Hmm... mä en kyllä itseäni koe sukupuoleltani neutraaliksi. Haluaisin kovasti olla kurvikkaampi, naisellisempi. Rakastan vyötäröltä ja selästä istuvia paitoja (pitäisin tissipaitoja jos olisi ne tissit) ja pitkiä liehuvia hameenhelmoja, nautin hiusten letittämisestä ja kihartamisesta. Toisaalta en todellakaan jaksa meikkailla itseäni joka päivä vaikka kulmakarvat pidänkin siistinä. Silti yksin ollessani minulle on ihan selvää, että olen nainen.
Mutta sitten se sosiaalinen puoli. Naisryhmässä en useinkaan tiedä milloin on minun vuoroni puhua, ja keskustelu on jotenkin väärän rytmistä minulle (nettikeskusteluissa tätä ongelmaa ei onneksi ole
). Tunnen myös ajoittain näyttäväni jätkältä, että naisten vaatteet ja varsinkin meikit istuvat toisille paremmin. Jotenkin monen naisen kanssa kahdestaankin on olo, että vaikka molemmat vilpittömästi yrittää olla toisilleen mukavia, jokin jää koko ajan puolin ja toisin menemättä perille.
Toisaalta ne naiset, joista tulee minulle läheisiä ystäviä luonnossa, ovat yleensä tavalla tai toisella huomattavan kaukana stereotyypeistä mutta ihan tyytyväisiä tilanteeseensa. Kenties viihdyn heidän kanssaan siksikin, koska koen sen yhdistäväksi asiaksi? En minäkään erilaisuuttani itke silloin, kun en ole nimenomaan sellaisessa tilanteessa, jossa se korostuu.
Miesryhmässä mukana olo taas onnistuu paljon paremmin, jopa hekin joskus nauravat että "unohdin että sinäkin olet siinä, olet niin 'one of the guys'".
Naistenlehtien "vältä tekemästä näitä juttuja miesten kanssa jos haluat tulla ymmärretyksi"-listat eivät kolahda kotiin ollenkaan, koska ei minulla tule edes mieleen tehdä useimpia niistä.
Niin ja olen kyllä useammin kuin kerran ollut ihastunut naiseen, mutta en oikeastaan halua viedä sitä käytännön tasolle suhteeksi saati petipuuhiin. Mutta tuo että mitäs jos paljastuisi että mies olikin miehen elämää elävä nainen... olisi se tosi outoa. Vaikea kuvitella kyllä tilannetta kun ei ole kohdalle sattunut.