Niin no...ehkäpä minut nyt tarkoituksella käsitetään hieman väärin tai sitten en vain tällä kertaa ole osannut
-merkuriukseni mukaisesti asetella sanojani tarpeeksi diplomaattisesti
Ei minulla ole mitään sitä vastaan jos ja kun joku haluaa pysyä lapsettomana. Päinvastoin! Maailmassa on jo muutenkin ihan liikaa populaa (ja kyllä, tämä on mielestäni asia jota pitää tarkastella globaalissa mittakaavassa; Suomessa ehkä on vähän väkeä, mutta toisaalla ruuhkaa sitäkin enemmän), että hyvä vain jos joku skippaa omasta vapaasta tahdostaan tämän lisääntymisvietin. Olen suorastaan kiitollinen siitä, koskapa voin sen ansiosta itse vähän paremmalla omalla tunnolla toteuttaa tätä alkukantaista ja inhimillistä, joskin nykymaailman tilassa hieman itsekästäkin, tarvettani monistaa geenejäni eteenpäin ja nähdä verilinjani jatkuvan jälkeläisissäni
. Se taas sitten on asia aivan erikseen, jos joku jää lapsettomaksi vastoin tahtoaan. Se on inhimillinen tragedia koskettavimmasta päästä, eikä sitä soisi kenenkään kokevan...mutta tässähän ei nyt ollutkaan puhe siitä, eihän.
En myöskään ole niin typerä ja kapeakatseinen, että kuvittelisin oman tieni onneen olevan se ainoa tie -saati sitten ainoa oikea tie. Ihmiset arvostavat, kaipaavat ja tavoittelevat eri asioita ja sehän tästä elämästä juuri tekeekin niin mielenkiintoista ja moniulotteista! Ymmärrän tämän ja kunnioitan sitä, vaikka se ei ilmeisesti tullut ensimmäisestä viestistäni selville.
Mitä tulee tuohon ystävääni, niin en todellakaan kuvittele, että hänkin voisi löytää onnen vain perustamalla perheen ja tulemalla äidiksi. Näen selvääkin selvemmin, ettei se ole tie, jota hän etsisi tai janoaisi ja että mitä suurimmalla todennäköisyydellä hän tuleekin löytämään paikkansa toisaalla, tavoittamaan sisimpänsä onnellisimman sopukan toisenlaisissa kuvioissa. Ja hyvä niin. Tärkeintä että elää elämänsä niin kuin itse parhaaksi näkee, tuntee ja kokee.
Asia on kuitenkin niin, että (olipa se moraalisesti ja eettisesti hyväksyttävää tai ei) satun nauttimaan jollakin kierolla tavalla elämän ironiasta ja yllätyksellisyydestä. Se ei vaan koskaan lakkaa kiehtomasta ja innostamasta kuinka se kerta toisensa jälkeen ravistelee meitä ja saa meidät löytämään onnemme mitä ihmeellisimmistä paikoista -usein myös juuri sieltä, mistä emme koskaan olisi kuvitelleet. En voi kieltää sitä, etteikö olisi vähintäänkin hilpeää, jos hän, joka aina niin kovaan ääneen on vannonut ettei koskaan mene naimisiin saati hanki lapsia tekisikin juuri sen ja tulisi siitä tavattoman onnelliseksi
. Hän tietenkin ajattelee samoin joistakin minun jutuistani ja tämä onkin osa keskinäistä huumoriamme. Olen varma siitä että hän ns. nauraisi partaansa, jos esim jonakin päivänä toteaisin, että astrologia ynnä kaikki muu vastaava olikin ihan justiinsa sitä hyödytöntä ja tyhjänpäiväistä höpönlöpöä kuin hän aina minulle väittikin. Meistä on hauskaa, jos pääsemme osoittamaan toisillemme, että "heiiii, katos nyt mitä sanoin...ja niin kuin väititkin vastaan, ähäkutti kultaseni"
"Veri on vettä sakeampaa" on totta minulle ja sopii täydellisen hyvin noususolmuni (
) teemaan. Minulle juuret, perhe ja suvun jatkuvuus ovat todellakin tärkeitä asioita -ne edustavat pitkälle kaikkea sitä, joka tässä elämässä vetää minua puoleensa ja tuo minulle onnea ja lohtua. Ja kyllä; biologiset lapset ovat minulle tärkeintä kaikesta, mikään, ei mikään mene tyttäreni edelle ja koen olevani oikeutettu näin kokemaan ja ajattelemaan. Onneni ylitsevuotavin täyttymys on ollut kantaa häntä sydämeni alla ja synnyttää tähän maailmaan, enkä koskaan ole kokenut mitään sen puhtaampaa ja täydellisempää kuin pidellessämme rakkaani kanssa häntä ensimmäistä kertaa sylissämme. Saadessani tuon pienen ihmisolennon ensi kertaa rinnalleni tunsin todellakin saaneeni elämälleni tarkoituksen ja sain kokea olevani ehjä. Se oli juuri sitä, mitä aina olin toivonut ja halunnut...tai ei, se oli vieläkin enemmän.
Tästä huolimatta en kuvittele, että kaikki tuntisivat samoin. En ajattele, että jokaisen naisen olisi pyrittävä samaan voidakseen kokea jotain kaunista ja onnellista. Samaa määrän päähän voi taivaltaa niin monin eri tavoin! Ja pyrin arvostamaan ja kunnioittamaan näistä jokaista, vaikka itselleni en muuta voisi kuvitellakaan.
Hmm...joskus ihmettelen, miksi tällaiset puheet vielä saavat jotkut niin takajaloilleen. Sinkkuelämä, uraputki, lesbous tai mikä tahansa, onko sillä oikeasti väliä?! Ja eiköhän niistä jokainen ala jo olla aikalailla yleisesti hyväksyttyäkin, jopa ihailtua ja kadehdittuakin. Hei oikeasti, nehän on kaikki jopa suorastaan trendi-ilmiöitä (mikä on pelkästään hyvä, jos sitä kautta opimme arvostamaan ja suvaitsemaan ihmiskunnan yhä laajempaa kirjoa), eikä niiden takia musta tarvitse enää kokea joutuvansa olemaan hyökkäävällä puolustuskannalla. Lähinnä se nykyään tuntuu olevani niin päin, että perinteiset perhearvot on niitä, joita ei enää arvosteta tai ihannoida. Useammin kuin usein olen törmännyt siihen olettamukseen, että olen jotenkin tyhmä tai saamaton, kun oikeasti
haluan olla kotiäiti ja koen elämäni tärkeimmäksi ja kunnianhimoisimmaksi tehtäväksi olla tässä hommassa hyvä. Ja just tuo, että lapset tai perhe ei voi olla elämän tarkoitus...miksipä ei siinä missä itsensä etsiminen tai kunnioitettavan urankin luominen
No, menee jaaritteluksi jo, mutta sitä tässä ajan takaa, että oikeasti arvostan ja kunnioitan valintojanne ( ja olen pahoillani, jos kirjoituksestani erilaisen kuvan sai), enkä mitään muuta pyydä tai toivo kuin samaa kunnioitusta ja arvostusta myös omaa näkemystäni kohtaan
. Olla rehellinen itselleen ja omille ihanteilleen ja pyrkimyksilleen, voisiko sitä paremmin elämäsä elää?
