Itse näen asian niin, että perheelleni (sekä lapsille että miehelle) on parasta, että itse olen onnellinen roolissani. Mikä onkaan lapsille pahempaa kuin kireä, aina väsynyt äiti?
---
Vaikka elämä on kiireistä niin tunnen olevani todella onnellinen jokaisessa roolissani (äitinä, vaimona, työelämässä). Sehän on tärkeintä, vai kuinka?
Ilman muuta ja juuri näin! Pelkästään tätä tuossa itsekin ajoin takaa. Niinhän se on, että vain tekemällä itsesti ensin onnelliseksi ja tyytyväiseksi, voit lopulta jakaa onnea myös ulos päin. Ja koska jokainen meistä tulee onnelliseksi erilaisista asioista, ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää ja toimia.
Sitten takaisin varsinaiseen aiheeseen. Kyllä selvästi tuntuu siltä, että
on se merkki, johon yhdistetään tämä ikiaikainen käsitys äidistä sekä perinteiset perhearvot jne. Vaikka kauris onkin todellisuudessa ravulle se polariteettimerkki, niin tässä asiassa tuntuukin
tietyllä tapaa edustavan sitä vastakohtaa. En tippaakaan epäile sitä, etteikö kummankin merkin hallitsemissa ihmisissä oli potentiaalia sekä suurperheen äideiksi/isiksi että lapsettomiksi yksineläjiksikin (ja taas nyt tarkoituksella kärjistäen
). Kuitenkin tulee helposti se mielikuva, että kumpaan tahansa päätyvätkin, niin molemmilla olisi varmaankin täysin omanlaisensa tapa tätä elämäntietä toteuttaa. Siinä missä
-ihmisestä tosiaan tulee ekana mieleen se äidin "perikuva"; lämmin, pehmeä ja hoivaava pullantuoksuinen emo, joka viihtyy kotona ruokaa laitellen, pikkuaskareitaan toimitellen ja asuntoa viihtyisänä pitäen,
taas herättää kuvan modernista äidistä, joka äitiydensä ohella rakentaa ehkä uraa, käy harrastuksissa ja on ennen muuta hyvä ystävä ja toveri lapsilleen. Lapseton rapu voisi ehkä olla kotioloissa viihtyvä erakkoluonne, joka kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta, kun taas vesimies yksineläjänäkin varmasti viihtyisi juhlissa, riennoissa ja harrasteissa.
Nämä nyt ovat tietenkin taas näitä sterotyyppisiä ääripäitä, joiden ei missään tapauksessa ole tarkoitus loukata ketään. Olen niitä nyt tähän vain tuonut esille ihan vain osoituksena siitä, mikä oletusasetelma tämänkin aiheen ympärillä tuntuu elävän ja tietyssä mielessä ainakin itse koen tässä ketjussa saaneeni vain pikemminkin vahvistusta tälle käsitykselle. Kuitenkin pyrin pitämään mielessä, että aina joukkoon mahtuu kosolti niitä, jotka rikkovat kaavat ja kuvitelmat ja hyvä niin -sehän tästä elämästä juuri tekeekin niin jännittävää ja yllättävää. Olisi tylsää, jos kaikki sopisivat muotteihin
Itse tunnen olevani siinä mielessä ristiriitaisessa asetelmassa (ainakin jos nimenomaan astrologian kannalta asiaa tarkastellaan ja sehän tässä kaiketi tarkoitus on), että noususolmuni (
) mukaisesti tosiaan ihannoin näitä perinteisiä perhearvoja ja äidin roolimallia ja tunnen niitä kohtaan paitsi voimakasta intuitiivista vetovoimaa, niin myös ihan tietoisesti pyrin niitä kohti. Se, että olen suunnannut energiani sisälle päin, kohti ydintä ja keskusta (jollaisena siis perheen ja kodin näen) on tuonut suunnattomasti selkeyttä ja onnea elämääni ja sellaista sisäistä eheyden tunnetta ja menestymisen kokemusta, jota en koskaan aijemmin ole kokenut. En mielestäni yhtään liioittele, jos sanon että se on suorastaan pelastanut henkeni, koska ette ehkä arvaakaan kuinka pitkälle olin jo siihen väärään suuntaan harhautunut. Näin jälkeen päin ihan hirvittää ajatellakin, miten hukassa sitä on pieni ihminen ollutkin. Mitä lie johdatusta sitten ollutkaan, että alitajuisesti "viime tingassa" heräsinkin tuohon noususolmuni kutsuun...ja oikeasti siis koko noususolmu asia ja sen tehtävä selvisi minulle kunnolla vasta hiljattain ja paljolti sign? sinun ansiostasi (kiitos suuri siis sinulle
), että alitajuista se on tosiaankin ollut. Näin jälkikäteen on ollut ihana saada vain lisävahvistusta tuolle äärimmäisen voimakkaalle sisäiselle kokemukselle siitä, että tämä on se suunta, se paikka ja se tehtävä joka minulle on tarkoitettu ja joka minulla suurinta onnea tuo.
Kuitenkaan tätä läksyä ei minulle helpoksi ole tehty. Rapu on prosentuaalisesti karttani heikoin merkki
. Kärkisijaa pitää ilman merkki vaaka ja vahvana kakkosena on skorpioni, joka kyllä tietyssä mielessä myös veden merkkinä jakaa samoja teemoja ravunkin kanssa, mutta onhan sen tuntu ja enrgia kuitenkin selkeästi toisenlainen. Kuumerkkinä on tulinen, mutta melko kova ja maskuliinen
. Keksiyötä pitää hallussaan
, joka myös tyttäreni kuumerkkinä toistuu. Moneen suuntaan siis pientä sielua ja sydäntä kiskotaan ja enemmän kuin usein myös täysin vastakkaiseen suuntaan ja pois siltä omalta, hyvältä tieltä. Liiankin helppoa on lipsahtaa kaurismaiseen kontrolloimiseen (kun vielä aurinkomerkkikin on neitsyt) ja toimimiseen tunteilun sijaan. Suorituminen syrjäyttää kovin kepeästi eläytymisen ja niin edelleen. Jollain tasolla tyttärenikin ilmeisesti (jos siis ajatellaan, että se kuu siellä kartalla äitiä kuvastaa) tulee kokemaan minut pikemminkin veskarimaisen toverillisena ja hiukan viileänäkin, kuin rapumaisen hellänä ja lämpimänä, vaikka tuota lämpöä kohti kyllä pyrinkin. Suurta osaa elämästäni (oikeastaan voisi sanoa, että syntymästä teini-ikään) ovat elämäni tärkeimpiä rooleja näytelleet ihmiset, jotka ovat pikemminkin sysineet minua juuri kauemmas sisäisestä totuudestani ja onnen tunteestani kuin tukeneet kulkuani siihen suuntaan. Esim isoäitini on kaurisvoittoinen
, äitini sekä aurinko että nousumerkiltään
ja neitsyen merkki on muutenkin voimakkaasti lähipiirissäni edustettuna (mm. paras ystäväni ja monet sukulaiseni). Miehenikin (jonka tapasin 17 vuotiaana) on vahvasti kaksosluonne, mutta sentään rapu
pehmentämässä vaikutelmaa. Tytärkin on neitsyvoittoinen
, joten ole nyt tässä sitten hempeä ja pehmeä
. Kuitenkin tunnen selvääkin selvemmin, että niin on tarkoitettu. Jokainen rimpuilu tai lipsahdus tästä pois on aina tuonut tullessaan takaisin sen entisen levottomuuden ja ahdistuksen, musertavan ja kammottavan sisäisen tyhjyyden tunteen.
sign? ja Alzbeta, teille haluan vielä sanoa, että kiitos kaunis sanoistanne
. Olen täyttänyt tarkoitukseni tässä keskustelussa paremmin kuin hyvin, jos olen onnistunut edes vähän raottamaan verhoa siitä, mitä siellä toisella puolella voisi olla. Miten siitäkin voisi nauttia ja iloitakin, ei pelkästään tuntea ahdistusta. Ja että jonkun voi kaikki se, mikä jollekin toiselle edustaa juuri sitä pelottavinta mahdollisuutta, tuoda sanomattomasti onnea ja lämpöä sydämeen
