seuraava »

[Yep]

Yhtäkkiä tajusin tällaisen:

Minun ei edes tule mieleen ikinä kysyä keneltäkään lapsista, siitä onko niitä, onko niitä suunntteilla, onko niitä tulossa tms. 
En ikinä muista moista yhdeltäkään ihmiseltä tahi pariskunnalta kysyneeni, eikä sellainen spontaanisti tule edes mieleen.

Voisikos tämä johtua siitä, että ei ole itsellä vähäisintäkään kiinnostusta lapsia kohtaan. Kun ei kiinnosta saada omia lapsia, niin ei kiinnosta sitten muidenkaan lapsiasiat. En mitään muutakaan syytä keksi.

Toisten puheista suuttuminen on muuten aina omilla ajatuksilla aiheutettua: Se mikä meidät silloin suututtaa, ei ole se mitä se toinen sanoi, vaan se mitä itse ajattelimme siitä mitä hän sanoi. Tämä ajatus voi olla niin häviävän ohimenevän nopea, että emme itse huomaa sitä, mutta niin se vaan on: Olemme itse vastuussa kaikkien omien tunnetilojemme tuottamisesta (harvinaisia tunnetartuntoja lukuunottamatta).

Tämä tarkoittaa lähinnä vain sitä, että teoriassa on mahdollista saavuttaa sen asteinen tasapaino, ettei ikinä tule paha olo, sanoivatpa muut mitä tahansa.

Olen ollut "vauvahullu" lapsesta asti. Siltikään ei tule koskaan mieleeni kysellä vauvanhankinnasta. Maailma on täynnä söpöjä vauvoja, joita voi ihastella.

Kuten aiemmin jo kerroinkin, minulla oli tunnetila päällä valmiiksi, kun koin kysymyksen lapsen hankinnasta satuttavana ja typeränä. Olisi siis ollut keskenmeneen vauvan laskettuaika käsillä.

Tuo tasapaino on juuri sitä, mitä itsekkin haen. Uskon, että työstämällä omia asenteita ja traumoja voi saavuttaa sellaisen tilan, ettei sanat tai kokemuset saa kehossamme vastakaikua, eikä näin synnytä enää tunnereaktiota.

[Vedenhelmi]

Tuli avauduttua tuolla paineiden purkamisen ketjussa siitä, miten kallista naisen sterilisaatio on. Ja miten vaikeaa steriloiduksi on päästä kunnallisella puolella jopa vaaditun 30.ikävuoden jälkeenkin - olitpa naimisissa, avoliitossa tai sinkku. Vaarana kun on, että katuisit sitä. Minulla olisi kohta lain sallima ikä sterilointiin ja aion sen jossain vaiheessa käyttää hyödykseni.

Itse olen tiennyt 6-vuotiaasta lähtien, että lapset eivät kuulu elämääni tässä elämässä niin, että minulla olisi heitä omina (monta mennyttä elämää lapsettomana löytyy myös "viime ajoilta"). Taisin täräyttää Oinaspäissäni jo joskus 11-vuotiaana, että rupean ennemmin palkkamurhaajaksi kuin äidiksi! Silti päätöstäni - ei, tietouttani asiasta - vähätellään. Tyypilliset lausahdukset ovat a) olet vielä niin nuori, et voi tietää, b) mielesi voi vielä muuttua ja c) noin minäkin sanoin sinun iässäsi, mutta nyt lapsia on liuta. Minusta se tuntuu suoraan verrannolliselle siihen, että homolle sanottaisiin "Et voi tietää olevasi homo. Kyllä sinunkin mielesi muuttuu, kun näet tarpeeksi heteroita tai kun löydät Sen Oikean heteropuolison. Ihmisen on luontaisempaa olla hetero kuin homoseksuaali". Lapsettomuus on siis osa identiteettiäni, persoonaani, sitä Kuka Olen. Loukkaannun asiani vähättelystä suuresti (  :)

Minusta on hämmentävää, että Suomessa lain mukaan 18-vuotias saa vaihtaa sukupuoltaan ja 25-vuotias saa adoptoida, mutta steriloinnin saa vasta 30 ikävuoden aikana (varsinkin, kun se on vanhalla menetelmällä tehtynä purettavissa, toisin kuin sukupuolenvaihdos tai adoptio)  Eivätkö sukupuoltaan vaihtava ja adoptoinut voi tulla toisiin aatoksiin? Onko ainoastaan steriloidulla naisella "vaarana" katua ratkaisuaan, kun kuulemma on olemassa jokin biologinen kello, joka heräisi jossain vaiheessa?  (Minuun sitä ei ole varmaan edes asennettu) Minusta tämä on aika karseaa naisen vapaan tahdon ja itsetuntemuksen vähättelyä.

Olenko kenties palstan ainoa vapaaehtoisesti lapseton (vela) vai onko muita? Tiedän, että suurin osa täällä on äitejä ja isoäitejä ja korostankin, ettei minulla ole lapsia vastaan mitään.  He ovat ihmisiä siinä missä muutkin, persoonia jokainen. Äidinrakkaus on suurta.  Minä en kuitenkaan koe, että äitiyden kokeminen olisi minun juttuni, aivan kuten lapsia rakastavat kokevat, ettei lapsettomuus ole heidän juttunsa (erikseen toki pakosta lapsettomat). Jotkut havahtuvat myöhään äidiksi.  En halua tästä "EIPÄS-JUUPAS!"-tappeluketjua

Lisäksi karma määrittelee lapsiasiat - kenelle kukakin sielu syntyy ja miksi. Osaan itse katsoa ihmisistä heti onko heille tulossa lapsia ja millaista lapsilaumaa on odotettavissa. Se on hauskaa Itse en tunne, että sieltä olisi ketään sielua tulossa, jonka kanssa minulla olisi lapsi-äiti karma, eikä ketään puolisoa, jonka kanssa minulla olisi vanhemmuuskarma lasta kohtaan. Karma tässä kohtaa ei ole negatiivinen asia! Se ei siis tarkoita, että jos on lapsia, olisi "hyi, paha ja tuhma sielu" ja jos ei ole lapsia (vapaasta tahdosta siis) olisi "hallelujaa, vapaa ja viisas sielu!"

Mutta siis, tiivistettynä: Miksi vanhemmuuden haave on kutsumus, mutta yhtä voimakas halu olla lapseton on vain nuoruuden päähänpisto, joka menee ohi?

Loistavasti kirjoitettu 

...En tosiaan lukenut kuin vain muutaman ekan viestin ketjusta. Mutta tuli sellanen ajatus, että se typerä laki tai mikä-lie, on siksi tuollainen, koska äääääärettömän harva meistä täällä maan päällä on sellaisia kuin esim. sinä olet/ajattelee tuolla lailla 
Sen takia sen on pakko olla noin... Valtaosa on niitä, jotka saavat ties mitä päähänpistoja parikymppisinä (ja vanhempinakin vielä) ja itkevät sitten jälkeenpäin, että mitäs tuli tehtyä....

Tosi moni ajattelee, että nainen, joka ei halua lapsia on kylmä, tunteeton, itsekäs lastenvihaaja jne. 
Ihan hullua. Mielestäni enemmänkin lasten hankkiminen on itsekästä, jos nyt pitää jompikumpi valita!!
Mitä vikaa on siinä, jos ei halua omia lapsia? Ei se tee ihmisestä mitenkään kylmempää tms.
Eiköhän täällä maailmassa sitä paitsi ole jo ihan tarpeeksi lapsia... Ja ennen kaikkea, sehän on jokaisen oma valinta, eikä mikään valinta ole toista huonompi
Itselläni on kolme lasta, mutten koskaan ole tuominnut/arvostellut niitä, jotka eivät lapsia halua 

AthaMaarit, näetkö sinä, onko minulle vielä lapsia tulossa......??   

[Hiisitär]

AthaMaarit, näetkö sinä, onko minulle vielä lapsia tulossa......??   

Kyllä varmastikin. Kaipailisin sinusta vaan valokuvaa, sen pohjalta on helpompi katsoa Pistä vaikka YV:tä tai sähköpostia asiasta, mailiosoite on tuossa alhaalla allekirjoituksessa.

[Vedenhelmi]

AthaMaarit, näetkö sinä, onko minulle vielä lapsia tulossa......??   

Kyllä varmastikin. Kaipailisin sinusta vaan valokuvaa, sen pohjalta on helpompi katsoa Pistä vaikka YV:tä tai sähköpostia asiasta, mailiosoite on tuossa alhaalla allekirjoituksessa.

Laitoin sulle sähköpostia 

[Kuuhilda]

Minä en loppujen lopuksi ymmärrä, mitä pahaa on itsekkyydessä, jollei siinä tule polkeneeksi muita allikkoon matkallaan !?
Törmään tähän jatkuvasti. Erityisesti lapsiasioissa. Kun vien lapseni hoitoon, olen itsekäs kun en ole lasten kanssa hellan äärellä. Kun en suvaitse naapurin pahankurista lasta pihallani kun minulle ei sovi, olen itsekäs enkä ajattele kuin itseäni, Kun muutan paikkakunnalta toiselle, olen itsekäs enkä ajattele kuin itseäni. Kun haluan kouluttautua enkä mene siivoojaksi läheiseen kouluun, olen itsekäs.J ne.
Olen toki itsekäs. Mutta mitä sitten?! Ja...ellen olisi itsekäs? Mitä sitten?

[Eklektikko]

Itsekästä ajattelua on mun mielestä sellainen, jos ihminen ei ota huomioon kenenkään muitten mielipiteitä ja tekee pelkästään kuten tahtoo, olipa se asia sitten ihan mikä tahansa lapsen hankkiminen tai ei hankkiminen, tai ihan mikä tahansa muukin.. 

Olen ylläolevasta niin eri mieltä, kuin ihminen vain eri mieltä voi olla!

Miksi minun pitäisi kuunnella oman elämäni tärkeimpien ratkaisujen suhteen yhtään ketään muuta kuin itseäni? Mitä se kenellekään kuuluu, jos minä en halua lapsia tai edes koskaan asua yhdessä kenenkään kanssa, edes silloin kun seurustelen?

Kuka olisi sinun mielestäsi se, jota minun pitäisi kuunnella esimerkiksi lastenhankkimisasiassa?
Vanhemmat ja sukulaiset? Väestöliitto? Satunnainen vastaantulija kadulla? Ystävät?

Meille on annettu vapaa tahto, jotta käyttäisimme sitä. Vapaata tahtoa on täysi oikeus käyttää niissä rajoissa, joissa se ei riko kenenkään muun vapaata tahtoa. Minulla on siis - kuten meillä kaikilla - oikeus päättää miten elämäni elän ilman, että sitä voisi pitää millään tavoin itsekkäänä.

Tosin yhteiskunta ja kaikki läheisemme haluaisivat kyllä että emme tekisi niin. Ympäristömme nimenomaan pyrkii estämään sitä vapaan tahdon käyttöä kaikin tavoin. Useimmat ihmiset lankeavatkin siihen harhaan, että alkuosan elämäänsä eivät ole ollenkaan omia itsejään, vaan pyrkivät olemaan sitä mitä ympäristö haluaa heidän olevan. Yleensä sitten jossain 35-45 ikävuoden tienoilla ihmiset vihdoin - usein jonkin kriisin kautta - tajuavat, että ei sillä tavoin voi elää elämäänsä ja tulevat vihdoin sitten omaksi itsekseen.

Itsekästä toimintaa on sen sijaan esimerkiksi puuttua toisten ihmisten vapaaseen tahtoon, jotta saisi oman tahtonsa läpi. Se ei pelkästään ole itsekästä, siitä myös räpsähtää karmavelka. Itsekästä on olla piittaamatta niistä toisista ihmisistä, joista piittaamiseen  on omalla vapaalla tahdollaan jollain tavoin sitoutunut. Esimerkki: Jos se lapsi olisi jo hankittuna, siitä tulisi velvoitteita. Useimmiten itsekkyys kuitenkin ilmenee ajatuksen tasolla ja se voi ilmetä myös negatiivisesti: Heikkoitsetuntoinen ihminen voi esimerkiksi olla koko ajan niin ajatukset kiinni siinä, mitä muut hänestä ajattelevat, että häneltä ei riitä mitään mihinkään muuhun eikä mitään muille ihmisille.

[Kalevanneito]

Itsekästä ajattelua on mun mielestä sellainen, jos ihminen ei ota huomioon kenenkään muitten mielipiteitä ja tekee pelkästään kuten tahtoo, olipa se asia sitten ihan mikä tahansa lapsen hankkiminen tai ei hankkiminen, tai ihan mikä tahansa muukin.. 

Olen ylläolevasta niin eri mieltä, kuin ihminen vain eri mieltä voi olla!

Miksi minun pitäisi kuunnella oman elämäni tärkeimpien ratkaisujen suhteen yhtään ketään muuta kuin itseäni? Mitä se kenellekään kuuluu, jos minä en halua lapsia tai edes koskaan asua yhdessä kenenkään kanssa, edes silloin kun seurustelen?

Kuka olisi sinun mielestäsi se, jota minun pitäisi kuunnella esimerkiksi lastenhankkimisasiassa?
Vanhemmat ja sukulaiset? Väestöliitto? Satunnainen vastaantulija kadulla? Ystävät?

Mä ajattelin Keskiyön vahningon tarkoittaneen tuossa sitä jotta jos vaimo haluaa lapsen mutta mies ei niin on itsekästä salaa jättää pillerit pois...Ja sitä rataa jotta jos vain perheessä toinen tai yksi päättää mitä tehdään ja toisten on kuunneltava kiltisti tai vaikka työpaikalla tai missä seurassa vaan, niin se on itsekästä. Omasta henkkoht elämästä toki saa kukin ite päättää. Tuota ei-hankkimista mun on vaikea soveltaa tähän mitä oikein tarkoitti mutta en usko jotta sitä jotta kukin itse ei saisi päättää jotta hankinko lapsen vai en vaan että pitäis jotan kumminkaimanserkkua kuunnella...

[Kalevanneito]

Onhan siinä aina tietynlaista itsekästä vallankäyttöä, jos vaimo jättää vaikka pillerit salaa pois ilman miehen tietämystä. Mutta onhan sekin jotain vallankäyttöä, jos mies ei halua lapsia vaikka vaimo haluaisikin. Sitä on vaikea sanoa miten kannattaa sen jälkeen tehdä, mutta ei ole pakko olla sellaisessa suhteessa, missä toinen käyttää valtaa.. varsinkaan jos ei keskustelutkaan tuota mitään tulosta suuntaan taikka toiseen?

Mutta eikö tuommoset "mä haluan/en halua lapsia" -jutut pidä tehdä selväksi ennen vakavempaa suhdetta? Mä en ainakaan ala lapsia tekemään vain sen takia jotta mies haluaa. Mä en halua. Mies sais mun puolesta sitten etsiä semmosen kumppanin joka haluaa lapsia. En haluaisi sitoa miestä mun kanssa väkisin suhteeseen jossa lapsia ei tule olemaan. Se olis itsekästä. Mutta se, jotta mun pitäis tanssia jonkun toisen pillin mukaan ja tehdä lapsia vaikken halua ja vielä naisena mä joudun synnyttämään ja kokemaan kaiki muutkin raskauden jutut niin PERKELE!!!  kyllä mä saan päättä mitä mun ruumiilla tehdään eikä se ole itsekästä... Itsekästä ois pakolla sitoa mies joka ei jaa mun näkemystä niin itseeni...

[Eklektikko]

Okei, jos kyse on tilanteesta jossa jättää pillerit pois saadakseen lapsen ja valehtelee asiasta miehelle, tai ei kerro. Sehän on ihan yksinkertainen juttu silloin: Kyseessä ei ole oma päätös ollenkaan, vaan toisen vapaaseen tahtoon puuttuminen. Asioiden kertomatta jättäminen tai valehtelu tällaisessa tilanteessa on selkeästi karmaa tuottavaa toisen vapaaseen tahtoon puuttumista. Se toinen ei nimittäin pysty käyttämään vapaata tahtoaan kunnolla tilanteessa, jossa häneltä pimitetään osa tosiasioista. Vapaan tahdon käyttö edellyttää olemassaolevan tiedon saamista käyttöön sen päätöksen tekoa varten.

Eli oman normaalin 'näpit irti toisten vapaasta tahdosta' -filosofiani mukaan tämä on ihan selkeä tapaus josta räpsähtää karmaa. Nyt mennään siis omista asioista huolta pitämisen ulkopuolelle, mikä onkin jo ihan toinen juttu. Spermapankista saa spermaa, jos haluaa lapsen ihan itseksensä. Minä tunnen ihmisen joka teki näin.

Kumman vähän ihmiset tosiaan puhuvat tärkeistä asioista ennen sitoutumista. Itse uskon, että siinä on kyse tarvitsevuudesta: On sen verran itsetunto kiinni siinä onko edes jokin suhde, ettei olemassaolevaa suhdetta vaaranneta puhumalla aroista asioista.

Tarkoitan sitä, että jos ihminen haluaa toteuttaa jonkun jutun, niin silloin on vain ajateltava itsekkäästi jos haluaa toteuttaa sen haaveensa?

Jos kyseessä on juttu jonka voi toteuttaa yksin ilman toisten apua, voi ajatella ihan juuri niin 'itsekkäästi' kuin haluaa ilman, että tosiasiassa ollenkaan olisi itsekäs. Mitäs se oma haave muille kuuluu?

Mutta onhan sekin jotain vallankäyttöä, jos mies ei halua lapsia vaikka vaimo haluaisikin.

Ei ole, se on vain sitä että mies toteuttaa omaa vapaata tahtoaan asiassa. Vaimo voi vapaalla tahdollaan sitten erota ja joko hankkia miehen jonka haluaa lapsia, tai kääntyä sen spermapankin puoleen. Meillä on valta päättää omista tekemisistämme ja omasta kehostamme (mukaan lukien kenelle siittiöitä annamme) eikä sitä voi pitää vallankäyttönä.

Juuri sitä tarkoitin, että lapsen ei-hankkiminenkin on itsekästä ajattelua, vaikka ehkä tuo itsekkyys-termi on liian negatiivis-sävytteinen, kun tulee mieleen että ihminen on mahdollisesti jollain tavalla ylimielinen.

Tuohan on yhtä loogista kuin väite, että se joka tykkää suklaajäätelöstä on itsekkäämpi/ylimielisempi, kuin se joka tykkää vaniljajäätelöstä.    Lapsen hankkiminen / ei-hankkiminen on makuasia, mieltymysjuttu. Sopisiko  käyttämäsi sanan 'ylimielinen' tilalle ehkä sana 'itseriittoinen?' Se on nimittäin ominaisuus joka tuntuu ärsyttävän ihmisiä hirveästi. Minä nimittäin puolierakkona olen sangen itseriittoinen - terveesti ei-tarvitseva siis. Ja se nyppii kummasti välillä niitäkin ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti kuulu elämänpiiriini, eli joihin se ei mitenkään vaikuta. Olisiko kyse siitä, että itseriittoista ihmistä on todella hankala hallita ja niitä jotka haluavat puuttua toisten vapaaseen tahtoon eri tavoin, moinen sellaiselle immuuni ihminen ärsyttää?

Lapsen hankkiminen ja hankkimatta jättäminen ovat molemmat tasan yhtä itsekkäitä asioita. Epäitsekkäitä ne olisivat näillä motivaatioilla:

Lapsen hankkiva: "Nojoo, enmä kyllä oo ikinä halunnu lasta enkä tykkää niistä yhtään, mut hankin kuitenkin, koska aattelin Suomen tulevaa huoltosuhdetta."

Lapsen hankkimatta jättäminen: "No mähän rakastan lapsia ja oon aina halunnu niitä monta, mut jätin kuitenkin hankkimatta, kun aattelin väestöräjähdyksen tuottamia ongelmia."

Tunnetteko te ihmisiä, jotka toimivat ylläolevan kaltaisista motivaatioista? Minä en. Ja en kyllä hevin uskoisi, jos tuollaisia joku väittäisikin... 

[Corvus Leonis]

Olisiko kyse siitä, että itseriittoista ihmistä on todella hankala hallita ja niitä jotka haluavat puuttua toisten vapaaseen tahtoon eri tavoin, moinen sellaiselle immuuni ihminen ärsyttää?

Eiköhän se ole lähinnä ehtaa kateutta, etteivät itse kykene samaan. Monet kun tekevät asioita täysin ulkokultaisista syistä, jäävät tästä syystä tyytymättömiksi tyyliin ("perhe, asuntolaina, auto on, miks' oon silti onneton?" ) eivätkä kuitenkaan halua tiedostaa valintojensa vapaaehtoisuutta - siinähän joutuisi myöntämään olevansa itse syyllinen omaan tyytymättömyyteensä. On helpompi osoitella sormella muita, jos nämä eivät toista ko. henkilön omia virheitä.

Tämähän menee myös niin päin, että esim. vapaaehtoisesti syrjäytyneet, joita on tässä maassa luokattoman paljon, ovat myös usein syyttämässä omasta tilastaan niitä jotka näkevät vaivaa itsensä ja elämänsä eteen - se on yksinkertaisesti helpompaa kuin katsoa peiliin ja joutua myöntämään että reitti oli ihan itse valittu, eikä yhteiskunnan syytä.

Mitä tästä opitaan? Eletään omille odotuksille eikä muiden. Valitettavasti moni ei vaan erota omia ja muiden odotuksia toisistaan.

[Lizzy]

Nämä on aina hankalia juttuja, milloin pitää kertoa ja miten. Aivan yhtä vaikeaa halusi lapsia tai ei. Jos haluaa niin voi ajatella, että toinen pelästyy ja juoksee karkuun, jos heti kertoo. Jos ei kerro heti onko se pimittämistä? Toisaalta jos ei halua lapsia tai ei pysty jostain syystä niitä saamaan niin pitääkö sekin kertoa heti? Eikö kuitenkin pitäisi ensin olla ihan vapaa tutustumaan toisen ja entä jos perheen perustemisesta puhutaan jotain onko myöhemmin oikeus muuttaa mielipidettään?

Tämä aihe tuli mieleeni kun katselin tässä vähän aika sitten dokumentin Hiljaa toivotut. Se kertoi kahden pariskunnan tarinan lapsettomuushoidoista. Ihan hyvä dokumentti, se sellomusiikki taustalla vain oli välillä vähän karmiva... Näkikö tai katsoiko kukaan muu tuota?

[Artemis]

Okei, jos kyse on tilanteesta jossa jättää pillerit pois saadakseen lapsen ja valehtelee asiasta miehelle, tai ei kerro. Sehän on ihan yksinkertainen juttu silloin: Kyseessä ei ole oma päätös ollenkaan, vaan toisen vapaaseen tahtoon puuttuminen. Asioiden kertomatta jättäminen tai valehtelu tällaisessa tilanteessa on selkeästi karmaa tuottavaa toisen vapaaseen tahtoon puuttumista. Se toinen ei nimittäin pysty käyttämään vapaata tahtoaan kunnolla tilanteessa, jossa häneltä pimitetään osa tosiasioista. Vapaan tahdon käyttö edellyttää olemassaolevan tiedon saamista käyttöön sen päätöksen tekoa varten.

Eli oman normaalin 'näpit irti toisten vapaasta tahdosta' -filosofiani mukaan tämä on ihan selkeä tapaus josta räpsähtää karmaa. Nyt mennään siis omista asioista huolta pitämisen ulkopuolelle, mikä onkin jo ihan toinen juttu. Spermapankista saa spermaa, jos haluaa lapsen ihan itseksensä. Minä tunnen ihmisen joka teki näin.

Kumman vähän ihmiset tosiaan puhuvat tärkeistä asioista ennen sitoutumista. Itse uskon, että siinä on kyse tarvitsevuudesta: On sen verran itsetunto kiinni siinä onko edes jokin suhde, ettei olemassaolevaa suhdetta vaaranneta puhumalla aroista asioista.

Tarkoitan sitä, että jos ihminen haluaa toteuttaa jonkun jutun, niin silloin on vain ajateltava itsekkäästi jos haluaa toteuttaa sen haaveensa?

Jos kyseessä on juttu jonka voi toteuttaa yksin ilman toisten apua, voi ajatella ihan juuri niin 'itsekkäästi' kuin haluaa ilman, että tosiasiassa ollenkaan olisi itsekäs. Mitäs se oma haave muille kuuluu?

Mutta onhan sekin jotain vallankäyttöä, jos mies ei halua lapsia vaikka vaimo haluaisikin.

Ei ole, se on vain sitä että mies toteuttaa omaa vapaata tahtoaan asiassa. Vaimo voi vapaalla tahdollaan sitten erota ja joko hankkia miehen jonka haluaa lapsia, tai kääntyä sen spermapankin puoleen. Meillä on valta päättää omista tekemisistämme ja omasta kehostamme (mukaan lukien kenelle siittiöitä annamme) eikä sitä voi pitää vallankäyttönä.

Juuri sitä tarkoitin, että lapsen ei-hankkiminenkin on itsekästä ajattelua, vaikka ehkä tuo itsekkyys-termi on liian negatiivis-sävytteinen, kun tulee mieleen että ihminen on mahdollisesti jollain tavalla ylimielinen.

Tuohan on yhtä loogista kuin väite, että se joka tykkää suklaajäätelöstä on itsekkäämpi/ylimielisempi, kuin se joka tykkää vaniljajäätelöstä.    Lapsen hankkiminen / ei-hankkiminen on makuasia, mieltymysjuttu. Sopisiko  käyttämäsi sanan 'ylimielinen' tilalle ehkä sana 'itseriittoinen?' Se on nimittäin ominaisuus joka tuntuu ärsyttävän ihmisiä hirveästi. Minä nimittäin puolierakkona olen sangen itseriittoinen - terveesti ei-tarvitseva siis. Ja se nyppii kummasti välillä niitäkin ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti kuulu elämänpiiriini, eli joihin se ei mitenkään vaikuta. Olisiko kyse siitä, että itseriittoista ihmistä on todella hankala hallita ja niitä jotka haluavat puuttua toisten vapaaseen tahtoon eri tavoin, moinen sellaiselle immuuni ihminen ärsyttää?

Lapsen hankkiminen ja hankkimatta jättäminen ovat molemmat tasan yhtä itsekkäitä asioita. Epäitsekkäitä ne olisivat näillä motivaatioilla:

Lapsen hankkiva: "Nojoo, enmä kyllä oo ikinä halunnu lasta enkä tykkää niistä yhtään, mut hankin kuitenkin, koska aattelin Suomen tulevaa huoltosuhdetta."

Lapsen hankkimatta jättäminen: "No mähän rakastan lapsia ja oon aina halunnu niitä monta, mut jätin kuitenkin hankkimatta, kun aattelin väestöräjähdyksen tuottamia ongelmia."

Tunnetteko te ihmisiä, jotka toimivat ylläolevan kaltaisista motivaatioista? Minä en. Ja en kyllä hevin uskoisi, jos tuollaisia joku väittäisikin... 

Kerta toisensa jälkeen Eklektikko puhuu asiaa.

[Hopealohikäärme]

Nämä on aina hankalia juttuja, milloin pitää kertoa ja miten. Aivan yhtä vaikeaa halusi lapsia tai ei. Jos haluaa niin voi ajatella, että toinen pelästyy ja juoksee karkuun, jos heti kertoo. Jos ei kerro heti onko se pimittämistä? Toisaalta jos ei halua lapsia tai ei pysty jostain syystä niitä saamaan niin pitääkö sekin kertoa heti? Eikö kuitenkin pitäisi ensin olla ihan vapaa tutustumaan toisen ja entä jos perheen perustemisesta puhutaan jotain onko myöhemmin oikeus muuttaa mielipidettään?

Tämä tietysti riippuu ihmisestä, minä ainakin pyrin olemaan rehellinen siitäkin huolimatta että toinen saattaa pelästyä, nimittäin sanoin heti siinä vaiheessa kun vasta mietittiin entisen poikaystävän kanssa että ollaanko me yhdessä vai ei, että en sitten koskaan halua lapsia. Minusta se on reilua sanoa, jos edes vasta suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta, ettei sitten tule myöhemmin yllätyksiä vastaan siinä asiassa. Tosin kumppani ei tainnut uskoa tuota minun vakaata mielipidettä vaan elätteli koko ajan toiveita että ehkä sen mieli vielä joskus muuttuu... mutta taisi vain huijata itseään, ei ole mieli muuttunut, tosin ei ole enää kyseistä suhdettakaan että mitäpä siitä   (Ei tuon nimenomaisen asian takia siis, mutta luulenpa että myöhemmin olisi muodostunut vakavaksi esteeksi..)

Toisin päin tuo on varmaan hankalampaa, tai siis, että jos haluaa lapsia, yleensähän se on ehkä vähän outoa jos heti ensitreffeillä aletaan puhua mahdollisista lapsista. Mutta suurin osahan niitä lapsia haluaa, eli ehkä sen voi pitää semmoisena perusoletuksena, ja jos ei halua, voi sen kertoa melko alussa. Mutta en minäkään noista puhuisi heti uuteen ihmiseen tutustuttaessa ellei nyt sitten muuten keskustelu mene siihen suuntaan, noin niin kuin yleisesti...

Ja totta kai myöhemmin on oikeus muuttaa mielipidettään, ei siinä suhteen alussa mitään sopimusta allekirjoiteta että omassa kannassaan on pakko pysyä (ainakaan minä en tehnyt niin  ).

[Lizzy]

Aminthir*,
tiedän tunteen. Olen joutunut tuon asian kertomaan ja olenkin sen usein kertonut aika alussa, koska mielestäni on jotenkin epäreilua pimittää tuollaista asiaa. Parempi ennemmin kuin myöhemmin ja jos joku ajattelee, että olen sen takia "pilalla" niin harmi, mutta sitten suhteella ei ole muutenkaan tulevaisuutta. Yleensä reaktio on positiivinen siihen, että on avoin. Jos siis ollaan edes hitusenkaan enemmän tosissaan.

Mutta eipä tämä tosiaan tähän aiheeseen kuulu. Haluaisin perustaa oman aiheen tahattomalle lapsettomuudelle, mutta kerään vielä rohkeutta... 

[Eklektikko]

arvatkaapa mikä on vaikea määritellä? Se milloin kertoo, että en välttämättä koskaan saa lapsia. Reaktioista ei KOSKAAN tiedä, mitä saa. Ja kiitos kulttuurikoodauksen, olen siitä hetkestä lähtien "damaged goods", viallista tavaraa.

Helpottaisiko Aminthir ajatella, että ne joiden mielestä olet 'damaged goods' ovat itse asiassa itse 'damaged goods,' mutta paljon olennaisemman osan, eli ajatusmaailman ja asenteiden osalta?  

Näin minä asian näen. Itse haluaisin viedä klassisesti sinne saunan taakse kaikki, joiden mielestä naisen tärkein tehtävä on synnyttäminen. Meinaan jos ei halua lapsia vaikka voisi saada, niin siitäkin saa 'damaged goods' arvioita, joskin mieleen liittyviä sellaisia.

Tosin yleensä porukka hiljenee, kun muistuttaa mikä on maapallon väkiluku tätä nykyä.

Olemme kuitenkin tietyssä mielessä onnekkaita: Me kuulumme siihen pieneen vähemmistöön maailman naisista, joilla on valta päättä itse avioitumisestaan, puolison valinnasta sekä siitä  lisääntymisestään. Ja jos on tahattomasti lapseton, niin on lapsettomuushoitoja ainakin kokeiltavaksi ihan eri lailla kuin vaikka kehitysmaissa. Ja siellähän lapsettomaksi jäävä (jonka avioliitosta muut ovat päättäneet) sitten hylätään tai jopa pahimmassa tapauksessa tapetaan.

Juuri oli myös uutinen, miten Afganistanissa mies ja anoppi olivat yrittäneet tappaa naisen, joka oli synnyttänyt taas yhden tytön...    Jos joku edes viitsisi kertoa kaikille maailman miehille, että se on se siittiö joka määrää lapsen sukupuolen.
Ärhentelisivät äijät sitten niille joista asia on kiinni, eli omille kiveksilleen, eivätkä vaimoilleen, psrkls!