seuraava »

[K-NRJ]

Niimpä, Lizzy.

Yhden teorian mukaan, jos tarpeeksi pelkää hylätyksi tulemista, niin joko käyttäytyy niin, että varmasti tulee hylätyksi, tai sitten kääntää asiat ihan toisin päin eli pettää ja hylkää itse jotta kumppani ei niin ehdi tehdä.

Tuohon ainut keino on oppia rakastamaan ja arvostamaan itseään niin, että pystyy parisuhteeseen jossa luottaa sekä toiseen että itseensä.

[Lizzy]

Niin ja jos on tarpeeksi epäilevä ja kyttäävä aivan syyttä, niin se loukkaa toista ja voi johtaa lopulta ajatukseen, että hitto miksi ei sitten tekisi jotain kun kerran kuitenkin epäillään.

Olen ehkä kokenut jonkinlaisen katharsiksen tässä(kin) asiassa.

[Southpaw]

Aivan ja se menettämisen pelko nimenomaan johtuu siitä ettei tunne itseään rakastamisen arvoiseksi, koska ei itse rakasta itseään tervellä tavalla.

Mustasukkaisuus on mielestän aina merkki siitä, että suhteessa omaan itseen - siinä itsensä rakastamisessa - on jotain ongelmaa. Tämä ei riipu siitä kuinka voimakasta mustasukkaisuutta tuntee, joskin tietysti mitä vähemmän  itsestään tykkää sen mustasukkaisempi sitten on.

Itse luin eräästä Matthieu Ricardin kirjasta päinvastaisen teorian/kannan tähän. Eli kyseisen kirjan mukaan mustasukkaisuus johtuisi liiallisesta ja vääristyneestä itserakkaudesta ja liian isosta egosta koska mustasukkaisena ajatukset (joitain poikkeuksia kenties lukuunottamatta) pyörii oman itsen ympärillä. "Minä jään yksin. Minä en varmaan enää koskaan löydä ketään." etc. etc.
Sen sijaan, että antaisi kumppanin mennä ja toivoisi hänen olevan onnellisempi sen toisen kanssa, ajatukset suuntautuvatkin omaan tilaan ja surkutellaan sitä kuinka ei pysty itse olemaan onnellinen.

Itse en väitä että tämä olisi paikkansa pitävä teoria, mutta tahdoin kuitenkin tuoda tuon päinvastaisenkin kannan esille. Itse luulen, että taitaa olla tapauskohtaista, että onko kyse nyt itserakkaasta vai huonon itsetunnon omaavasta henkilöstä.

Myönnän myös, että olen itse ollut viime aikoina jossain määrin mustasukkainen omassa suhteessani, mutta olen pitänyt sen parhaani mukaan kuitenkin piilossa. Totta kai se sattuisi ja olisi vaikeaa olla onnellinen siitä, että kumppani löytää jonkun jonka kanssa uskoo olevansa onnellisempi, mutta jos todella rakastaa toista niin ei minulla mielestäni ole oikeutta estää toista lähtemästä jos se tekee toisen onnellisemmaksi.

Omalla kumppanilla on siis lupa katsella muita jos haluaa, vaikka jo ajatuskin sattuu. Kunhan lupaa kertoa mulle rehellisesti missä mennään jos joku kiinnostava ihminen tulee kohdalle ja pistää meidän suhteen poikki ennen kuin lähtee virittelemään sen toisen kanssa mitään kaverisuhdetta vakavampaa.

[Lizzy]

Hmm, ehkä tuon Ricardin teoria pätee siinä vaiheessa, jos kumppani on jo kiinnostunut jostain toisesta vakavasti. Silloin mielestäni liiallista itserakkautta olisi yrittää pitää toinen itsellä, vaikka hän olisi onnellisempi muualla... Tuollaiset minä jään yksin ajatukset kuulostavat ihan normaleilta. Toisaalta jos toinen on onnellisempi muualla niin sitten on ja aina olisi parempi keskittyä siihen omaan onneen.

Mutta itse tarkoitin nyt lähinnä sellaista mustasukkaisuutta, jolle ei ole mitään selkeää syytä. Mielestäni se on enemmän huonoa itsetuntoa ja jotenkin vaikeutta uskoa, että joku tosissaan haluaa olla minun kanssani. Siksi sitä epäilee ja odottaa melkein milloin toinen ilmoittaa pitävänsä jostain toisesta enemmän. Eikä näillä ajatuksilla ole järjen kanssa mitään tekemistä.

Tietynlaista itsepetosta on peitellä toiselta omaa mustasukkaisuutta. Vaikka se ei kyllä kenestäkään normaalista ihmisestä tunnu mukavalta tuntea noin tai kenestäkään ole mukava kuulla, että on epäilyn alla niin mielestäni silti asioista on parempi puhua rehellisesti. Rehellisyys itseä kohtaan on myös rehellisyyttä toista kohtaan.

[Serena`]

Mikähän tähtiyhdistelmä tekis alttiiksi mustasukkaisuusdraamojen järkkäämiseen á la Kauniit ja rohkeat?

*A*

  ja vielä 5. huoneessa sen tekee... 

[Hopealohikäärme]

Jäin miettimään tätä aihetta, ja pakko sanoa, etten ole taipuvainen mustasukkaisuuteen vaikka voisi luulla.   ja   Kaksosissa varmaan vaikuttaa tähän asiaan. Mutta toisaalta, DC:ssä on   ja   ja voin olla suhteessa melko dominoiva. Paha vetää selvää rajaa näille jutuille.. tunnistan kyllä mustasukkaisuuden tunteen, jos se joskus sattuu nostamaan päätään, mutta saan sen aina kuriin kylmän viileällä järkeilyllä. Olen henkisesti ja miksen emotionaalisestikin aika itsenäinen/itseriittoinen, joten ehkä siksi tämä mustasukkaisuus tai läheisen menettämisen pelko ei ole vahva.

[Southpaw]

Tietynlaista itsepetosta on peitellä toiselta omaa mustasukkaisuutta. Vaikka se ei kyllä kenestäkään normaalista ihmisestä tunnu mukavalta tuntea noin tai kenestäkään ole mukava kuulla, että on epäilyn alla niin mielestäni silti asioista on parempi puhua rehellisesti. Rehellisyys itseä kohtaan on myös rehellisyyttä toista kohtaan.

Voihan se toki noinkin olla, mutta omalla kohdallani en niinkään ajattele mustasukkaisuuden peittämistä itsepetoksena vaan peitän sen toisen hyvän olon vuoksi. En halua toisen alkavan varoa sanomisiaan ja tekemisiään siinä pelossa, että tekee minut mustasukkaisemmaksi enkä muutenkaan tahdo tehdä toisen oloa kurjaksi sillä tiedolla, että minusta välillä tuntuu ihan kamalalta jonkin ihan typeränkin asian vuoksi. Oma kulta on paljon ihanampi iloisena ja hyväntuulisena omana itsenään.

Kuten sanoin edellisessä viestissäni, tahdon oman kultani (ja muidenkin läheisteni) olevan mahdollisuuksien mukaan onnellinen ja tieto minun mustasukkaisuudestani tuskin saa minkäänlaista onnellisuudentunnetta aikaan, joten minusta on vain parempi olla hiljaa kuin mitään mustasukkaisuutta ei olisikaan. Toki rehellinen pitää olla, mutta tällaisen oman mieleni pikkuasian vuoksi joka ei mitenkään näy päällepäin tekojeni ja sanomisieni kautta, en näe syytä tehdä asiasta numeroa ja samalla pahoittaa toisen mieltä ihan typerien syiden aiheuttamilla epäilyillä ja peloilla. Ilmaisinkohan itseni ny tarpeeksi sekavasti? : D

[Lizzy]

Minäpä tässä onnistun ilmaisemaan itseäni sujuvan epäselvästi. 

Tottakai olet oikeassa, että toisen säästäminen ihan pieneltä jutulta on vain toisen huomioimista. Mutta mielestäni silloin jos puhutaan vakavemmasta mustasukkaisuudesta kuin ihan satunnaisesta ja pienestä hetkestä niin silloin toiselle on kyllä pakko kertoa. Silläkin hinnalla, että toinen alkaa varomaan tekemisiään ja sanomisiaan. Tosiaan sen rajan jokainen vetää sitten ihan itse mikä on omasta mielestä niin pientä ja typerää ja ohimenevää, että sen voi vain selvitellä itsekseen ja mikä taas on sitten sellaista, että vaatii vakavempaa keskustelua.

Tosin mulla on siitä heikko tilanne, että mun kasvot ei osaa sensuroida tai peitellä mitään tunteita vaan kaikki loistaa ihan avoimesti ja toinen on heti kysymässä, että no mikä loukkasi tai mistä nyt suutuit.  Varmaan nousu-rapu saa aikaan tuollaiset kuukasvot mistä loistaa kaikki. Sitten kun minulla on vielä  Lilith 7. huoneessa ja mars siinä 7. ja 8. huoneen rajalla niin ei vakavilta keskusteluiltakaan säästytä. Toisaalta taidan kaivata jonkun toisen ihmisen, joka potkii persuksille tai puhuu joissain asioissa järkeä että nyt hei oikeesti. Mieti vähän.

[- Kastehelmi -]

Piti alottaa uusi ketju, mut lötykin tällanen jo valmiina Ehkä kä nyt toistan joitain juttuja, mitä ketjussa on selvitellään, mutta menköön... Annan oman näkökulmani asiasta.

Mustasukkaisuus ja omistuksenhalu liitetään usein :n merkkiin. Mulla sitä on paljon, enkä ole mustasukkaista tyyppiä. Multa löytyy kylläkin , mikä ehkä vaikuttaa tähän ja haluaa säilyttää vapautensa. Eli kun haluan itsekin vapauksia, annan niitä toisellekin. Mihinkään vapaaseen suhteeseen en ikinä pystyisi, vaan tarkoitan esim. vapautta puhua kenen kanssa huvittaa, kaveerata exän kanssa jne. Yritin oikein miettiä, että olisinko pikkusen mustis kuitenkin ja päädyin siihen lopputukseen, että mun "mustasukkaisuus" on enemmänkin sellasta, minkä usein kuittaan huumorilla. Ehkä olen sitten saanut oikeanlaisia vastauksia, eikä mun ole tarvinnu miettiä asiaa enempää. Eikä tunne ole kehittynyt kunnon mustasukkaisuudeksi. Kuvittelen myös olevani niin hyvä ihmistuntija ja intuitio kertoo. Epäluotettava tyyppi jäisi heti kelkasta.
Omistuksenhalu on käsitteenä ehkä vähän hankala. Tais sitten vaan pyöritän sanoja niin kauan mielessäni, että asioista tulee hankalia : Mietin, että ehkä olen kuitenkin omistuksenhaluinen olematta mustasukkainen. Mutta mun omistuksenhalu ei niinkään kiellä toiselta konkreettisia asioita, vaan on enemmänkin tunne siitä, että toinen on "mun" ja sillä hyvä. Tai ehkä tunnne kuuluu aina suhteisiin? Enemmänkin yhteenkuuluvuudentunnetta? Vahva henkinen yhteys ja luottamus.
Ja nyt kun tämän jutun lukijan pää on ihan pyörällä mun epäselvän sepustuksen takia, niin mennään asiaan Mä en ymmärrä mustasukkaisuutta, kun se on mulle kuitenkin niin vieras tunne. Olen mielestäni empaattinen, mutta tässä kohtaa empatiakykyni joutuu koetukselle. Mustasukkaisuus on musta aukko. Olen ymmälläni sen edessä. En ymmärrä, ottaa päähän ja suutun. Eikä kukaan voita. Koen sen myös loukkaavana epäluottamuslauseena, mitä en mielestäni ansaitse. Saatan myös sen myötä alkaa epäluuloisemmaksi toista kohtaan. Ehkä se, että mustasukkaiset itse ovat pettureita päteekin? Suuttumukseni taustalla on vahvana tunne siitä, ettei minua, maailman luotettavinta ihmistä , saa alkaa rajoittamaan kohtuuttomalla tavalla!
Oletteko te mustasukkaisia? Vai ymmärtääkö joku muakin? Miten yhdistätte jutun kartoillenne?

[- Kastehelmi -]

  Vaikka ei varmaan sillon naurattanu... Mä en ole ollu vastaavassa tilanteessa, mulla ei ole lapsia. Ajatteliskohan sitten eri tavalla... Tai toki mustakin joskus tuntuu rumalta ja lihavalta ja vaikka miltä. Vaikka ajattelenkin, että mulla on ihan terve itsetunto, niin kyllä synkkiäkin hetkiä tulee. Kertoisikko kartastas vähän? Miten se vois sun kartalla ilmetä?

[Kuuhilda]

Hmmmm.
Mä oon miettiny tätä ennenkin.
Noh, totuus on, että en kunnolla muista, olenko seurustelusuhteessa mustasukkainen...sanoisin, että en oikeastaan, mutta että jos jotain sen kaltaista ilmenee, pistän sen  voimmien piikkiin..minä en ajatele olevani surkea tms. vaan se MINUN nostaa sieltä päätään. Eikä tosiaan tarvitse olla kyseessä seurusutelukumppani; lapsena poni, oma koti, omat lapset, yms. aiheuttaneet tuota MINUN hönkimistä...jonka täytyy vähän aikaa antaa olla ja kellua ja vasta sitten tehdä jotain, että ei tule tehneeksi typeryyksiä.
Seurustelusuhteessa, ainakin näin myöhemmällä iällä, olen ollut vailla tuota MINUN hönkää, mutta sitten taas olen toooodella epäileväinen...noh, en syyttä, mutta epäilen tosiakin, joskaan epäilykseni eivät liity mustasukkaisuuteen vaan pikemminkin ihmisen luotettavuuteen noin yleensä.

[- Kastehelmi -]

Joo toi MINUN-juttu on hyvä huomio. Sitä mä kans tossa mm. tarkotin, en vaan osannu pukee sitä kunnolla sanoiks. Ajattelen, että MUN, mutten mustasukkseks silti ala. Tai en ainakaan vielä! Mistä sitä koskaan tietää... Vieraalta se nyt tuntuu. Todella oudolta. Enkä tiedä miten oikein puolustautua, kun juttu on musta niin absurdia. Sitten heittäydyn vähän ylimieliseks ja alan suojaan MUN reviiriä, MUN vapautta jne. Mulla ja 1. huoneessa ja DC .

[Corvus Leonis]

Ja mun on tietenkin päästävä kitisemään viimeisimmästä eksästäni, Kauris jolla   ,   sekä   ja   ,  kaiken kaikkiaan siis sangen plutoninen tapaus jopa itseeni verrattuna ja mä olen sentään      :

Niin että ei mitenkään yllättäen, alkoi osoittamaan kroonista mustasukkaisuutta melkein kaikista muista vastakkaisen sukupuolen edustajista joiden kanssa olin missään tekemisissä, joten luonnollisesti häivyin kuvioista.

Sitäpaitsi meillä oli synastriassa ihan älytön kuvio,   (kumpikin nousuvaakoja) sekä nousumerkin hallitsijat   :ssa myös yhtymässä keskenään - alan ihmetellä miten ihmeessä kukaan voi tuolla kuviolla edes kokea mitään vetoa, sehän on kuin magneetin kaksi samaa puolta.

Kaiken lisäksi meillä oli täsmälleen samassa paikassa kroppaa tismalleen samanlainen syntymämerkki ja molemmilla vihreät silmät, ja mä aloin huolestua että ei kai me vaan olla sukua.

[mehmet]

Tämä aihe liippaa niin läheltä, että pakko vastata.

Mustasukkaisuus on munkin käsittääkseni tunne, jota koemme kaikki. Se on vain tunne, kuten kaikki tunteet. Mutta toiset meistä jäävät siihen enemmän kiinni kuin toiset. Toiset osaavat käsitellä sen paremmin, ja toiset eivät edes tunnista sitä itsessään, kun kieltäminen on niin kova.

Miten se sitten kartalla näkyy. Samaa mieltä Lillin kanssa, että synastria kertoo enemmän, näkyykö mustasukkaisuutta suhteessa. Kaikista kamalin puistattavin henkisesti kuluttavin suhteeni oli henkilöön, jonka kartta ei viittaa sitten mihinkään mustasukkaisuuden piirteeseen. Ilmava kartta, paljon  , ainoastaan hällä voisi viitata omistushaluun tai 2. huoneen voimakas painottuminen. Muuten mitä mukavin ja joviaalein ihminen, mutta suhteessa minuun sairaan mustasukkainen. Puhelimen kyttäystä, sähköpostin tongintaa, päiväkirjojen lukemista, vuorokausia putkeen kestävää tenttaamista, vahtimista, pahan puhumista ystävistäni ja sukulaisistani, mustamaalausta, harrastusten rajoittamista... you name it.  Fyysistä väkivaltaa lukuunottamatta kaikki alistamisen ja hallitsemisen keinot oli kyllä käytössä (tiedä, olisiko lopulta kehittynyt fyysiseen saaka - lähdin). Itse hän ei tiedostanut omaa käyttäytymismalliaan, ja sen kanssa eläminen oli helvettiä.

Synastrialta löytyy  aspekteja (hänen Pluto tekee paljon mun kartalle) joten siellä se selitys sitten varmaan on. Ajattelen myös niin (itsellä voimakas  kartalla) että myös "kerään" näitä valtataistelukokemuksia. En tiedä, onko ko. henkilö sittemmin ollut mustasukkainen ihmissuhteissaan vai olinko se vain minä, joka viritti hänet kuin jonkun aikapommin ja sitten taas mentiin.

Vinkki teille, jotka joudutte kärsimään mustasukkaista henkilöä: OTTAKAA JALAT ALLENNE. Se tauti ei parane ajan mittaa vaan pahenee. Ja te, jotka olette siinä onnellisessa asemassa, että tiedostatte ehkä olevanne mustasukkaisia TYÖSTÄKÄÄ SITÄ TUNNETTA. Se on syövyttävä ja tappava tauti. Omaa mustasukkaisuuttani olen joutunut miettimään paljonkin exästä johtuen (kova koulu), ja nousu :na minun ei ole vaikea sitä tunnistaa. En silti halua ikinä, missään olosuhteissa omistaa puolisoani. En sulata syrjähyppyjä ja pettämistä, mutta taivaan tähden, jos vastapuoli kokee tärkeäksi sellaista harrastaa, se on hänen ongelmansa. Silloin päämäärämme elämässä eivät kohtaa.

En pelkää enää yksinjäämistä (nuorempana pelkäsinkin, enemmän kuin kuolemaa, ja siksi tuota ihmissuhdettakin siedin). Mehän olemme kuitenkin lopulta aina yksin . Siis itsellisiä, yksilöllisiä sieluja universaalin maailmansielun sisällä. Mitä pelkäämistä siinä nyt on?

[Kuuhilda]

Jep, jalat alle, mikään rakkaus ei sairaalloista mustasukkaisuutta paranna Itsekin sellaisessa suhteessa olleena olen samaa mieltä.
...ja tuo kakkoshuone painotus löytyy multakin. Siis vesimiestä, oinasta ja vahva kakkoshuone  : Onneksi on vesimies aurinko, eikä Skopua juur...voisin ajatella että veskari ei ole niitä mustasukkaisimpia merkkejä...vaan...ehkä sittenkin ehdottomuus ja äly ja tunnemaailma, jota ei tuoda esille...