seuraava »

[Eklektikko]

Minä suhtaudun kyselijöihin neutraalisti aina ensimmäisen kysymyksen ajan, mutta sitten jos alkaa tuputus ja inttäminen, siinä onkin sitten hänelle oppitunti toisten ihmisten vapaan tahdon kunnioittamisesta. 

Luulen että minulla vapaaehtoinen lapsettomuus on yhdistelmä kahta asiaa, noin astrologisesti katsottuna. Ensinnäkin on perheen ja lapsien huone tyhjä, eli ei ole valittu juuri tähän inkarnaatioon mitään siihen liittyviä oppiläksyjä - ei niin lapsellisuuteen kuin lapsettomuuteenkaan liittyviä. Toinen juttu sitten kartallani (Astrosepon soturin tulkinnasta) on se että siellä on kahteen kertaan parikin eri kolmiota tai mitä härpäkkeitä ne nyt olivatkaan, joiden sanoma on että olen aiemmissa inkarnaatioissa uhrautunut koko ajan muiden eteen niin että oma kehitys on sen vuoksi ollut hitaampaa kuin pitäisi ja tässä inkarnaatiossa tulee sitten koko ajan vain kakkaa käteen ellen toimi aivan kaikessa niin että ajattelen ensin vain itseäni ja sitä mitä haluan. Ja sellaiseen kuvioon eivät myöskään lapset kovin hyvin sovi.

[Ave^^]

Hmmm.. koetko siis niin, että sinulla ei kuulu tämän elämän kehitysläksyihin ollenkaan toisista vastuun ottaminen tai oman käytöksen toisille aiheuttamien seurauksien ajatteleminen? Yritän vain ymmärtää tätä, siis, itse kokisin, että jos olet edellisissä elämissä alistunut, sinulla olisi oppiläksynä löytää tasapainoinen tapa ottaa vastuuta ja oman käytösten seuraukset huomioon, eikä mennä toiseen ääripäähän ja olla ottamatta niitä ollenkaan huomioon? Vai miten itse koet asian? Kun valitsee lapsettomuuden, siinä on juurikin se haaste, että tuo tasapaino pitäisi löytää täysin itse vapaaehtoisesti, ilman että kukaan pakottaa siihen. Ja itse asiassa, mikäli se juuri on elämän oppiläksy, lapsettomuus kuuluu siihen valintana, eli tavallaan kuuluu mukaan oppiläksyyn, miten haluaakaan ajatella. Toivottavasti ymmärsit edes jotain mitä yritän sanoa.. vaikeaa tämä sanamuotoilu.

[Ave^^]

Toisaalta, vaikka aikuisesta ihmisestä ei pitäisi joutua ottamaan vastuuta kuten lapsesta, lähelle liippaavia tapauksia kuitenkin on. Tilanne on silti erilainen, vaikka ehkä opettaa jollain tapaa samaa asiaa, muttei kuitenkaan ihan. Lapsesta huolehtiminen ja lapsen välittömät reaktiot käytökseen ovat kuitenkin varsin erilainen asia. Ja lapsien kautta voi oppia asioita muutenkin kuin että he olisivat omia lapsia. Lapsethan on aina niitä silmien avaajia myös.  : Jollekinhan voi mukavasti sopia olla täti tai setä, muttei omia lapsia halua. Kyllä ne lapset ja eri sukupolvet aina merkittävästi jollain tapaa kuuluvat elämään, ainakin niiden olemassaolo, vaikkei itse hankkisikaan lapsia.

Ja lapsien hankkiminen on merkittävä päätös, sillä se määrittää elämää hyvin paljon. Valitsi miten tahansa, se vaikuttaa suuresti, joten totta kai siitä puhutaan merkittävänä päätöksenä. Yksi elämän suurimmista kuitenkin.

[Eklektikko]

Ei, en ole edellisissä elämissä alistunut, vaan jos nyt oikein muistan siitä tulkinnasta, niin Sepon sanoin

"...käyttänyt kiistämättömiä lahjojasi muiden hyväksi niin että oma kehityksesi on jäänyt sivuosaan." Suunnilleen noin. Eli ymmärrän itse, että se on ollut oma valinta palvella muita itsensä unohtaen, ei suinkaan alistuminen pakosta.

Ja kyse ei ole siitä ettenkö ottaisi muita  huomioon silloin, kun teen jotain millä on vaikutusta muihin ihmisiin. Sillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä tämän asian kanssa, vaan siinä on kyse siitä että kun on tehnyt ja maksanut tarpeeksi karmaa, niin sitä sitten kunnioittaa muiden vapaata tahtoa aika ehdottomasti. Kyse on siitä, että en anna toisten söhlätä omaa vapaata tahtoani yhtään millään tavoin, vaan sanon sellaiselle aina ehdottoman ein. En siis ole uhkailtavissa, kiristettävissä, manipuloitavissa tai syyllistettävissä yhtään mihinkään. Jos joku sitten pahoittaa mielensä siitä ettei sellaista pysty minulle tekemään, niin se ei todellakaan ole minun oppiläksyni, vaan hänen.

En siis tölvi muita ikään kuin vastareaktiona aiemmalle alistumiselle, enkä ole koskaan sellaista tehnyt. Sen sijaan jouduin tässä elämässä kantapään kautta oppimaan etten huolehtisi muiden asioista ollenkaan, vaan ihan vain omista asioistani ja myös sen, että minun ei pidä antaa toisten puuttua omaan vapaaseen tahtooni tippaakaan. Siellä Astrosepon soturin tulkinnassa oli ihan suorasanainen kehoitus ajatella itsekkäästi aina ensin omaa itseä, muutoin en pystyisi muitakaan auttamaan ollenkaan. Ja katkeran kokemuksen kautta - tytöthän kun edelleen opetetaan palvelemaan muita ja huolehtimaan muista, joten sellaista toki elämäni alkupuolella tein - opin että niin se sitten näyttäisi olevan.

On nimittäin sellainen asia kuin terve itsekkyys, sitä minä olen opettelemassa, en suinkaan piittaamattomuutta.

Ja ei, en ole halunnut olla pienten lasten kanssa tekemisissä edes silloin kun ne ovat muiden lapsia. Mutta eipä ole tarvinnut lasten seurasta myöskään kieltäytyä, koska olen jotenkin hassusti aina ollut siinä tilanteessa ettei sukulaisilla tai kavereilla ole edes ollut lapsia. Olen ollut - julkisia kulkuneuvoja lukuunottamatta - ensimmäistä kertaa samassa huoneessa sylivauvan kanssa vasta 27-vuotiaana.  Sieluni on siis järjestänyt minulle elämän, jossa ei ole erikseen edes tarvinnut lapsia vältellä.

Yksi pointti on luultavasti myös se, että en halua asettaa rajoja kenellekään, eli puuttua kenenkään vapaaseen tahtoon. Lapset ja koirat oikeasti tarvitsevat rajojen asettamista, joten sen vuoksi niiden seura ei sovi minulle. Koirat ovat ihania ja suloisia, samoin ovat lapset, mutta kummatkaan eivät sovi tämän inkarnaationi sielunsuunnitelmaan. (Kuten eivät sellaiset aikuisetkaan, jotka haluavat antaa vastuun omasta elämästään kumppanilleen - yksi ihmissuhde on minulla myös kaatunut siihen.)

On minulla 2 veljenpoikaa jotka ovat olleet ihan ok perhetapaamisissa ja eritoten nyt kun ovat jo aikuisia.

[Ave^^]

Elämässä on joskus silti tilanteita, joissa on parempi joustaa myös epäoikeudenmukaisuuden edessä ja hyväksyttävä se mitä toinen itsestä kokee, eikä se tarkoita itsensä unohtamista. (Tasapaino tarkoittaa minulle tuota, että pystyy pysymään itsenään vaikka välillä joustaa. Töykeys ei mielestäni liity tähän, vaan johtuu monesti muista syistä.) Mutta, voi tosiaan olla, että sinulle on tärkeää tässä elämässä olla hyvin jämäkkä omien etujesi ja tarpeidesi puolustamisessa. Se on varmasti monelle tärkeä opetusläksy, mikäli taipumus on siihen uhrautuvaan suuntaan.


Tuttavapiiri ja ystävät on helppo vaihtaa jos tulee ongelmia, jopa vanhemmilleen voi kääntää selän, mutta lapsiaan ei voi vaihtaa. Lasten kanssa on pakko joustaa ja ymmärtää esimerkiksi, että vaikka toinen omasta mielestä loukkaantuu mitättömästä asiasta, se on silti oikeutettua ja on itse tehnyt virheen. Tämä on se mikä lapsia hankkineilla toimii pakotteena (mitä yritin jokseenkin muotoilla koko ajan). Lasten kanssa tämä on pakko kohdata ja suhtautua siihen jotenkin. Kaikissa perheissä siltikään ei pystytä näitä kohtaamaan, surullisia esimerkkejä on..

[Eklektikko]

Elämässä on joskus silti tilanteita, joissa on parempi joustaa myös epäoikeudenmukaisuuden edessä ja hyväksyttävä se mitä toinen itsestä kokee, eikä se tarkoita itsensä unohtamista.

Työelämässä, opinnoissa ja muissa systeemeissä joissa tarvitaan niiden sujuvan toiminnan vuoksi hierarkiaa voi joutua ihan vaikka mihin ja siellä on helppoakin joustaa välillä, näyttelijänkyvyistä on myös apua. Ne tilanteet ovat tässä asiassa aika lailla sivuosassa minulla ja ne tilanteet joissa olen joutunut tätä asiaa opettelemaan ovat noiden kahden ulkopuolelta.

Eli yksityiselämässä, kavereiden ja sukulaisten kanssa sekä parisuhteessa, en pysty oikeasti keksimään ainuttakaan tilannetta jossa yllä lainaamani kohta pätisi. Pystytkö valottamaan tuota jollain esimerkillä (mieluiten ei lapsia sisältävällä, jotta olisi minullekin relevantti)? Jotenkin on vähän sellainen tunne, että en  vain oikein ymmärrä tuota ylläolevaa.  

Epäoikeudenmukaisuus ei välttämättä ole ehkä minulla se iso pointti - sellainenhan rassaa aivan kaikkia, vapaa tahto on paljon isompi. Mutta kuitenkin, tuntuu vain että nyt minulla on tajuamisvaje ja heti kun vain heität jonkun esimerkin niin sitten ymmärrän varmaan.  

[Ave^^]

Tarkoitin lähinnä jotakin sellaista yksinkertaista, että itse ei mitenkään ymmärrä millä tavalla loukkasi toista, mutta silti voi hyväksyä sen, että toinen kokee olonsa loukkaantuneeksi ja kunnioittaa sitä. Vaikka se tuntuisi epäoikeudenmukaiselta, koska on ns. syytön, mutta voi silti pyytää anteeksi ja ymmärtää tehneensä tilanteen huomioon ottaen väärin (saatuaan syyn selville). Suhteellisiahan nämä ovat aina mihin asti joustaa ja milloin on parempi herätellä toista olemalla joustamatta, mutta koska me kaikki olemme vain ihmisiä, kaikenlaista me teemme ja reagoimme. Koska minullakin on omat herkät kohtani, yritän hyväksyä ne myös muilla ja ottaa vastuun siitä miten käyttäydyn tietäessäni nuo kohdat. Jos jollakin esimerkiksi on herkkä kohta siinä, ettei kykene saamaan lapsia, ja olen tietoinen siitä, on myös minulla vastuu siitä jos loukkaan häntä siihen kohtaan, vaikka tekoni sinänsä olisi mitätön. Samoin vaikka en tietäisikään sitä, voin silti pyytää anteeksi syyn tullessa selville. No, kuinka usein näin oikeasti toimii? Läheisten kanssa kyllä, mutta vieraiden kanssa ei tunne toista niin, että tajuaisi pyytää anteeksi, ellei asiaa läväytetä päin kasvoja.

[Eklektikko]

Mikä on hyöty siitä sille loukkaantuneelle, että hän saa sen kokemuksen että voi oksentaa toisen niskaan virheellisen tulkintansa - ehkä omien  kognitiivisten häiriöidensä tuotteen - eikä siitä hänelle huomauteta?

Minä näen pikemminkin ihmiselle olevan hyödyllistä, jos hänelle osoitetaan että joka kerran kun hän tekee tulkintoja esim. toisten ihmisten ilmeistä, äänensävyistä tai lukee jotain ei-sanottua rivien väliin, hänellä on riski olla väärässä ja hän on siitä itse vastuussa.

Tuollaisen hyväksyminen saa ihmisen vain jatkamaan samaa meininkiä muiden kanssa. Katson tekeväni palveluksen sekä väärintulkitsijalle että hänen potentiaalisille tuleville 'uhreilleen' olemalla hyväksymättä moista koskaan ikinä ja keneltäkään.

Jos olen tietoinen jonkun herkästä kohdasta ja silti tölvin sitä, toki olen tehnyt väärin ja olen anteeksipyynnön velkaa. Mutta sellaistapa minulla ei ole koskaan ollut tapana tehdä. Jos sen sijaan puhun jostain asiasta yleisesti enkä henkilökohtaisesti kenellekään ja paikalla on joku jolle asia on herkkä kohta, ei minulta voi telepatiaa olettaa enkä sen vuoksi ole myöskään anteeksipyyntöä velkaa.

Ihan jokaikinen asia on jollekulle herkkä paikka, joten anteeksipyytely siitä ettei ollut telepaatti johtaa siihen että joko
a) pyytelee anteeksi koko ajan
b) ei uskalla kohta puhua yhtään mitään

Vain toimintahäiriöisissä perheissä ja ympäristöissä odotetaan telepatiaa toisilta eli sitä toisten ihmisten reaktioiden ennakointia. Ja jos suostuu siihen, on vaara että sairastuu myös itse.

[Eklektikko]

Ja tässä ketjussahan muuten puhutaan vapaaehtoisesti lapsettomista ja siitä, miten ympäristö heille heittelee asiattomia kommentteja ja tuputtaa omaa 'kyllä sinäkin niitä lapsia tulet haluamaan' -asennettaan rasittavuuteen asti. Silloin kyse ei ole mistään vahingosta ja sellainen tuputtaja on ansainnut kaiken palautteen mitä saa, aina sinne natsikorttiin asti, jos tarpeen.

Olen kyllä kuullut sellaistakin että joskus tahattomasti ja kipeästi lapseton voi suuttua siitä, että joku on vapaaehtoisesti lapseton. Tällöinkin kyseessä on se että sillä tahattomasti lapsettomalla on se asia vielä käsittelemättä tai käsittely kesken. Ei sellaistakaan ole asiallista oksentaa toisten niskaan.

[Ave^^]

Niin, tiedän että tuo on näkökulmasi,
mutta oma näkökulmani on se, että kukaan ihminen ei koskaan pääse täydellisyyteen, eli me jokainen luomme itse itsellemme loukkaantumisen tunteita ja sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu sen hyväksyminen ja ymmärtäminen. Jos tietää, että jokin käyttäytymistapa loukkaa jota kuta, ei sitä tarvitse jatkaa vain siksi, että "on vapaus tehdä mitä tahansa." Tämä keskustelu nousi muista teemoista kuin tuosta "kyllä tulet lapsia samaan" -asenteesta, ja itse asiassa, niin puhuvien tulisi ymmärtää mahdollisesti loukkaavansa toista, ei toisinpäin!

Ei tarvitse pyydellä anteeksi koko ajan, eikä tarvitse olla varpaillaan koko ajan, jos välillä joustaa. Mutta tämä on se asia, missä näkemyksemme eivät koskaan kohtaa, koska tulkitset minut kai toiseen ääripäähän (jossa en ole), tai ainakin sitä kautta alat puhumaan, ja minä ehkä osaltani tulkitsen sinut myös jonnekin mitä et ole. Luultavasti siksi jos kehitystehtäväsi on poistua uhrautumisesta, puhut aina joustamisen tai epätäydellisyyden ollessa puheenaiheena joustamisen olevan uhrautumista, se on siis oma tulkintasi asialle ja sinulle tärkeä esille tuotava asia. Mutta kun kaikki eivät puhu joustamisesta sillä mentaliteetilla, että pitäisi hipihiljaa olla ja varoa loukkaamasta ketään. Minulle osaltani on taas tärkeä kehitysläksy oppia joustamaan oikealla tavalla. Että niin. Ehkä olemme toistemme herkissä kohdissa tässä näin? 

En allekirjoita sitä, että kaikessa pitäisi olla jokin "opettaja" ja tuoda esille mitä itse kuvittelee toisen tulkitsevan. Sillä se on oma tulkinta siitä mitä toinen tulkitsee. Rivien välejä siis sekin. Ei niistä pääse koskaan eroon.

Ihmisellä on vastuu miettiä myös sitä, minkälaisia tulkintoja omasta käyttäytymisestä tehdään ja ottaa se huomioon toiminnassaan. Tämä on pointtini, mutta saat vapaasti olla eri mieltä, jos haluat.

[Nefarian]

ja taas ollaan aiheesta lepikossa.. 

[Eklektikko]

Minä en nyt ollenkaan puhunut tilanteista joissa tietää että toinen jostain loukkaantuu, vaan tilanteista joissa joku ottaa itseensä omista sisäisistä syistään tai omien virhetulkintojensa vuoksi. Lisäksi sanoin jo, ettei minulla ole tapana tahallaan tölviä.

Ei minulla ole mitään epätäydellisyyttä vastaan enkä näe tämän asian liittyvän siihen millään tavalla. (Ellei sitten taipumus yrittää puuttua toisten vapaaseen tahtoon ole se mitä epätäydellisyydellä tarkoitat.)

Lastenteon tuputtaminen vapaaehtoisesti lapsettomalle ei ole epätäydellisyyttä vaan yritystä puuttua toisen vapaaseen tahtoon. Jos joku loukaantuu siitä, että en anna hänen puuttua vapaaseen tahtooni, se on hänelle arvokas oppimiskokemus eli pikakarma: Kun yrittää puuttua toisen vapaaseen tahtoon, siitä joutuu maksamaan joko heti sen rankankin huomautuksen muodossa, tai sitten myöhemmin toisessa inkarnaatiossa kun joutuu itse saman vapaaseen tahtoon puuttumisen kohteeksi. Teen rakkaudellisen teon kun annan heti pikakarmana 'näpit irti vapaasta tahdostani' palauteen eli estän tekemästä sitä varsinaista maksettavaksi tulevaa karmaa.

Ja ei, en näe joustamista näissä tilanteissa uhrautumisena. Näen sen mahdollistamisena, ikään kuin kantaisi alkoholistille viinaa kaupasta. Sen vuoksi puutun siihen silloinkin, kun se ei herätä minussa mitään tunteita.

Juu, olen eri mieltä. Ihmisellä ei ole mitään vastuuta siitä miten toiset hänen tekojaan tai sanojaan tulkitsevat, hänellä on vastuu vain niiden kirjaimellisesta sisällöstä. Ihmiset tulkitsevat toisia hyvin usein aivan päin prinkkalaa syistä, joihin tulkittava ei voi millään tavoin vaikuttaa tai jotka ovat suoraa seurausta tulkitsijan kognitiivisista häiriöistä. Jos käyttäyn ihmisiä kohtaan normaalin asiallisesti ja sivistyneen kohteliaasti, minulla ei ole pienintäkään vastuuta siitä jos he tulkitsevat jotain käyttäytymisessäni loukkaavaksi. Jos se oma käytös on kohteliasta ja sivistynyttä, vapautuu vastuusta muiden virhetulkinnoista.

Jos minulla olisi vastuu toisten  ihmisten tulkinnoista omista tekemisistäni ja sanomisistani, niin sittenhän jos joku käsittää niin väärin että vetää minulle turpiin, niin tuolla mentaliteetilla siitä seuraisi että sehän oli minulle aivan oikein. Vielä ikävämpi esimerkki: Minihame voidaan tulkita kutsuksi seksiin eräiden miesten taholta, eli vastuu toisten tulkinnoista omista tekemisistä ja sanomisista johtaa siihen että raiskatulle voidaan sanoa 'itsepä kerjäsit sitä kun pukeuduit minihameeseen.'

[Ave^^]

Myönnän, etten itse ole parempi tässä,
mutta kanssasi ei näköjään ollenkaan voi keskustella asioista, koska vedät aina jonkin ääripääesimerkin esille? Raiskaukseen kutsuminen? No voi sentään..


Tiedän ihmisiä, jotka käyttäytyvät jokseenkin julmasti, mutta eivät itse koe käyttäytyvänsä niin. Monet kokevat sen kuitenkin julmana. On yhtä monta tulkintaa käyttäytymisestä kuin on ihmisiäkin, siis jos määrittelet oman käyttäytymisesi asialliseksi oman tulkintasi perusteella, se ei kerro sen asiallisuudesta mitään. Siksi on siinä mukavan mittaisella janalla hyvä joustaa omista käsityksistään, ei missään ääripäissä tietenkään. Ei se oma tulkinta ole yhtään sen oikeampi tai väärempi kuin se toisenkaan tulkinta.

Noh, pakko lopettaa tämä vääntö nyt tähän. Itsekin kumma kädenvääntäjä aina pitää olla. 

[Eklektikko]

Minä tarkoitan yksinkertaistettuna vain sitä, että jos noin yleisesti ottaen puhuu ja käyttäytyy normaalin kohteliaasti ja sivistyneesti sekä alatyyli-ilmaisuja ja keskisormennäyttämisiä välttäen, niin silloin jos joku pahastuu niin miten ihmeessä siitä voi olla vastuussa?! Jos tähän vaikka vain vielä saisin vastauksen, niin sitten olen tyytyväinen, kiitos.

Vein ääriesimerkkeihin ihan vain valottaakseni tilanteen mahdottomuutta: Ne ovat se ääripää mihin johtaa sinun väitteesi, että olisi vastuussa toisen tulkinnoista. Tietenkään esim. keskustelussa ei niin yleensä käy vaan se lopputulos on se tulkitsijan pahastuminen, josta edelleenkään tulkittava ei ole minusta vastuussa, jos on käyttäytynyt normaalin kohteliaasti ja sivistyneesti.

Ja tarkennan vielä:
Minä tarkoitan normaalin kohteliaalla ja sivistyneellä käytöksellä juuri kirjaimellisesti sitä, mitä sillä ihan tavallisestikin tarkoitetaan. Sellaista käyttäytymistä, jossa ei pureta toisen niskaan omaa pahaa oloa tai heitellä alatyylisiä ilmaisuja tms. Sellaista käyttäytymistä, joka on ok. esimerkiksi useimmilla työpaikoillakin. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

Sitten on erikseen ne ihmiset jotka satuttavat tahallaan ja perustelevat sen rehellisyydellä. Siitä on hyvä motto: Rehellisyys ilman rakkautta muuttuu helposti julmuudeksi. Itse pyrin pitämään tämän mielessä ja olemaan rakkaudellinen silloinkin kun olen rehellinen.

[Ave^^]

Asiallinen käytös tietenkään ei velvoita mihinkään, velvoitus lähinnä olisi siihen asialliseen käytökseen. Tarkoitan vain sitä, että itse en ainakaan pysty jatkuvasti käyttäytymään täysin tyynen asiallisesti, kaikenmoista elämässä sattuu ja tapahtuu. Ihmisillä on eri tulkintoja asiallisuudesta, ja se mihin itse olen tottunut asiallisena voi toisesta olla loukkaavaa ja yritän joustaa näissä tilanteissa, sehän on vain tulkintakysymys.  Ääripäät pois jättäen tietenkin.