seuraava »

[Rakkauden enkeli]

Mitäs tuumaatte, mitä mietteitä teillä on kuoleman enkelistä? Onko sellaista? Mitä tuntemuksia tulee?

Itse uskon kohdanneeni kuoleman enkelin ihan hiljattain sairaalassa ollessani.    Ja kuten arvata saattaa hän ei tullut hakemaan minua, koska muuten en kirjoittelisi enää tässä.  Silti hän vieraili luonani. Uskon vakaasti ettei se ollut mitään kuumehoureilua tms. vaan hän ihan oikeasti vieraili luonani. En nähnyt häntä, mutta "kuulin" ja tunsin hänet.

Hän tuli kertomaan kuolemasta. Hän tuli rauhoittelemaan ja lohduttamaan minua, vakuuttamaan että kuolemassa ei todellakaan ole mitään pelättävää. Ajatuksen tasolla tämän jo tiesinkin mutta kokemuksena en, siis tässä elämässä. Hän kertoi myös, että kuoleman hetki on aina lempeä ja mielyttävä oli sairaus ja kuolemantapa sitten mikä tahansa. Siinä vaiheessa kaikki kärsimys vain lakkaa ja kaikki on hyvin kun kuolema koskettaa. Sain tietyllätavalla kokea sen miltä se tuntuu, sillä tunsin kuinka hän kosketti minua ja ylleni laskeutui ikäänkuin sellainen jännä sininen energia "verho" ja tuolla hetkellä oloni olikin todella mainio ja levollinen. Jotenkin hän vain vei kaikki huolet kuoleman suhteen pois. En sitten tiedä olinko oikeasti lähellä kuolemaa vai miksi minun piti juuri tuolloin sairaalassa tuo kokemus saada.

Lisäksi näin sairaalassa ollessani muutenkin joitain näkyjä, näin joitain tapahtumia, kaupunkeja ja paikkoja joista en kuitenkaan oikein saanut selkoa sillä ne vilistivät liian nopeasti silmieni edessä(ei ollut kyse siis omasta elämästäni). Sain myös tiedon, että maapallon lämpeneminen, sen ilmenemismuodot on seikka joka tulee yllättämään kaikki. Mitä tarkoittaneekaan?...  Lisäksi näin sellaista hyvin kaunista ja lilaa valoa ja Taru Sormusten Herrasta haltijoiden maan tyylisen erittäin kauniin, harmonisen ja levollisen tuntuisen paikan joka hohti valossa. 

[Hiisitär]

Kyllä aivan varmasti on kuoleman enkeleitä eli enkeleitä, joiden tehtävä on auttaa sielua siirtymään kuoleman kautta takaisin fyysisestä maailmasta henkimaailmaan. Onhan olemassa myös ns. "paimen"enkeleitä, jotka kiertelevät kyselemässä fyysiselle tasolle jumiin jääneiltä sieluilta ovatko nämä halukkaita lähtemään jo henkimaailmaan.

Tässähän tulee esille hyvin se kuoleman todellinen olemus eli kauneus. Kuinka moni ajattelee syksyllä ruskaa ihaillessaan, että katsoo kuolemaa silmästä silmään? Kuinka kaunis kuolema on! Samoin luin tänään pienen kommentin supernovista, joka kuului jotakuinkin näin:

"Alkuräjähdyksessä syntyy vain kevyitä alkuaineita (kaasuja). Kaikki se mitä näemme ympärillämme ja mistä itse koostumme on lähtöisin tähden ytimestä, kun se räjähtää supernovaksi. Ilman supernovia ei olisi elämää. Me olemme kuolleiden tähtien lapsia".

[Rakkauden enkeli]

Niin todellakin, kuolema on kaunis ja herkkä hetki.   

[Tummasilmä]

Minäkin saattohoitotyötä tehneenä tiesän että kuolema on ainakin minun silmissä levollinen. Ihmisen keho fyysiselläkin tasolla valmistautuu kuolemaan, tajunta häipyy. Koskaan en ole nähnyt inhottavaa/rumaa kuolemaa.
Uskon myös että kuolemanenkeleitä on. Eräs vanhus (ei ollut dementoitunut) kertoi kerran että hänen luonaan kävi enkeli, eikä mennyt kovin kauaa, kun hänkin jo poistui kesuudestamme.

[Rakkauden enkeli]

Eräs vanhus (ei ollut dementoitunut) kertoi kerran että hänen luonaan kävi enkeli, eikä mennyt kovin kauaa, kun hänkin jo poistui kesuudestamme.

Tätä minäkin jäin kyllä vähän miettimään, että miksikä oikeastaan kävikään luonani.  : Anyway on lähtöni pian tai sitten vasta piiiiitkän ajan kuluttua, olen valmis.    Sanoi muuten enkeli sitäkin, että kukaan meistä ei koskaan voi tarkkaan tietää milloin kuolee, milloin on tarkalleen se h-hetki. Sen läheisyyden voi kyllä aavistaa...

[Tummasilmä]

Onneksi sitä ei tiedä tarkalleen  .

[Tummasilmä]

Olen myös sitä mieltä että kuoleman läheisyyden voi aistia. Tai ainakin sen lähestymisen. Miksi muuten niin monet vanhukset siitä puhuisi? Siis, no totta kai heidän ikä jo viittaisi siihen että kuolema ei ole kaukana, mutta ei kaikki vanhukset näin juttele. Jotkut jopa ovat ihmetelleet, että onkohan heidät unohdettu tänne  . Oma mummoni on alkanu sunnitelemaan vaateostoksiaanki niin että "kun nämä kengät kestäisi edes sen kymmenen vuotta, niin sittenhän en enää kenkiä tarvitsekaan". Mua jollain tasolla (tietenki) surettaa ajatus siitä, että hänen lähtönsä lähenee, mutta tiedän etten saa "takertua", jotta hän voisi vapaasti lähteä..... Ei jäädä ns välille   

[Kukkamaaria]

Muutama vuosi sitten kävin katsomassa isääni sairaalassa. Isäni istui sängyllä ja juttelimme niitä näitä, huoneessa ei ollut muita. Sitten isä sanoi, että mommokin on tässä (tarkoitti äitiäni, joka oli kuollut noin 10 v. sitten). Yllätyin hieman, koska puhuimme ihan järkeviä, eikä isäni ollut mitenkään sekava. Ehdotin isälle, että otetaan mummo mukaan keskusteluun. Isä sanoi siihen, että ei mummolle voi puhua, koska se makaa haudassa ja jatkoi keskustelua muusta aiheesta. Tiesin heti ettei isäni palaisi enää kotiinsa. Äiti oli jo odottamassa milloin isä olisi valmis lähtemään hänen mukaansa. Tämä oli viimeinen kerta kun näin isäni elossa, hän kuoli pian tämän jälkeen.

Tämä vain vahvisti uskoani siihen ettei kuolemaa ole. Jos olemme tarpeeksi herkkiä, voimme tuntea heidän energiansa kun he käyvät meitä täällä katsomassa ja kun meidän aikamme on, rakkaamme ovat meitä vastaanottamassa toiselle puolelle.

kukkamaaria

[Rakkauden enkeli]

Mummoni kuoli kun olin 7-vuotias ja muistan kun kävin häntä edellisenä päivänä katsomassa sairaalassa. Mummo oli pitkään sairastettuaan sinä päivänä todella poikkeavan pirteä, hyväntuulinen ja levollinen. Hän kertoi, että joitakin hänen edesmenneitä sukulaisiaan oli käynyt hänen luonaan ja luvanneet tulla pian hänet hakemaan. Lapsenakaan siinä ei minusta ollut mitään pelottavaa, mummo näytti niin tyyneltä siitä puhuessaan. Seuraavana aamuna hän sitten lähtikin matkalle, tämänkin hetken muistan kun olimme autossa matkalla sairaalaan ja sanoin yhtäkkiä isälle, että ei meidän kannata enää mennä, ei mummo ole siellä enää.   

Toisaalta, toinen mummoni, nyt 80v on viimeisen kymmenen vuotta hokenut tuota "eipä täällä kohta enää minuakaan ole." Onneksi mummolla löytyy huumorintajua; viimeksi vaatekaupassa mummo aloitti taas kerran arpomisen jonkun laamapaidan kanssa että kannattaako hänen tätäkään ostaa kun tiedä elääkö tässä enää edes talveen asti.. Ihan pakko oli mummolle siinä kohtaa tokaista, että kuule kyllä me sitten perinnönjaossa tapellaan niistä sun laamapaidoistasi, osta pois jos mieles tekee! En kai olis tuota sanonutkaan, jos en olis mummoni huumorintajuun luottanut, mutta ei tollastakaan voi loputtomiin jaksaa.. Nauruun päätyi siis tämä episodi.