seuraava »

[VE!]

Itselläni on nyt kohta 9kk ikäinen hulvaton pötkö. Mieheni halusi aina lapsia, itse taas en (joskin sanoin aina että tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä). Tunnen useita ihmisiä jotka ovat tahtomattaan lapsettomia tai ovat saaneet lukuisia keskenmenoja, ja olen nähnyt tuskan heidän kasvoillaan kun olen kertonut omasta "vahingostani". Heille mikään asia ei voisi olla kipeämpi. Useimmathan kokevat keskenmenon jo olemassa olevan lapsen kuolemana.

AthaMaarit, sanoit itse "uskon, että meille ei tapahdu tässä maailmassa mitään sellaista, mitä emme olisi itse hyväksyneet itsellemme, ennen kuin synnyimme maan päälle". Siksipä en oikein ymmärräkään raskauden pelkoasi. Jos saisit lapsen, sinähän olisit itse sen itsellesi hyväksynyt! Samoin sanoit ettei sielunsuunnitelmaasi kuulu tässä elämässä lasta. Entäs sitten ne lapsettomat ihmiset, jotka koko sydämestään, kehostaan ja sielustaan haluavat äidiksi, koska tuntevat olevansa "lapsettomia äitejä"? He siis tuntevat äärimmäisen vahvasti että heidän sielunsuunnitelmaansa kuuluu lapsi. Mitenkään itsetuntemustasi väheksymättä, aikahan sen vasta näyttää onko sitä ollut oikeassa intuitiivisten tuntemustensa kanssa (vrt. esim. parisielut)

Mutta minusta tuollaiset kammot tarkoittavat kyllä asioita, joita ei ole täysin käyty lävitse. Muistaakseni sanoit esim. jossain ketjussa että sinulla on ollut ongelmia naiseutesi kanssa. (voin kyllä sekoittaa johonkin toiseen nikkiin)

Älkää ymmärtäkö väärin, minusta jokainen päättää itse haluaako jälkikasvua, eikä siihen silloin ole kenelläkään mitään sanomista. Minusta vaan tuohon AthaMaaritin mielipiteeseen liittyi pari paradoksia, joita en oikein ymmärrä.

[sawotar]

Lapset on lahjoja, ei vahinkoja on valintoja ja seuraamuksia, jokin tarkoitus on lapsettomuudelle, välillä tuntuu hurjalle että joku haluaa kiihkeesti lasta ja ei voi saada ja taasen joku saa lapsia tosi helposti, vaikka ei haluiskaan..Joskus asia tuntuu vaan väärälle Mutta se että miksi? siihen en osaa vastata

[VE!]

Niin siis Sawotar, nythän tämä äitiys on aivan mahtavaa 

Juuri raskaaksi tultuani olin kuitenkin täysin toista mieltä... 

[wilma]

Uskon vahvasti siihen että lapset valitsevat vanhempasa  mihin perheeseen haluavat syntyä ja missä on tarpeeksi haastetta tai sen puutetta tämän elämän osalta.

[Pallaskissa]

Kissakin laittaa tassunsa soppaan  :.

Elin noin 30-vuotiaaksi saakka aivan varmana siitä, että en HALUA lapsia, että voisin aivan hyvin viettää onnellista ja rikasta elämää lapsettomanakin. Toisaalta ei minulla ollut mitään kammoakaan, ei vain niin pienintäkään vauvakuumetta. En edes pitänyt vauvoja mitenkään erityisen ihastuttavina... Mies oli jo vuosikausia "kärttänyt" vauvantekoon ja minä olin lykännyt sitä vain eteenpäin ja eteenpäin  . "Joskus". Kun ikä alkoi niin sanotusti painaa eikä ajatus nyt ihan pöyristyttävän kamalalta tuntunut, tein ihan tietoisen järkipäätöksen; lapsi saa tulla jos on tullakseen (kuvittelin tietysti että hommaan menee aikaa vuositolkulla eikä silti onnistu, lähipiirissä ja perheessä kun on ollut lapsettomuutta). ...Ja tulihan se, heti 

Aivan täysin ilman vauvakuumetta! Olin aina ollut sitä mieltä, että vauvakuume on takuulla hormonaalista (ja että sitä vastaan voidaan rokottaa  ), no, ensimmäisen lapsen jälkeen se vasta tuli. Hormonaalista  :

Toinen esimerkki on hyvä ystäväni, joka nuorena sanoi aina, että lapsi olisi kamalinta mitä hänelle ikinä voisi tapahtua. Ja että hän tappaisi itsensä, jos tulisi raskaaksi  . Nyt hän on 38-vuotias ja kahden pienokaisen äiti, joka sanoo että vaikka pelottikin aivan helvetisti, niin ELÄMÄÄHÄN SE VAIN ON.

Pointtina siis se, että nuorena sitä on niin kovin varma ja ehdoton. Mitä enemmän tulee ikää ja itsetuntemusta, sitä enemmän värisävyjä sinne "mustan" ja valkoisen" väliin tulee.  Monet asiat, joita parikymppisenä pidin totuuksina ja itsestäänselvyyksinä... Silloin olin hyvin vahva, hyvin mustavalkoinen.

AthaMaarit, älä ota tätä henkilökohtaisena "vähättelynä", se ei todellakaan ole tarkoitus! Kaikella lämmöllä 

Mitään kovin peruuttamattomia päätöksiä ei siis kannata tulevaisuutensa suhteen tehdä. Ovet, joita sulkee, eivät myöhemmin sitten ehkä avaudukaan. Sitäpaitsi, jos pelkää raskaaksituloa, on nykyään olemassa melkoisen luotettavia ehkäisymenetelmiä. Ja miksi sen ehkäisyn pitäisi olla aina yksinomaan naisen vastuulla, mikäli pelkoa raskaaksitulosta seksin seurauksena on, on toinen osapuoli varmaankin mies? Mikä on hänen roolinsa?

[Hiisitär]

Voi itku,miulle tulee aikasen paha mieli, kun taas yleisesti oletetaan, että nuoren ikäni vuoksi en voi tietää tällaisestakaan asiasta, varsinkin kun asia on minulle henkilökohtainen...   

Yrittäkää ymmärtää myös meitä, jotka EMME tahdo lapsia. Meistä tuntuu ihan samalle kuin heistä, jotka haluaisivat lapsia, mutteivät voi niitä saada, ainoastaan käänteisenä.

Entäs sitten ne lapsettomat ihmiset, jotka koko sydämestään, kehostaan ja sielustaan haluavat äidiksi, koska tuntevat olevansa "lapsettomia äitejä"?

Tämä voisi minusta selittyä esimerkiksi sillä, että lapsettomuuden karmanläksy on hyvin vaikea ja henkisesti raskas. Tämä taas tietysti tulee ihan siitä,millaisen ja miten pahan velan on tehnyt, joka pitää näin korjata. Voisi esimerkiksi ajatella, että joku sokea ihminen haluaisi ihan kuollakseen, sydämestään toivoisi voivansa nähdä, muttei voi, koska se ei kuulu tähän elämään.

Olen yrittänyt lievittää raskauden kammoa sillä, että lapsia tulee, jos niin olen suunnitellut, mutta nyt vain tuntuu siltä, ettei se todellakaan ole osa minun suunnitelmaani ja jos lapsi sieltä putkahtaisi se tarkottaisi sitä, että sieltä tulee joku minulle "vieraampi" sielu ja hänen kanssaan eläminen voisi johtaa siihen, että joko minä jään velkaa hänelle tai hän jää velkaa minulle (näin pahassa tapauksessa). Se taas johtaisi siihen, että pitäisi taas syntyä tänne ja minä jo haluaisin täältä pois.

uskon, että omalla kohdallani kaikki sielulliset asiat ja velat, joihin liittyy lapsi ja äiteys/isyys on jo koettu muissa elämissä. Kaksi tai kolme edellistäkin elämääni olivat lapsettomia.

Ja miehen kanssa hoidellaan ehkäisyt ihan yhdessä, kahden kauppaahan se on. ;]

[selkälokki]

Joku mainitsi tuolla jossain, että on vaikka mitä hormoonittomia ehkäisyjä...
Kunpa olisikin...Mie en kyllä tiedä muuta kuin kumi ja sellaiset vaahdot. Ja kummatkin ovat ikäviä käyttää.
Ja siksi itselleni olisi aivan fantastinen vaihtoehto tuo strelisaatio, koska elän kuitenkin vakaassa parisuhteessa (kumi ei siis tautien vuoksi ole tarpeellinen).
Ja suoraan sanottuna kumihommissa ei ole minun mielestä mitään hohtoa...

Ja taidettiin jo rinnatkin vetää mukaan keskusteluun, nekään ei ole olleet mikään ongelma minulle. Olen muodokas ja mikäpä siinä. Onhan miehelläkin jonkinlaiset, eihän hänkään niillä ketään imetä...
En koe, että naisen vartaloni olisi mitenkään vähempiarvoinen, vaikka en synnyttäisikään, enkä oikeastaan ymmärrä, miten nuo liittyy edes tähän keskusteluun.
Eikä naisen kohtu tai munasarjatkaan ole ollut mikään ongelma,enkä koe niitä joutavaksi...Toki tiedän ja tiedostan, mitä varten ne naisella ovat. Ja siksipä juuri en välitä hormonaalisesta ehkäisystä, kun oma kehoni menee niistä aivan epätasapainoon. Ja kumit on taas niin kurjia kapineita että...
Tällaisessa vakituisessa parisuhteessa elävänä, olen siksi ihan vakaasti harkinnut tuota sterilisaatiota. Mieheni mielipidettäkin olen kuunnellut ja onneksi elämänkumppanillani on samankaltainen näkemys, kuin itsellänikin.
Ja kun ikää on jo itsellänikin 35v, eikä elämä ole enää niin mustavalkoista, että ainoa onnellinen tapa elää olisi omakotitalo ja pari lasta, niin tämä ratkaisu on vain kypsynyt entisestään. Ja mikä hassuinta, kun itse aloin tätä ratkaisua miettimään, niin aivan samoihin aikoihin kaksi suunnilleen samanikäistä ystävääni kertoivat päätyneensä sterilisaatioon. Toisella ei ole yhtään lasta ja toisella yksi. Mukavaa on ollut jakaa sitten omat fiilikset heidän kanssa.

[Julietta]

Minäkin ajattelin alle kolmikymppisenä, että vauvat ovat parhaimmillaan epäkiinnostavia, pahimmillaan vastenmielisiä. Omaa en missään tapauksessa halunnut.

Kolmikymppisenä taisin kypsyä tai muuttua, koska huomasinkin tahtovani vauvan. Kesti pari vuotta, että löysin miehen, jonka kanssa halusin perustaa perheen. Vauvaa yritettiin kolme vuotta - turhaan. Erottiin. Eron jälkeen löysin suht. pian uuden miehen, ja jossakin vaiheessa huomasin olevani raskaana. Seitsemän vuotta tämä vauvaprojekti siis otti. Nyt meneillään on raskausviikko 34.

Jos olisin tullut helpommin raskaaksi, enpä taitaisi arvostaa koko asiaa näin paljoa. Hetkittäin, kun on kyllästyttänyt olla raskaana, olen käynyt lapsettomien nettipalstalla hiukan muistelemassa, miten ankealta tuntui, kun vauvaa ei kuulunut.

Alun pahoinvointivaihetta lukuunottamatta raskaana olo ei ole mitenkään erityisen kamalaa. Ratsastusta olen joutunut vähentelemään, ja baareissa en nyt käy:). Suhdetta raskaus ei ole keskimäärin parantanut eikä huonontanut (turbulenssia on ollut).

VE kirjoitti osuvasti, että intuitiivisiin tuntemuksiin ei voi aina luottaa. Parisieluasioissa minäkin olen päätynyt metsään. Ja veikkaan, että jos ihmisellä sielun sopimus onkin, sitä on mahdoton muistaa tai tiedostaa. Muutenhan ihmiset olisivat tyytyväisiä, kun heille tapahtuu ikäviä asioita.

Tietenkään lapsia ei kannata hankkia, jos niitä ei todella halua. Mutta peruuttamattomat päätökset ovat kuitenkin... peruuttamattomia.

Adoptio on muuten pitkä ja raskas prosessi, joten pitää olla todella lapsirakas, ennen kuin siihen ryhtyy. Ja ihan rahatonkaan ei saa olla.

[selkälokki]

Niin ja kuulin juuri ystävältäni, että se sterilisaatio, jossa asennetaan klipsit, voidaan purkaa.
Tämä vaan tiedoksi, että sterilisaatio ei välttämättä ole peruuttamaton.
Mutta ei tietenkään pidä tehdä sterilisaatioita, jos ei ole varma asiastaan.

Sitten kuulin sellaisenkin jutun, että joku oli tullut raskaaksi sterilisaation jälkeen.
Se lienee jo todellakin tarkoitettu raskaus.....

[Elämänilo]

Olen yrittänyt lievittää raskauden kammoa sillä, että lapsia tulee, jos niin olen suunnitellut, mutta nyt vain tuntuu siltä, ettei se todellakaan ole osa minun suunnitelmaani ja jos lapsi sieltä putkahtaisi se tarkottaisi sitä, että sieltä tulee joku minulle "vieraampi" sielu ja hänen kanssaan eläminen voisi johtaa siihen, että joko minä jään velkaa hänelle tai hän jää velkaa minulle (näin pahassa tapauksessa). Se taas johtaisi siihen, että pitäisi taas syntyä tänne ja minä jo haluaisin täältä pois.
uskon, että omalla kohdallani kaikki sielulliset asiat ja velat, joihin liittyy lapsi ja äiteys/isyys on jo koettu muissa elämissä. Kaksi tai kolme edellistäkin elämääni olivat lapsettomia.

Hei "AthaMaarit"

Itse en tuohon karma-puoleen osaa sanoa mitään.
- mistä karma-velkaa tulee / ei  = ?


   Elämänilo   

[Elämänilo]

Niin ja kuulin juuri ystävältäni, että se sterilisaatio, jossa asennetaan klipsit, voidaan purkaa.

Hei "selkälokki"

Sterilisaatio voidaan todellakin purkaa,
mutta kukaan ei anna takuita,
mitä sen jälkeen tapahtuu.
- putket voivat kuroutua umpeen ja
se onkin jo mutkikkaampi tapa purkaa

(http://www.lapsiperhe.net/haikara/kuvat/haikara.gif)

Jokainen tekee omat valintansa,
niin minäkin olet tehnyt.

Tärkeintä on löytää ONNELLINEN ELÄMÄNTAPA


   Elämänilo   

[sawotar]

Kyllä mie ymmärrän sellaisiakin jotka eivät halua lapsia se halu voi tulla myöhemmin tai sitten ei..jokaisella on kuitenkin oikeus hallita kehoaan parhaaksi katsomalla tavallaan..onhan lapsissa iso vastuu ja hoitaminen, vie paljon energiaa ja yhteiskuntakin on asettanut ns. normit millainen on normaali lapsi ja jokaisen kehitysaste ei edes yltä sille, mutta uskon, että kehitetään kokoajan uusia koulutusmuotoja jotka parhaiten soveltuu erilaisille lapsille, joka vaan on hyvä asia eihän lapsi sitä elämän onnea välttämättä tuo vaan onnistumisen iloa ja vaativa lapsi taas kasvattaa henkistä kasvua...Aikuinen voi elää ilman lapsia, mutta lapsi ei voi elää ilman aikuista
(http://www.andrea-schroeder.com/diridari/bw/geddes26.jpg)

[VE!]

Minulla jäi vieläkin pari juttua kaivelemaan tuosta AthaMaaritin kirjoituksesta. En vieläkään ymmärrä miksi lapsettomien lapsettomuudessa on kyse sielunsuunnitelmasta, kun taas jos sinä tulisit raskaaksi, kyseessä olisi jokin universumin vahinko. Entäpä jos oletkin vaikka lupautunut opettajaksi jollekin "vieraammalle sielulle"?

Samoin, ei se että on lapsia tarkoita että kerryttää jotenkin kauheaa karman velkaa. Kyllä minä uskon ainakin voivani luovia yhteisen elämämme läpi ilman mitään hurjia taisteluita (ja kyllä, tiedän että tulevaisuus voi osoittaa että olin väärässä). Onko sinusta automaattisesti esim. niin että ihminen jolla on lapsia ei voi olla elämässä viimeistä elämäänsä?

Mitä tuohon ikäkysymykseen tulee, minulle ei ole väliä minkä ikäinen ihminen ei lapsia halua. Jos ei halua niin ei halua, hyvä niin. Sterilisaation suhteen olen kuitenkin sitä mieltä, että 35v. on päätökseen ihan eri pohjalla kuin 23v. Siksi Selkälokki, minusta kuulostaa että olet tehnyt tietoisen päätöksen (vaikka sitä tällä foorumilla vielä mietitkin  ) ja jos siltä tuntuu, niin anna mennä vaan. Suurimmalla osalla kelkankääntäjistä mieli muuttuu jossain 30-34v. välillä, uskoisin. (Tosin sellainen kauhutarina täytyy kertoa, exäni serkku ei halunnut lapsia, mutta päätyi 5 äidiksi. Ekat pari tuli kortsun kanssa, sitten pillereiden, toiseksiviimeinen miehen ja viimeinen oman sterilisaation jälkeen  ) Etkö muuten halua myöskään paikallisia hormooneja, esim. NuvaRing -juttua?

Niin ja tuosta iästä vielä. Faktahan on että mieli muuttuu iän mukaan, oli sitten kyseessä asia mikä hyvänsä. 2-kymppisenä pitää teiniajan ajatuksia hellyttävinä, 3-kymppisenä  kakskymppisen, 4-kymppisenä kolmekymppisen jne. Sitä kutsutaan kasvuksi. Ellei kykene joustamaan mielipiteissään, pelkää. Olen omalta kohdaltani ainakin varma että kymmenen vuoden päästä pidän tämänhetkisiä meuhkaamisiani hassuina.

AthaMaarit, jos et halua lapsia, niin se on sinun asiasi. Syyksi riittää se ettet halua. SIIHEN ei kenelläkään ole mitään kommentoitavaa.

[Julietta]

Jos ei halua lapsia, ei sitä todellakaan tarvi todistella. Se minuakin jäi kuitenkin mietityttämään, miksi juuri lapset toisivat raskasta karmavelkaa.

Karmavelkaa voi tulla mistä tahansa ihmissuhteesta tai -kontaktista. Omien lasten kanssa on todennäköisempää kerätä hyvää karmaa, koska lapsiin liittyy luonnostaan positiivisia tunteita.

Jos karmavelat pelottavat, sittenhän pitäisi vetäytyä erakoksi. Mutta ratkaisuja olisi parempi tehdä rakkaudella kuin pelolla. Jälleensyntymistäkään ei kannata pelätä. Ja paradoksaalista kyllä, ei voi tietää, miten pitkä matka valaistumiseen on ennen kuin on valaistunut.

Buddhallakin oli muuten poika.

[Hiisitär]

En vieläkään ymmärrä miksi lapsettomien lapsettomuudessa on kyse sielunsuunnitelmasta, kun taas jos sinä tulisit raskaaksi, kyseessä olisi jokin universumin vahinko.

Minua tässä raskausasiassa nyppii ihan eniten se, että tiedän etteivät lapset/lapsi kuulu tähän elämääni, ei myöskään äitiys, mutta tätä asiaa ei oteta todesta, vaan minua katsotaan hyvin säälivästi ja tuhistaan, että "kyllä se sinun mieli vielä muuttuu" jne. Ihan kuin tämä olisi nyt joku mielellinen päähänpisto eikä intuition sanoma ja ihan kuin minä en tietäisi omia asioitani, vaan vieraat (ja fyysisesti vanhemmat) tietäisivät  

Uskon kyllä, ettei tässä elämässä ole tulossa minulle lapsia, mutta minä en kuitenkaan halua ruveta testaamaan tuota jättämällä ehkäisyn pois. Samaan aikaan pelkään kuitenkin raskautta, sillä minulla on hyvin pahoja muistoja äitidestä ja lapsista menneistä elämistä, niiden hyvien muistojen lisäksi. Tiedättekö, että jos pelkää, vetää puoleensa pelkäämäänsä asiaa ja se tapahtuu. Olen ikään kuin noidankehässä: tiedän, ettei lapsia tule, mutta samaan aikaan pelkään raskautta ja siksi pelkään, että pelkoni saattaa minut raskaaksi - olipa se sielunsuunniteltu asia tai ei. Maailmankaikkeus ei osaa erottaa toiveita tai pelkoja toisistaan. Se näkee vain ne asiat, joihin ihmisen mieli on suuntautunut ja ajattelee, että kun tuo ihminen keskittyy tähän asiaan niin paljon, hänelle on varmaan paras suoda se asia. Ja se olisi sitten eräänlainen "universaali vahinko", johtuen ihan omasta ajatusmaailmastani.

Minusta tuntuisi vähän hassulle ajatella, että niinkin syvälliseen suhteeseen kuin äiti-lapsi syntyisi yhteen elämään joku vieraampi sielu, eivätkä nämä kaksi sielua enää tapaisi toisiaan. Jos sellaisestakin asiasta kuin pikkuisesta yhdenillan jutusta, jää pitkäksi aikaa, pisimmillään usean elämän pituiset sielulliset siteet, niin en millään voi sisäistää, että äiti-lapsi suhteesta ei tulisi vahvoja sielunsiteitä.
Karmaa tulee kaikista ihmissuhteista, totta, mutta ehkä helpoiten juuri vanhempi-lapsi tai mies-nainen suhteista, koska niissä ollaan eniten, pisimpään ja kaikkein läheisimmin tekemisissä toisen sielun kanssa. Eteenkin vanhempi-lapsi suhteessa. Itselläni on tässä elämässä raskas karma selvitettävänä isäni kanssa.

Sanoit myös sitä, että kasvun vuoksi vanhemmasta nuorten ajatukset tuntuvat huvittavalle. Se on tosiasia, mutta kieltämättä hyvin turhauttava ja loukkaava, koska se periaatteessa asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan pelkän fyysisen iän vuoksi. Esimerkiksi nyt vaikka tästä lapsijutusta: minun, näin nuoren, lapsettomuussuunnitelmat koetaan pelkkänä hössötyksenä, kun taas 40-vuotiaan lapsettomuushaaveet ovat jo ymmärrettävissä, ehkä jopa säälittävissä: voi toista, ei löytänyt itselleen miestä eikä saanut perhettä. Meni sekin mahdollisuus ohitse.

Noh, ehkä tästä nyt nousee niin paljon keskustelua, koska näkisin, että yleismaailmallisesti tällainen lapsettomuuden haluaminen on vielä tabu. Ensimmäistä kertaa tuhansiin vuosiin nainen on itse vapaa päättämään haluaako lapsia vai ei. Hän ei tarvitse lapsia, eikä miestä välttämättä, pärjätäkseen ja elääkseen. Ehkä yhteiskuntamme on kuitenkin vielä sen verran maskuliininen, että tällainen "luonnoton" toiminta, ett naaraat päättävät olla lisääntymättä, nostattaa niskavillat pystyyn  

Ja pyydän ihan hirveän syvästi anteeksi, jos kirjoituksessani on ollut aggressiivinen maku. Tämä asia on ainoa asia maailmassa, josta hermostun ja kimpaannun todella herkästi, koska koen saavani osakseni ymmärtämättömyyttä ja mieltäni yritetään käännyttää - vaikka sitten väkisin. (Luojan kiitos, onneksi omat vanhempani eivät ole tenttaamassa, milloin niitä lapsenlapsia tulee, vaan tietävät päätökseni. Jotain hyvää tässäkin asiassa. Siskoni on samalla linjalla kanssani, mutta hänelle näen tyttölapsen myöhemmin tulevaisuudessa. )