useissa lähteissä mainitaan, että sielunkumppanin virkana on usein sydämen särkeminen. Kauheat sydänsurutkin voivat olla äärettömän kasvattavia. Itselleni on ainakin näin käynyt.

Allekirjoitan tämän täysin. Tosin sydänsurujen kasvattavuudesta en tiedä, mutta joka tapauksessa tämä sielu käynnisti minussa tietyn prosessin.

Muistin miltä elämä silloin tämän sielun kanssa oli tuntunut, meillä oli hyvä ja rakastava suhde. Oloni hänen lähellään oli nimenomaan sellainen, kuin olisi tullut kotiin.

No, vuosi/pari vierähti ja nyt kohdattiin uudelleen ja minut löikin ihan äimänä se että nyt en tuntenutkaan mitään. Koko tyyppi tuntui niin vieraalta kuin olla ja voi. Ei mitään jäljellä siitä tunteesta mikä aikaisemmin oli. Olisin olettanut, että olisin edes tuntenut ystävyyttä tai edes tiedostanut olevani tuntun ihmisen seurassa mutta niinkuin kaikkien muidenkin kavereiden kanssa (meillä oli siis jo ennestään kaverisuhde) mutta se kuinka vieraalta voi joku tuttu ihminen yhtäkkiä tuntua löi minut ällikällä.

Yksi selitys olisi se että karma on lauennut. Mutta koen silti olevani tässä prosessissa, en ole vielä valmis. No, ehkä on aika siirtyä uuteen vaiheeseen.

Koin kumppanini kanssa että oli kuin olisimme aina tunteneet toisemme, ja alkuvuosien kamalien riitojen (joita aiheuttivat hänen raivokohtauksensa) jälkeen koin kyllä mielestäni ihan aitoa kumppanuutta jos ei nyt mahdoton intohimo riehunutkaan. Kun tämä mies jätti minut - väitteensä mukaan löysi sielunkumppanin, joka viritys ei sitten kestänyt kun parisen kuukautta - jossain vaiheessa miehen seurassa kun kaverina tapasimme tuli sellainen tunne kuin olisin ventovieraan seurassa. Arvelin että taustalla oli syvä pettymys ja järkytys äkillisestä jätetyksi tulosta, tai se että hän oli vaihtanut sen "salaliitto"-tuntemuksen joka parisuhde tavallaan on minun sijastani koskemaan sitä toista naista, jopa niin että se nainen suhtautui 12 liittovuoteni jälkeen minuun siten kuin minä olisin joku uhkatekijä ja hän se jonka kanssa miehen kuuluu olla. Mutta ehkäpä karman lopahtaminen saattoi osaltaan vaikuttaa tuohon tyhjyyden ja vierauden tunteeseen.

Olen aina vieronut noita kaksoissielujuttuja vaikka minulla onkin mielikuva että edellisessä inkarnaatiossani olen suorastaan palvonut minulle rakasta ihmistä ja tavallaan vieläkin koen hänet rakkaammaksi kuin koskaan kukaan voisi ikinä olla. Mutta ehkä sen vuoksi että tunnen tuohon mysteeriosieluun verrattuna itseni niin mitättömäksi retaleeksi niin en voi puhua mistään "kaksosuudesta", olenkin nimittäin häntä aina "Isosiskoksi".

Kuitenkin jos sielunkumppanuuksia on erilaisia, niin mikäs siinä. Se vain sitten että jos niitä on ihan joka lähtöön saa miettimään että miten sielunkumppanuus eroaa kaikista muista ihmissuhteista jotenkin erityisesti? Nimenomaan sillä tavallako että siinä on selkeämmin suunnitelma eikä sattuma takana?

[Lilli]

On itsellenikin käynyt niin, että hyvinkin kiihkeä mielenkiinto jotakuta ihmistä kohtaan on sammunut, kun karma on selvitetty. Karmisessakin suhteessa tulee taatusti sitä tuttuuden tunnetta, kun yhteisiä elämiä on voinut olla paljonkin takana. Karmiset suhteethan ovat tunnetusti hyvin vetovoimaisia ja hyvin hankalia.

Mutta sielunkumppaneihin vielä, omalla kohdalla voin sanoa, että tuosta toisesta henkilöstä tuli kirjaimellisesti osa minua, koska energianvaihtoa ja yhteensulautumista oli niin paljon. Tässä taannoin tutkailin Jim Morrisonin karttaa + elämänkertaa ja kiinnostuin eräästä kokemuksesta, joka hänellä oli ollut n. 4-vuotiaana. Omat kokemukset ovat samantapaisia, vaikkeivat täsmälleen samanlaisia. Tässä suoraa tekstiä Morrisonilta Astrodatabankista kopsattu.

"Me and my mother and father and my grandmother and grandfather were driving through the desert at dawn. A truckload of Indian workers had hit another car or something - there were Indians scattered all over the highway, bleeding to death. So we pulled the car up. I must have been about four or five. I had to stay in the car while my father and grandfather went to check it out - all I saw was funny red paint and people lying around, but I knew something was happening, because I could dig the vibrations of the people around me. And all of a sudden I realize that they didn't know what was happening anymore than I did. That was the first time I tasted fear...and I do think, at that moment, the souls or the ghosts of those dead Indians - maybe one or two of 'em, were just running around, freaking out, and just leaped into my soul, and I was like a sponge, ready to just sit there and absorb it...And they're still in there. It's not a ghost story, it's something that really means something to me."

Minusta tämä oli tarina sielunveljen/sielunveljien kohtaamisesta.

[^^Queen Nefertiti^^]

olin yhden romanttisen sielukumppanityypin kanssa tänään yhteydessä mutten jotenkin yritä luoda asiasta ihmeellisempää kuin se on. aikaa on mennyt tapaamisesta ja voi olla että hän ikänsä takia kokee asiat eri tavalla. on oma päätökseni menenkö tunteella mukaan tms mihin suostun. olisi kiinnostus tavata mutta - silti hieman pintajuttu. luultavasti eräs toinenkin tulossa, toiselta pohjalta - sellainen tunne on. ajallaan.
olen alkanut kokea lähisuvun jotenkin sielukumppaneiksi hassusti. ilmestyvät usein nk tarpeeseenkin. ollut riitoja ja muuta, lähinnä ennen. huomasin että olen aika paljonkin kiintynyt heihin, mietin jopa yhteistä lähtöä sen sijaan että miettisi perintöjä. outoa.. no en tiedä.

jep, edellisten kanssa on kaikki rauennut, tuskin muistaakaan.. että mitä oli kun joku merkitsi kovin paljon.. jutut kevenee?? huumoriksi menee?

[Kuuhilda]

No, minä olen tavannut ainakin yhden sielunkumppanin.
Meillä oli tosin kovat läksyt opetettavana toisillemme, ja minä itse ainakin opin paljon. Tiedän sen tavasta jolla me tapasimme. Siihen liittyi paljon ennalta näkemistä ja muuta. Ko. henkilö näkee kaikenmaailman juttuja, ja häntä oli kuulemma käynyt aina kaksi hahmoa katsomassa ennen jotain tapausta, mutta sen jäkeen kun minä muutin toiselle paikkakunnalle, on ollut vain yksi hahmo...tiedä sitten, mitä tuommoinen voi merkata, parisieluako meinaa, vai onko taas jokin manipulointi yritys

[Rigsu]

olen toki tavannut niitä on harvassa mutta pari olen löytänyt... valitettavasti tiet eivät vieneet samaan suuntaan.

Kuulemma mulla on munaa enemmän kun keskivertomiehellä

Puhun asiat halkipoikkipinoon... ja merkurius kauriissa: "Pahin virhe ystäviesi tai läheistesi taholta on vähimmässäkään määrin yrittää mielistellä sinua silloin kun pinnasi on kireällä. Kaurismaisesti tarvitset sitä askeettisemman kohtelun mitä surkeammaksi tunnet olosi. Osaat kyllä asetella sanasi sen verran terävästi ja painokkaasti ettei kenenkään tee mieli jäädä samaan pakastimeen kanssasi ja niin saat aikaa selvittää todelliset ajatuksesi ilman ulkopuolelta tulevaa painostusta. Pian tulet kulmakarvat vielä huurteessa kysymään haluaisiko joku muukin kuumaa kaakaota." osu ja uppos!

[jousiN]

Sielunkumppani? Pitääkö olla jotenkin erityisen herkkä ihminen, että voi tuntea sielunkumppanuuden? Ikuna en ole kokenut sellaista. Aina on jokin asia, joka sitten mättää..heh..auttaiskohan peili?  

Ihania tapaamisia kuitenkin kaikille  

 
 
 
 
 
 

[BlueRose]

SIIS uskomatonta..mutta NIIIN TOTTA  sielunkumppani käveli elämääni noin vaan... alku alkoi keskustelulla ja soiteltu jokapäivä 2½kk ajan ja kun näimme, niin iski sellainen tuttuuden aalto kummallekkin, että ihan kuin olisi tunnettu koko iän. Tunnetusti sielunkumppaneilla on alut aina hankalia...niinkuin meilläkin on kovat haasteet, eli se lopullinen koitinkivi kummallakin on samanlaiset elämäntilanteet nyt ja ennen kanssa..mestariluvut syntymäpäivissä ja mestariluku vuosikymmen menossa  Mies sanoikin, että hän ei yleesä näitä juttuja usko, mutta nyt alkanut uskomaan, että joku/jokin on ajanut meidät yhteen ja kun hän katsoi treffeillä silmiini, sanoi, ihan kuin katsoisi omaan sieluun  muutaman tunnin tarkastelun jälkeen oltiin kokoajan toisissamme kiinni, hellittiin ja nautittiin ja katsottiin kivellä auringonlasku toisiamme suudellen  Herrajumala mikä tunne oli meillä siinä. Kumpikin tietää, että se on siinä... Oikeesti se parhaiten tulee kun ei etsi antaa luvan itselleen rakastaa ja tulla rakastetuksi ja rukoilee enkeleitä johdattamaan se oikea hyvä eteen. Itselläni viime eron jälkeen tuli vahva tunne, että nyt olen karmat suorittanut ja nyt on oikea aika aidolle ihsmissuhteelle ja rakkaudelle..ja näköjään paikkansa pitää tunne on muuttunut selkeästi...parannamme toisiamme, menneisyys täytyy hyväksyä kummaltakin ja tukea paranemisprosessissa kumpaakin. Tiedän, että emme pääse helpolla, mutta olemmehan jo keitetty kovassa liemessä, niin selviämme me tästäkin  Eka kerta tuli tunne, että tän miehen kanssa lähen ihan minne vaan tuli turvallinen olo hänestä ja luotan tässä aivan omaan intuutiooni ja tuntemukseen omassa energiakentässäni... VOI että 

[dissolve]

Itse tapasin nykyisen mieheni ensimmäisen kerran jo 2001, vain ohimennen, mutta hän muisti kohtaamisen paremmin kuin minä (vaikka emme edes puhuneet keskenämme). Vuonna 2009 aloin kiinnittää häneen enemmän huomiota, samassa kaveripiirissä kun pyörittiin, mutta vasta viime vuoden marraskuussa aloimme tutustua paremmin (jahka olin ensin itsepintaisesti vakuuttanut hänet että olen tosissani enkä halua 'leikkiä' hänen tunteillaan) ja olemme olleet onnellisesti yhdessä kesän alusta.

Jokin meitä veti puoleensa jo alusta lähtien, ja synastriasta löytyykin Noususolmu-AC -yhtymä. Itse en alussa ajatellut että Kaksonen ja Skorpioni tulisivat toimeen sen pidemmälti, mutta toisaalta itse olen syntynyt niin Skorpionin merkin lopussa (27 astetta) ja hän taas niin Kaksosen merkin alussa (5 astetta) että aurinkomme ovat oppositiossa, syntymäpäivissä puolen vuoden ja kuuden päivän ero.

Minä siis nousu-Vaaka, aurinko-Skorpioni, kuu-Härkä, Mars + Venus Vaaka, hän taas nousu-Härkä, aurinko-Kaksonen, kuu-Neitsyt ja Mars + Venus Oinas. Mukavaa vastakkainasettelua ja osittaista lomittaisuutta löytyy siis. Minulta puuttuu omalta kartalta Maa lähes kokonaan, mitä hänellä taas on, ja häneltä puuttuu Vesi lähes kokonaan, mitä minulla taas on.

Ohessa synastriakarttamme (minä sisällä, hän ulkona) mikäli jotakuta kiinnostaa.

[Kukkapalmu]

Hei !
Tämä on ensimäinen kerta kun tänne mitään kirjoitan, mutta nyt on niin mieltä häiritsevä tilanne. Ajattelin kysyä, onko kellään kokemusta sielunkumppaneista ?

Tarinani tähän kyseiseen henkilöön kiinnostumisesta yltää useamman vuoden taakse. En muista ensimäisistä kohtaamisista hirveästi, mutta muistan kyllä tunteneeni vetoa häntä kohtaan. Sitten kerran satuttiin olemaan kaverin kanssa bileissä, jossa tämä kyseinen neito oli silloin paikalla. Muistan olleeni aika tuiterissa kaverin kanssa sohvalla ja jauhettiin siinä mitä jauhettiin ja tämä kyseinen neito tuli sitten istumaan suoraan siihen eteeni (olin divaanisohvalla), hän istui suoraan siihen divaanille eteeni jossa itse olin röhnöttämässä tuhannen humalassa. Tuli samantien sellainen ihmeellinen tunne häntä kohtaan, mutta sitten järkeilin päässä: "Olen humalassa, minulla on jo tyttöystävä ja hänkin seurustelee, ei hän voi minusta olla kiinnostunut". Lopulta minun oli pakko lähteä parvekkeelle rauhoittumaan, kun alkoi sen verran ahdistaa tilanne, kun jokin itsessä olisi halunnut kyseisen neidon, mutta järki sanoi muuta. Lopulta sitten poistuttiin paikalta.
Sitten meni vuosia pikkuhiljaa eteenpäin ja aina silloin tällöin häneen törmäsin ja aina jokin hänessä kiinnitti huomiota minussa. No sitten myöhemmin muutin toisen tyttöystävän kanssa (ei sama kun edellä mainitun tilanteen aikana) lähemmäs aluetta, jossa hän asuu. Ja aina kun hän sattui samaan bussiin tuli tämä sama tilanne, todella kiusaantunut olo, kun teki mieli vain katsoa häntä ja tutustua häneen, mutta oli jo parisuhteessa ja monesti saattoi olla tyttöystävän kanssa bussissa kun hän tuli ja tuokin lisäsi ahdistusta. Monesti kaupungissa ollessakin menin ihan sekaisin ja hermostuin kun hänet kohtasin ja välillä joutu keskittyy jo pelkkään kävelyyn, ettei sekin ala horjumaan. Monestikin saattoi hän tulla yhtäkkiä mieleen ihan tyhjästä ja kappas hän onkin yhtäkkiä siinä nenän edessä, kun satuin tuntemaan hänen sen hetkisen poikaystävän joka oli koulukaverini ja he sitten tuli juttelemaan kanssani. En pystynyt edes keskittymään mihinkään mitä kaveri sanoi kun kokoajan olin ihan neidon lumoissa, en tosin tietenkään sitä näyttänyt ja häntä tuijotellut, mutta jokin tunne otti aina valtaan hänen lähellä. Välillä saatoin nähdä hänestä uniakin vaikka olin parisuhteessa toisen kanssa samaanaikaan. Mutta nyt hetki sitten meni poikki tyttöystävän kanssa ja tuli sitten muutto samalle asuinalueelle, jossa tämä kyseinen neito asustaa, enkä saa häntä millään pois mielestä, olen nähnyt melkein joka yö unta jossa hän ilmestyy edes jossain kohtaa. Unelmoin päivästä toiseen ajasta hänen kanssaan ja aina kun kävelen tuolla pihalla toivon, että hän sattuisi tulemaan vastaan. Häneen on vähän vaikea tutustua, kun en häntä tunne, tai kyllä TUNNEN sen tunteen minkä hän minussa saa aikaan, mutta en henkilönä. Enkä pahemmin enää missään liiku kun on tällä hetkellä paha paniikkihäiriö, niin sekin rajoittaa mahdollisuuksia. Mutta se kanssa oli jännää, että tänään kun minulla oli psykiatri aika ja hermoilin ahdistuneena pysäkillä näin auton rekkarin, jossa oli num 777 ja tuli jälleen ajatus hänestä ja, että hänkin tulisi samaan bussiin. Noh en tietenkään uskonut ja ajattelin olevan mielikuvituksen tai epätoivoisen miehen ajattelua, mutta sitten meinasin saada paskahalvauksen, kun näin hänen nousevan seuraavalla pysäkillä bussiin. Vatsa meinasi kääntyä ylösalaisin, niinkun monesti hänen seurassaan käypi. Mutta sitten oli jännä vaihe, yleensä olen todella ahdistunut bussimatkan ajan ja aikasemmin mainitsinkin nuo paniikit, mutta kun hän oli lähellä koin syvää rauhaa ja pystyin pitkästä aikaan rentoutumaan ja olemaan iloinen bussissa. Jokin hänessä antaa sellaisen olon kokoajan, että hän olisi minusta kiinnostunut, vaikka hän on aina seurustellut kun olen häntä nähnyt. Muistan kerrankin, kun istuin bussin takana hän käveli sinne taakse ja poistui takaovesta, vaikka keskiovi oli lähempänä ja huomasin hänestäkin hermostuneisuutta (laittoi vaatteita paremmin, otti parempaa ryhtiä ja ylipäänsä oli hermostuneen oloinen), mutta huomasin myös että hän rentoutui samantien kun katsoin häntä silmiin ja annoin pienen ovelan hymyn. Mutta sitten oli tänään myös jännää, että kun olin lähdössä bussilla takaisin kotiin, niin huomasin numerot 777 ja 444 ja taas ajattelin hänen tulevan, mutta en nähnyt häntä pysäkillä. Ja kun bussi tuli en edes ajatellut asiaa ja PAM! siinä hän oli jälleen edessäni jonossa bussiin. Ja yleensä mitä olen häntä seurannut, niin hän on myöhään liikenteessä, niin se oli aika jännää, että sattuu kahteenotteeseen ihan random aikaan lähtevään bussiin ja olen molemmissa.
Jälleen bussimatka oli rauhallinen ja mukava kun istuin hänen lähellä ja kun häntä salaa välillä ihastelin, kun istuin pari riviä hänen takanaan olo vain parani ja yhdessä vaiheessa rupesin tuntemaan voimakasta painetta otsassa kulmakarvojen välissä (kolmas silmä) ? Hän yleensä jää pysäkkiä aikasemmin ja kerkesin matkalla harmittelemaan, että hän ei tiedä minun asuvani niin lähellä, mutta sitten hän ei jäänytkään kun pysäkki tuli kohdalle ja olin innoissani, että hän nyt tajuaa että olen muuttanut lähistölle ja niin koitin istuttaa epäilyn/kiinnostuksen siemeniä sillä, että kävelin hänen ohitse ja menin keskiovista, vaikka takaovi bussissa oli aivan vieressäni. Aina kun katson häntä tunnen todella sekavia tunteita, tunnen olevani liian arvoton edes katsomaan hänen kauneutta, mutta silti monesti jään itselle kiinni tekemästä sitä. Ja tuntuu kuin näkisin hänen kulissien läpi ja näkisin sen todellisen puolen hänestä, mikä ei tuolla julkisilla paikoilla näy. Ja tuntuu että tunnen hänen konstit, koska ne muistuttaa omiani paljon, mutta voi olla että olen väärässä. Tuli juuri mieleen, että joskus kun kävelin hänen ohitse ja hänellä oli juttu kesken joidenkin jätkien kanssa hän kun huomasi minut hänen puhe pätkäisi. Voiko se ees olla mahdollista, että olisi minusta kiinnostunut ? Olenko vain jossain illuusiossa vai mikä siinä on, että hänestä tulee sellainen tunne vaikka olisi parisuhteessa jonkun kanssa ? Kun mietin häntä, ensimmäinen sana mitä mieleen tulee on "jumalatar". Tässä on kyllä sekin, että itse olen 20v ja hän 18. Minä olen jo asettunut aloilleen ja lopettanut hupijuoksut baareissa sun muualla, mutta en tiedä onko hänestä siihen, voi olla et herättelen turhia toiveita. Häiritsevää vain, että kokoajan hän pyörii mielessä, aina kun teen jotain voin kuvitella tekeväni sitä hänen kanssaan ja se tosiaan häiritsee, kun ei tiedä mitä tehdä, eikä oikein edes uskalla tehdä. Tässä nyt toivon, et universumi tois mulle mahdollisuuden ja että edes näkisin häntä uudestaan, jotta voin edes ihastella hänen kauneuttaan ja koko olemusta ja tuntea sen tunteen minkä hänestä tulee. Olen tehnyt kaikenmaailman numerologisia testejä, että sovittaisiinko edes yhteen, kun hän on Rapu horoskoopissa ja minä Oinas. Mutta jokin minussa sanoo, että kyllä ja en ole samanlainen kuin muut oinaat, että uskon pystyväni antamaan hänelle hellyttää ja rakkautta riittävästi ja toivon saavani samaa häneltä myös itselleni. Oli miten oli, jos ei ole sielunkumppani, niin rakastunut olen, se on ainakin ilmiselvää. Tätä siirappista tarinaa vois jatkaa vaik kokonaisen kirjan verran, mut ehkä parempi lopettaa nyt.