Kiitos, onpa tullut paljon vastauksia!
Olen miettinyt työn vaihtoa, mutta se ei vielä ole ajankohtaista. Ajattelin muuttaa viimeistään tammikuussa (jos Universumi ei ehdottele muuta), joten parin kuukauden ajan tätä pitää vielä painaa. 95% tekemästäni työstä on sitä mistä pidän! Muuton myötä myös työ tai työsuhde tulee muuttumaan. En tiedä vielä miten tai mihin suuntaan, mutta tiedän sen olevan positiivinen muutos. Ehkä tämä on se kuuluisa "Pimeintä ennen auringonnousua"-hetki
Asun niin pienellä paikkakunnalla, että täältä jos saa töitä se on a) lottovoitto b) jotain mistä kannattaa pitää kiinni. Varsinkin nyt, kun loppusuora häämöttää ja suurin osa työstä on nautinnollista. Työaikani saan määritellä itse, voin sopia jutut miten haluan jne.
Vaatteita en omista kamalasti (minulla on esimerkisi tasan 2 takkia), en välitä muodista. Kunhan on siistiä ja omanlaista vaatetta niin jees! Nousu Kauris suosii mustaa joo, mutta sitten taas toisaalta mustissa tuolla hiihtelevät muutkin. En ole kuitenkaan mikään angstihiihtelijä tai boheemi hörhö!
Olen herkkä väreille - esimerkiksi sininen vaate saisi minut hyppimään seinille! (liikaa sinistä energiaa, minulla on muutenkin vahva Kolmas Silmä, joten se ei kaipaa ylimääräistä sinistä).
Nappaan ihmiset sen mukaan, kuka pomppaa energiassaan esiin minulle ihmismassasta. Sieltä vaan pomppaavat sekä positiiviset että negatiiviset ihmiset. Feissarina varmaan auttaa se, että voi jutella rauhassa. Minulla hommassa on sellaiset pienet mutkat, jotka törmäävät ihmisten egoihin aivan välittömästi nimittäin
kamera ja
julkisuus. Moni vastaa mielellään ja kertoo mielipiteensä, mutta siinä vaiheessa kun pitäisi antaa nimi tai varsinkin siinä vaiheessa, kun pitäisi suostua kuvaan, ihminen luikkii karkuun - pelkoreaktio, joka tulee egosta. Ei haluta, että muut näkevät ja tietävät mitä ajattelen (itsevarmuuden puute), pelätään kameraa (näytän rumalle eli itsearvostuksen puute). Pelätään, että joudutaan ongelmiin jutusta (epäluottamus tulevaa kohtaan). Ja niin edelleen! Suomalaisia tuntuu vaivaavan ihme itsevarmuuden puute ja sellainen "olen piilossa, pysyn piilossa"-mentaliteetti. Järjestäin vastaajat, jotka suostuvat juttuun, ovat energialtaan tasapainoisia ja voimakkaita persoonia.
Feissarin luona ihmisen ei tarvitse kertoa kellekään liittyneensä johonkin, korkeintaan lähipiirille. Minun käsissä mielipide leviää satoihin tuhansiin koteihin valokuvan kera. Lisäksi lehti on vieläkin sellainen aika kova juttu ihmisten keskuudessa tyyliin "Olit muuten lehdessä!" tai "Minua haastateltiin lehteen!"
Olen huomannut, että jos saan tehdä ihan kunnon lehtijutun gallup-tyyppisesti, se onnistuu! Saan jutella pidempään jolloin pääsee siitä egosta läpi siihen, millainen haastateltava on oikeasti. Valokuvauskin sujuu ongelmitta sen jälkeen, kun on puhunut pidempään. Tällaisissa tapauksissa en ole törmännyt tällaisiin "hyi, en halua, mene pois"-ihmisiin.
Olen hyvin positiivinen ihminen, joten en usko kauheasti oman energiani häiritsevän juttuja.
Ja kyllä, katugallup on kirjaimellisesti katugallup. Yleensä sisätiloissa ei saa välttämättä edes kuvata eikä häiritä asiakkaita esim. kahviloissa.