Onpa ihanaa nähdä, että täällä on samanhenkisiä ihmisiä! Yleensä kun katsotaan aina ihan käsittämättömän kieroon, jos (nuori ihminen) sanoo, ettei halua lapsia. Eteenkin NAISpuolinen nuori ihminen. Siihen viitataan tavallisesti vaan kintaalla ja naurahdetaan tyyliin "noin minäkin sanoin sinun iässäsi" ja "kyllä se mieli vielä muuttuu".
Juu, sama homma. Moni vanhempi on mulle myös sanonut, että kyllä se mieli vielä muuttuu.. Kun olin ala-asteella, jollain tunnilla opettaja kysyi, että kuinkas moni aikoo isona perustaa perheen. Käsiä nousi. Kaikkien muiden kädet nousi paitsi yhden (arvatkaa kuka se yksi oli
). Siinä opettaja sitten alkoi vain saarnaamaan, että sä olet niin nuori ja kyllä se mieli vielä muuttuu - vähän nöyryyttävään sävyyn, en muutenkaan ollut opettajamme lempioppilas, koska en ollut kaunis, monilahjakas tai rikkaasta perheestä..
Olin tuolloin 12-vuotias, nyt 26. Ja ei ole mieli muuttunut vieläkään ko. päivästä, kun ala-asteen opettaja kyseli perheenperustamisajatuksia
Sitten tässä männä kesänä, kun miehen siskonpoika oli ihan pikkuruinen vauva ja olimme kylässä anoppilassa, missä sisko oli miehineen ja muksuineen myös. Anoppi on aika paapova lapsenlapsiaan kohtaan (no, kasvattanut mielettömän täysipäisen, mukavan ja muita huomioivan pojan, että siitä kiitos hänelle
) ja hemmottelee poikia ihan mielin määrin. Anoppi paapoi vauvaa, lässytteli ja hyssytteli siinä lapselle ja yhtäkkiä mitään kysymättä tyrkkäsi vaavan mun syliin. Mä menin ihan kipsiin ja sanoin, että "no en osaa kyllä olla lasten kanssa, kun ei biologiset kellot ole soineet". Anoppi siihen: "kunhan
harjoittelet tulevaisuutta varten."!!! Siinä vaiheessa mulla paloi käpy ja tyrkkäsin vaavan toisen sukulaisen syliin (kuitenkin riittävän pehmeästi, ettei vaava mennyt paniikkiin, kun mä hermostuin). En kuitenkaan nostanut mitään kohtausta, koska anoppi on kuitenkin niin mukava ja hyväntahtoinen nainen.
Paluumatkalla kotiin sanoin miehelle, että mulla meni hermo anopin tulevaisuudenharjoittelu-kommenttiin. Mies vain sanoi, että ihan hyvällä äiti oli sitä tarkoittanut ja ettei hän tiennyt mun vakaumuksesta. No, nyttemmin taitaa tietää, kun mulle ei ole annettu enää kenekään muksuja heijattavaksi
Eikä mun nenän edessä enää hyssytetä muksuja, vaan lapset on pidetty matkan päässä. Eli mies varmaan kävi sanomassa äidilleen, että mä olen paha täti ja kannattaa lukita lapset kaappiin, kun mä olen paikalla..
Loukkaannuin siitä, että onko mun ainoa tehtävä tuottaa lisää sukulaisia ja lisää hemmoteltavia anopille.. Sitä paitsi mun mielestä vauvan hytkyminen sylissä tuntui ihan kamalalle ja menin vielä pahemmin paniikkiin. Tuntui kuin olisi pitänyt sylissä jotain alienia, ihmiseltä se vauva ei ainakaan tuntunut.. Ei mikään ihminen liiku samalla tapaa..
Mun vanhemmat eivät odota lapsenlapsia. Äitini sanoi, ettei enää ole kiinnostunut pienten lasten hoitamisesta, omat lapset riittivät, lapsenlapsia ei enää tarvita.
Tuntuu aika oudolta, että naisen arvo määritellään siinä, että aikooko hän raskautua ja hankkia veriperillisiä
Ja itsekin saanut myllytystä "lapsellisilta" naisilta, kun olen niin itsekäs, en tiedä elämästä mitään jne.. Mistä voit tietää, että synnytyksen jälkeen tuntemasi rakkaus kohdistuu lapseen tuhatkertaisena, suojeluvaisto herää automaattisesti.. Niin, jotkut väittävät, että äidiksi kasvaa vasta lapsen saamisen jälkeen. Entä, jos ei kasvakaan? Kun ei sitä lasta voi heittää roskiin, jos "se ei olekaan niin kiva"..
Meillä on suvussa sen verta kamalat geenit, että ei niitä kannata siirtää eteenpäin. Ties mitä schaissea munkin suonissa virtaa..
Ja tosiaan, tykkään kyllä käydä katsomassa ystävien lapsia ja leikkiä heidän kanssaan. Olen aidosti iloinen ystävieni puolesta, jos he viihtyvät äidin roolissaan ja tuntevat valinneensa oikein. Sekä kasvattavat lapset rakastavalla kurilla täysipainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Onneksi mulla on tosi mukavia ystäviä, jotka ymmärtävät mun valinnan ja suhtautuvat valintaani yhtä avoimin mielin kuin mä heidän perhe-elämäänsä kohtaan
Ja kaiken kukkuraksi ystäväni ovat sellaisia, joiden elämässä on muutakin sisältöä kuin pelkkä lapsi
Rakkaus omaa lasta kohtaan on hieno, vilpitön ja kaunis asia, mutta sitten se menee jo pahasti överiksi, jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin oma lapsi - pitääkö harrastukset ja ystävät jättää lapsensaannin jälkeen ja alkaa elämään pelkän lapsen ympärillä
Katsotaan, kuinka paljon saan nyt myllytystä äideiltä :