seuraava »

[Kuuhilda]

Muille semmosia tunteita, mitä sulla on ittelläs?
Siis ihmissuhteissa. Rakkaus, sisaruus, ystävyys tai missä vain.
Tunnistatko tämän itsessäsi ajoissa? Millaisia tilanteita tästä on tullut?  Oletko ollut tälläinen, ja muuttunut?

Minä olen pikkuhiljaa oppinut ymmärtämään, että muut eivät välttämättä tunne samoin kuin minä, vaikka minusta se onkin aivan päivän selvä asia, että niin kuuluisi olla  :
Törmään tähän toki jatkuvasti vieläkin, mutta nyt sentään ymmärrän ongelman, vaikka vaikea sitä on monesti pitää pinnalla.

Taannoinen riitani erään    ystäväni kanssa näytti minulle taas närhen munat, kun hän kokikin kaiken aivan toisella tavalla, vaikka minusta se miten minä asian näin ja koin oli ainoa oikea ratkaisu ja tapa toimia, eihän kukaan voi ragoida sillätavalla kuin hän  :

Ja rakkausjutuissa...niissä olen aina jotenkin automaattisesti ajatellut, että tottakai tuon toisen fiilikset ovar samalla tasolla kuin itselänikin. Näin siis ainakin alussa...kyllähän se siitä sitten nopsaan valkenee, että ei ihan näin olekaan 

[Kuuhilda]

Minä en osaa sanoa, onko mulle käynyt tuollatavalla toisinpäin...en ainakaan ole sitten huomannut, koska olen ollut vain siellä omassa kuplassani
Luultavimmin on käynyt.

[Sielu`]

joskus kai olen ajatellut niin mutta kyllä nykyään ajattelen ettäs e on melkeinpä ihan itsestään selvää että ihmiset näkevät esim kuvissa eri asioita, kuulevat musiikissa eri jutut ja myös tuntevat erilailla ^_^

[Kuuhilda]

Just se , kun järki sanoo, että tottakai kaikki näkevät omalla tavallaan, mutta sitten; varsinkin yhtään tunnepitoisemmassa asiassa, reagoin spontaanisti siltä pohjalta, että toisetkin tuntevat tottakai kuten minä.
 

[Eklektikko]

Todennäköisesti joskus pikkulapsena olen omannut luuloja muitten tunteista, mutta enpä nyt muista edes itse sellaista.

Olen aina ollut kipeän tietoinen - tai ehkäpä terveen tietoinen, koska toimintahäiriöisiin ihmissuhteisiin kuuluu se että luulee voivansa tietää toisen tunteet jopa paremmin kuin toinen itse - että ainoa keino saada ne toisen tunteet selville on kysyä. Ja sittenkin se toinen voi valehdella, eli mitään keinoa ei itse asiassa ole.

Noh... lohduksi: Jos sanat sanovat yhtä ja ruumiinkieli sanoo toista, uskomme sitä ruumiinkieltä ja niin pitääkin: Tietoinen valehtelu ruumiinkielellä on sitä luokkaa vaikeaa että sitä kohtaa harvoin. Saatan siis tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisten tunnetiloista perustuen heidän ruumiinkieleensä, koska olen harrastanut asiaa pari vuosikymmentä. Ruumiinkieli, käytös ja teot, ne ovat paljon varmempia mittareita tunteista kuin sanat.

Minun luullaan tuntevan vaikka mitä aina välillä ja lähes sataprosenttisesti pieleen. Se on erityisen herättävä kokemus, sillä silloin tajuaa erityisen selvästi että samalla lailla ne omat luulot muiden tunteista voivat mennä aivan päin prinkkalaa.

[Indium]

En mä enää niin hirveästi kuvittele olevani helposti ja nopeasti perillä toisten tunteista, ainakaan samoilla perusteilla kuin vaikka teininä. Sitä on ajan kuluessa oppinut ottamaan paremmin huomioon erilaisuutta. Olen oppinut antamaan ihmisille myös aikaa, koska heillä on hyviä ja huonoja päiviä ja hetkiä, jotka yksinkertaisesti eivät liity minuun vaikka kuinka haluaisin. 

Ja mitä Eklektikkokin sanoi, että moni on käsittänyt hänen tunteensa ihan väärin, on itsellenikin tapahtunut. Pahimpia on olleet ne tilanteet, kun toinen on ollut aivan vuorenvarma että haluan jotain pahaa, vaikken ole halunnut.  Noissa kyllä joka tyypin kohdalla kyse on ollut siitä, että he ovat pelänneet kuollakseen minun kanssani käyvän yhtä pahasti kuin jonkun toisen kanssa aikaisemmin, koska olen esimerkiksi tietyn ikäinen tai näköinen nainen. Kyllä se pistää miettimään että mitäs pelkoja sitä itse tulee projisoitua toisiin ihan pinnallisista syistä, ja siten sotkettua asioita.

[Kuuhilda]

Todennäköisesti joskus pikkulapsena olen omannut luuloja muitten tunteista, mutta enpä nyt muista edes itse sellaista.

Olen aina ollut kipeän tietoinen - tai ehkäpä terveen tietoinen, koska toimintahäiriöisiin ihmissuhteisiin kuuluu se että luulee voivansa tietää toisen tunteet jopa paremmin kuin toinen itse - että ainoa keino saada ne toisen tunteet selville on kysyä. Ja sittenkin se toinen voi valehdella, eli mitään keinoa ei itse asiassa ole.

Noh... lohduksi: Jos sanat sanovat yhtä ja ruumiinkieli sanoo toista, uskomme sitä ruumiinkieltä ja niin pitääkin: Tietoinen valehtelu ruumiinkielellä on sitä luokkaa vaikeaa että sitä kohtaa harvoin. Saatan siis tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisten tunnetiloista perustuen heidän ruumiinkieleensä, koska olen harrastanut asiaa pari vuosikymmentä. Ruumiinkieli, käytös ja teot, ne ovat paljon varmempia mittareita tunteista kuin sanat.

Minun luullaan tuntevan vaikka mitä aina välillä ja lähes sataprosenttisesti pieleen. Se on erityisen herättävä kokemus, sillä silloin tajuaa erityisen selvästi että samalla lailla ne omat luulot muiden tunteista voivat mennä aivan päin prinkkalaa.

Jaa kuuluu? No se sitten selittäiskin kaikenlaista. Miten se niihin oikeastaan kuuluu? Tai siis miksi? Onko jotain arttikelia tms, jota voisin käydä tutkimassa? Ihan on menny ohi koko juttu multa, vaikka toimintahäiriöisiin suhtesiin olen monella tavalla törmännytkin.

Ruumiinkielen kielimät salaisuudet ovatkin kiintoisia...todella. Eläimet erityisesti ovat erinomaisia puhumaan tätä kieltä kanssamme.

Totta, se on herättävä kokemus, kun sinun luullaan tuntevan jotain ihan muuta, mitä todellisuudessa tunnet. Sellaisesta kokemuksesta tämäkin pohdiskelu varmaan lähti. Alkaa pikkuhiljaa tajuta, että kaikilla on eri motiivit ja lähtökohdat olemiselleen, eivätkä kaikki suinkaan toimi sillä tavalla mikä minusta itsestäni on kaikkein paras, tai jopa ainoa järkevä vaihtoehto  :

Minä väitän,  että oikeasti olen hyvin herkkä hoksimaan ihmisten tunnetiloja ja fiiliksiä silloin, kun kyseessä ei ole joku minuun itseeni vahvasti vaikuttava, likeinen suhde.