seuraava »

[Lizzy]

Olen Aven kanssa samoilla linjoilla. Se että voi tehdä valinnan on jo osa identiteettiä. Asiat näyttäytyvät hyvin eri valossa jos valinnanmahdollisuuksia ei olekaan. Ja tosiaan tilanteet voivat muuttua. Joku joka kuvitteli ettei tulisi raskaaksi onkin yhtäkkiä raskaana. Toinen joka tiesi voivansa tulla raskaaksi kuuleekin yhtäkkiä sairastavansa syöpää ja hoito tuhoaa munasolut eikä raskaus enää onnistu. Tämä kaikki vaikuttaa naisen omakuvaan voimakkaasti puhumattakaan arvomaailmasta.

Perhe-arvot eivät ole kovin suuressa huudossa tänä päivänä. Sen huomaa tästä keskustelustakin ja mielestäni se on surullista.

Tuo mistä puhut ekassa kappaleessa liittyy siihen haluaako lapsia vai ei. jos haluaa, on järkytys jos ei niitä saa. Jos ei halua, se ettei kykene saamaan ei ole järkytys vaan voi jopa olla helpotus. On syy sanoa muille miksei ole lapsia. Jos ei uskalla sanoa jottei halua. Ja tokaan kappaleeseen, se että joku ei halua lapsia ei tarkoita sitä että perhearvot olis huonossa huudossa. Tuollaiset väitteet saa mun niskavillat nousemaan. Sun arvosi ja halusi eivät ole kaikkien arvoja ja haluja. Ei pahalla.

OT, haluan vaihtaa merkurius merkkini johonkin muuhun kuin  , mua ei ikinä ymmärretä.  Ikävää jos minun kirjoitukseni aiheutti sinulle niskavillojen kohotusta. Ehkä kuulostan helposti jotenkin ehdottomalta. Toki perhettä voi arvostaa, muista arvoista puhumattakaan, vaikka lapsia ei olisikaan. Tarkennan, että tarkoitin lähinnä sitä, että yhä enemmän kuulee tarinoita vanhemmista, jotka eivät osaa olla aikuisia ja lapset kärsivät siitä. Se tuli tästä aiheesta yleisesti mieleen, ei siis kenestäkään tähän kirjoittaneesta erityisesti. Olen itse joutunut hieman liian pienenä astumaan liian isoihin kenkiin ja siksi minulle tulee surullinen olo sellaisten lasten puolesta, joiden vanhemmat eivät välitä tai ovat muuten vain kykenemättömiä kenties omien ongelmiensa takia olemaan täysipainoisia ja turvallisia aikuisia lapselle.

[Artemis]

Kiitos hienosta keskustelusta, mitä täällä on ollut tähän mennessä! En ole itse ehtinyt perehtyä vastaamaan ketjuun, enkä nyt kykene kärvistellessäni menkkakivuissa, joista meinaa lähteä taju.

Kuitenkin heitän tänne sellaisen ajatuksen, jonka luin Michaelin kirjoista joskus vuonna miekka ja kivi eli jokaisen ihmisen elämään kuuluu tiettyjä ihmisryhmiä. Samat ryhmät toistuvat joka elämässä uudestaa ja uudestaan ja yksi ihmisryhmä on lapsi. Karkeasti siis jokaisen sielun ja ihmisen elämään kuuluu ainakin yksi lapsi.

Lapsihan voi ilmetä oman lapsen sijasta esimerkiksi työn puolesta, ystävien tai suvun tai sisarusten lapsina, tai vapaaehtoistyönä lapsia kohtaan. Minulla esimerkiksi on Sri Lankassa kummityttö ja haaveilen muutamasta kummilapsesta lisää tulevaisuudessa Lisäksi osallistun joka joulu Joulupuukeräykseen ja vien joka kerta useita lahjoja eri ikäisille lapsille. Minulle on sydäntä lähellä auttaa edes jollain tavalla jo olemassa olevia lapsia.

Minulla on elämässäni monta rakasta ihanaa lasta. Tykkään heistä kuin hullu puurosta ja he minusta.
Pidämme hauskaa yhdessä. Lisäksi minulla on myös kummilapsi ulkomailla.
Omat lapset on eri asia Niitä en kaipaa. Haluan olla se turvallinen ja hauska täti jolle voi uskoutua ja joka voi heittää toisinaan "fiksuja"  neuvoja.

[Hopealohikäärme]

Minä voin myös ilmoittautua VELAksi ja tekisin sterilisaation vaikka heti, jos se olisi mahdollista. Olen aina, siis aina tiennyt, etten halua lapsia - päinvastainen ei ole tullut edes harkintaan. Tuo 30 iän raja on todella epäreilu, mielestäni kohtuuttoman korkea. Ihan hyvin voisi olla se 25, kyllä mielestäni ihminen on jo silloin kyllin kypsä tietämään mitä haluaa (tai mitä ei missään nimessä halua). Ja mitä sitten, jos on steriili? Voihan sitä aina adoptoida, jos hirveä hinku lapseen myöhemmin tulee. Ihmisiä kun on maailmassa jo muutenkin liikaa.

Jos tulisin raskaaksi, en miettisi kahta kertaa teenkö abortin. Lapset eivät kertakaikkiaan sovi luonteeseeni tai mihinkään elämänsuunnitelmiini. En edes pidä lapsista, miksi sitten hankkisin niitä? Eihän kukaan koiraakaan hanki jo ei halua. Kyllä, minusta nuo asiat ovat suoraan vertailtavissa toisiinsa. Sori, jos joku loukkaantui.

[Ave^^]

No mutta adoptiokin on olemassa.

Adoptio ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen prosessi, eikä myöskään ratkaise sitä miltä tuntuu jos ei nuorena naisena pysty omia lapsia saamaan.
Muistan jopa kun juttelin exän kanssa adoptioasioista, hän sanoi ettei missään nimessä haluaisi adoptoida, hänestä lapsen piti olla hänen omansa tai ei ollenkaan. Yritin kysellä miksi, mutta en oikein saanut kiinni syystä..
Sanottakoon vielä, että jos ei ole miestä onnistunut itselleen löytämään (joka useinmiten on se syy myös siihen ettei lapsia ole vielä tehnyt), ei ole kovin suuressa huudossa niiden miesten keskuudessa jotka haluavat perheen perustaa. "Hei, meidän pitäisi sitten adoptoida kaikki meidän tulevat lapset", on sitä muitakin vaihtoehtoja tuolla tarjolla miehelle sitten..

[Kalevanneito]

OT, haluan vaihtaa merkurius merkkini johonkin muuhun kuin  , mua ei ikinä ymmärretä.  Ikävää jos minun kirjoitukseni aiheutti sinulle niskavillojen kohotusta. Ehkä kuulostan helposti jotenkin ehdottomalta. Toki perhettä voi arvostaa, muista arvoista puhumattakaan, vaikka lapsia ei olisikaan. Tarkennan, että tarkoitin lähinnä sitä, että yhä enemmän kuulee tarinoita vanhemmista, jotka eivät osaa olla aikuisia ja lapset kärsivät siitä. Se tuli tästä aiheesta yleisesti mieleen, ei siis kenestäkään tähän kirjoittaneesta erityisesti. Olen itse joutunut hieman liian pienenä astumaan liian isoihin kenkiin ja siksi minulle tulee surullinen olo sellaisten lasten puolesta, joiden vanhemmat eivät välitä tai ovat muuten vain kykenemättömiä kenties omien ongelmiensa takia olemaan täysipainoisia ja turvallisia aikuisia lapselle.

Ei niitä niskavilloja kannata ottaa niin vakavasti. Kuulosti se meikän korvaan vähän semmottiilta jotta koko ketju on ihan turha. Eräässä toisessa paikassa keskusteluissa kun on paljon semmosia jotka siis tyrmää tuon vapaehtoisesti lapsettomuuden jotta "ei normaalia" ja juur jotta "ette kunnioita oikeita arvoja". Mutta etpä sitten tainnukkaa semmottist tarkottaa. Ei mittää panniikkii, kyllä miutkii väärin tulkataan hyvin ussein. Enkä aatellukkaa siun ketään täällä tarkoittaneen. Mutta juur tuost muusta mitä sanot niin ois oikeen hyvä että ihmiset voi pystyy ja saa sanoa jotta eiväät lapsia halua. Jos pitää vain hommata niitä koska "se kuuluu asiaan muuten oot outo" niin tulee justiin noita että lapsen "pitää astua liian isoihin kenkiin".

[Kalevanneito]

Adoptio ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen prosessi, eikä myöskään ratkaise sitä miltä tuntuu jos ei nuorena naisena pysty omia lapsia saamaan.
Muistan jopa kun juttelin exän kanssa adoptioasioista, hän sanoi ettei missään nimessä haluaisi adoptoida, hänestä lapsen piti olla hänen omansa tai ei ollenkaan. Yritin kysellä miksi, mutta en oikein saanut kiinni syystä..
Sanottakoon vielä, että jos ei ole miestä onnistunut itselleen löytämään (joka useinmiten on se syy myös siihen ettei lapsia ole vielä tehnyt), ei ole kovin suuressa huudossa niiden miesten keskuudessa jotka haluavat perheen perustaa. "Hei, meidän pitäisi sitten adoptoida kaikki meidän tulevat lapset", on sitä muitakin vaihtoehtoja tuolla tarjolla miehelle sitten..

No tuokin on kyllä totta.

[Yep]

Mielenkiintoinen ilmiö; aloittaja avasi keskustelun ihmisten reaktiosta, jos ei tahdo tehdä lapsia. Tänne on kuitenkin kirjoitettu paljon "puolusteluja" omista lapsista ja jopa äidinvaistojen heräämisestä/heräämättömyydestä.
Ainahan juttu rönsyää, mutta mielestäni tämä yleinen reaktio keskusteluissa, joissa joku sanoo, ettei halua lapsia.
Jotenkin tuntuu, ettei kyetä vain hyväksymään sitä valintaa kyseisen ihmisen omana tienä.

Lapsia ei ole pakko haluta. Piste.

[Lizzy]

Kuulosti se meikän korvaan vähän semmottiilta jotta koko ketju on ihan turha.

Joo ei todellakaan, mielestäni tämä on todella tärkeä ja hyvä keskustelu ja iso aihe. 

Mutta juur tuost muusta mitä sanot niin ois oikeen hyvä että ihmiset voi pystyy ja saa sanoa jotta eiväät lapsia halua. Jos pitää vain hommata niitä koska "se kuuluu asiaan muuten oot outo" niin tulee justiin noita että lapsen "pitää astua liian isoihin kenkiin".

Samaa mieltä usein ongelmia tulee, jos lapsi tulee jotenkin yllätyksenä ja sitten ei ole ehtinyt miettimään haluaako lapsia vai ei. Toki en sano etteikö jotkut olisi hyviä vanhempia siinäkin tapauksessa ettei raskaus ollut suunniteltu.

Mutta yksi asia minua mietityttää, jos ei voi saada lapsia niin mistä sen voi oikeastaan tietää haluaako niitä vai ei? Jos haluaa niin haluaako sitä itsekkäästi siksi, että ajattelee sitten voivansa tuntea itsensä jotenkin enemmän naiseksi. Tai jos ei halua niin johtuuko se siitä tiedosta, että ei voi saada ja tavallaan antaa periksi. Mistä sen voi tietää mitä haluaa kun vapaata valinnanmahdollisuutta ei ole?

[Hopealohikäärme]

Mutta yksi asia minua mietityttää, jos ei voi saada lapsia niin mistä sen voi oikeastaan tietää haluaako niitä vai ei? Jos haluaa niin haluaako sitä itsekkäästi siksi, että ajattelee sitten voivansa tuntea itsensä jotenkin enemmän naiseksi.

Tuli tuossa mieleen, tuosta naiseksi tuntemisessa, että minulla ei todellakaan ole minkäänlaisia  haluja tuntea itseni (perinteiseksi) naiseksi, tai ainakaan äidiksi. Melkein päinvastoin, haluan olle sellainen itsenäinen, vahva, positiivisia miehisiä omainaisuuksia omaava nainen, ihan tietoisesti. Johtuukohan tuo siitä että  ja  on minulla Kaksosissa, ei niin naisellinen/äidillinen merkki? Ja myös  voisi kertoa tuosta ei-perinteisestä nais-omakuvasta. Olen myös lukenut että  5. huoneessa on "hedelmätön" lapsien kannalta, liekö sitten ihan jo fyysisessäkin mielessä vai pelkästään "henkisesti". JA vielä  on sanottu olevan vähän/ei ollenkaan lapsia saava. No joo, vaikka mulla on    ja  Ravussa, siinä äidillisessä merkissä, ehkä nuo muut tekijät sitten kumoaa täysin ne lapsihaaveet. Kunhan nyt astrologisesti mietin näitä juttuja...

[Lizzy]

No mutta adoptiokin on olemassa.

Adoptio ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen prosessi, eikä myöskään ratkaise sitä miltä tuntuu jos ei nuorena naisena pysty omia lapsia saamaan.
Muistan jopa kun juttelin exän kanssa adoptioasioista, hän sanoi ettei missään nimessä haluaisi adoptoida, hänestä lapsen piti olla hänen omansa tai ei ollenkaan. Yritin kysellä miksi, mutta en oikein saanut kiinni syystä..
Sanottakoon vielä, että jos ei ole miestä onnistunut itselleen löytämään (joka useinmiten on se syy myös siihen ettei lapsia ole vielä tehnyt), ei ole kovin suuressa huudossa niiden miesten keskuudessa jotka haluavat perheen perustaa. "Hei, meidän pitäisi sitten adoptoida kaikki meidän tulevat lapset", on sitä muitakin vaihtoehtoja tuolla tarjolla miehelle sitten..

Tämä on totta. Sen mitä olen miesten kanssa adoptiosta puhunut niin kukaan ei liputa adoption puolesta. Tai sitten kommentit ovat tyyliin hienoa, jos joku siihen pystyy, mutta itse ei alkaisi toisten lapsia hoitamaan. Adoptio tulee kysymykseen ehkä siinä tapauksessa, jos ollaan jo pitkään oltu yhdessä ja yritetty saada lasta, mutta syystä tai toisesta sitä ei ole alkanut kuulua ja kuitenkin halutaan pysyä yhdessä. Aivan eri asia, jos heti aluksi on selvää että ne lapset pitää sitten tosiaan adoptoida ja pidemmän kaavan mukaan. Tuossa tapauksessa on reilua antaa toisen perustaa perheen jonkun toisen kanssa mikäli sitä haluaa. Sekä miehissä että naisissa on niitä, jotka eivät halua lapsia ja silloin voi ajatella parisuhdetta sellaisen kanssa, jolle perheen perustaminen ei ole tärkeää. Jos tilanne on se, että nainen ei voi saada lapsia niin se ei poista sitä surua siitä ettei voi saada omia lapsia, mutta ehkä nekin tunteet pystyy aikaa myöten käsittelemään jotenkin tyydyttävästi.

[Lizzy]

Mutta yksi asia minua mietityttää, jos ei voi saada lapsia niin mistä sen voi oikeastaan tietää haluaako niitä vai ei? Jos haluaa niin haluaako sitä itsekkäästi siksi, että ajattelee sitten voivansa tuntea itsensä jotenkin enemmän naiseksi.

Tuli tuossa mieleen, tuosta naiseksi tuntemisessa, että minulla ei todellakaan ole minkäänlaisia  haluja tuntea itseni (perinteiseksi) naiseksi, tai ainakaan äidiksi. Melkein päinvastoin, haluan olle sellainen itsenäinen, vahva, positiivisia miehisiä omainaisuuksia omaava nainen, ihan tietoisesti. Johtuukohan tuo siitä että  ja  on minulla Kaksosissa, ei niin naisellinen/äidillinen merkki? Ja myös  voisi kertoa tuosta ei-perinteisestä nais-omakuvasta. Olen myös lukenut että  5. huoneessa on "hedelmätön" lapsien kannalta, liekö sitten ihan jo fyysisessäkin mielessä vai pelkästään "henkisesti". JA vielä  on sanottu olevan vähän/ei ollenkaan lapsia saava. No joo, vaikka mulla on    ja  Ravussa, siinä äidillisessä merkissä, ehkä nuo muut tekijät sitten kumoaa täysin ne lapsihaaveet. Kunhan nyt astrologisesti mietin näitä juttuja...

Joo mielenkiintoista pohtia tätä astrologisestikin. Tiedän itse asiassa parikin  jotka eivät ole riemusta kiljuen perustamassa perhettä. Auringossa Rapu voi varmasti ilmetä luonteessa hyvin muutenkin kuin tuolla tavalla. Itselläni on paljon  kartalla ja jouskariahan pidetään sellaisena itsenäisenä merkkinä. Olenkin kai aika itsenäinen siinä mielessä, että nuorempana asetin opiskelut etusijalle ja halusin elää kuten itse tykkään. Tehdä sitä mistä tykkään. Sama juttu töiden suhteen en halua, että kukaan muu päättää mitä teen tai en tee. Mutta minulla kun Ravun merkki on pamahtanut nousulle niin vasta nyt tässä alta kolmekymppisenä on alkanu nää asiat tosiaan rassaan mieltä. On ikään kuin joutunut miettimään myös naiseuden tätä puolta. Minulla on  5.huoneessa ja  paluu tulossa ensi vuonna eli kaiketi tämä pohdinta jatkuu vielä. Ehkä minulla  lopulta auttaa sopeutumaan tuli mitä tuli.

[SanctAstra]

Tuli tuossa mieleen, tuosta naiseksi tuntemisessa, että minulla ei todellakaan ole minkäänlaisia  haluja tuntea itseni (perinteiseksi) naiseksi, tai ainakaan äidiksi. Melkein päinvastoin, haluan olle sellainen itsenäinen, vahva, positiivisia miehisiä omainaisuuksia omaava nainen, ihan tietoisesti.

Olen ehkä väärä ihminen kirjoittamaan tähän ketjuun, koska olen aina tiennyt haluavani lapsia. Minulla suorastaan oli vauvakuume 22-vuotiaana, jota menin sammuttelemaan päiväkotiin, jotta saisin realistisempaa kuvaa lapsiperheiden arjesta.

Mutta mitä tuohon lainaukseeni tulee, en minäkään ole perinteinen nainen, koska olen hyvin maskuliinin, jopa piirteiltäni (leveät hartiat, kapea lantio, kulmikas sekä lihaksikas). Ja kuten noita piirteitä tuossa Hopealohikäärme kuvailikin, olen itsenäinen ja vahva, mutta odotan sitä myös muilta. En oikein ymmärrä luonteen heikkoutta naisissa kuin miehissäkään.

Mutta jottei asia menisi ihan sivuraiteille, niin myös maskuliininnen nainen voi olla äiti, rakastaja, ystävä, opettaja ja monta muuta asiaa. Piirteet eivät siis poissulje toisiaan.

Astrologisesti ajateltuna, minun kartallani ei ole yhtään planeettaa ravussa, vain  härässä ja  kaloissa. Nämä merkit siis jollain tavalla liitän kotiin ja lapsiin, perheisiin.
Karttani puolesta olen siis hyvin työsuuntautunut äiti, joka on hyvin epäkäytännöllinen ( , huone 5, löytyy myös  ;  &  & IC, huone 3).

Olen myös miettinyt sellaista asiaa, että mitä jos sielusi onkin mennyt lupaamaan, että saat lapsen? Lapsi olisi sinulle jokin kasvun paikka?
Voihan siinä käydä niinkin, että on kaikenmaailman ehkäisyt ja siltikin tulet raskaaksi. Etkä välttämättä tietäisikään olevasi raskaana, kuin vasta sitten, kun on aivan liian myöhäistä tehdä abortti.
Minulla on kaveripiirissäni juurikin tällainen nainen, joka ei aikonut koskaan ikinä milloinkaan tehdä lapsia, vaan tulikin raskaaksi. Hänellä tuli kuukautiset koko raskauden ajan ja vasta 4-5 raskauskuulla hän rintojen kasvusta alkoi epäillä, ettei kaikki ole ihan kunnossa.
Lähipiirissäni on yllättävän paljon tämänlaisia tapahtumia.

Sterilointi ei ole 100% varma ehkäisykeino ja se on hankala purkaa. Miesten vasektomia (sterilisaatio) ei ole purettavissa. Ainoa täysin varma raskauden ehkäisykeino on kohdunpoisto. Eikä sitäkään tehdä ilman lääketietellistä syytä, esim. kohdunlaskeuma, kasvaimet tai ulosluiskahdus (prolapsi). Myös synnytyksessä vaurioituneet kohdut voidaan joutua poistamaan.

 

[huhtikuinen]

Olen syntynyt 1952. Minulla on suuri ja lapsirikas suku molemmin puolin. Olin ollut naimisissa 5 vuotta. Saimme mieheni kanssa kuunnella vitsejä ja vihjauksia lapsettomuudesta, minun vatsanseutua tarkkailtiin sukujuhlissa.Olin pitkään epävarma siitä, että haluanko yleensä lapsia ja tätähän ei voinut kenellekkään äiti-ihmiselle kertoa, ehkäisy oli jo mahdollista, oli mahdollista valita toisin kun aikaisemmilla sukupolvilla, mistä olen ollut todella kiitollinen.

Huvittavaa oli kun miesgynekologi ilmoitti minulle 25 v. että olen kohta "vanha ensisynnyttäjä", vaihdoin välittömästi naislääkäriin.

Jostakin sisältäni sitten kumpusi halu saada lapsi. Poikamme syntyi 1980 eli olin tosivanha ensisynnyttäjä jo 28 v. Olisiko tuo nousukauris se joka vaikutti.

Menikö nyt aiheen vierestä, mutta uskon siihen, että aikaisemmat elämät vaikuttavat meihin kaikkiin. Astrologian myötä olen oppinut tuntemaan jo vähän itseäni... t. tuplamummi

[Hiisitär]

Menikö nyt aiheen vierestä, mutta uskon siihen, että aikaisemmat elämät vaikuttavat meihin kaikkiin. Astrologian myötä olen oppinut tuntemaan jo vähän itseäni... t. tuplamummi

Minulla on monta perättäistä elämää viime aikoina, joissa minulla ei ole ollut lapsia. Ilmeisesti lapsiasiat on sitten käyty läpi, kuten vanhemmuusasiatkin Tiedän kuitenkin, että jos tosissani tahtoisin lapsen, saisin - kauniin tytön. Homman nimi on vaan siinä, että me emme sieluina tunne toisiamme. Riskinä on, että meidän välimme eivät menekään hyvin vaan siihen tulee karmasidos: joko lapsesta minuun tai minusta lapseen tai molemmin. Sitten on taas jälleensyntymän kiertokulku tiedossa, kun lähdetään purkamaan tuota vyyhtiä. Olen ottanut elämäntehtäväkseni sen, ettei tänne tarvitsisi enää syntyä, vaan saisin jatkaa kehitystäni henkimaailmassa kuoltuani. En aio riskeerata sitä kenenkään enkä minkään takia. Lisäksi minusta olisi kamala ajatus, että joku olisi sidoksissa minuun, eikä voisi olla vapaa - enkä itse voisi olla vapaa. Henkinen vapaus on tärkeintä minulle, jos mietitään henkistä elämäntietä.

Olen astrologisesti   ja   joten en mikään erityisen äitimäinen. Kartalla on myös oma annoksensa  tä. Kaikki oman karttatulkinnan lopputulokset huutavat samaa, kuten myös numerologiset ja värilogiset tulkinnat: vapaus, vapaus, vapaus ja vielä kerran vapaus. Enpä toisaalta ole vissiin saanut menneissä elämissän elää tarpeeksi vapaana (tai en ole uskaltanut), joten mennään sillä kaavalla nyt  

[Hopealohikäärme]

Tuli tuossa mieleen, tuosta naiseksi tuntemisessa, että minulla ei todellakaan ole minkäänlaisia  haluja tuntea itseni (perinteiseksi) naiseksi, tai ainakaan äidiksi. Melkein päinvastoin, haluan olle sellainen itsenäinen, vahva, positiivisia miehisiä omainaisuuksia omaava nainen, ihan tietoisesti.

Pitäis aina muistaa että naisilla oikeasti on ihan sikana muita rooleja kuin pelkkä ÄITI. Enkä nyt tarkoita näitä "sisko, täti"-rooleja, ne saa ilman että tekisi yhtään töitä. Jos ei äitirooli kiinnosta tai siihen ei halua, on vielä mm. "soturi", joka esim. puolustaa ja auttaa perhettä ja kavereita ilman että kyselee, miksi; "tietäjä", joka opiskelee ja auttaa omalla alallaan, oli se mikä oli; eikä unohdeta tätä aina-ihanaa "rakkauden jumalatarta" Kaikki tietää miten se homma hoidetaan...

Siksi laitoinkin sulkuihin, että perinteiseksi naiseksi, koska sehän se perinteinen naiskuva on, että pitää olla äiti/vaimo, ja tuntuu että nykyäänkin ne asenteet elää vahvassa.

Olen myös miettinyt sellaista asiaa, että mitä jos sielusi onkin mennyt lupaamaan, että saat lapsen? Lapsi olisi sinulle jokin kasvun paikka?
Voihan siinä käydä niinkin, että on kaikenmaailman ehkäisyt ja siltikin tulet raskaaksi. Etkä välttämättä tietäisikään olevasi raskaana, kuin vasta sitten, kun on aivan liian myöhäistä tehdä abortti.

En oikein usko tuollaiseen, mielestäni "kohtalo" on kuitenkin jokasella omissa käsissä. Ja kasvun paikka tai ei, äidiksi tai huoltajaksi en missään nimessä suostu. Jos yllämainitun huonoa huonompi tuuri kävisi, varmaan tekisin jotain radikaalia, kuten puhkaisisin vatsani veitsellä, mieluummin kuin synnyttäisin yhtään minkäänlaista lasta.