seuraava »

[Peto81]

Luin nuo kaikki linkitetyt ketjut entisiin elämiin liittyen ja ainakaan niiden joukosta ei silmiin osunut varsinaisesti tätä aihetta mitä itse jäin miettimään. Nimittäin pelot. Niistäkin varmaan voi päätellä jotain edellisien elämien teemoja? Tarkoitan lähinnä sellaisia "selittämättömiä" pelkoja, jotka eivät pohjaudu tämän kertaisen elämän kokemukseen tai hankittuun/saatuun tietoon.

Muistan itse lapsuudestani, aika varhaisesta vaiheesta paljon ennen kouluikää muutaman merkillisen pelon, jotka voisivat olla merkkejä entisistä elämistä, jos asiaa siltä pohjalta lähestyy. Ensimmäisenä muistan sen, että pelkäsin tulivuoria 3-4 -vuotiaana. Oman huoneeni ikkunasta kerrostalossa näkyi korkea kukkula jossa oli jotain mastoja ja muistan aina tuijotelleeni sitä ja pelänneeni että koska laavaa tulee. Jankkasin ja jankkasin sitä asiaa, että eihän Suomessa varmasti ole tulivuoria.. En tuolloin katsonut televisiosta muuta kuin pikku kakkosen, joten mielikuvat vyöryvästä laavasta eivät ainakan sillä selity. Miehelläni on tämä sama pelko kuulemma ollut lapsena! 

Toinen pelko liittyi lentokoneisiin, pysähdyin ihan halvaantuneena aina katsomaan kun jylinä lähestyi että minkälainen kone on kyseessä. Jos se oli hävittäjä, juoksin kuin hullu aina johonkin suojaan, puun tai kiven tai auton taakse ja yritin juostessani vielä nähdä että onko koneen siivissä sellaiset maalitaulut. Koska jos oli niin sitten se oli "pommikone." Tämä oli joskus 4-5-vuotiaana pahimmillaan. Opin lukemaan ja kirjoittamaan 4-vuotiaana ja monissa omissa tarinoissani jylläsivät nuo pommikoneet.

Kolmas pelko on tosi hassu, pelkäsin nimittäin ruotsin kieltä. Pikku kakkosen jälkeen alkoi yleensä ruotsinkieliset lastenohjelmat ja kanava piti HETI kääntää pois tai laittaa televisio kokonaan kiinni. Olin ihan hysteerinen, itkin suoraa huutoa vielä 5-vuotiaana jos sattui niin että jostain tuli tuolta puhuttua ruotsia tai en osannut kääntää kanavaa itse pois ja vanhemmat oli kaukana. Painoin käsiä korville ja vaan itkin että ei ei tätä..  Myöhemmin ruotsin opiskelu ei ollut enää mitenkään hysteeristä, itse asiassa opin sitä erittäin helposti.

Aikuisuuteen asti jääneitä pelkoja on ampiaisten pelko, minua ei ole koskaan pistänyt ampiainen, mutta kammoan niitä aivan hirveästi. Toinen pelko  kohdistuu ikkunoihin; sellaisessa tilanteessa kun ulkona on pimeää ja sisällä valoista, on PAKKO laittaa verhot kiinni! Muuten on ihan sellainen olo että minua väijytään ulkoa..

[Eileithyia]

Minulla oli alle kouluikäisenä ja kouluikäänkin asti palamisen pelko. Iltaisin varsinkin nukkumaan mennessä pelkäsin sitä, että herään liekehtivästä talosta ja palan kuoliaaksi. Nukkumaanmennessäni hoin kuin mantrana: "Toivottavasti en pala" tai jotakin sen tapaista ja toisinaan saatoin käydä vielä tarkistamassa että kaikki virrat oli katkaistu televisiosta jne.

Toinen aiheeton pelko oli se, että kun me perheemme kanssa olimme kesämökillä pelkäsin vanhempieni jättävän meidät sinne. Nukkumaanmennessä kerran itkin yksikseni sillä pelkäsin että vanhemmat hiipivät yöllä pois ja jättävät minut ja veljeni sinne mökkiin vaan.  En tiedä, olinko sitten traumatisoitunut Hannusta ja Kertusta..  Mutta sekin pistää miettimään miksi reagoi juuri tiettyihin juttuihin. Palamisesta vielä, jos kuulin jostakin uutisen tai vielä pahempaa - näin uutisen missä talo oli liekeissä niin.. Ahdistus on sanoin kuvaamaton. Kerran näin Animal Rescuessa koiran liekkien keskellä, aloin täristä (ja luultavasti menin ihan valkoiseksi). Se oli aivan kamalaa.

[SanctAstra]

Pelkään edelleen virtaavien vesien yli menemistä. Kauhunväreet menevät ympäri vartaloa, kun joutuu selkeästi virtaavien jokien yli menemään. Ja järjellisesti ajateltuna, ei tarvitsisi pelätä, koska olen uimamaisteri. 

Luulen, että olen hukkunut joskus jokeen. Eikä minua niinkään se veden varaan joutuminen pelota, vaan ne pyörteet, jotka vetävät pinnan alle. Tukkijokeakin karsastan huvipuistossa, ja olen kyllä siinä mennytkin.

En myöskään voinut lapsena, enkä vieläkään, leikkiä kirkonrottaa tms. leikkiä, missä pitää piiloutua, ettei etsijä löydä. Yleensä piilouduin sitten niin hyvin, ettei minua löydetty kuin viimeisenä. Takaa-ajoleikit olivat myös ihan kauheita. Pakene-taistele-reaktio tuli väistämättä ja turvaan oli päästävä hinnalla millä hyvänsä. Huh.

 

[Rakkauden enkeli]

Minä myös kammoan pamahduksia, kolketta, pauketta yms. sekä ajatusta hukkumisesta ja johonkin ahtaaseen paikkaan jumiin jäämistä. Pienenä pelkäsin vettä, ilotulituksia ja ukkosta juuri sen sotaa muistuttavan paukkeen ja räiskeen takia. Menin kuulema ukonilmalla maton alle joskus 1-2 v.  Tiedän, että nämä liittyvät useampaan elämään jossa olen kohdannut sotaa... Lisäksi asia joka ei ole vielä ihan täysin selvinnyt minulle on se, että minulla on viha-rakkaus suhde säkkipilleihin. Osa minua rakastaa sitä musiikkia ja saa mielen kaihoisaksi ja osa minua tuntee inhoa, raivoa ja tulee olo että nyt tapahtuu jotain kamalaa, nyt ne tulevat tyyliin... Kenties liittynee intiaanielämääni tämä inhotus, mutta tuosta ihastuksesta en tiedä...  :

[Kuuhilda]

Jänniä

Minä kammoan huvipuistolaitteita. Siis en välttämättä juuri sitä vauhtia ja kiepuntaa, vaan sitä, etten voi hallita sitä vempainta, en voi sille mitään. Jos niihin vekottimiin liittyy vesi, niin sitten en pelkää..esim. tukkijoki. Keskimmäisellä lapsellani on sama pelko.
Vanhin lapseni taas on hiukan yliherkkä asioille yleensä, mutta mm. tulipalot ovat saaneet pojan ihan pois tolaltaan viimeaikoina.
Ja nuorin, alle 1v, on hänkin hyvin hyvin herkkä . Muuta en vielä tiedä, säikkyy helposti asioita jollei kaikki ole tuttua..ja silmien välissä, otsassa, on jo haalennut, epämääräisen muotoinen syntymämerkki, joka saattaisi kertoa väkivaltaisesta kuolemasta ed. elämässä.

[Lilim*]

Minulla myös hyvin voimakas hukkumisen ja veden varaan joutumisen pelko. Olen ihan natiaisesta asti säännöllisen epäsäännöllisesti nähnyt unia että vajoan milloin mihinkin järveen, mereen, uima-altaaseen tms. Uni ona aina samanlainen, olen paniikissa, pelkään, en saa henkeä kunnes yhtäkkiä mieleni valtaa rauha, ymmärrän että jos olen ihan liikkumatta ja varovainen pystyn hengittämään vedenalla. Siihen herään. Olen miettinyt voiko tuo itseasiassa olla muistikuva hukkumiskuolemasta? Olen toki 7-vuotiaana meinannut oikeastikin hukkua, jouduin totaaliseen paniikkiin kun varpaani ei yhtäkkiä ylettynyt uimarannalla pohjaan, koin tuolloin sen saman rauhallisen "hengitän vedenalla" tunteen.. Kerroin jonkinaikaa kavereilleni tuolloin tarinaa että pystyin hengittämään vedenalla. Hukkumispelot ovat tosin vaivanneet minua jo paljon ennen tuota. Mökkireissuille kun perheen kesken matkattiin veneellä, istuin hätäpilli suussa ja köydestä kiinni pitäen paatin pohjalla silmät kiinni. Laivaristeilyillä pinikin laivan keinutus sai minut jankuttamaan "uppooko laiva". Toisaalta rakastan merta jos saan istua turvallisesti kalliolla, voin tuijottaa ulapalle tuntikausia...

Toinen rajoittava pelko ja kammotus on synnytys ja raskaana oleminen kokonaisuudessaan. Leikki-ikäisestä jonnekin teinivuosiin asti näin hirveitä painajaisia että olen raskaana. Heräsin itkien hysteerisesti. Minua myös ällötti pitkään raskaana olevat naiset, mietin lapsena miten ne kehtaavat kulkea julkisesti kun kaikki näkevät että ne ovat tehneet "sitä" (tiesin jo hyvin nuoresta asti miten niitä lapsia tehdään ja olin tosi kiinnostunut seksiasioista 5v alkaen..) Pahin pelkoni oli että saisin sisaruksia ja joutuisin näin toteamaan että vanhempani ovat harrastaneet seksiä. Ystäväni kertoi ollessamme 10-vuotiaita että hän saa pikkusiskon. Olin aivan järkyttynyt että "hyi olkoon miten kauheeta!"  Edelleenkin minulla on hirveä synnytys kammo ja ällötys,en tiedä miten ikinä mitään lapsia voin tehdä... Alatiesynnytys oksettaa niin ettei se tule kysymykseenkään. Minusta siinä ei ole mitään kaunista koko asiassa... Anteeksi nyt vaan. Kammo mikä kammo.

[Eileithyia]

Minä taas luulin pienenä, että veljet ja siskot joutuvat menemään isoina keskenään naimisiin.  Oletin automaattisesti, että vanhempani olivat sisaruksia kun he jakavat saman sukunimenkin. 

[Lilli]

Minua ei ole oikeastaan vaivannut tässä elämässä mikään muu kuin sitoutumiskammo. Kammo on liittynyt sekä avioitumiseen että lasten tekemiseen. Kuvittelin, että tämä pelko on selitettävissä lapsuudella, mutta syitä löytyy runsain mitoin myös entisistä elämistä, ainakin viimeisimmästä. Sitoutumiskammolla on omat paradoksaalit vaikutuksensa - juoksen esim. karkuun vakavasti otettavia miehiä ja päädyn seurustelemaan sellaisten kanssa, joiden kanssa homma ei voi pidemmän päälle toimia. Kelvottomien miesten kanssa seurustelu ei ainakaan sitoutumiskammoa paranna. Kuvittelin jo päässeeni tästä pelosta, mutta edellinen avoliitto toi kammoa takaisin.  

Lasten tekemisen suhteen minulla on selkeästi jotakin karmataakkaa. Minullahan on nyt pieni lapsi yllätysraskaudesta. Oikeastaan koko raskauden ajan näin pelkkiä painajaisia, joiden kautta selvästi kelasin aikaisempia huonoja kokoemuksia/olettamuksia äitiydestä ja sikamaisista miehistä. No, onneksi kärvistelin painajaiset lävitse, todellisuus on ollut paljon kuvitelmia hauskempaa.  

[tari73]

Täällä taas pelkään aina ,että joku hiipii yöllä tänne ja nistii koko perheen,tämä pelko on ollut koko ikäni...Tarkistan aina ovet moneen kertaan että on lukossa jne...
Ja toinen on mikä mua vainoaa,on se että minä tipun korkealta jostain...näen untakin siitä kuinka saatan tippua jostain kalliolta.huih..
Vesi ja eläimet on taas sellainen elementti, joka saa mut rauhoittumaan ja tähti taivas

[Yep]

Minä pelkään kylmää 

Pelkään kovia pakkasia. Sitä, että jäätyy hankeen tai muuten vaan kohmettuu kuoliaaksi. Fiksu valinta syntyä suomeen 

[Hiisitär]

Minä olen pelännyt aina vettä. Minulla on veteen viha-rakkaus suhde, sillä voisin istua laiturilla (jos olisi kesämökki) koko päivän ja soudella, mutta samaan aikaan pelkään veden varaan joutumista. Kartan yleisiä uimarantoja ja uimahalleja, koska en ikinä tiedä kuka juoksee siitä ohi ja roiskii vettä naamaani. Sitä en kestä. Vesi kasvoilla ei haittaa, jos hallitsen sen itse, mutta jos joku muu roiskii tai suihkii vettä naamaan niin ei kiitos! Rakastan kuitenkin järviä, jokia, puroja... Odotan aina sadetta ja tilsin rapakoissa onnesta soikeana!
En muista elämääni, jossa olen hukkunut - enkä halua.

En varsinaisesti pelkää, mutta ahdistun epävarmaksi, jos lähelläni on sotilaita, poliiseja, vartijoita ymv. henkilöitä, joilla on ns. laillinen oikeus käyttää väkivaltaa ja jotka ovat yhteiskunnan auktoritäärisiä hahmoja. Kaupassa minua saattaa ahdistaa vartijan näkeminen tyyliin "Voi ei, nyt se kuitenkin keksii jonkun syyn, jolla se voi pidättää minut ja kukaan ei usko minua ja joudun vankilaan...!" Minut onkin - yllätys yllätys - ammuttu kuoliaaksi sotilaiden toimesta tätä elämääni edeltävässä elämässä, Vietnamin sodassa.
Vietnamin Sodan elämästä on jäänyt inho Suomen kesäisiä metsiä kohtaan. En pidä metsistä, joissa on korkea aluskasvillisuus ja paljon puita. Niiden takaa kun "ei näe" vihollisia tai ansoja. Keksin tämän vasta tänä kesänä miettiessäni, miksi en luontorakkaana ihmisenä lämpeä yhtään suomalaisille kesämetsille, jos ne eivät ole avoimia suomaastoja tai mäntymetsiä. Aasialaista luontoa rakastan yli kaiken, mutta en edelleenkään pidä viidakoista.

Pelkään kuollakseni hammaslääkäriä ja lääkärit aiheuttavat myös pelkoa. Tämä on pahin ja puhkeaa paniikkikohtauksiksi. Olen kärsinyt tästä lapsesta asti. En muista elämääni, jossa minua on todennäköisesti kidutettu näin, mutta toisaalta en haluakaan muistaa. Se tulee muistiin ajallan, jos näin on tarkoitus.

Raiskaamista en pelkää, mutten kestä minkäänlaisia raiskausjuttuja, olivatpa ne kirjoissa, elokuvissa tai sarjakuvissa. Saan ahdistuskohtauksen. Minut on raiskattu ainakin kahdessa elämässä (joista yhdessä olin vielä lapsi ja toisessa tulin raskaaksi jommalle kummalle raiskaajalle - heitä oli kaksi enkä koskaan nähnyt heidän kasvojaan).

[Hiisitär]

Toki! Lähetä minulle YV:tä niin jutellaan asiasta lisää Löydät tuosta allekirjoituksesta myös sähköpostiosoitteen, johon saa laittaa mailia suoraan.

[karol~]

Itselläni konkreettisin pelko on ampiaisista.. Luulen että olen kuollut ampiaisten pistoihin. (olen jo ihan lapsena sanonut että "viimeks kuolin noihin") Nykyään en ole aivan yhtä hysteerinen kuin nuorempana noiden ötököiden kanssa... mutta aivan käsittämättömän paljon pelkään siihen nähden ettei yksikään ole ikinä onnistunut pistämään. Jotenkin olen myös aina "tiennyt" että olen allerginen pistoille.
(sama on miehelläni...mutta häntä joskus on pistänytkin..)

Toinen käsittämätön pelko on liittynyt synnyttämiseen (olen aika varma että joku elämäni päättyi myös siihen) Niin kauan kun olen ymmärtänyt "mistä lapset tulee", olen ajatellut että "en ikinä enää" synnytä. Ja tässä elämässä se eka kerta on vasta edessä.. nimittäin hyvinkin pian. Jotenkin kummasti olen kuitenkin onnistunut pysymään rauhallisena asian suhteen, vielä.

[Vedenhelmi]

Itse olen aina pelännyt kävellä ulkona pimeään aikaan, vaikkei koskaan siellä ulkona mitään kamalaa minulle tässä elämässä olekaan tapahtunut...

Pelkään myös käärmeitä.. (käsittääkseni aika moni pelkää, miksiköhän?) Inhosin niitä jo ennen kuin tiesin, mitä edes ovat..äitini kertoi, että olimme olleet jossain matelijanäyttelyssä ollessani noin 1-2v ja olin katsonut käärmettä siinä ja kylmät väreet olivat vain menneet...

Pelkään myös liikkua julkisilla kulkuneuvoilla, varsinkin, kun niissä on paljon porukkaa...

Myös kaikkea vähänkin "vaarallista" pelkään. Benji-hyppy esim. on mielestäni todella vaarallinen asia, enkä hyppäisi sitä MISTÄÄN HINNASTA...

Edellisistä elämistäni en osaa sanoa... Miten niistä voisi tietää, mistä voisi aloittaa, että saisi jotain tietoa edes...?

[Hiisitär]

Aloitapa vaikka meidän Reinkarnaatiotopikkeja-ketjusta, jossa on myös Lillin kokoama ohje menneiden elämien omatoimista selvittämistä varten