seuraava »

[Indium]

Mulla on eräs asia elämässä, joka ahdistaa selittämättömällä tavalla. Vähän kuin fobia jossa ei ole nähtävissä mitään järkeä. Objektiivisesti katsottuna asia itse ei ole yhtään uhkaava tai edes surullinen, mutta kun kohtaan sen, tulee tosi ahdistunut olo kuin joku uhkaisi, ja alan itkemään. Se on niin kummallinen ja häiritsevä juttu, että toisaalta tahtoisin jo uteliaisuuttanikin tietää mistä se oikein tulee, toisaalta pelottaa että jos aukeaa jotain mitä olen päättämällä päättänyt etten halua muistaa?

Mitenkähän tähän oikein suhtautuisi?
 
Monesta asiasta kuitenkin pystyn yhdistämään, että sen ja sen muiston takia takia tuo ja tuo juttu karmii, jne. Tätä en ymmärrä.

Mielellään en tässä julkisesti mainitsisi mikä tuo asia on, yksärillä voin, joka tapauksessa arvostan jos jollakin on asian suhteen viisautta jonka tahtoo jakaa.

[Indium]

Kuulostaa tutulta. En kyllä ollut tuota syystä ja toisesta tähän asiaan kokeillut. Kyseessä siis asia jonka tosi vähäisellä vaivannäöllä voin kotonanikin kohdata, ja aikaa oli, joten päätin että nyt koitan. Käperryin sitten sen jälkeen ihanimpaan nojatuoliini miettimään hiljaa.

Yllätyksekseni yksi ihan konkreettinen muisto nousi kyllä mieleen, mutta se ei oikein selitä tuon pelon ja ahdistuksen voimakkuutta, tai sitten juttu jäi kesken. Tuli nääs puhelu ja piti kerätä itsensä takaisin tähän hetkeen. Uskaltaisikohan sitä kokeilla uudelleen...


Muoks. En kyllä tänään kokeile. Mietin hetken ja tuli olo että en nyt taas jaksa itkeä. Mutta hmmh.

[Indium]

äh... jäi niin häiritsevä olo tuosta keskeytyneestä yrityksestä että tuntui ettei sen kanssa saa nukuttua. Pakko yrittää nyt päästä vähän lähemmäs asian ydintä. Kohta tulee varmaan joku nestehukka tästä itkun määrästä 

[Indium]

Kyllähän siinä sitten lopulta itku loppui ja väsy tuli, ja toivoin tosi kovasti nukkumaan käydessä että saisin unessa jotain näkökulmaa asiaan. Aiheeseen liittyvän unen kyllä selvästi näinkin.
 
Näin siis unta jossa olin lapsuudenkodissani. Äitini oli ensin hirveän raivokohtauksen vallassa, seisoin hiljaa toisessa huoneessa ja kuuntelin peläten. Hän soitti jollekin (tiesin että valkealla puhelimella), muuttaen ääntään ettei häntä tunnistettaisi, koska hänen huutamansa sanat eivät liittyneet ihmiseen jolle hän soitti, ja en saanut tolkkua hänen sanoistaan. Puhelun jälkeen hän noin vain töksäytti mulle, että sai pojan ennen mua jonkun toisen miehen kanssa, ja antoi sen pois koska ei ollut valmis äidiksi. Pojalla, Tami nimeltään, meni tätä nykyä elämä tosi hyvin. Hämmennyin, vastasin tyyliin "Höääääh onko mulla velipuoli?" ja äiti näytti viime viikon lehdestä hänen hääkuvansa, jossa naisen sijaan oli vain utuinen alue pojan takana. Arpinaamaisen pojan ikä luki kuvan alla, hän olikin vuotta nuorempi kuin minä olen nyt.

No joo, tämän myötä olen jo väärällä osastolla tätä sivustoakin Mutta tuo peilaa sitä mitä tällä hetkellä asiasta ajattelen, eli äidin kanssa sattunut jotain (uni vihjaisi että n. vuoden iässä se on tapahtunut/alkanut?) joka on päässyt kasvamaan isoksi ilman tiedostamista minulta. Hääkuvaa en kyllä ymmärrä.

Erikoista on se että en ole ainoa perheessäni jolla on lähestulkoon sama reaktio samaan asiaan, mutta meillä on puolen vuosikymmenen ikäero ja tuo perheenjäsen on ihan yhtä huonosti tietoinen asian alkulähteestä kuin minäkin.

[Lilim*]

Mielenkiintoinen aihe. Ärsyttää Indium kun en keksi mikä tuo pelkosi on! Minua on aina kiinnostanut tuo aihealue, että miten lapsuuden olosuteet, tapahtumat ja tuntemukset vaikuttavat elämäämme tulevaisuudessa. Itse kävin ihan ammattilaisella puhumassa omista ahdistuksistani ja peloistani. Kaikille löytyi syyt lapsuudesta ja tieto helpotti oloa suuresti.Sitä lakkaa olemasta se raivohullu, mustasukkainen, sitoutumiskammoinen, kova, vainoharhainen, porukolli tms. kun sen näennäisen tunteen (tai reaktion) takaa löytyykin jokin pienen lapsen inhimillinen pelko. Tarpeeksi kun kaivoi niin löytyihän sieltä itseltänikin se menettämisen pelko. Eli kannattaa kaivella niitä muistilokeroita ihan jonkun ammattiauttajan kanssa, yksin saattaa tehdä vääriä johtopäätöksiä tai jättää huomioimatta oleellisia asiota.

[Indium]

Kiitos kommentista Lilim*, pistän sulle vaikka yksärinä mistä on kyse  

[Lilim*]

Toivottavasti Indium sait vastausviestini, en ole varma lähettikö vai kadotinko sen  . Mahtaako täällä olla ollenkaan sellaisia astrolaisia joilla olisi ollut ihana, rakkaudentäyteinen, turvallinen ja kaikenkaikkiaan onnellinen lapsuus?? Tuntuu että kaikkia yhdistää ne lapsuusajan todelliset möröt sängynalla (ja kuten meilläkin, virtahepo olohuoneessa..) Surullista mutta  myös kumman lohdullista, että ei ole yksin mörköjensä kanssa.

[Indium]

Sain viestisi Lilim*, vastaan kun seuraavan kerran ehdin kunnolla istahtaa tähän koneelle

Surullista mutta  myös kumman lohdullista, että ei ole yksin mörköjensä kanssa.

Nimenomaan. Eihän sitä kenellekään toivoisi, mutta aina helpottaa omaa oloa, kun tietää että voi puhua ja tulee ymmärretyksi. 

Minua askarruttaa vaan se, että miten ihmeessä voi alkaa käydä läpi asioita, joita ei muista. En tajua.

Indum, toivottavasti saat pian (tosin kiirehtimättä) käsiteltyä sen ahdistuksenaiheen. Sellanen helpottaa varmasti paljon elämää.

Kiitos! Joo tosi vaikea kyllä sanoa miten tuo käsitteleminen tapahtuu jos ei yhtään muista. Toisaalta itse olen huomannut, että kun toinen ihminen esittää oikein hyvän ja osuvan kysymyksen, ensin saattaa vain möllöttää että "höh, en mä vaan tiedä", mutta muutaman päivän (eli varmaan ennen kaikkea muutaman nukutun yön) jälkeen tilanne voikin olla eri. Kärsivällisyyttä ja voimia sinullekin!

[Lilli]

Itse olen onnistunut käymään lävitse sellaisiakin asioita, joita en tietoisesti muista. Tämä oli kuitenkin tavallaan vahinko, ihmissuhdetragediat toivat pintaan IHAN KAIKKI tunteet syntymästä lähtien. Niitä sitten tunsin pois sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan. Nuorena tunsin itseni melko heikoksi ja heiveröiseksi ja kun kävin lävitse hyvin varhaisen vaiheen tunnejumeja, niin pisimpään kärvistelin kaulan ympärillä tuntuvan kuristuspannan kanssa. Hyvä jos sain happea vuoteen. En ole äidiltä kysynyt, synnyinkö napanuora kaulani ympärillä, mutta itse näin epäilen. Ehkä napanuora on ollut kaulan ympärillä jo kohdussa. Joka tapauksessa heikkouden tunteet katosivat tuon jälkeen.

Regressioterapiassa terapeutti voi johdatella asiakkaan hyvinkin varhaiseen lapsuuteen, jolloin epämääräisiin tuntemuksiin pääsee paremmin käsiksi.

[K-NRJ]

Minä olen sitä mieltä että tuskin kukaan meistä on selvinnyt lapsuudesta ilman jonkinlaisia "juttuja". Vaikka lapsuus olisi päällisin puolin onnellinen, niin silti saattaa olla että vanhempien hyvää tarkoittava käyttäytyminen on saanut aikaan asioita, joihin lapsi on reagoinut sillä tavalla että sama reagointi aikuisuudessa saa aikaan ongelmia.

Voisi siis olla, että jokin asia nostattaa aina esiin saman reagointitavan, ja siitä muodostuu ongelma. Tärkeää tässä on muistaa, että sinä itse et ole syypää tuohon ongelmaan (tai omaan suhtautumiseesi siihen), vaan sinut on "ohjelmoitu" reagoimaan niin.  Ymmärsitkö?  :

[Indium]

Varmasti ihan oikeassa olet K-NRJ, kaikilla jotain on muistoissa jos normaalit tunteet kumminkin on.

Ymmärrän ohjelmointi-vertauksen  Joo johonkin niin kaukaiseen tämäkin viittaa, ettei silloin ole voinut olla työkaluja toimia toisin kuin miten on toiminut ja asian oppinut, eikä semmoisesta voi itseään syyttää.