seuraava »

[Ratkaisu]

Minä kyllä jo kertaalleen tänne kirjoitinkin, mutta päädyin poistamaan viestin itse liiallisen paatoksellisuuden takia.  

Olen ainakin tämän keskustelun perusteella aika pitkälti Eklektikon kanssa samoilla linjoilla. En itse koe tarpeelliseksi varsinaisia maallisia mestareita. Mielestäni itsensä kehittäminen kaikilla osa-alueilla tapahtuu eläessä ja oppiessa.

Taisi eklektikko mainita juurikin siitä, että olemme kaikki tosillemme opettajia ja samalla oppilaita. Näin koen myös itse.

Koen itselleni vieraaksi ajatuksen mestareista maallisessa mielessä. Itse pyrin eroon fanaattisuudesta liittyivätpä ne sitten asioihin tai ihmisiin. Koen, että jokainen voi opettaa jotain, mutta en halua automaattisesti pitää yhdenkään ihmisen sanoja oikeina ilman niiden pohdiskelua. En halua siis rajoittaa itseäni henkilön palvontaan.

 

 

[Ratkaisu]

Pointtini siis on, että oli henkilö kuinka viisas tahansa ei henkilökultti ole mielestäni koskaan hyvä asia. Kysehän ei ole pelkästään siitä mitä itse mestari tekee, vaan mitä hänen ympärillään olevat "seuraajat" tekevät.

[~Karuna~]

Niin, ei täällä maan päällä todellakaan yhtäkään sellaista ihmistä ole, jota ihailen enemmän kuin jotain toista vaan näen jokaisen mestariuden! 

[Eklektikko]

Karuna kirjoitti:

Miksiköhän tämä puheenaihe nyt yht´äkkiä muuttuikin Hiljaisista Mestareista uskontojen uhrien tuki ry:n mainokseksi, vaikken näe mitään yhteistä niissä kummassakaan???

Mainostanut en ole, vaan mainitsin ko. yhdistyksen ihan vain sen vuoksi, että jos puhutaan
'mestarien' aikaansaannoksista, niin niitä voi käydä lukemassa ko. yhdistyksen nettisivuilta.
Ihan vain jos joku nyt kaipailisi nähdä esimerkkejä 'mestareista' verrattuna niihin todellisiin mestareihin. Tämä liittyy erittäin vahvasti aiheeseen siltä osin, kun asia koskee tänne fyysiselle tasolle inkarnoituneita ihmisiä.

Tässä ketjussa on keskusteltu mestareista monelta kantilta. Olen jo aiemmin todennut, että inkarnoituneina on mestareita ja 'mestareita.' Noita jälkimmäisiä löytää kulteista ja lahkoista ja ne ovat niitä vallan korruptoimia 'mestareita,' joista puhuin ensimmäisessä viestissäni tähän ketjuun. Ja nämä 'mestarit' tuottavat niitä uskontojen uhreja.

Oikeat ei-vallanhaluiset inkarnoituneet mestarit sen sijaan eivät, he ovat vallanhalusta ja vallan korruptoivasta vaikutuksesta vapaita. Minä olen halunnut heidän lisäkseen kiinnittää huomiota siihen, että oikeiden mestareiden lisäksi liikkeellä on paljon 'mestareita,' jotka harvoin saavat aikaiseksi mitään hyvää ja rakentavaa.

Vai saako täällä puhua vain ruusunpunaisista ja positiivisista asioista? Asioilla tuppaa olemaan yleensä muitakin puolia tällä fyysiselläkin tasolla.

[Eklektikko]

Vielä siitä Uskontojen Uhrien Tuki ry:n nettisivustosta:
Jo nopealla vilkaisulla näkee, että kyseessä eivät ole kirkon uhrit, vaan monien erilaisten uskontojen/aatteiden. Sieltä löytyy asiaa kristittyjen lahkojen lisäksi mm. harekrishnoista, scientologeista ja jopa steiner-aatteesta. Itse en ole tässä keskustelussa missään vaiheessa rajannut asiaa kirkkoihin, vaan nimenomaan puhunut asiasta mahdollisimman laajassa perspektiivissä.

Kristittyjen piirissä ei paljoa kai mestareista puhutakaan, tai puhutaan vain niistä Isossa Kirjassa mainituista.

Aasiassa kulttuuri on sen verran erilaista, että siellä on kulttuurillisesti soveliasta ja hyväksyttävää sellainen 'palvova' ihailun ilmaisu ihan toisella tavalla kuin täällä länsimaissa ja se saattaa vaikuttaa oudolta länsimaalaiseen silmään, vaikka itse asiassa on vain ihan sitä samaa kiitollisuuden ja ihailun tunnetta, jota me länsimaiset sitten ilmaisemme paljon pidättyvämmillä tavoilla.

Olen tavannut henkilökohtaisesti Art of Living -liikkeen perustajan Sri Sri Ravi Shankarin ja minun kokemukseni hänestä ei ollut sen kummoisempi, kuin kenestäkään muusta ihmisestä. Positiivinen tosin, hän on hirmuisen hyväntuulinen ja leikkisä sellaisella tavalla, jolla pienet lapset ovat kun elävät hetkessä ja nauttivat elämästä. Iso kirja - vaikkei minulle olekaan pyhä kirja - sisältää paljon olennaista, kuten sen lapsen kaltaiseksi tulemisen.

Mistä oikeastaan herääkin se ajatus, että kohtaamme ehkä useimmiten mestareita niissä ihan pienissä lapsissa, joihin ympäristö ei ole vielä ehtinyt tehdä paljoakaan 'virheohelmointeja.'

[~Karuna~]

Lapsista todellakin näkee sen avoimen suhtautumisen asioihin ja kaikkeen uuteen, mitä vanhemmat eivät useinkaan enää kykene kokemaan, koska pelko estää näkemästä toisenlaista totuutta kuin minkä oma ajatusmallien sekamelska on tuonut elämänsä tueksi, jonka ainoastaan itselleen niin oikeaksi kokee. Sillä juuri se sekoittaa ajatusmallejamme, kun yritämme aikuisina niin kiihkeästi pitää kiinni kaikesta sellaisesta, joka on tuttua ja turvallisuuttamme lisäävä, koska sitä uutta emme tunne.
Ja lapsilla taas kaikki uusi on seikkailua ja kokeilua omista rajoistaan, sillä muutenhan tämä ei olisi se niin haluttu elämä. Vai onko se niinkin, etteivät ihmiset sitä seikkailua enää halua kokea, kun siitä on tullut aikuisena jo niin "Ikävää" eli tunnekehomme sekä mielemme on turtunut kaikkeen siihen, mitä se ei ymmärrä. Ja pelkää, että menettää senkin, minkä jo ymmärtää!