seuraava »

[susanna]

Kertokaa te hyvät, astrologista jotain tietävät, mikä tätä aikakautta (kevättä) vaivaa??? Ihmisillä on mielettömän paha olla. Lukee sitä lehtiä, keskustelupalstoja, katsoo ystäviä, omaa elämää....kaikilla on asiat enemmän tai vähemmän huonosti. Ihmiset eroavat, ahdistaa, epätoivoa näkyy joka kulman takana. Minä en ymmärrä planeettojen asennoista mitään, mutta onko nyt joku yleinen kaaos maailmankaikkeudessa vai mitä ihmettä tapahtuu??? Ei tämä enään mene pelkän kevätväsymyksen tai masennuksen piikkiinkään.    . Jos aavistukseni on oikeassa niin kertokaa koska tämä alkaa helpottamaan.

[Hiisitär]

Olet oikeassa. Energisesti maailmassa on eletty muutoskautta vuodesta 2008 (joka kulminoitui laman alkamiseen). Kryonin kanavoinneiss sanottiin jo joskus 2003, että rahan arvo romahtaa vuonna 2008 ja että ihmisiä aletaan herätellä siihen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja arvokasta. Nyt me olemme liikaa maallisuuteen, muiden miellyttämiseen, pelkoihin ja välinpitämättömyyteen uppoutuneita sen sijaan, että keskittyisimme myös siihen, mitä ei voi nähdä vaan tuntea, kulkisimme itsevarmoina omia teitämme, rakastaisimme ja välittäisimme kaikesta ja kaikista.

Tämä muutosprosessi on osa vuoteen 2012 kuuluvaa prosessia. Energiatasapainoa (kaikkihan on energiaa, mitä on olemassa) nostetaan koko ajan hissun kissun ja se huipentuu vuoden 2012 loppuun. Tämä siksi, että jos vuoden 2012 energia pamahtaisi tänne kerralla, me varmaan kuolisimme! Näkeehän nytkin miten tämä hidas ja rauhallinen energiannousu saa ihmiset ihan sekaisin, voimaan pahoin ja olemaan poissa tolaltaan.

Tänä aikana on tärkeintä katsoa itseensä: mikä elämässäni on epätasapainossa? Mikä minussa on epätasapainossa? Mitä sisinpäni käskee tai on jo käskenyt kauan aikaa sitten tekemään? Mistä unelmoin, mistä haaveilen? Mikä estää minua?
Sen jälkeen on ryhdyttävä työskentelemään asioiden eteen. Tehtävä töitä itsensä kanssa saavuttaakseen rauhan ja tasapainon. Kiire ei ole minnekään, aikaa on!

Olen itse käynyt läpi ne mullistukset, joita muut käyvät nyt, joskus 7 vuotta sitten usean vuoden kovassa puristuksessa, sekä tietysti nuoruudessani 3 tiukkaa vuotta putkeen. Nyt saan olla siinä onnellisessa asemassa, että tämä energiapiikki lähinnä väsyttää ja imee eneriaa, muttei ravistele hullun lailla. Voin keskittyä auttamaan muita

[Eklektikko]

Tämä muutosprosessi on osa vuoteen 2012 kuuluvaa prosessia. Energiatasapainoa (kaikkihan on energiaa, mitä on olemassa) nostetaan koko ajan hissun kissun ja se huipentuu vuoden 2012 loppuun

.

Hiukan päivitystä ylläolevaan, tämä on jostain melko uudesta Kryon-kanavoinnista; taisi olla viime vuoden lopulta tai tämän vuoden alusta:

Tämä '2012-tapahtuma' on energeettinen tapahtuma joka alkoi 1998 ja kestää yhteensä peräti 36 vuotta. Kryon vertasi sitä 15 kilometria pitkään junaan, joka liikkuu 3 millimetriä tunnissa...
Eli kun junan eka vaunu on aseman kohdalla, niin se vika on tosi kaukana. Ja junan kulku aseman ohitse kestää vuosikymmeniä. Eli mikä on se yksi hetki, jolloin 'tapahtuma' tapahtuu? Vastaus oli, että sellaista yhtä hetkeä nimenomaan EI ole, vaan kyse on todellakin 36 vuoden pituisesta aikajaksosta.

Tuo 22.12.2012 ei ole energeettisesti millään tavoin erilainen, kuin muu osa tuota 36 vuoden jaksoa, sen ainoa erikoisuus on, että maan akseli on linjassa galaksin keskuksen kanssa tai jotain sinnepäin. Mitään pelättävää ei siis ainakaan Kryonin mukaan ko. päivässä ole, vaikka se toki on senverran harvinainen tapahtuma että voihan sitä jotekin juhlistaa, jos siltä tuntuu.

Yhteenvetona siis:
2012 on vain yksi vuosi 36 vuotta (1998 - 2034)  kestävässä energeettisessä tapahtumassa ja tuo yksi päivä sinä vuonna on vain eräs 'taivaankappaleiden tapahtuma' ilman mitään ihmeellisiä erillisiä energioita.

[susanna]

Kiitos Atha...toisaalta lohduttavaa ja toisaalta pelottavaa. Kumpa ihmiset kestäisivät sinne vuoden 2012 loppuun ilman mitään epätoivoisia tekoja. Heräsin itse alkuvuodesta huomaamaan tämän ympärillä olevan kaaoksen ja nyt tuntuu, että minne tahansa päänsä kääntää, on siellä surua ja ahdistusta. Olen töissä jossa olen paljon tekemisissä erikokoisten yritysten kanssa ja huomannut kuinka ahtaalla yrittäjätkin on. Moni vanha, hyvä asiakas on joutunut alkuvuodesta myyntikieltoon ja isoillakin yrityksillä alkaa olemaan ihan satasen laskuja perinnässä. On surullista seurata vieressä tälläistä kamppailua ja monesti yritys on heidän elämäntyönsä. Mitä jää jäljelle kun muutakaan ei osata tehdä? Omista asioista puhumattakaan.   Kuinka sitä voisi auttaa ympärillä olevia läheisiään ja itseään?

[Lizzy]

Olen huomannut ihan saman. Tuntuu, että kaikilla on jotain ongelmaa tai murhetta. Kamalan raskas olo ja painostavat energiat.

Olen tuijotellut elämääni jo monta vuotta ja tiedän millainen olen, tiedän mitä haluan, mutta silti on seinä edessä. Teen koko ajan sen minkä voin ja pystyn vain toivomaan, että se johtaa johonkin.

Mutta nämä energiat tekee senkin, että kun ihmiset kokoontuu yhteen niin voima on aivan mieletön! Olin eilen katsomassa Roger Watersin the Wall -spektaakkelin. Show ja tunnelma oli aivan uskomaton! Meillä itse kullakin taitaa olla jonkinlainen näkymätön muuri ympärillämme ja se pitäisi jotenkin saada murrettua. Ja kun sen kaiken energian voisi valjastaa luomaan koko ihmiskunnalle jotain uutta sen sijaan että pyritään kynsin hampain pitämään kiinni vanhoista täysin toimimattomista systeemeistä.
Minua itseäni väsyttää yrittää väkisin rimpuilla jossain, jonka tiedän ei toimivaksi. Se ei niin sanotusti motivoi. Huomaan, että vanhat toiminta tavat motivoivat yhä harvempaa ja luotan siihen, että kun tarpeeksi moni kyllästyy niin sitten tulee jotain ihan muuta.

[Hiisitär]

Tämä muutosprosessi on osa vuoteen 2012 kuuluvaa prosessia. Energiatasapainoa (kaikkihan on energiaa, mitä on olemassa) nostetaan koko ajan hissun kissun ja se huipentuu vuoden 2012 loppuun

.

Hiukan päivitystä ylläolevaan, tämä on jostain melko uudesta Kryon-kanavoinnista; taisi olla viime vuoden lopulta tai tämän vuoden alusta:

Tämä '2012-tapahtuma' on energeettinen tapahtuma joka alkoi 1998 ja kestää yhteensä peräti 36 vuotta. Kryon vertasi sitä 15 kilometria pitkään junaan, joka liikkuu 3 millimetriä tunnissa...
Eli kun junan eka vaunu on aseman kohdalla, niin se vika on tosi kaukana. Ja junan kulku aseman ohitse kestää vuosikymmeniä. Eli mikä on se yksi hetki, jolloin 'tapahtuma' tapahtuu? Vastaus oli, että sellaista yhtä hetkeä nimenomaan EI ole, vaan kyse on todellakin 36 vuoden pituisesta aikajaksosta.

Tuo 22.12.2012 ei ole energeettisesti millään tavoin erilainen, kuin muu osa tuota 36 vuoden jaksoa, sen ainoa erikoisuus on, että maan akseli on linjassa galaksin keskuksen kanssa tai jotain sinnepäin. Mitään pelättävää ei siis ainakaan Kryonin mukaan ko. päivässä ole, vaikka se toki on senverran harvinainen tapahtuma että voihan sitä jotekin juhlistaa, jos siltä tuntuu.

Yhteenvetona siis:
2012 on vain yksi vuosi 36 vuotta (1998 - 2034)  kestävässä energeettisessä tapahtumassa ja tuo yksi päivä sinä vuonna on vain eräs 'taivaankappaleiden tapahtuma' ilman mitään ihmeellisiä erillisiä energioita.

Hyvä, kiitos tästä!

[Ratkaisu]

Noihin energia-asioihin en nyt kommentoi sen enempää, kun en asiasta tiedä, mutta yleisesti voisi sanoa, että kevät tuntuu olevan monelle vaikeaa aikaa. Kaikki ovat väsyneitä pitkän talven jälkeen ja koko se aika on odotettu, että kevät saapuisi ja olisi valoisaa. Kun kevät vihdoin tuleekin, mutta olo ei olekaan kirkastunut samassa suhteessa, kun valoa on tullut lisää, tunnetaan riittämättömyydentunnetta ja omaa voimattomuutta. Ehkä se on aina se kontrasti ulkoisen maailman ja oman sisäisen maailman välillä. Valo tavallaan paljastaa mitä me oikeasti tunnemme ja koemme, emmekä voi enää selittää sitä kylmyydellä ja pimeydellä.

Tämä tuntuu toistuvan joka vuosi omalla tavallaan. Viime keväänä useat tuttavat erosivat ja velvollisuudet kasautuivat. Monilla on se valheellinen käsitys, että toisilla menee aina jotenkin paremmin. Kun töissä ja opiskelupaikoilla puhutaan kesän suunnitelmista ja hehkutetaan kevään tuloa, ei monikaan tajua, että sen keskustelukumppanin olo voi olla aivain samanlainen. Ehkä odotamme, että kevät jotenkin automaattisesti tekisi asioista valoisampia ja olemme oppineet sen käyttäytymiskaavan, että keväästä ei saa valittaa.

[susanna]

Noihin energia-asioihin en nyt kommentoi sen enempää, kun en asiasta tiedä, mutta yleisesti voisi sanoa, että kevät tuntuu olevan monelle vaikeaa aikaa. Kaikki ovat väsyneitä pitkän talven jälkeen ja koko se aika on odotettu, että kevät saapuisi ja olisi valoisaa. Kun kevät vihdoin tuleekin, mutta olo ei olekaan kirkastunut samassa suhteessa, kun valoa on tullut lisää, tunnetaan riittämättömyydentunnetta ja omaa voimattomuutta. Ehkä se on aina se kontrasti ulkoisen maailman ja oman sisäisen maailman välillä. Valo tavallaan paljastaa mitä me oikeasti tunnemme ja koemme, emmekä voi enää selittää sitä kylmyydellä ja pimeydellä.

Tämä tuntuu toistuvan joka vuosi omalla tavallaan. Viime keväänä useat tuttavat erosivat ja velvollisuudet kasautuivat. Monilla on se valheellinen käsitys, että toisilla menee aina jotenkin paremmin. Kun töissä ja opiskelupaikoilla puhutaan kesän suunnitelmista ja hehkutetaan kevään tuloa, ei monikaan tajua, että sen keskustelukumppanin olo voi olla aivain samanlainen. Ehkä odotamme, että kevät jotenkin automaattisesti tekisi asioista valoisampia ja olemme oppineet sen käyttäytymiskaavan, että keväästä ei saa valittaa.

Nyt täytyy kyllä sanoa että taidat olla oikeassa.. Kun alkaa oikein ajattelemaan niin itselläni oli tismalleen samat fiilikset viime keväänä pääsiäisen aikaan..ja sitä edellisenä. . Alkais nyt kunnolla tuo aurinko paistamaan jotta tämäkin risukasa saisi osansa.

[Hiisitär]

Jännä sinänsä ajatella että meikäläisen ikäiset on just tulleet murkkuikään tuossa -98, eli energioiden päälle vielä tadaa, murrosikä ja kaikki sen ongelmat, ihan niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi muutenkin. Opettelepa tässä kehittymään ihmiseksi. En ihmettele, että nuorten syrjäytymisiä ja pahaa oloa tapahtuu koko ajan enemmän.

*A*

...luki tarkemmin vasta nyt No on sieltä uudetkin murkut tulossa vuodelle -08, heistähän nyt sitten enemmän puhutaan syrjäytymisvaaraisina.

No tuohan selittää aika paljon, enpä ajattellut, että tosiaan meni teini-ikää läpi tuohon aikaan! Ihme jos oli raskasta!

[Ratkaisu]

Noihin energia-asioihin en nyt kommentoi sen enempää, kun en asiasta tiedä, mutta yleisesti voisi sanoa, että kevät tuntuu olevan monelle vaikeaa aikaa. Kaikki ovat väsyneitä pitkän talven jälkeen ja koko se aika on odotettu, että kevät saapuisi ja olisi valoisaa. Kun kevät vihdoin tuleekin, mutta olo ei olekaan kirkastunut samassa suhteessa, kun valoa on tullut lisää, tunnetaan riittämättömyydentunnetta ja omaa voimattomuutta. Ehkä se on aina se kontrasti ulkoisen maailman ja oman sisäisen maailman välillä. Valo tavallaan paljastaa mitä me oikeasti tunnemme ja koemme, emmekä voi enää selittää sitä kylmyydellä ja pimeydellä.

Tämä tuntuu toistuvan joka vuosi omalla tavallaan. Viime keväänä useat tuttavat erosivat ja velvollisuudet kasautuivat. Monilla on se valheellinen käsitys, että toisilla menee aina jotenkin paremmin. Kun töissä ja opiskelupaikoilla puhutaan kesän suunnitelmista ja hehkutetaan kevään tuloa, ei monikaan tajua, että sen keskustelukumppanin olo voi olla aivain samanlainen. Ehkä odotamme, että kevät jotenkin automaattisesti tekisi asioista valoisampia ja olemme oppineet sen käyttäytymiskaavan, että keväästä ei saa valittaa.

Nyt täytyy kyllä sanoa että taidat olla oikeassa.. Kun alkaa oikein ajattelemaan niin itselläni oli tismalleen samat fiilikset viime keväänä pääsiäisen aikaan..ja sitä edellisenä. . Alkais nyt kunnolla tuo aurinko paistamaan jotta tämäkin risukasa saisi osansa.

Niin no, eihän se pelkkä kevät välttämättä ole syynä, mutta onhan se hyvä miettiä miten vuodenaikojen vaihtelut ja niihin ladatut odotukset vaikuttavat omaan oloon.

Itsellä tosiaan on lähes joka kevät sama tilanne, joten pitäisi varmaan miettiä miten voisi itse vaikuttaa siihen, että saisi katkaistua tämän kierteen. Jos tiedotaa, että tietty aika vuodesta on aina paha oman olon kannalta, niin eihän ole kovin järkevää olla etsimättä vastausta siihen. =)

[Ratkaisu]

Viitaten Aminthirin mainintaan syrjäytymisestä.

Jos energiat ovat tosiaan jatkuvassa murroksessa ja olemme menossa jatkuvasti enemmän ja enemmän yhteisölliseen aikaan, niin voisiko ajatella, etttä syrjäytyminen olisi tietynlainen vaihe käsitellä tätä jatkuvaa tiedon ja yhteisöllisyyden tulvaa. Nykymaailmassa tavataan uskomaton määrä ihmisiä päivittäin, asutaan jatkuvasti suuremmissa kaupungeissa, luokilla on enemmän ihmisiä, koetaan paineita olla osana sosiaalista mediaa jne. Uskoisin, että varsinkin herkät ihmiset kokevat tämän aika raskaana.

Jos ennen tunnettiin ehkä paremmin suppeampi määrä ihmisiä, niin tässä maailmanajassa täytyisi olla yhteydessä hirveään määrään ihmisiä, vaikka heitä ei tunnetakaan niin hyvin. Ehkä sosiaalinen media ja kasvavat asuinkeskittymät ovat heikko signaali siitä, että tulevaisuudessa tulemme olemaan aidosti yhteisöllisempiä. Eli nyt tavallaan harjoitellaan ja ajetaa sisään tätä yhteisöllisyyden raakiletta. Koska emme ole aikaisemmin tottuneet tälläiseen käyttäytymiseen ja toimintatapaan, niin se vaatii totuttelua.

Koska usein yhdellä kertaa ei pysty omaksumaan aivan kaikkea, niin voisiko syrjäytymistä selittää inhoreaktiona, vähän niinkuin hetkellisenä antiteesinä sosiaalisuuden teesille? Enkä tarkoita sitä, että kaikki syrjäytyneet eivät haluaisi yhteisöllisyyttä, vaan myös sitä, että ne ihmiset, jotka sulkevat toisia ihmisiä syystä tai toisesta ryhmien ulkopuolelle yrittävät vain epätoivoisesti pitää kiinni vanhoista käyttäytymismalleista, eivätkä ole sisäistäneet yhteisöllisyyden perimmäistä tarkoitusta.

Ehkä voimme siis odotella tilanteentasautumista ja antiteesiä toimien kuitenkin aktiivisesti sen puolesta. 

[Ratkaisu]

Tulee ehkä liian monta postausta putkeen, mutta lisäyksenä edelliseen, että itse ainakin koen ajoittain inhoreaktiota kaikkea sosiaalisuutta kohtaan. Koen pakottavaa tarvetta hylätä kaikki ihmissuhteet, erakoitua ja olla yksin. Olen kuitenkin itse tiedostanut tämän olevan vastareaktiona kaikelle pinnallisuudelle. Eli koulussa toitotetaan jatkuvasti kuinka tärkeää on verkostoitua ja luoda kontakteja ja niiden perimmäinen vire on kuitenkin se, että pystyisi tulevaisuudessa hyötymään kanssaihmisistä. Kun kaikki pyrkivät luomaan näitä pinnallisia välejä, niin on vaikea tietää mitä oikea yhteisöllisyys olisi. Itseäni ahdistaa tässä ajassa nimenomaan toisten hyväksikäyttäminen omien päämäärien saavuttamiseksi, mikä naamioidaan sosiaalisuuden verhoon.

[susanna]

"Itseäni ahdistaa tässä ajassa nimenomaan toisten hyväksikäyttäminen omien päämäärien saavuttamiseksi, mikä naamioidaan sosiaalisuuden verhoon."

Juurikin näin. Miksi sitten joka paikassa hoetaan "ajattele omaa parastasi" "ajattele mitä SINÄ haluat" "jos et ole toiminut omaksi parhaaksesi niin et voi olla onnellinen" jne jne.. noh mitäs jos kaikki ajattelisi vain omaa parastaan ja omia halujaan? Minne katoaisi lähimmäisen rakkaus, suvaitsevaisuus, ymmärrys??? Tulisiko kaikesta sallittua kun sen tekee omaa parastaan ajatellen? Voisiko kaiken selittää "koska musta tuntuu siltä" periaatteella. Mun mielestä juurikin se oman navan tuijottaminen on aiheuttanut todella paljon pahaa tässä maailmassa. Nyt en tarkoita, että ihmisen ei pitäisi olla terveellä tavalla itserakas vaan sitä, että mun mielestä nykypäivänä ei välitetä muitten tuntemuksista tai tunteista. On vain oma päämäärä mitä kohti kuljetan "laput silmillä". Mitä sitten jos joku sai osumia matkan varrella...hei elämä on...mä teen kaiken omaa parastani ajatellen. Kuka nykypäivänä muistaa kohdella toista ihmistä kuten haluaisi itseään kohtelevan. Tuskin ne riihimäkeläiset nuoret paljoa ajatteli sitä 12vuotiasta kun kimpassa sitä hakkasivat tai ne Norjalais pojat kun hirttivät sen 11 vuotiaan leikkikentällä. Tollasten juttujen lukeminen saa todellakin miettimään, miten paha voi ihmisellä olla jotta kykenee moiseen. 

[Ratkaisu]

Varsinkin tämä lama tuntuu saaneen juuri noita sunnan mainitsemia asioita pintaan. Ehkä oma pelko siitä, että menettää jotain tai oma tulevaisuus ei ole turvattu, tekee ihmisistä hyvin helposti itsekkäitä. "Hyvinä aikoina" on paljon helpompi olla suvaitsevainen ja antelias.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että ihmiset eivät tosiaankaan muista kohdella toisiaan, kuten haluaisivat itseään kohdeltavan. Vai voisiko olla, että alitajuisesti käyttäydymme tietyllä tavalla, sillä meillä on huono olo ja kutsumme kärsimystä luoksemme? Eli ihminen joka kokee ahdistusta ei kohtele toisia hyvin, koska tiedostamattaan ei halua itse hyvää kohtelua, sillä ei koe olevansa sen arvoinen?

Mutta niin, kyllä minua masentaa se, että kanssaihmiset eivät ymmärrä sitä, että haluan olla peruskohtelias, enkä halua välttämättä ilmaista jokaista negatiivista tunnetta muille, sillä en halua loukata heitä. He ajattelevat, että koska itse kaatavat kaiken kuonan muiden niskaan, se tarkoittaa sitä, että he olisivat vahvoja ihmisiä, jotka uskaltavat pitää kiinni omista asioista. Kohteliaisuus tuntuu joskus olevan synonyymi sille, että ei pidä omia puoliaan.

Toki osaan itsekin olla aika kauhea ajoittain, joten mikään pyhimys en ole. Ehkä oman inhimillisyyden kautta voisin yrittää ymmärtää paremmin miksi ihmiset tekevät negatiivisia asioita.

[susanna]

Loistavia ajatuksia Ratkaisulla. Niin se varmasti on, että kun oma paha olo on tarpeeksi suuri, se täyttää ihmisen kokonaan. Sitä unohtaa ajatella läheisiään eikä halua itselleen hyvää kohtelua kun ei koe sitä ansaitsevansakkaan. Vaipuu oman itsensä sisään ja haluaa "lokeroida" yksin ne tunteensa jotta jostain saisi kiinni. Toisaalta, eikö jaettu suru/ahdistus olisi puolitettu? Monesti kun yksin koittaa miettiä jotain, sitä jää junnamaan omiin ajatuksiinsa vaikka jonkun muun mielipiteestä saattaisi saada uutta perspektiiviä asiaan. Ehkä se on välillä parempi selvittää tunteensa ja ajatuksensa yksin ,kunhan ei jää sille tielle. Välillä on sellainen olo, että tekisi mieli vetää peitto korviin ja itkeä, huutaa, oikein kieriä itsesäälissä. Ei halua vaivata muita omalla pahalla olollaan. Siinä kohtaa tulisi vain muistaa, että joku saattaa olla susta todella huolissaan. Ei kai kukaan pahalla kysele "mikä sulla on" tai "onko jotain sattunut". Olisiko silloin reilumpaa sanoa, etten halua puhua nyt, puhutaan myöhemmin?