seuraava »

[Kuuhilda]

 
Ei taida tosiaan olla onnellisen lapsuuden merkki...eikä kauris.
Mullahan on kuu ja DC   

[Lilli]

Ei taida tosiaan olla onnellisen lapsuuden merkki...eikä kauris.
Mullahan on kuu ja DC   

Minä syyttäisin enemmän sijaiskotilapsuudesta ja sukulaiselta toiselle heittelystä  :stä ja ehkä sitä askendentin Uranusta. Au- tai Kuu-Oinaat ovat usein perheessä kuopuksia, esikoisia tai ainoita lapsia/ainoan lapsen asemassa, mikä asettaa omat haasteensa kasvulle.

[Lizzy]

Minä laskisin, että tuo   näkyy vaikeana äitisuhteena nimenomaan naisten kartalla.

Oinaista ja yksinäisestä lapsuudesta niin äitini   eli lapsuutensa ja nuoruutensa ainoana lapsena. Kuitenkin muutama vuosi sitten vähän äidin 50v jälkeen selvisi, että hänellä on sisaruksia isänsä puolelta vähän ympäri Suomea ja Ruotsissa. Yksi sisko on vain puoli vuotta äitiä nuorempi. Hänet oli adoptoitu Ruotsiin pienenä ja adoptiovanhemmat eivät olleet kertoneet mitään, mutta tämä nainen oli itse alkanut selvitellä. Tämä tapahtui niihin aikoihin kun äidillä oli menossa tr.   IC:llä. Salaisuuksia paljastui. Eikä äitini muuten elänyt isänsä kanssa missään vaiheessa vaan äitinsä ja mummonsa. Isänsä näki kerran parikymppisenä ja nyt kun tämä on jo yli 80 ja huonossa kunnossa. Minä en edes tiennyt, että minulla on vaari vielä elossa enkä ole koskaan tavannut.

Mutta mun mielestä oinaat on aina itsekkäitä oli ne ainoita lapsia tai ei.   Mun veljellä on   ja isällä   mutta kummallakaan ei ole ollut mitään paikasta toiseen heittelyä lapsuudessa. Mutta muuten isäni on aina reissannut paljon työn puolesta ja veli taas on ollut myös ulkomailla töissä ja muuttanut nyt aikuisena tosi usein. Tiedän muuten todella vähän sellaisia ihmisiä, jotka eivät olisi eläneet ns. ydinperheessä. Ihmeteltiin jo lukiossa kavereiden kanssa kun kaikkien vanhemmat oli edelleen yhdessä. Mutta ymmärsin jo nuorena, että ei se ydinperhe ole mikään tae onnellisuudesta. Todellakaan.   Minä elin fyysisesti hyvin staattisen lapsuuden ja nuoruuden. Nuorena aikuisena ja nyt aikuisena olenkin sitten muuttanut sen edestä. ja opiskellut.  

 

[Kuuhilda]

  Uranusta minäkin mietin, mutta ajattelin että vaikuttaako se sitten lapsuuteen kovin voimakkaasti, kun on 12 huoneen puolella ja asc muutenkin alkaa toimia myöhemmin?
Tietenkin on uranuksen vaikutuksen alla kun on   

Toki  olisi ehkä paras taivaankappale kuvaamaan tuota paikasta toiseen heittelyä  Olenpa lennellyt samalla tavalla aikuisenakin sieltä tänne ja täältä sinne

Minä olen ollut ainoa lapsi, kuten myös keskimmäinen sisarussarjassa, kaikenlaista kokemusta löytyy.
Ja hyvä on, että sain kokemusta sisaruksistakin, sillä olin oikea hirviö, ennenkö opin jakamaan ja ottamaan toiset huomioon 

[Ave^^]

Ajattelin pitkään, että minulla oli ihan normaali lapsuus, mutta sitten selvisi asioita, jotka muuttivat käsitystäni.

Tutun kuuloinen lause, tosin minulla siihen ei kytkeydy mitään negatiivista. Lapsena vain kasvaa ja tottuu johonkin ja alkaa pitää sitä normaalina. Oli yllätys kun alkoi tajuamaan ettei tavallaan mikään peruslapsuus ollutkaan. Tosin, en usko vieläkään että olisi olemassa ihmistä jolla ei jotain kuitenkin aina sieltä lapsuudesta löytyisi..
En koe omaa lapsuuttani mitenkään rankkana, vaikka olenkin ollut herkkä ja itselleni rankkoja asioita kohdannut, mutta myös paljon hyvää tukea on ollut mukana. Vanhemmillani on olleet omat ongelmat menneisyydestä ja silloisesta nykyhetkestä, jotka ovat totta kai vaikuttaneet myös minuun, mutta pääasia eli välittäminen on kuitenkin pohjalla aina ollut läsnä. Sen koen yhdeksi tärkeäksi tekijäksi miksi en taaksepäin ajatellessani tunne lapsuuttani ollenkaan rikkinäiseksi. Kukaan kun ei ole täydellinen kuitenkaan.

Kuuni onkin enimmäkseen vain hyvin aspektoitunut, sekä neloshuoneessa ovat ceres sekä jupiter. Luulen, että nämä vaikuttavat juuri sen kautta miten olen kokenut asiat, eikä välttämättä absoluuttisina tilanteina. En koskaan esimerkiksi kokenut muuttamista kamalana asiana, vaikka 12 vuotiaaksi asti aina ½-2 vuoden välein muutettiin. (Uranus on mulla löyhästi keskitaivaalla.) Tosin, pahoja heitteillejättöjä kokemuksiini ei kuulukaan edes.

[Lizzy]

On minullakin toki hyviä aspekteja kuulle. Esim.    ja sekstiili 

Silti tunnistan jotenkin niin hyvin maurimourulaisen kuvauksesta itseni. Mutta katselin myös uteliaisuudesta onko mulla ja äidillä jotain vaikeita aspekteja synastriassa. En kyllä yhtäkkiä huomannut mitään ihmeellistä. Päinvastoin äidin    osuu aika tarkkaan mun IC:lle  . Äidin    mun  , mutta eihän sen nyt pitäis olla mikään mahdoton.  äidillä on  , jossa minulla paljon planeettoja. Ei tarkassa aspektissa, mutta voisiko tuo pelkkä merkki sitten vaikuttaa niin nihkeästi? Että äitini ei ole oikein koskaan ymmärtänyt minua? Mutta kompositiokarttaa joskus katsoin ja se oli kuvaavampi mielestäni. 6.huoneessa paljon tavaraa, joka tekee kyllä ihmissuhteesta todella raskaan ja työlään ja vähän sellaisen "kun on pakko". Minuakaan ei kuunneltu pienenä eikä mielipiteitäni arvostettu. Teininä olisin kaivannut myönteistä huomiota, sain aina haukkuja tein mitä tahansa ja isä oli meillä kansa paljon poissa. Töissä. Minä en ole koskaan arastellut itkeä muiden nähden, mutta kun kukaan ei lohduttanut niin sitten aika usein nuorena itkin itsekseni. Enkä lopulta edes yrittänyt sanoa mielipiteitäni kun ei niitä kukaan kuunnellut tai arvostanut.

Minullakin on taipumusta lievään kontrollointiin ihmissuhteissa ja se on harmittavaa. Erityisesti, koska tajuan järjen tasolla ettei sellainen manipulointi ikinä toimi tai ainakaan ole kenellekään hyväksi. Mutta joku sellainen epävarmuus, että minusta ei tykätä, jos en ole tietynlainen. Kontrolloin siis myös itseäni ja siksi kai se heijastuu muihinkin. Luulen, että tuo kontrollinhalu tulee siitä mitätöinnistä mitä on kohdannut pienenä. Ei osaa luottaa itseensä eikä toisiin ja se on todella surullista. Eikä minun kohdalla ole helpottanut kyllä iän myötä oikeastaan yhtään. 

Ave, eihän isotkaan muutokset vahingoita tai aiheuta turvattomuutta, jos se perustunne ja ilmapiiri on turvallinen.  Minun tapauksessa ei vain ollut näin. Päinvastoin elämä oli ehkä konkreettisesti tasaista, mutta tunteiden tasolla sai olla koko ajan varpaillaan ja varuillaan, että mistä tänään tulee ja kuinka kovaa. 

[Ave^^]

Ei pelkästään muutoksista kuitenkaan kyse, meillä on perheen sisälläkin elämä ollut hieman erilaista, mutta erikoisinta on, että vaikka monet asiat ovat sattuneet, oli vain jokin pieni hetki teini-iässä kun olin katkera niistä. Jostain syystä kuitenkin tiedän sisälläni että ne ovat olleet vain seurausta joistain kipeistä asioista. Ehkä se on sitä perusturvallisuutta sitten siellä olemassa, mistä lie se tunne syntyykään.  Olen vain miettinyt, että ehkä koska olen kartaltani yhtä muuttuvaa merkkiä, niin olen vain osannut joustaa kokematta sitä liian kamalaksi. Ja ehkä silläkin on vaikutusta, että kaikkein pahin aika alkoi vasta kun aloin jo lähennellä teini-ikää, ehkä siis sain kuitenkin aika lintukotoisen alkulapsuuden. En muista siitä tosin paljoa jostain syystä..
Pidin kyllä aikoinaan isääni kuin jumalasta seuraavana ja kaikkea hänen sanomaansa lopullisena tuomiona, ja siitä on tullut prosessoitua itsensä ulos. Nykyään on mielenkiintoista nähdä miten isäkin on kehittynyt, hänen mielipiteensä ovat jopa muuttuneet. Jännä tunne, kun kuulee hänen sanovan jotain nykyään mikä kumoaa hänen ennen aina julistamansa. Tulee se kouraisu, että joskus rakensin ajatukseni tuon pohjalle, ja nyt niiltä olisi kokonaan se pohja kadonnut jos uskoisin yhä niin.

[Lizzy]

Minäkin olen yhtä muuttuvaa merkkiä koko ihminen, luulisi että kaikenlaiset muutokset luonnistuu, mutta onko se sitten toi asc.  mikä hanaa vastaan.

Sama juttu pidin isääni kuin jumalasta seuraavana, se on kuulemma jouskareille tyypillistä.  Isältä olen saanut paljon hyviäkin arvoja ja ajatuksia, mutta tottakai aikuisena sitä joutuu muuttamaan ajatteluaan. Ikään kuin suodattamaan sitä lapsuudenkotia. Oli se sitten hyvää tai huonoa, koska kuten sanoit kaikki asiat muuttuu ja ihmiset muuttuu. Ja pitää löytää se oma tapa ajatella ja omat arvot. Kyllä siinä putoaa pohja, jos joku sellainen jota arvostaa ajattelee tietyllä tavalla ja sitten myöhemmin sanoo ihan jotain muuta. Minulla oli lapsena todella paljon sellaista, että sanottiin nyt yhtä ja hetken päästä aivan toinen mielipide. Eihän lapsi sellaista ymmärrä ja joustavuuden sijasta sitä on kuin tuuliviiri. Ja sitten sitä natisee liitoksissaan. Siinä pohja meni aika monta kertaa, niin monta ettei se ikinä oikein ehtinyt muodostua ja siitä olen edelleen katkera. Vaikka ymmärrän tietysti nyt tilanteet ja muut tekijät aivan eri tavalla, mutta... Tuostako lienee johtuu se, että en oikein aikuisenakaan pidä siitä, jos joku hirveästi muuttaa mielipiteitään ja ajatuksiaan. Pelkään sitä, ihan kuin joku teini, jonka täytyy koko ajan varmistella että tykkääthän vielä.  Tottakai aikuisena näkee sen hyvänäkin asiana, että ihmiset muuttuu, mutta läheisissä ihmissuhteissa se on joskus minulle vaikeaa.

[Ave^^]

Tämä maailma on sellainen, että jatkuvassa epävarmuudessa täytyy elää. Ehkä se lapsuuspohja on hyvin tärkeä silloin, voi ajatella että joskus sentään asiat olivat selkeitä? Vai onko se sellainen "valhe" mihin kasvaa, että tottuu kuvittelemaan että jokin täällä olisi varmaa ja uskoo siihen myöhemminkin, vaikkei se todellisuutta olisikaan? Ihmisen oma usko ja luottamus ovat kuitenkin tärkeitä ja vahvoja asioita. Ilman niitä kai tuntuisi itsetuhoiselta asettaa itsensä haavoittuvaiseksi epävarman asian edessä, kuten vaikka parisuhteessa?

[Lizzy]

Kyllä aikuisena jokainen joutuu kohtaamaan elämän epävarmuuden, joku enemmän joku vähän vähemmän, mutta juuri siksi olisi niin tärkeää mielestäni saada edes lapsuudesta sellainen kokemus kaiken järjestyksestä. Usko ja luottamus on isoja asioita, elämän rakennuskiviä ja jos niiden kokemus on häiriintynyt tai särkynyt niin jopa aikuinen kaipaa tukea. Mietin näitä omia henkisiä harrastuksiani ja kiinnostuksen kohteitani, että onko niiden pohjimmainen tarkoitus tuoda järjestystä, johonkin joka on ollut pirstaleina. Kun tämä fyysinen maailma ei tunnu mitenkään järjelliseltä tai turvalliselta niin käännytään sitten henkimaailman puoleen... Ihminen etsii sen luottamuksen ja uskon jostain, vaikka sitten ei näkyvästä.

[Kieroon_Kasvanut]

     ja   
       ja   
      
         ( 4 orbia)

Ja    Riittääkö? 

Meillä on aina korostettu rahan, käytännön järjen ja työn merkitystä, maatilalla kun oltiin. Isäni  arvostaa vain kovalla työllä, verellä ja hiellä tehtyä työtä, useimmiten sitäkin vain hänen itsensä tekemänä. Kaikenlainen herkkyys ja mielikuvitus (mm. tunteet tai vastaavat) olivat ajanhukkaa/turhaa. Meillä oli myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa (lähinnä vanhempieni kesken, lapsiin ei koskettu). Kerrankin muistan kuinka isäni halusi "jutella" äitini kanssa vieden tämän makuukammariin ja eiköhän siellä oltu sitten kurkussä kiinni :/ Sain sen onneksi loppumaan rynnimällä huoneeseen ja poraamalla vieressä ettei "tapa äitiä".
Olin silti hassua kyllä suhtkot läheinen isäni kanssa pienenä, luultavasti hain vain kauheasti hyväksyntää ja sellaista.
Vanhempani onneksi erosivat sitten kun olin siinä 4 vanha ja äitini löysi uuden miehen,jonka kanssa on vielä nykyäänkin ja josta minä ja siskoni saimme hyvän isäpuolen

Päädyin erossa asumaan  äitini kanssa, joka taasen on aina kannustanut minua olemaan rohkasti erilainen ja toteuttaamaan itseäni. Hän mm. osti kalliita taulunpohjia sekä maaleja, kun innostuin piirtämisestä yms. ja maksoi harrastukseni milloin nuorten kuvispajan, milloin savipiirin 
Kavereistani sen verran, että niitä minulla oli ihan mukavasti. Olin vain sen verran hassu lapsi,että jäin mieluummin kuuntelemaan aikuisten juttelua, kuin lähdin leikkimään muiden ikäisteni kanssa    Välillä sai oikein tuuppiakin, että lähdin tutustumaan muihin
Ala-asteella sosialisoiduin hieman enemmän ja sain paljon hyviä kavereitä mm. parhaan ystäväni  . Yläasteella kävi sitten niin, että porukka päätti jatkaa ilman minua ja jäin yksin vähän ikäänkuin outopalloksi johonkin nurkkaan  Samasta koulusta löytyi onneksi eskarin aikainen ystäväni ja pari uuttakin löysi tiensä elämääni, joten en ihan tyhjiössä lillunut :>
Peruskoulun loputtua kävikin sitten niin ikävästi, että ystäväni kuoli liikenneonnettomuudessa pari viikkoa ennen 15-vuotis synttäreitään    Se otti koville.

Voisin myös mainita,että koko peruskouluvuosien ajan isälläni ja äidilläni oli ihme kärhämöitä, ja välillä tapeltiin niin oikeudessa kuin minunkin välitykselläni  ( "Kerro sille äitilles että PLÄÄPLÄÄPLÄÄ::"  "JAA! Vai sano se niin. No kerro sille isälles että BLAABLAABLAA.."  ) Pari vuotta nuorempi siskonikin kärsi tästä koko touhusta, niin että sai mentaalisia ongelmia Hän on onneksi selviytynyt oikein loistavasti ja voi mitä loistavimmin nykyään 

Muuttojakin taisi olla nuoruudessani aika tiuhaan,en vain muista niistä oikein mitään   Ehkä vain ihan hyvä niin