Mitä mieltä olette, uskotteko te että johtajaksi synnytään, vai uskotteko että siihen voi kyetä kuka vaan?
Minusta johtotehtäviä ja johtajuus muutenkin on niin laaja käsite, että jokaisessa on jotain mikä on hyväksi ja jotain mitä pitäisi kehittää. Toki suuret sosiaaliset pelot ovat aika lailla poissulkeva tekijä, mutta näiden pelkojen vallassa tuskin hakeutuukaan mitenkään johtamaan. Kuitenkin, täytyykö johtajan olla aina älyttömän sosiaalinen? Vai voiko liikaa sosiaalisuus olla joskus jopa haitaksikin?
Kirjotetaan nyt pikkasen niistäkin mitä on tullut keskusteltua aiheesta, eli tämä stereotyyppihän johtajasta on se kriisitilanteiden johtaja eli
. Kriisitilanteissa tarvitaankin oinaita ja tulta, mutta ei jousimiestä kuitenkaan sillä muuttuva merkki ei välttämättä ole se kaikkein paras silloin kun tarvitaan suoraa ja joitakuita tahoja iskevääkin toimintaa. Se on mielenkiintoista esimerkiksi, miten johtotehtävistä kriisin tultua useasti kaikkoavatkin monet merkit jotka siellä ovat kauan istuneet, ja tilalle tulee oinaita.
Kriisitilanne ei kuitenkaan aina ole valloillaan, eli niitä muitakin tapoja johtaa on. Vaaka merkkinä on yleensä päättämätön, hänellä onkin hyvät taustajoukot joiden kanssa keskustelemalla hän vihdoin saa päätökset aikaiseksi.
Keskusteluissa ollaan päädytty siihen, että ilmamerkit ovat niitä jotka pitävät eniten huolta raha-asioista, eli heille työntekijän panos mitataan selvästi rahassa. Vesimerkeille taas, varsinkin ravulle, on tärkeämpää yhteisön luominen, jonka ns. äitihahmo hän voi olla.
Yksi teema on vastuun kantaminen. Lopputulos tällä hetkellä on, että tulimerkit kantavat vastuun alaistensa teoista suoraan itse. Ilmamerkit taas pitävät vastuun aina sillä joka työn on tehnyt oikeasti.
Kauris kuulemma on se, joka yritykseen tullessaan ensin hajoittaa tekeillä olevat asiat ja alkaa itse rakentaa uudestaan alusta hommia hitaasti mutta varmasti. Liekö sitten sitä että kauris luottaa vain siihen mitä itse on tehnyt tai nähnyt?
Tässä siis hieman yhteenvetoa vain, joka on kovaa yleistämistäkin, että ei liian tosissaan.
Ajatuksia kuitenkin.
Luulen että johtajaksi usein pyrkivät ihmiset, jotka jollain tapaa kaipaavat sitä kautta pönkitystä jollekin itsessään. Jotkut taas ajautuvat melkein tahtomattaankin, vain koska osaavat alansa niin hyvin, toiset taas sen takia että heidän persoonansa jostain syystä on niin viehättävä. Mutta niin, meneehän siinä hyvä asiantuntija hukkaan jos hän haluamattaan joutuu organisointihommiin. Jotkut taas ovat luonnostaan sellaisia että ottavat monessa paikkaa heti organisoijan roolin. Tätäkin olisi kiva miettiä, että mitä siellä on taustalla kun on tällainen ihminen.
Riippuu myös paljolti itse alaisesta minkälaisen johtajan kokee hyväksi johtajaksi. Esim toiset kaipaavat enemmän ohjeistusta, kun taas toisia ahdistaa jos hengitetään niskaan. Henkilökemiatkin on sellainen juttu, että jos ei vain toimi niin ei toimi.
