Minusta valoravintoon siirtyminen sinä lyhyenä silmänräpäyksenä - verrattuna siis ikuisuuteen verhon tuolla puolella joka on oikea kotimme ja jossa elämme valoravinnolla jo sen koko ikuisuuden - kun on täällä fyysisellä tasolla inkarnoituneena, on vähän kuin lähtisi eksoottiseen uuteen maahan matkalle ja kieltäytyisi sitten katsomasta ainuttakaan nähtävyyttä, ottaisi kotoa eväät eikä söisi ollenkaan paikallista ruokaa jne.
Eli miksi tulla ollenkaan fyysiselle tasolle, elleivät fyysisen tason erityispiirteet - fyysinen syöminen, ruuasulatus ja ulostaminen - kiinnosta?
Ne ovat olennainen osa tätä fyysisen tason kokemusta samoin, kuin kaikki muukin kehollinen toiminta, kuten liikunta, rakastelu, fyysinen työ, kipu, sairaus, vanheneminen ja lopulta fyysisen kehon kuolema..
Jos en halua syödä intialaista ruokaa ja nähdä intialaisia nähtävyyksiä, pysyn pois Intiasta. Ellen halua kokea fyysisen tason kehollisuutta, pysyn pois fyysiseltä tasolta. Syöminen on osa kehollisuutta joka kuuluu tämän fyysisen tason meininkiin. En pidä niin vegaaniutta, paastoa kuin valoravinnolla olemistakaan minään erityisen henkistymisen merkkinä, kuten en pidä mitään muitakaan kehon ominaisuuksien ja toimintojen väheksymistä: JOkaisessa solussamme on DNA:ssa jumalallinen kipinä, kehomme kostuu siis noin 100 triljoonasta pikkuruisesta jumalasta. Minä kunnioitan pikku jumaliani antamalla niille puhdasta, tuoretta ja lajinmukaista ravintoa.
Voi tietysti olla, että tämä on hyvinkin mielenkiintoinen - ja myös ihan mahdollinen, kun otetaan huomioon se jumalallinen kipinä joka solussa - tapa saada ravintonsa. En kuitenkaan näe siinä mitään erityisen hyödyllistä sinänsä.
Matalampien energioiden aikana - ennen harmonista konvergenssia 1987 - oli toisaalta tehtävä temppuja saadakseen aikaan mitään energeettistä oman itsensä kanssa. Niinpä paastot, ruokavaliot, meditaatio, selibaatti ja kaikenlainen askeesi oli silloin oikeasti välttämätöntä jotta voisi kohottaa omia värähtelyjään riittävästi kyetäkseen hengellisiin pyrintöihin.Tämä tarve on kuitenkin jo käytännössä vähentynyt lähes olemattomiin värähtelyjen noustessa ja nykyään ihan tavalliset mässäilevät ja seksiä harrastavat pulliaisetkin pystyvät puolivahingossa asioihin, joita varten ennen piti paastota selibaatissa vuosikausia.
Näistä vanhan energian ajan matalista värähtelyistä on kuitenkin vielä vasta niin vähän aikaa, että moni kokee edelleen tarpeelliseksi erilaiset värähtelyjen nostattamisen tavat kuten vaikkapa nyt ruokavalion, tai jonkin muun askeesi-toiminnon. Ihan kiva jos siitä on yksilölle jotain iloa (voisin kuvitella olevan, jos on vaikka itsehillintäongelmia maallisista syistä tms.), mutta ei se enää hengellisten/energeettisten toimintojen vuoksi tarpeen ole.
Joten lähinnä herääkin kysymys: Miksi ryhtyä valoravinnolle?
