seuraava »

[Hiisitär]

Tuli avauduttua tuolla paineiden purkamisen ketjussa siitä, miten kallista naisen sterilisaatio on. Ja miten vaikeaa steriloiduksi on päästä kunnallisella puolella jopa vaaditun 30.ikävuoden jälkeenkin - olitpa naimisissa, avoliitossa tai sinkku. Vaarana kun on, että katuisit sitä. Minulla olisi kohta lain sallima ikä sterilointiin ja aion sen jossain vaiheessa käyttää hyödykseni.

Itse olen tiennyt 6-vuotiaasta lähtien, että lapset eivät kuulu elämääni tässä elämässä niin, että minulla olisi heitä omina (monta mennyttä elämää lapsettomana löytyy myös "viime ajoilta"). Taisin täräyttää Oinaspäissäni jo joskus 11-vuotiaana, että rupean ennemmin palkkamurhaajaksi kuin äidiksi! Silti päätöstäni - ei, tietouttani asiasta - vähätellään. Tyypilliset lausahdukset ovat a) olet vielä niin nuori, et voi tietää, b) mielesi voi vielä muuttua ja c) noin minäkin sanoin sinun iässäsi, mutta nyt lapsia on liuta. Minusta se tuntuu suoraan verrannolliselle siihen, että homolle sanottaisiin "Et voi tietää olevasi homo. Kyllä sinunkin mielesi muuttuu, kun näet tarpeeksi heteroita tai kun löydät Sen Oikean heteropuolison. Ihmisen on luontaisempaa olla hetero kuin homoseksuaali". Lapsettomuus on siis osa identiteettiäni, persoonaani, sitä Kuka Olen. Loukkaannun asiani vähättelystä suuresti (  :)

Minusta on hämmentävää, että Suomessa lain mukaan 18-vuotias saa vaihtaa sukupuoltaan ja 25-vuotias saa adoptoida, mutta steriloinnin saa vasta 30 ikävuoden aikana (varsinkin, kun se on vanhalla menetelmällä tehtynä purettavissa, toisin kuin sukupuolenvaihdos tai adoptio)  Eivätkö sukupuoltaan vaihtava ja adoptoinut voi tulla toisiin aatoksiin? Onko ainoastaan steriloidulla naisella "vaarana" katua ratkaisuaan, kun kuulemma on olemassa jokin biologinen kello, joka heräisi jossain vaiheessa?  (Minuun sitä ei ole varmaan edes asennettu) Minusta tämä on aika karseaa naisen vapaan tahdon ja itsetuntemuksen vähättelyä.

Olenko kenties palstan ainoa vapaaehtoisesti lapseton (vela) vai onko muita? Tiedän, että suurin osa täällä on äitejä ja isoäitejä ja korostankin, ettei minulla ole lapsia vastaan mitään.  He ovat ihmisiä siinä missä muutkin, persoonia jokainen. Äidinrakkaus on suurta.  Minä en kuitenkaan koe, että äitiyden kokeminen olisi minun juttuni, aivan kuten lapsia rakastavat kokevat, ettei lapsettomuus ole heidän juttunsa (erikseen toki pakosta lapsettomat). Jotkut havahtuvat myöhään äidiksi.  En halua tästä "EIPÄS-JUUPAS!"-tappeluketjua

Lisäksi karma määrittelee lapsiasiat - kenelle kukakin sielu syntyy ja miksi. Osaan itse katsoa ihmisistä heti onko heille tulossa lapsia ja millaista lapsilaumaa on odotettavissa. Se on hauskaa Itse en tunne, että sieltä olisi ketään sielua tulossa, jonka kanssa minulla olisi lapsi-äiti karma, eikä ketään puolisoa, jonka kanssa minulla olisi vanhemmuuskarma lasta kohtaan. Karma tässä kohtaa ei ole negatiivinen asia! Se ei siis tarkoita, että jos on lapsia, olisi "hyi, paha ja tuhma sielu" ja jos ei ole lapsia (vapaasta tahdosta siis) olisi "hallelujaa, vapaa ja viisas sielu!"

Mutta siis, tiivistettynä: Miksi vanhemmuuden haave on kutsumus, mutta yhtä voimakas halu olla lapseton on vain nuoruuden päähänpisto, joka menee ohi?

[indiima]

Lähipiirissäni on ainakin neljä ystävää, ~ kolmekymppisiä, jotka eivät halua lapsia. Olemme tyttöporukassa asiasta keskustelleet ja se on ollut tosi mielenkiintoista saada kuulla tällaisesta tunteesta. Itsellä on voimakas fiilis äitiydestä, mutta näen kyllä silti, ettei se kaikkien kakunpala ole. Miksi pitäisi ollakaan? Maailma on täynnä lapsia, joita ei ole toivottu. Siltä voi yrittää sulkea silmänsä, mutta näin se vaan on. Mielestäni aikuinen, nainen ja/tai mies, päättää omasta puolestaan. Sterilointi on varmaankin hyvä ehkäisykeino siinä kohtaa, kun lapsia on jo siunaantunut. Todistettavasti ihmismieli on kuitenkin muuttuvainen, joten sterilointia pitää pohtia ainakin yhtä paljon kuin sukupuolenvaihdosleikkausta.

[Hiisitär]

Karma ja sielunsuunnitelma ovat tavallaan sama asia, sillä sielunsuunnitelma pohjautuu siihen karmaan, jota aiot tulla tänne selvittämään - joko muiden kanssa tai itse Itsesi kanssa Silleen ne siis kulkevat käsi kädessä.

Minulla olisi odottamista vielä 1,5 vuotta. Tosin epäilen, että minulla ei ole varaa yksityiseen, joten on mentävä kunnalliselle puolelle - jossa tappelua varmaan on odotettavissa. Ehkä ne ottavat 35-vuotiaan vähän vakavammin kuin 30-vuotiaan.

Sukupuolenkorjaamista, kuten lapsen hankkimatta jättämistä, tulee toki pohtia. Jos se kuitenkin on selkeä kutsumus, miksi vatvoa asiaa enempää? 

[Lady Lilian]

Hyvä AM!

Tässä maailmassa on tuuliviirejä ja rakkaudettomana kasvaneita lapsia ihan riittävästi. Pidä vain pääsi ja jos et ole vielä julkiseen ottanut yhteyttä suunnitelmistasi niin tee se jo nyt etteivät sitten luule että kyseessä on hetken päähänpisto.

Minä olen äiti. Heti kun rupesin asiaa ajattelemaan, tiesin, että elämääni tulee kaksi tytärtä. Siitä ei ollut hetkenkään epäselvyyttä. Tiedän myös että tuolla jossain odottaa pieni mahdollisuus iltatähti-poikaan, mutta se on kiinni omista valinnoistani. Vielä en ole siihen valmis.

Ihmiset, jotka eivät itse osaa kuunnella itseään tai tiedä mitä elämään on heidän osalleen varattuna epäilevät suuresti kaikkea tällaista mitä eivät ymmärrä. Olet AM rohkea, kun uskallat näistä asioista ääneen puhua. Kaikesta valosta ja rakkaudesta huolimatta on väärin yrittää puristaa kaikkia ihmisiä samaan muottiin. Lähetän näille ymmärtämättömille ihmisille paljon lempeää ymmärrystä jotta osaisivat ottaa sinut AM todesta.

[Artemis]

Halusin lapsia vielä muutamia vuosia sitten. Tai halusinko?
Ehkä enemmänkin oletin, että niitä lapsia tulee koska "niin kuuluu tehdä". Sitten tajusin, että en oikeastaan halua lapsia, oletin vaan että elämä menee niin.
Ja sitten suutuin itselleni, koska olen aina ollut oman tieni kulkija ja elän muutenkin "poikkeavasti" valtaväestöön nähden, joten miksi tuo lapsiasia olisi sellainen, että toimisin kuten "kuuluu" toimia.

Joten, minulle lapsia ei tule Pidän lapsista hyvin paljon, mutta kun aloin miettimään asioita mistä pidän enemmän niin se ratkaisi kaiken. Haluan elää elämäni kuten minä haluan.

Jokaisen pitää tämä asia ratkaista itse. Meitä on moneksi, eri ihmisille sopii erilainen elämäntyyli. Tärkeää on se, että jokainen kuuntelee kaikessa omaa sisäistä ääntään, eikä elä elämäänsä "kuten yhteiskunta tai perhe tai joku muu odottaa sinun elävän"

[Artemis]

Niin ja tuli mieleeni se miten ihmiset tuon kuullessaan myös päivittelevät, että miten vasta lapset opettavat sinut rakastamaan ja miten vasta sitten ymmärtää elämän tarkoituksen kun saa lapsia, ja vasta sitten ymmärtää mikä on tärkeää Huvittavaa 
Antaisivat kaikkien kukkien kukkia. En minäkään mene tyrkyttämään omia valintojani ihmisille, joten älkää tulko sitä minulle tyrkyttämään.

Ja toinen mihin törmää, on se, että ihmiset päivittelevät itsekkyyttäni. "Niin se haluaa vaan elää itsekkäästi". Totta hemmetissä haluan elää itsekkäästi! En minä sitä kiellä. Mutta älkää lapselliset tulko minulle kertomaan, että te hankitte lapsia "epäitsekkäistä syistä".

Haluan elämästäni mahdollisimman nautinnollista, ihanaa ja minulle sopivaa Ja minulla on siihen kaikki oikeus.

[Eklektikko]

Ilmoittaudun VELAksi.

En ole koskaan ollut kiinnostunut lapsista niin vähääkään ja olen kohdannut ne ihan samat 'olet vielä niin nuori' ja 'kyllä se luonnon kutsu sitten tulee.'

Noh, olen nyt 46 eikä ole vielä luonnon kutsua kuulunut.  

Minulla on aina äitiyteen ja lapsiin liittyvissä asioissa ollut sellainen tunne, että ei ne kuulu minulle kun ne ovat sellaisia naisten juttuja.

Tämä huolimatta siitä, että olen umpihetero ja tyytyväinen olemaan tässä inkarnaatiossa naisen kropassa. Ehkä tämä johtuu siitä, että välittömästi tätä edeltävässä elämässä (ja todennäköisesti melko pitkään myös sitä ennen) olen ollut inkarnoituneena mieheksi.

Niin että se olisi ihan liikaa, jos ekassa naisinkarnaatiossa piiiiitkästä aikaa heti ryhtyisi hankkimaan lapsia. On minulle annettu vauva syliin kun olin 28 vuotias - se oli eka kerta elämässäni kun edes näin vauvaa niin läheltä, koska olen perheen nuorin ja tuttavillamme ei ollut vauvoja. Ihan sama tunne tuli silloinkin sellainen 'ottakaa se äkkiä pois, minä varmaan rikon sen, ei kuulu  mulle, tämä on niitä naisten juttuja...'  

Sterilisaatiota en kuitenkaan ole koskaan halunnut, sillä olen löytänyt itselleni sopivan ehkäisymuodon (ihonalaiset ehkäisykapselit) ja vierastan ajatusta putkien katkomisesta vaikken niitä lapsia haluakaan.

[Eklektikko]

Lasten hankkiminenhan on aina itsekäs teko.

En ainakaan tiedä ketään, joka olisi sanonut:
'En minä ole koskaan halunnut lapsia enkä tykää niistä yhtään, mutta ajattelen Suomen kansan tulevaisuutta ja huoltosuhdetta, niinpä sitten hankin lapsen ihan velvollisuudentunnosta.'

Vasta tuollainen motivaatio olisi epäitsekäs lastenhankinta. Kaikki muut hankkivat lapsia sen vuoksi että haluavat niitä = teko on silloin itsekäs.

Kun saa lapsen, käynnistyy aivoissa ohjelmointi joka pyrkii siihen että jälkeläinen säilyy hengissä ja saa omia jälkeläisiä. Tämä ohjelmointi ohittaa omat hengissäsäilymisohjelmoinnit, jälkeläinen muuttuu tärkeämmäksi hengissäsäilytettäväksi kuin oma itse. Eräs syy miksi en halua lapsia on juurikin se, että en halua tuon biologisen imperatiivin valtaan. Ymmärrän että se on tarpeen ja ymmärrän että niille, jotka ovat alun perin halunneetkin lapsia se tuntuu oikein mukavalta. Minulle se kuitenkin on ajatuksena niinkuin jokin alien olisi kaapannut tahtoni ja tuntuu aika hirvittävältä. Toisaalta minulla on tuplana kartalla 'olet laiminlyönyt edellisissä inkarnaatiossa itseäsi uhrautumalla muiden hyväksi ja tässä inkarnaatiossa kaikki menee pieleen kunnes ymmärrät ryhtyä riittävän itsekkääksi' -aspekti. Ehkä se selittää myös asiaa.

Asiat olisivat tosi huonosti, jos vasta lapsen saatuaan oppisi rakastamaan. Sellaisen joka ei jo osaa rakastaa, olisi parempi olla hankkimatta lapsia. Lisäksi tuo lausuma loukkaa rankasti kaikkia pariskuntia, jotka rakastavat toisiaan aivan yhtä vilpittömästi ja täydesti kuin toiset rakastavat lapsiaan.

Tosin ilman sitä biologista imperatiivia. Rehellistä olisi sanoa:
"Kun saat lapsen, käynnistyy päässäsi ja kehossasi ohjelmointi, joka saa sinut aina asettamaan lapsen edun oman etusi edelle. Tämä johtuu itsekkäistä geeneistä, jotka haluavat omaa jatkumistaan. Tällä ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä, vaikka tästä ohjelmoinnista huolimatta lastaan toki voikin rakastaa ja niin useimmat tekevätkin. Kyseinen biologinen ohjelmointi pelaa tunteillasi ja käyttää niitä hyväkseen maksimoidakseen lapsesi hengissäselviämisen. Ilmiöön ei voi millään tavoin yleensä vaikuttaa, vaan kun saa lapsen se käynnistyy ja sen jälkeen olet täysin sen armoilla."

[Eileithyia]

Olen samaa mieltä Artemiksen kanssa. Veikkaisin että 90% ihmisistä hankkii lapsia vaan sen takia, että niin kuuluu tehdä eivät pysähdy miettimään, että onko se itseasiassa heidän oikea kutsumuksensa vai voisivatko he itseasiassa elää onnellista, täyspainoista elämää ilmankin.

En halua lapsia. En aio niitä hankkia. Piste.

Ja se on täyttä paskaa kun ne väittää että: "Tää meidän pikku Timppa on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut". Saahan sitä tietysti uskotella itselleen kun kaduttaa.. tai sitten ne mamma-hormonit vain siellä aivoissa vaikuttaa ---> Luonto on järjestänyt niin että äiti ei hylkää lastaan vaikka se olisi kuinka vittumainen, muutenhan suku ei jatku.

Maailmassa on paljon parempiakin asioita, mitä voi tapahtua kuin lapsen saanti (suurimmaksi osaksihan koko prosessi on perseestä: Venyt, lihot ja rupsahdat). Mitähän ne vastaisivat tähän: "Jos sinulla ei olisikaan lapsia ja saisit valita hankitko niitä vai otatko kymmenen miljoonaa puhtaana käteen" Niin kummankohan valitsisivat? Veikkaan että suurin osa ihmisistä ottaisi sen kymmenen miljoonaa.

[Artemis]

Eklektikolta tuli hyvää tekstiä. Olen aina ajatellut etten halua luopua itsestäni. Lapsen tekemällä luopuisin itsestäni, näin asian koen. Ja minä olen tehnyt hirveän työn ollakseni MINÄ, ottaakseni omat tarpeeni huomioon tuntematta syyllisyyttä, löytääkseni itseni, oppiakseni mikä tekee minut onnelliseksi ja mitä minä ansaitsen. En halua heittää sitä kaikkea roskakoriin ja luopua siitä kaikesta mistä olen vihdoinkin alkanut pitää; itsestäni.

Lapset ehdottomasti sopivat joillekkin, jokainen valitsee oman tiensä.

[Lilli]

No, minäkin kuulun niihin, jotka eivät ehdottomasti halunneet lapsia, mutta nykypäivänäkin tapahtuu vahinkoja.   Näin olen sitten 44-vuotiaana 1-vuotiaan pojan äiti. Näitäkin tapauksia on, että lasten saannin pitäisi olla hyvin epätodennäköistä (kuten minulla) tai jopa mahdotonta, ja silti raskaus alkaa - alkaa jopa uudestaan, vaikka olisi päädytty raskaudenkeskeytykseen. Silloin kyllä tuntuu, että lapsi on valinnut äitinsä ja isänsä ja viis veisaa vanhempiensa haluamisista. Jotkut lapset haluavat kiihkeästi syntyä juuri joillekin henkilöille, ja useimmiten lapsi otetaan näissä tilanteissa vastaan kuin päädytään aborttiin.

Lapsiakin on tietysti monenlaisia, mutta omani on ainakin tuottanut minulla suunnattomasti iloa.  Eikä tämä ole tosiaankaan mitä p*skapuhetta. Tulee vähän oma lapsuus mieleen, jolloin sain eniten iloa kotini eläimistä - lehmistä, kissoista ja koirista. Ei lapsen kanssa oleminen kovin paljon siitä poikkea.

[Eklektikko]

Vapaa tahto on vapaa tahto ja toisten sielujen on kunnioitettava sitä. Tämä koskee myös sitä sielua joka on sikiöön asettumassa, se ei voi ylittää naisen vapaata tahtoa. Ei se lapsi tule ellei sitä itse tahdo. Se kuinka hyvin potentiaalinen äiti sitten itse tiedostaa oman tahtonsa ja omat toiveensa, on sitten ihan eri juttu. 
 
Jos minä tulisin raskaaksi, se olisi abortin paikka. Asia on niin selkeästi minulla mietitty, ettei tarvitsisi enää uudelleen miettiä. Minun tahtoani ei todellakaan voi sikiön tahto ohittaa. Jos raskaus alkaa uudelleen abortin jälkeen niin sitten vain abortoidaan uudelleen. Itse veikkaisin, että niissä tapauksissa, joissa on lapsi saatu mukamas vaikka ei sitä haluta, niin jollain mielen/sielun tasolla se on kuitenkin ollut haluttu. Tämä sen vuoksi, että se vapaa tahto tosiaan on pyhä.

Se on sitten ihan toinen juttu, että muut jo inkarnoituneet ihmiset voivat pakottaa naisen saamaan  lapsen, jota tämä ei halua - esim. abortin kieltämistä haluavat ihmiset. Tällöin nämä abortinkieltäjät saavat kaiken sen karman mikä seuraa kaikesta ei-halukkaan äidin ja ei-toivotun lapsen  kärsimyksestä. Kaiken! Vatikaanilla on sen luokan karmat jo nyt niskassa, että on vain ajan kysymys että jotain räpsähtää ikävällä tavalla maksettavaksi...

Sitäpaitsi uskon, että sielut ennen inkarnoitumistaan  kokevat ajan ulottuvuutena, kuten se oikeasti on, eivätkä ole vielä täällä 4D-tason lineaarisen ajan harhassa. Sielu siis näkee ajan ulottuvuutena, jolloin se myös näkee kuinka suuri potentiaali jollain sikiöllä on päätyä abortoitavaksi. Näinolle abortoitavaksi päätyvään sikiöön asettuu vain sellainen sielu, joka nimenomaan haluaa kokea miltä tuntuu joutua abortoitavaksi. Uskon itse että useimmissa abortoitavissa sikiöissä ei ole sielua ollenkaan, tai sitten sielu poistuu pikaiseen juuri ennen h-hetkeä. Ellei se sitten halua sitä extreme-kokemusta, mikä abortti varmaankiin on.

[Ave^^]

Monet valinnat tässä maailmassa ovat lähinnä itsekkäitä valintoja. Se on oma valinta, ja aivan hyväksyttävästi itsekkäistä syistä, perustaako perheen vai ei. Lapsi ja lapsen kasvattamisesta vastuunottaminen on kuitenkin yksi todella suuri mahdollisuus oppia epäitsekkyyttä. On aivan eri asia huolehtia kokonaan toisen ihmisen hyvinvoinnista kuin sopeutua asumaan yhdessä aikuisen kumppaninsa kanssa. Kaikki vanhemmiksi tulleet eivät ole tätä halunneet oppia, siitä on monia surullisia esimerkkejä. Se kuitenkin, mitä lapsen kasvattamisesta oppii, on aivan ainutlaatuinen asia. Kuitenkaan se ei tarkoita että jokaisen pitäisi se tehdä, eihän meidän tässä yhdessä elämässä tarvitse kaikkea kokea. Se on aina oma valinta, mitä haluaa, ja myös, millaiseksi ihmiseksi haluaa kasvaa, mitä asioita tiellensä haluaa. Jokaisen omaa valintaa kuuluu kunnioittaa.

Pidän silti hyvänä että sterilisaatiota seulotaan tarkasti, sillä se ei kuitenkaan ole mikään hetken päähän pistosta tehtävä asia, ja näitäkin ihmisiä ihan varmasti on olemassa. Se miksi sukupuolensa saa noin aikasin vaihtaa, johtuu luullakseni siitä, että ne vuodet kun elät väärässä sukupuolessa, ovat tavallaan tyhjiä, ja siksi siis on hyvä että saa mahdollisuuden aloittaa se täysipainoinen elämä jo nuorena. En tiedä kuinka kovat seulat siellä on, mutta toivottavasti sielläkin katsotaan tarkkaan onko henkilö aivan tosissaan.

Itse voin joutua kohtaamaan sen kohtalon etten enää kykene saamaan lapsia. Olen aina tiennyt että haluan perheen nuorena, ja nyt se tunne on voimistunut siksi että tiedän että olen nyt valmis siihen. Jos ajattelen omaa elämääni eteenpäin lapsettomana, se ei todellakaan ole sitä mitä haluan. Onhan lapset ihan varmana raskaita välillä, ja joskus enemmänkin, mutta se mitä se lopulta antaa, on kuitenkin sellaista mitä varten olen valmis jaksamaan kaiken tuonkin. Kuitenkin jos aika menee ohitse ja se on jo liian myöhäistä, voin joutua kohtaamaan sen että joudun rakentamaan tulevaisuuteni aivan uudestaan. En tiedä mitä silloin teen. Mutta ihminen selviää monista asioista kuitenkin.

Yksi mielenkiintoinen asia on, että vaikka nainen ei haluaisikaan lapsia, se että tietää kykenevänsä niitä saamaan jos haluaisi, voi monille olla kuitenkin suuri osa identiteettiä. Sen huomaa vasta sitten kun sen menettää, kuinka tärkeää se onkaan. On kuin nainen olisi nainen vain silloin kun hän on hedelmällinen. Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä.

[Lizzy]

Olen Aven kanssa samoilla linjoilla. Se että voi tehdä valinnan on jo osa identiteettiä. Asiat näyttäytyvät hyvin eri valossa jos valinnanmahdollisuuksia ei olekaan. Ja tosiaan tilanteet voivat muuttua. Joku joka kuvitteli ettei tulisi raskaaksi onkin yhtäkkiä raskaana. Toinen joka tiesi voivansa tulla raskaaksi kuuleekin yhtäkkiä sairastavansa syöpää ja hoito tuhoaa munasolut eikä raskaus enää onnistu. Tämä kaikki vaikuttaa naisen omakuvaan voimakkaasti puhumattakaan arvomaailmasta.

Perhe-arvot eivät ole kovin suuressa huudossa tänä päivänä. Sen huomaa tästä keskustelustakin ja mielestäni se on surullista.

[Artemis]

Kaulakoru kirjoittaa:
Mutta kyllä tänäpäivänä aika paljon menee niin että vanhemmat ovat enemmän kiinnostuneita omasta hyvinvoinnista eikä haluaisi luopua mistään, etenkin kun lapset ovat pieniä. Minusta itsekkyys on kyllä tänäpäivänä enemmän esillä vanhemmuudessa kun aiemmin on ollut. On työuraa, riennot ja harrastukset jotka pitäisi sovittaa lasten ehtojen mukaan.


Niinpä! Minä en halua luopua mistään. Siksipä suojelen sitä olemassa olematonta lasta olematta tekemättä häntä. Kuulostaa varmaan liian monimutkaiselta muista

Ja minulla on myös sellainen tunne, että tässä elämässä olen opettelemassa nimen omaan sitä itsekkyyttä. Sanoo oinas