seuraava »

[Kuuhilda]

Siis...olen viimeaikoina mietiskellyt  tätäkin asiaa. Kaikenlaista eripuraa kun on siellä sun täällä.

Kun sinulla on erimielisyyttä jonkun kanssa, niin koetatko sitkeästi osoittaa hänelle niitä hänen tekemiään virheitä, jotka tuntuivat sinusta pahalta ja saivat sinut reagoimaan niin kuin reagoit, vai annatko olla ja annat kunkin pitää sen näkemyksen asioista mikä hällä onkin...?

Minä yritän yleensä aluksi kertoa, ja kerronkin, mutta mikäli viesti ei mene perille ja tuntuu kuin puhuisin puulle, annan aika pian olla, ja vetäydyn omaan rauhaani, vaikka se tietäisi sitten totaalista välirikkoa.
Pitäisikö sitä vain sitkeämmin yrittää tehdä omaa puoltaan selväksi?  Vaikka tuntuu että toinen on ihna muualla näkemystensä kanssa kuin minä?

Olen yleensäkin ottaen sellainen, etten tuputa toisille omaa näkemystäni asioista, vaan kunnioitan kunkin omaa mielipidettä...liekö sitten tuolal taipuksella osuutta tässäkin asiassa.

Ajattelen ainakin jossain tilanteessa, ettei minun tarvitse aikuista ihmistä opettaa, kyllä pitää itse tietää käytöksensä rajat ja osata sitä puntaroida.

[Päivi]

Ratkaisemattomat ristiriidat synnyttävät ne pullonkorkit; loukkaantumisia, kiukkua, toivottomuutta. Tavallisestihan siis käsitellään ne näin:

Välttäminen- Mieltä vaivaavat asiat lakaistaan maton alle.

Taivuttelu, painostaminen- näitä käyttävä ihminen käyttää valtaa. Hänellä on omasta mielestään parempi ratkaisu tai joku muu syy saada toinen toimimaan ajattelemallaan tavalla. Kun pyrkii hallitsemaan toista, toinen joko alistuu tai puolustautuu (josta päästään siis taas siihen hyökkäykseen…)

Kelluminen- Ristiriitaa kellutetaan, jos siitä ei koskaan puhuta syvällisemmällä tasolla. Kellumista myös tapahtuu silloin, kun asiasta puhutaan laajasti, muttei asialle tehdä mitään. (Esimerkiksi voivotellaan ettei ole tarpeeksi yhteistä aikaa.)

Kompromissi- Molemmat saavat jotain ja menettävät jotain.

Yhteistyö- keksitään ratkaisu. Kummatkin kokee itsensä voittajiksi, kumpikin saa sen mitä halusikin

KRIISI
Riippumatta kriisin lopputuloksesta, asioiden läpikäyminen on aina parempi vaihtoehto kuin läpikäymisen välttäminen. Erilaiset ongelmat ovat kuitenkin luonnollinen osa elämän kulkua.. On pikemminkin luonnotonta, jos vain elämä sujuu ja on helppoa. Hyvin läpikäyty kriisi on monelle myönteine vedenjakaja elämässä. Kriisin kautta opitusta tulee elämän tärkeämpiä aarteita joita ei antaisi pois. Kaikkea tapahtunutta ei tarvitse hyväksyä, mutta ymmärrys itsestä ja elämästä voi kasvaa kriisin myötä. Monet kriisin läpikäyneet ihmiset ovat todenneet kriisin nostaneen pintaan asioita, joita muuten ei olisi tullut käsitelleeksi.

Tunteita pakoilemassa
Parisuhde on suhde, jossa voimakkaat tunteet on läsnä. Ihminen pakenee luonnostaan henkistä kipua ja sen pintaan nostattamia tunteita. Kukaan ei pidä parisuhteen riitatilanteen synnyttämästä avuttomuudesta eikä yksinäisyydestä. Moni poistuukin paikalta tavalla tai toisella. Joku tuhoaa parisuhdettaan mustasukkaisuudella, toinen turruttaa hinnalla millä hyvänsä tunteitaan. Pakoa on monenlaista.Käytännössä se tarkoittaa läheisyyden välttelemistä monin eri tavoin. Ihminen toimii ristariitaisesti kaipuun ja pelon tunteiden kanssa. Olemme taitavia vetämään maton jalkojemme alta ja estämme itseämme saamasta rakkautta. Ihminen mieluummin pakoilee vaikeita tunteita , kuin alkaisi kysyä , mitä ne yrittävät kertoa. On paljon helpompi keskittyä työhön, harrastuksiin, lapsiin, siis sinänsä hyviin asioihin. Etäällä eläminen laimentaa kaikenlaisia tunteita. Pako on onnistunut.

 Oman kokemuksen jakaminen toiselle on jäsentyneempää, kun kokemuksestaan voi kertoa esimerkiksi alue kerrallaan.Karttaa voi käyttää myös kuuntelussa, kun haluaa jäsentää puhujan asiaa.

Tosiasiat

ovat tietoisuuden kartan “todistettavissa oleva” neutraali, ainesosa, fakta. Tieto saadaan aistien kautta. Esim: luvut. päivämäärät, ajanjaksot, luetut tekstit. Ne kertovat täsmällistä tietoa ulkomaailmasta, olosuhteista ja toisista ihmisistä.Tosiasioita ovat myös tekemiset, mennyt ja nykyinen. oma ja muiden asiaan liittyvien ihmisten toiminta.

Ajatukset

Kuvaavat tietoisuutemme sitä toimintaa, joka tapajtii aivoissa. Johtopäätökset, uskomukset, kuulot, tulkinnat, kokemukset, ennakkokäsitykset ovat kaikki ajatuksiamme. Ajatuksemme vrittyvät historiamme kautta. Ajatustoimintamme sisältää vähän objektiivista ainesta.

Tunteet

ovat kokemukesmme energisin alue. Tilanteet synnyttävät meissä erilaisia tunteita; hyvää mieltä. kiukkua, loukkaantumista, haikeutta, jne. Joskus tunttu luintevammalta kuvata tunteitaan mielikuvina: olen pimeässä kuopassa, kuplin, sielua paleltaa ym. Vuorovaikutustilanteessa viestimme tunteita usein epäsuorasti.

Kehon reaktiot

ilmaisevat usein omalla kielellään, mitä ihmisen sisällä tapahtuu. Pala tulee kurkkuun, kun itkettää, päätä alkaa särkeä kun hillitsee suuttumustaan. Vatsassa muljahtaa kun toinen katsoo rakastuneesti ja iskee silmää. Kaikkia kehon reaktioita ei ole helppo aina tulkita. Mitä keho yrittää kertoa, kun tietystä aiheesta puhuminen suhteessa aiheuttaa raskaan, kivettyneen olon rintakehään? Tai miten ymmärtää itseään, kun yllättävässä tilanteessa alkaakin huimata?

Toiveet, pykimykset, tavoitteet, päämäärät , unelmat  ja haluaminen kuvaavat tahtoamme. Oma sisäinen tahto on eri asia kuin opittu, ulkoapäin ohjautuva “pitäisi tahtoaminen”. Oman tahdon löytäminen eri asioissa, sen ilmaiseminen, puolustaminen ja myös siitä luopuminen toisen takia on itsenäisen, aikuisen ihmisen tunnusmerkkejä. Tunnistettuun tahtoon liittyy myös paljon energiaa.

(tuleva) Toiminta

on halutun tahdon konkreettinen ja täsmällinen ilmaisu käytännön elämässä. Tuleva toiminta on täsmällinen suunnitelma, mitä tulen tekemään jonkun asian suhteen ja missä aikataulussa

ELI:

1. Määrittele ristiriita

2. Ymmärrä ristiriita kokonaan molempien kannalta

-Kartoita

-tosiasiat

-tunteet

-kehon reaktiot

Jäsennä

ajatukset

3. Kertokaa, mitä toivotte ja tahdotte

4.Tuota ratkaisuvaihtoehtoja

5. Valitse toimintatapa

“Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei, selitykset”

tässä mun ajatuksia , kopsailin blogista ko asiaa oli niimpalio.

Ku suhde se kaverisuhdekki o.

 

[Kuuhilda]

Suhde kun suhde
Hyvää asiaa ironia.
Me ollaan nyt varmaan sitten tunteita pakoilemassa...ja musta tuntuu että tolla kalalla on tässä kehissä ihan jotkut muutkin käsittelemättömät paketit kun vaan nää mitkä muhun liityy...projisoi muhun nyt todennäköisesti niitä fiiliksiä, joita sillä on käsittelemättömänä äitiään kohtaan 

[Hopealohikäärme]

Yleensä en ole se riidan aloittava osapuoli, en siis haasta riitaa kovinkaan usein, mutta olen kärkäs vastaamaan haasteeseen. Eli heti, jos joku arvostelee tai sanoo minulle jotain riitaisampaan äänensävyyn, minusta tulee ärtyisä ja vastaan samalla mitalla takaisin - tai kovemmin. Jotenkin en vain pysty olemaan se, joka luovuttaa tai antaa olla, vaikka olen toki yrittänyt opetella. Tai sitten se menee Kaurismaiseen kylmällä äänensävyllä heitettyihin sutkauksiin, mutta joka tapauksessa, on tosi vaikeaa olla luovuttava tai ignooraava osapuoli. Olisi kiva pystyä olemaan ZEN, sanovat muut mitä sanovat, mutta tällä kärsivällisyydellä ja puolustusteholla en pysty siihen. Johtuu ehkä   DC:stä, jos astrologisesti mietitään, ja miksei mietittäisi?

Tietysti tässä on sanottava, että riippuu ihmisestä, miten riitelen: ex oli aivan kamala jankkaaja, ja hänen kanssaan yritin suhtautua asioihin "järkevästi" ja suostutella häntä unohtamaan asian, mutta useinkaan se ei auttanut, ja riita/väittely meni vähän väkisin turhautumiseksi ja tiuskimiseksi. Siskon kanssa on yhtä tulta ja tappuraa, ehkä hankalin ihminen jonka kanssa olen koskaan riidellyt, mutta siinä ei yleensä auta muu kuin antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin ajan kanssa sisko laantuu ja hetken päästä on kuin ei mitään riitaa olisi ollutkaan. Itse en ole mikään pitkävihainen, kun kukaan muukaan lähipiirissä ei ole, mutta voi olla, että jos toinen osapuoli olisi pitkävihainen, en minä olisi ensimmäisenä, tai ainakaan helposti, luovuttava osapuoli.

[trius]

En vapaaehtoisesti aloita riitaa, vastaan kärkkäästi riidan aloittajalle. Toki voin kyllä piikitellä ennen riidan alkua  : Sanallisesti käyn suht kärsivällisesti toisen vikoja läpi. Jos joku ärsyttää tietoisesti, kestän ja kestän ja kestän kunnes... räjähdän. Harvoin ehdin miettiä miten asiani ilmaisen eli suusta pääsee tasaisesti myös sammakoita kuin osuneita oivalluksiakin. Ja loukkaukset otan syvästi itseeni. En pysty unohtaman kohdattua pahaa, se pysyy pitkään mielessä.

Olen         

[Kuuhilda]

"Pitäis opetella suuttumaan ja huutamaan kaikille, siis silloin jos sille on tarvetta"


Ihana

Joo,onhan se  ihan paikallaan, mutta on myös tilanteita, joissa ei voi suuttua ja huutaa, vaikka miten hermo menisi..tarvii vaan purra hammasta, ja se ei ole minulle helppoa.

[Eklektikko]

Jos on antanut aiemmin muiden kävellä ylitseen ne ekat oman tahdon ilmaukset menevät helposti överiksi, ennen kuin oppii ilmaisemaan sen oman tahtonsa ja sen vaikean ei-sanan asiallisesti ja rauhallisesti. Näin valitettavasti kävi minullekin alkuun, mutta kun opin luottamaan siihen että asiallinen tahdonilmaisu menee perille, ei ollut tarvetta kiihtyä millään tavoin.

Minä en suostu riitelemään ollenkaan, minä vain keskustelen konsensukseen pyrkien.  

En suostu minkäänlaisten raivoamis-, huuto- tai nimittelyjuttujen enkä muidenkaan asiattomuuksien kohteeksi. Jos sellaisia ilmenee, minä poistun paikalta, tai poistan toisen paikalta jos ollaan minun luonani. Primitiivireaktiot saadaan ihan itsekseen jos niitä on pakko saada, toisten päälle niitä ei ole sopivaa oksentaa. Ne  kuuluvat siihen vaiheeseen ihmisen kehitystä, kun hän hakee vielä sitä omaa ilmaisuaan ja itseään, sekä selvittelee lapsuudentraumojaan. Ne usein aktivoituvatkin riitatilanteissa, jolloin toinen osapuoli saa kuulla tekstiä joka oikeastaan kuuluisi tekstin suoltajan jommallekummalle vanhemmalle, eikä sen senhetkiselle kohteelle. On aika härö tunne (tästä aiempaa kokemusta), kun toinen rupeaa suoltamaan tekstiä josta kuulee että ei hän minusta puhu (vaikka onkin puhuvinaan), vaan se teksti on kyllä suunnattu ihan jollekulle muulle hänen aikaisemmasta elämästään. Näin käy, jos jättää vaikkapa parisuhteen jälkeen käsittelemättä siinä ilmeneviä ongelmia: Ne tulevat esiin sitten seuraavassa parisuhteessa vastaavassa tilanteessa ja uusi siippa saa niskaansa tavaraa, joka ei hänelle ollenkaan kuulu.

Jos on taipumus keskustellessa asioista joista ei olla samaa mieltä, saada raivoamiskohtauksia tms., niin oikea paikka niiden selvittelyyn on terapeutin luona, joka saa niistä maksun. Minua ei todellakaan huvita, varsinkaan kun tällainen 'riitely' ei auta ketään eikä mitään. Se on vain sitä että toinen oksentaa toisen päälle asiatonta tekstiä ja vielä usein asiattomalla volyymilla.

Näinollen en taida oikein riidellä ollenkaan, sillä riitely ja konsensukseen pyrkivä keskustelu ovat itse asiassa ihan sama asia: Konsensuskeskustelu vain on asiallista äänenvoimakkuudeltaan ja sananvalinnoiltaan, riitely taas ei.

Lisähuomio adrenaliinin vaikutuksista:
Adrenaliineissa ei muuten kannata yrittää keskustella: Adrenaliini vaikuttaa suoraan äänihuuliin niin että äänenvoimakkuus nousee. Ja tämä tapahtuu siis aivan tiedostamatta. Huuto on yleensä merkki siitä, että adrenaliinit ovat koholla. Miehillä adrenaliinineritys johtaa yleensä myös kognitiivisten toimintojen heikkenemiseen, naisilla jostain (kehityshistoriallisesta?) syystä taas ei. Eli mitään älyllistä ei saa välttämättä miehestä ulos ennenkuin ne adrenaliinit on saatu pois pyörimästä elimistöstä. Siihen sopii mikä tahansa voimakas fyysinen rasitus, esim. punnerrukset, vatsaliikkeet. Tässä siis selitys sille, miksi normaaliälyinen mies saattaa tuntua vihaisena taantuvan älyllisesti: Juuri niin tapahtuukin, mutta onneksi se menee ohi kun adrenaliiniryöppy menee ohi.

[Pakolainen]

Käyn riitoja läpi siinä missä ihmisten - omia ja muiden - muita henkilökohtaisia konflikteja; ratkaisuun pyrkien. Omakohtainen siirtymä itsetuhoiselta näyttävältä järkyttynyttä ihmistä kohtaavasta lähestymistavasta odottamiseen ja ratkomiseen jälkikäteen on tapahtunut hitaasti. Jotenkin ihmisten sanat eivät tunnu järkyttävän, olotila puntaroiden vihaiset ihmiset eivät ole arkielämässä usein kovinkaan uhkaavia ja minulla on aikaa toisenkin puolesta elämässäni. Voi odottaa laskeutumista selväjärkisyyteen hätkähtäneestä olotilasta ja katsoa asioita sitten paremmassa valossa.

Miehillä adrenaliinineritys johtaa yleensä myös kognitiivisten toimintojen heikkenemiseen, naisilla jostain (kehityshistoriallisesta?) syystä taas ei. Eli mitään älyllistä ei saa välttämättä miehestä ulos ennenkuin ne adrenaliinit on saatu pois pyörimästä elimistöstä.

Adrenaliini vaikuttanee ainakin luomalla erään sortin itsepuolustustilan. Evolutionaarisesti ajatellen primitiivisissä olosuhteissa ylimääräinen analysoiminen ei ole ollut kannattavaa. Silloin ei oikein voi kuunnella ajatuksiaan tai egoaan selkeästi; "Mitä minä sanoin? Nyt ollaan sitten kusessa!"
   Nytten sitten ollaankin niin kutsutussa sivistyksessä ja käydään konflikteja läpi tietyllä kaavalla, joka on monimutkainen verrattuna aikakausiin "miekka ja kilpi", "nakki ja pottu" ynnä muut sen sorttiset. Sama kehon reaktio ja samat tietyt refkeksit vaikuttavat kuitenkin yhä.

Tähän kaikkeen (meillä miehillä) auttanee yksinkertaisesti se, mitä sanotaan kun ei tahdota tutkia tapausta sen syvemmin: "Älä suutu."

[Päivi]

semmosta mietin myös, että jos toinen sanoo, ettei halua ny juuri puhua jostain , pitää sitä pyyntöö kunnioittaa. siitäko  mun kanssa ainaki saa riidan jos alkaa inttään. vihaan inttämistä