Evea, olen yökukkuja, ollut sitä aina. Jos saan olla vapaalla, rytmi menee automaattisesti siihen, että valvon yön ja nukun päivän. Muistan äitini kertoneen, että he olivat isän kanssa helisemässä jo ollessani vauvaiässä, kun saatoin kukkua vielä kahden aikaan ylhäällä ja vanhempien pitäisi olla töissä aamulla
Kolmivuotiaasta lähtien vanhempani sitten "luovuttivat" ja tekivät minulle aina sängyn olohuoneeseen, jossa sain katsoa piirrettyjä ja käydä nukkumaan niiden jälkeen.
Aina 7-vuotiaaksi asti oma sänky oli kauhistus. En muista mistä syystä ja jouduin kerran 5-vuotiaana nukkumaan omaan sänkyyn vanhempien makuuhuoneeseen olohuonesängyn sijaan. Muistan jo silloin ajatelleeni, että "Ei tässä ole mitään järkeä. Miksi en muka osaa nukkua omassa sängyssäni? Mistä tämä johtuu?"
Olen siitä "herkkäuninen", että nukahtaminen kestää yleensä kauan. En ikinä sammu missään keskimääräisessä 7 minuutissa, jos en ole joutunut kovaan rasitukseen pitkällä aikavälillä. Tällainen rasitus oli esimerkiksi hiljattain ollut 1,5 viikon ulkomaanmatka, jonka aikana ehdin nukkua joka yö vain 5-6 tuntia ja päivisin käveltiin 10-14h
joka päivä matkan ajan. Sen jälkeen kyllä sammuin hetkessä, kun sänkyyn pääsi!
En myöskään osaa nukkua syvästi, jos joudun nukkumaan samassa huoneessa toisen ihmisen kanssa. Minä lepään kyllä ja nukun hyvin, mutta olen jotenkin unen aikanakin koko ajan tietoinen, että huoneessa on toinen. Aamulla herään lihakset kipeinä, koska olen nukkunut jotenkin "jäykästi" ja lähes samassa asennossa koko yön. Olen siis jollain tasoilla varuillani ja valmiina pomppaamaan ylös, jos joku muu nukkuu kanssani. Yksin nukkuessa tuntuu ihan erilaiselle.
Jos en saa nukkua tarpeeksi, minusta tulee kärttyinen. TODELLA kärttyinen.
Niin ja Kuu Rapu möllöttää minulla huoneessa seitsemän