Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Tarvitsen neuvoa näkijänä kehittymiseen  (Luettu 5043 kertaa)
0 jäsentä ja 10 vierasta katselee tätä aihetta.
Hamal
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 373



Profiili
« : 03.03.2012 03:32:39 »


Lämmin tervehdys kaikille,

Olen hieman päälle parikymppinen mieshenkilö ja olen harrastanut meditointia noin kolme vuotta. Kaikki alkoi tavallisena mielen rauhoittamisena mutta oikeastaan tuo koko viime vuoden jälkipuolisko oli kovaa spirituaalista kehittymistä. Nyt helmikuussa tapahtui jonkin sortin yhtyminen universumin jumaluusenergiaan ja uskon että transcending tietyllä tavalla päättyi tähän. Kuitenkin jo tätä ennen, viime kesästä asti jolloin sain 3. silmäni auki, olen onnistunut selväaistimaan ja jonkinasteisiin etäparannuksiin. Lähinnä tulevien tapahtumien näkemistä (oikein menneitä ennustuksia ja etänäkemisiä) ja auran perusteella tehtyjä tarkkojakin sairausdiagnooseja. Joskus on toki ollut ego taikka oma matalataajuisuus tiellä, mutta useimmiten olen onnistunut nämäkin haasteet selättämään. Olen käyttänyt tätä taitoa melko rajallisesti sillä olen suhtautunut kriittisesti omien näkemisteni luotettavuuteen, sillä onnistumisista ja ihmisten saamasta avusta huolimatta tietyt perusasiat ovat vielä harjoittelematta. Niin ja enhän minä ala kenenkään asioita tutkimaan ellei henkilö sitä itse pyydä  Wink

Haluaisin kokeneemmilta näkijöiltä nyt vinkkejä;
Miten valmistelette itsenne "näkemissessioon", ihan askel askeleelta?
Miten puhdistaudutte alemmista signaaleista (esim. oma ego ja tunnekeho)?
Miten varmistatte selväaistimuksen aitouden? Onko mitään idioottivarmaa tekniikkaa?

Näen itse visuaalisia välähdyksiä, tunteita ja myöskin saan infoa (tiettyyn rajaan asti, eihän kaikkea tietenkään pääse näkemään)

Itse en tarvitse välttämättä mitään enkeleitä tai vastaavia informaation lähteeksi, oma sielu riittää näkijäksi ja kokijaksi useimmissa tapauksissa... Ja mikäli jotain henkiopasta kanavoin, osaan kyllä tunnistaa puhtaan hengen.
Oma perusvärähtelyni on nykyään sellainen että sydänchakra on auki mutta olen nyt antanut noiden spirituaalisempien chakrojen olla vähän rajoitetummin messissä, sillä elämäntilanteeni on vaatinut paljon suoraviivaista käytännön asioihin keskittymistä. Eli ihan oikeaa elämääkin tässä tulee elettyä  Smiley Mutta eipä tuo korkempien taajuuksien käyttö tarvittaessa mikään ihmeellisempi toimenpide ole Smiley

Minulle voi myös lähettää yksityisviestiä aiheeseen liittyen Smiley

Kaikille oikein valoisaa kevättä!  Smiley
tallennettu
Hamal
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 373



Profiili
« Vastaus #1 : 04.03.2012 16:41:09 »


Jooh...

Tässä nyt pari kolme päivää olen intensiivisesti taitojani kehittänyt ja kehittänyt itselleni ns. pomminvarman tekniikan... Alustavat tulokset ovat olleet parempia kuin olisin voinut arvatakaan (yksityiskohtaisia faktoja tullut selville täysin tuntemattomista ihmisistä/asioista). Tuo uusi tapani on yhtyä universumiin, jättää oma ihmisminäni ja kikkailla tuolla spiritual muodossa erittäin lähellä Jumalaa. Siellä sitten näkee asioita jos on nähdäkseen. Tämä tekniikka ei vaadi minkään sortin ruumiista irtautumista mutta on hyvin pitkäaikaisen meditaation harjoittamisen tulosta. Toki jo ennen tätäkin hämmästyttävän monet yksityiskohtaiset näkemiset ovat menneet oikein mutta vasta nyt tiedän miten tunnistaa oikeat näyt oman egoni mielikuvista. Voisin siis nyt empiirisen tutkimuksen ja kvantitatiivisten tulosten perusteella sanoa olevani selvänäkijä  uglystupid2

Seuraava probleemani koskeekin sitten enneunia. Joitakin unistani on myöhemmin toteutunut mutta en osaa unta nähdessäni sanoa onko se enne vai tavallinen uni. Ainoa mitä tähän mennessä olen pystynyt ennustamaan unillani on kanssakäyminen ihmisten kanssa. Mikäli uneeni putkahtaa joku henkilö, jonka kanssa olen unessa läheisessä kanssakäymisessä, osaan varautua siihen että tämän ihmisen kanssa tulen olemaan tekemisissä myös in real life. Sellaistenkin ihmisten kanssa, joita en olisi osannut arvata päivätajunnalla. Mutta paljon muitakin enneunia on toteutunut, en vain osaa vielä erottaa niitä tavallisista unista. Eri asia on mikäli uniin pölähtää henkiolentoja. Silloin on täysin selvää että kyse on kontaktista ja uni muuttuu puolittaiseksi selkouneksi. Selkounia ja selkeästi muistuvia unia, jotka sisältävät itselleni tärkeitä alitajuisia viestejä, tulee kyllä säännöllisesti.

Mutta miten erottaa ihan tavallinen, maallisia tapahtumia ja ihmisiä sisältävä enneuni tavallisesta unesta?

P.S. Seuraava mukava oppimisen aihe lienee sitten etäparantaminen  coolsmiley
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #2 : 05.03.2012 14:22:42 »

Itse en näe perinteisiä enneunia (ehkä joskus tulen näkemään). Näen silti unissa joskus visioita. Ne tunnistaa siitä, että "uni" jää mieleen hyvin vahvana. Tilanne on voimakas ja jo herätessä tuntuu sille, ettei uni ole mikään tavallinen uni.

Minulla unet ovat joko suoraan sellaisia viesteineen kuin asia on/tulee olemaan tai voimakkaasti symbolisia. Minulla uniamaailmojen viestejä hallitsee symboliikka niin sanottua "rakaa tietoa" enemmän. Esimerkiksi minulle on kerran tällaisessa visiounessa näytetty mustaa liitutaulua, josta sain selville kohdat "1964, "16" ja lauseen "...ja sen jälkeen on hyvä mennä Tokioon, koska siellä on...."
Vuosi 1964 on tätä nykyistä elämääni edeltänyt kuolinvuoteni. Maininta Tokiosta viittaa aikaan, kun olen tavannut tulevan puolisoni - siellä on jotain, joka on henkisesti tärkeää, mutta jota en löydä ennen kuin puolisoni on rinnallani. Testattu on pari vuotta sitten Japanin matkalla :Smiley Luku 16 ei ole auennut minulle vielä, mutta se aukenee varmasti ajallaan.

Ylipäätään "ennustamisessa" on kaikkein tärkeintä luottaa ihan vaan omiin kutinoihinsa! On oltava tietyllä tapaa itsevarma ja itseriittoinen, tulematta kuitenkaan ylimieliseksi, sillä nöyryys kuuluu osalta tähän työhön. Lisäksi tästä pitää nauttia! Kaikki mistä nauttii, kasvaa vain suuremmaksi ja kukoistaa entistä paremmin Smiley Päälle vielä treeniä, treeniä ja treeniä. Treenatessa oppii itselleen parhaimman tulkintatavan ja symboliikan, sillä jokainen selvänäkijä ja henkinen opas on kuin taiteilija omine tyyleineen ja tekniikoineen.

Se, että pyrkii jatkuvasti 100% onnistumiseen on omalla tavallaan haitallista, sillä jos ja KUN takapakkia tulee, siitä ottaa itseensä ja pahimmillaan näkemisestä tulee iloisen lahjan sijaan stressitaakka, jonka päämääriä tavoitellaan hampaat irvessä. On siis sallittava itselleen virheiden tekeminen ja ymmärrettävä, että joidenkin kanssa sukset eivät vain luista samaan suuntaan. Se, kelle nähdään ei välttämättä pidäkään tulkintatavastasi - hän ei saa sinulta sellaisia vastauksia kuin kuvitteli saavansa (ihmiset todellakin kuvittelevat saavansa vaikka minkälaisia juttuja esiin näkijöiden kautta Grin) tai hän omalla toimintatavallaan vaikuttaa elämäänsä niin, ettei aiemmin nähty asia toteudukaan. Meillähän on elämässä tietynlainen punainen lanka, joka ohjailee meitä meille suotuisaan suuntaan ja joka on mahdollista nähdä, mutta jokainen voi vapaalla tahdollaan muokata elämästään aivan sellaisen kuin tahtoo. Tämän sinä varmasti tiedätkin ja se on hyvä muistaa tulkintoja tehdessä. Minulla on ollut myös tulkittavia, jotka ovat loukkaantuneet siitä, kun en ole suostunut katsomaan heille jonkun toisen ihmisen elämään kuuluvia asioita. Tyyliin "työpaikkallani on sellainen henkilö, mitä hänelle on tapahtunut/mitä hän ajattelee/miksi hän toimii niin/mikä hänen ongelmansa on/onko hänellä kotona vaikeaa". Tällaisissa tapauksissa olen aina ilmoittanut kohteliaasti, että valtuuteni eivät riitä tämän asian tutkimiseen, mutta selvitän mielelläni kuinka kysyjä voi handlata tämän hankalan henkilön ja hänen aiheuttamansa stressin parhaiten. Smiley

Minulle itselleni näytetään harvemmin myös mitään elämän nippelitietoja tyyliin "Kesällä 2015 tapaat miehen nimeltä Jaska/naisen nimeltä Anne ja menette naimisiin seuraavana vuonna ja ostatte omakotitalon Orivedeltä hintaan 350 000 euroa ja teille syntyy neljä lasta nimeltään Irma, Veli-Matti, Samu ja Reetta" Grin Minun tulkintatekniikassa perehdytään syvemmin asioihin; miksi tapaan tämän henkilön, mitä voin oppia, kuinka voin valmistautua parisuhteeseen kehittämällä itseäni, entä vanhemmuuteen. Haluan lapsia, miksi haluan niitä". Itsetutkiskelua! Tätä tarkoitan sillä, että treenaamalla oma tyyli tulee selväksi ja kysyjälle pystyy helpommin kertomaan mitä tekee ja miten sen tekee. coolsmiley Treeni kannattaa ottaa mukavana leikkinä. Hyvän treeniapajan sinulle tarjoaa tämä foorumi, jossa itsekin treenasin kaksi vuotta ilmaisnäkijänä. Oli sellaista tehotreeniä, että huh! Grin Kysyjiä ja harjoituskappaleita sinulle löytyy siis aivan varmasti, jos vain haluat pistää oman tulkintaketjusi pystyyn.

Rehellisyys on myös loistava apuväline ja asiakkaalle saa sanoa, että "en ole varma tästä, mutta jokin tällainen kutina tulee vastaan". Yritän itse aina kehottaa omia asiakkaitani luottamaan omiin tuntemuksiinsa. Jos minun sanomiseni eivät tunnu hyvältä, ne kannattaa painaa vaan villaisella. Kukaan ei tunne sinua paremmin kuin sinä itse.
tallennettu
Sielu`
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 61


Profiili
« Vastaus #3 : 05.03.2012 15:13:22 »

Minullakin ehkä kyky alkanut heräilemään... Mutta...
Tämä ei ihan liity aiheeseen, mutta ongelmanani on herkkyys joka on kääntynyt minua vastaan, en uskalla avautua asioille ja ihmisille, jos vaikka aktsonkin toista ihmistä, en katso kunnolla. Pyrin tietyllä tapaa turruttamaan mieleni enkä halua vastaanottaa mitään. Varmasti vaikuttaa siihen ettei voi nähdäkään asioita?
tallennettu

Aurinkomerkki härkä, nouseva rapu. Smiley
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #4 : 05.03.2012 18:48:25 »

Lähtisin itse purkamaan kuvailemaasi ongelmaa omalla kohdallani miettimällä MIKSI pelkään? Mitä tunteita ja ajatuksia se herättää minussa? Pelkäänkö kenties, että jos avaudun näkemään avaan samalla myös itseni muille ja menetän yksityisyyteni? Pelkäänkö, että näen asioita joita en kestä kuten onnettomuuksia, surua, vihaa, menneisyyden ongelmia jne.? Miksi pelkään nähdä surullisia asioita? Muistuttavatko ne kenties minua itseäni joistain omista kokemuksistani?

Millainen on näkemykseni henkimaailmasta ja maailmasta ylipäätään? Onko se ystävällinen, lämmin, tukeva ja välitön? Vai onko se vaaroja täynnä oleva, epävarma, taistelua vaativa, omilleen sinut heittävä?

Millainen on näkemykseni ihmisistä? Ovatko he mukavia ja luotettavia, vai ilkeitä ja kieroja? Pelkäänkö, että kykyni asettavat minut alttiiksi ikäville asioille esimerkiksi vetämällä puoleensa häikäilemättömiä ihmisiä?

Pelkäänkö sitä,että elämäni muuttuu kokonaan näkemisen kyvyn myötä? Huolehdinko siitä miten lähipiiri reagoi asiaan, entä muu ulkomaailma?

Lyhyesti voin lohduttaa, että elämästä on ainakin minulle tullut vakaampaa, rennompaa ja tyynempää näkemisen myötä. Tiedän mitä tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Tiedän millaisia ihmiset ovat aidosti (koska auraa ei voi peitellä naamioiden alle) ja kuka on luottamukseni arvoinen. Olen enemmän sinut Itseni kanssa ja tiedän myös sen kenen kanssa näistä "huuhaa" jutuista voi puhua ja kenen kanssa ei.

Itsetutkiskelua, itsetutkiskelua ja vielä kerran itsetutkiskelua! Smiley
tallennettu
Sielu`
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 61


Profiili
« Vastaus #5 : 05.03.2012 19:28:53 »

Kiitos!
tallennettu

Aurinkomerkki härkä, nouseva rapu. Smiley
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: