Ääripää tästä toiseen suuntaan lapsuudessa (ja jossain määrin kyllä vieläkin
, nykyään vain tullut enemmän juteltua niistä asioista silloin ja ymmärtää vähän miksi mitäkin) oli isäni, moninkertainen
,
,
. Hän ei kyllä yhtään selitellyt minne oli menossa, missä oli ollut tai mitään muutakaan.
Ehkä johtuen tuohon tottumisesta tai jostain kasvatuksesta, munkin selitykseni ovat usein tätä rataa: "en nyt ollut pariin päivään puhelimen päässä niin en voinut vastata." Ei sen ihmisen tarvitse tietää missä olin ja mitä tein, kun niillä asioilla ei ole mitään merkitystä.
Epäkohteliasta? Ei sitä tarvitse törkeästi esittää, totta kai vastaan jos kysytään enemmän.
Kiinnitän helposti huomiota aina jos saaan jolta kulta vastauksia jo kysymyksiin joita en ole kysynytkään, sillä ehkä vain olen sen verran erilainen siinä kuin useammat, että en olisi niitä kysymyksiä aikonut kysyäkään. Miksi kysyä valehtelijalta miksi, kun kuitenkin saa valheen vastaukseksi? Ja jos ihminen ei valehtele, ei ole merkityksellistä tietää yksityiskohtaisesti kaikkea.
Ja näitähän ihmisiä (jostain syystä aika useasti
) riittää, jotka tykkäävät puhua vain puhumisen ilosta. Se on taas kuitenkin hieman eri asia kuin selittely. Tai vain hieman eri muoto siitä..ehkä.