seuraava »

[Amethyst]

Tänään on syntymäpäiväni ja kaksi pvää sitten poikaystäväni pisti 9kk:n suhteen poikki. Hän sanoi, ettei jaksa enää hakata päätään seinään. Usko siihen, että voisi olla onnellinen, oli kuulemma loppunut. Vaikka mitä kautta yritin saada hänet sanomaan, että hän ei vain halua minua, ei hän sitä tehnyt. Sanoi, että ei pysty antamaan itsestään sitä mitä parisuhde tarvitsee. Lähelläni on hyvä olla, mutta hän ei pysty rakastumaan. EI uskalla. Suojamuuri on ja pysyy.

Mies on stressaantunut ja kiireinen, koulua ja töitä. Hän vaatii itseltään paljon molemmissa. Hänellä on takanaan vaikea toisen vanhemman menetys muutama vuosi sitten ja pelkää ko. sairauden perinnöllisyyttä. Pitkä aikainen tyttöystävä jätti hänet elämänsä pahimpaan aikaan ja näin mies sulkeutui ja rakensi muurin ympärilleen. Mies on  totinen ja hyvin alakuloinen, suru on hyvin läsnä häntä edelleen. Ei pysty/uskalla/halua hakea ammattiapua, vaikka tietää että ehkä pitäisi. Suruaan hän ei kuitenkaan näytä, vaikka minut tosin päästi niin lähelle, että uskalsi välillä jotain kertoa.

Meidän suhteessa hän ei puhunut juurikaan tunteistaan, mutta sen myönsi että yritti antautua suhteen vietäväksi. Hänen ja myös minun kiireiden takia emme nyt  talvella nähneet kuin kerran viikossa, mutta silloin ei läheisyyttä puuttunut. Minä halusin, ja varmaan vaadinkin enemmän, hän yritti muttei pystynyt. Silti se tunne hänen lähellään kertoi, että hiltaasti mutta varmasti me jaksamme ja pysymme. Hän oli totinen ja pidättyväinen, mutta hellä, turvallinen ja välittävä. Ei fyysisesti vetäytynyt juuri koskaan.

En pystynyt uskomaan, kun hän yhden tekstiviestiketjun päätteeksi lopulta sanoi puhelimessa, että ei vain enää jaksa. Vielä tällöinkin hän sanoi, että kanssani on aina hyvä olla, mutta ahdistus on liian suuri. Ei usko, että hän pystyy omassa masennuksessaan ja pahassa olossaan ikinä tekemään itseään tai minua onnelliseksi.

Kolme kuukautta sitten hän yritti samaa, mutta pakotin hänet kasvokkain juttelemaan ja hän hylkäsikin eroajatuksen. Hän ei voinut uskoa, että olisi sellainen, josta kukaan voisi välittää. Että hänen paha-olonsa veisi minutkin mukanaan ja jos hän uskaltaisikin heittäytyä hieman enemmän, niin minä kuitenkin lähtisin jossain vaiheessa. Ja näin häneen sattuisi taas. Ei jaksanut uskoa, että minä jaksaisin.

Minä jaksoin, mutta hän ei. Jaksaisin vieläkin, sillä hän oli alakuloisuudestaan huolimatta se ihminen, jossa olen nähnyt tulevaisuuteni. Ja hänen haaveensa tulevaisuudesta olivat yhtä turvalliset ja kauniit kuin minunkin. Nyt kysyisinkin, olenko nähnyt väärin? Oliko suhteemme siinä ja onko tämä suru vain kestettävä? Vai olisiko meillä vielä mahdollisuus?

Itse on olen syntynyt 25.2.1979 klo 21.45 Helsingissä ja mies 30.1.1980 noin klo 09.30 Jyväskylässä tai Kuopiossa .

Olisin kovin kiitollinen avusta.

[maarita]

EternalSun!

Tuntuu melko raskaalta tuo sinun 'rimpuilusi' exäsi kanssa.
Kunpa ymmärtäisit, ettet voi olla hänen terapeuttinsa ja auttajansa.

Sinä voit elää vaan omaa elämääsi ja antaa toisen tehdä omat virheensä.
Sinun on ehkä aika parantaa ensin oma sydämesi,
että uusi rakkaus voi sinne tulla.

Samoin exäsi olisi parannettava oma sydämensä ennenkuin
osaa ja rohkenee rakastua vapaasti.

Anna itsellesi aikaa siihen, tulet löytämään juuri sellaisen rakkaan
joka on sinulle hyväksi.

On sanottu: Lopeta odottaminen ja luota, että oikea löytyy.
Tuleva kumppani ilmestyy eteesi hetkellä,
josta et osaa ennalta unelmoida.
Sinun tarvitsee vain seurata elämää avoimin silmin.


     maarita       

[^^Queen Nefertiti^^]

Tiedän tiedän.

Puhuin pitkään hänen kanssaan eilen ja tällä viikolla mielellään olisi asiat selvät, mies on ehkä jopa älynnyt jotain. Tiedänpä nyt miten vaikeita suhteet voi olla, sehän tässä estääkin rakastumasta tai sitten kaikki vaikuttavat niin ***tylsiltä*** hehehe.

Oikeasti tosiaan koetan nauttia keväästä, töistä, rahasta, lapsesta, matkoista, kodista, kun ei ole miehen aika niin ei ole. Heti jos seuraava juttu alkaa mennä päänsäryn puolelle, lopetan, olen pystynyt siihen ennenkin, vaihtelevalla aikajanalla. Naiset todella tekee paljon suhteiden eteen mutta enää ei huvita. Ihmiset ei ensinkään juuri muutu, joissain tapauksissa vaikeuksista on kyllä päästy rakkauden avulla yli kuten ekassa 7v suhteessani.

Amethyst, mitä olet päättänyt? Voitteko olla ystäviä??  Me tavataan ilmeisesti ylihuomenna ja olen aikamoisen viileellä tuulella. 
Kummaa tavata ihminen joka on aiheuttanut paljon päänvaivaa 1.5v.

[Amethyst]

.

Amethyst, mitä olet päättänyt? Voitteko olla ystäviä??  Me tavataan ilmeisesti ylihuomenna ja olen aikamoisen viileellä tuulella. 
Kummaa tavata ihminen joka on aiheuttanut paljon päänvaivaa 1.5v.

Enhän minä mitään ole voinut päättää....En ole ottanut yhteyttä eikä hän minuun. Sattuu liikaa voidakseni ajatella mitä nyt. Ei pysty ajattelemaan ystävyyttä, kun toivoo, että toinen tulisi takaisin...Rakastan, vaikka toinen ei pysty sitä tekemään.

Tiedän ottavani yhteyttä jonakin päivänä, en tosin tiedä milloin...Enkä tiedä miten. Viestillä, kirjeellä, soitolla...en tiedä. Tiedän, että hänen olisi haettava apua masennukseensa (jota ei myönnä, tai myöntää, mutta hän "ei pysty ja halua hakea ammattiapua"), ja mietin, miten hänet saada se tajuamaan... Se ihminen on todella rikki, ja toivoisin voivani auttaa häntä parantamaan itsensä. Toivoisin myös, että saisin rakastaa. Ja hän ottaisi sen vastaan.

-amethyst-

[^^Queen Nefertiti^^]

Pääset tosta yli varmasti. Ametisti on muuten jousimiehen kivi.

Mulla se (pahin tuska ja unettomuus) kesti muutaman kk:n ja nyt olen irti tunnetasolla.

Exäni on rikki, mutta jonkun terapian alkanut (edes kerran käynyt). Voit jopa päästä siihen pisteeseen, että et edes jaksa kuunnella sen juttuja (olen siellä). Armosta tapaat..rasittavinta oli viime vuoden kevät kun koko ajan halusin tavata ja herra suostui miitteihin 5-7 viikon välein. Nyt kun kuohut on menneet, ottaa yhteyttä 3 viikon välein, minä eilen pitkästä aikaa. Viime vuoden lopulla yritti kerran viikossa tavata ja aloin todella miettiä että mitähän varten (ei seksiä)? Joulukuun lopulla kaikki meni just hyvin vinksalleen niin että nyt asia alkaa olla "selvä". Menin yksin ihanalle matkalle maahan johon on mua kutsunut 3 kertaa: edelleen miksi? Mitä hän minua häiritsee, keskityn mieluummin töihin ja rahaan ymv.

Hei itsesi vuoksi, otahan nyt pikaisesti etäisyyttä, tee muuta, käy vaikka parantajilla irrottamassa tunneside.. tai parantamassa omaa energiakenttää. Suosittelen. Pyydä suojelusenkeliäsi ja hänen enkeliään auttamaan teitä heti. Pyydä heti apua ylhäältä.  : Mistä tuli mieleen että noilla on varmaan kova kiire ihmisiä auttaessa!  :

Kirjoittele jos tahdot yv.   

Tilanteeni on todellakin huvittava, tavallaan haluaisin rakastaa mutten ymmärrä miksi, toistaisten kokemusten perusteella, parempi olla "yksin". Mikä ei tarkoita tylsää elämää, päinvastoin joka minuuttini on varattu töihin, lapseen, menoihin, matkoihin jne.

[Amethyst]

Pääset tosta yli varmasti. Ametisti on muuten jousimiehen kivi.

Olenpa luullut, että se on helmikuussa syntyneiden kivi... Näin pikaetsinnällä internet väittää samaa poikkeuksetta. Mistä siis löytyisi oikeaa tietoa?

Onko tämäkin väärin? http://en.wikipedia.org/wiki/Amethyst

[^^Queen Nefertiti^^]

Hei kaikkihan saa pitää mistä kivistä haluavat! Minullakin on ametisti sormessa ja sitriinejä, luulisin tai mitähän ovat. Pidän myös kirkkaista kristalleista, ruusukvartseista, malakiiteista ymv..voipi olla että asia liittyy yhtaikaa Jupiterin alaisiin merkkeihin (Jupiter hallitsee kaloja toisena Nept. kanssa, mutta on tossa sanottu se vesimieskin..)

Amethyst and Astrological Symbols and Signs (Zodiac)
Amethyst, along with other gems, has served as both a birthstone and a lucky charm to those who follow the star signs and spirit guide. It prevails as the birthstone for Sagittarius (November 22- December 21) along with sapphire. Sagittarius has always been known as a free spirit and can be, at times, wild yet always wanting to explore. Amethyst is Sagittarius' aide in the search for new unexplored territories and also helps to pacify the wild ways when they get out of hand. Amethyst has also been accredited as a birthstone for Aquarius (January 20- February 18) due to its traditional standing as February's birthstone. Those who fall under Aquarius are typically very "humanly" with a goal to always understand and amethyst guides those of this sign to opening up to that which is mystical, psychic, supernatural and beyond knowledge. By the same reason of its traditional standing as February's birthstone, amethyst is also accredited as a birthstone for Pisces (February 19- March 20), but it is more commonly recognized as Pisces' lucky charm. Pisces embraces amethyst because of their tendency to skip from one level to the next and to go from one extreme to the other without any type of transition and amethyst, being a great crystal of easing and soothing transition, is the perfect charm.

[Amethyst]

By the same reason of its traditional standing as February's birthstone, amethyst is also accredited as a birthstone for Pisces (February 19- March 20), but it is more commonly recognized as Pisces' lucky charm. Pisces embraces amethyst because of their tendency to skip from one level to the next and to go from one extreme to the other without any type of transition and amethyst, being a great crystal of easing and soothing transition, is the perfect charm.

No näin ajattelinkin...ja pitäisin siitä silti onnenkivenäni, vaikka kuka väittäisi mitä. =) Kiitos tiedostasi kuitenkin, oli uutta minulle!

[Amethyst]

En tiedä mihin luottaa... Kaikki mahdolliset syyt pyörivät päässäni nyt puurona, en osaa eritellä sieltä mitään. Ehkä kaikki mahdollinen vain sattui yhtä aikaa ja johtivat tähän tilanteeseen. En tiedä. En jaksa enkä kykene miettimään, ehkä erosta vielä sen verran vähän aikaa, että turha yrittääkään.

Minulle rakkaus on kaiken keskipiste, sen ympärille minä muodostan elämäni. Niin kuin sinullekin, elämäni sisältö voisi olla vain ja ainoastaan rakkaus. Mutta nyt kun se on poissa, tai sen kohde on poissa, on vain tyhjä olo. Ja niin paha mieli.

[^^Queen Nefertiti^^]

Sinun täytyy saada nyt elämästä, keväästä, kukista, ystävistä, matkoista apua. Oikeasti kyllä ne asiat alkavat elämää täyttää. Minulle tuli pitkästä aikaa rakkaudesta iso ongelma, kävin pimeyden syöverissä (mietin okkultismia ja hyvää-pahaa) kunnes selvisin. On hyvin hiljainen olo kun ajattelen tapaamista. En olekaan yleensä ollut näin hiljainen. Hän oli tärkeä, onko enää? Voimmeko olla ystäviä? Koheltaako hän edelleen niin ettei muuta mahdu elämään? Leuhkiiko jopa tuttavilla? Pitääkö taas sanoa, mitä tämä lössi on, ei mulle tärkeetä. Ihan kuin hän olisi ihan puilla paljailla tapaamisissamme. Sanon, voitko edes olla puhumatta kännykkääsi kun tapaamme, kiitos!

Kyllähän toinen osaa näyttää ärsyttävätkin puolensa aina, siksi on niin rasittavaa ajatella uutta suhdetta. Ihmiset ei aina ole mukavia. Hänkin vaihtelee mielipidettään koko ajan. Ensin olen rasittava, sitten hän sanoo ettei minun pitäisi muuttua. Niin että???

Huomaat jälkeenpäin miksi se ei olisi voinut toimia. Haluan hemmotella itseäni, tulin kylpylästä, haluan laittaa kotia ja niin edelleen: elää itselle, ei hakea uutta. Tunnen itseni rakkautta...Exien muistoja näkyy kämpässä kyllä..ei itketä, heh!

Löydä voima itsestäsi, niinhän sanotaan että tuska pakottaa kasvamaan ja löytämään itsestään. Tunnen itseni seksikkääksi ja kauniiksi mutta olen hyvin varovainen seuraavan kanssa.  Pitkään tuntui että joku pitäis olla, nyt ei, koska en ole valmis enää juuri kompromisseihin. Lähdetään nyt vaikka musiikkimausta, elämäntyylistä jne. Arvot.

PS Kokeiles sinäkin lukea toi J Murphyn "Alitajuntasi voima" joka täälläkin on mainittu. GRR - koetin auttaa ja tukea exää ihan liikaa, hänellä ei ollut kapasiteettia tehdä samaa. Oikeestaan jo viime kesäkuussa koin hänet vääräksi, eikä hän taivu rakkauteen enää.. joku muu joskus.

[^^Queen Nefertiti^^]

Amethyst? Miten menee?

Exäni pyysi anteeksi ilkeyttään ja taas meillä on matkasuunnitelma yhdessä hehe.. ehkä vois mennä, ei paniikkia. Mutta saa hän vielä vähän tehdä että auttaisin niin paljon kuin voisin. Henkinen kasvu, on se siinä. On siinä se energia.. mutta se miten miehet elää exien muistoissa on loukkaavaa. Haluan että seuraava todella keskittyy minuun ja meihin eikä exiin.

Tän kanssa RAKKAUS liian vaikeeta, kaveruus ja toiminta parempaa-

Se terapia ei ole kuulema toiminut ihan täysin, mutta yritinpä. Loppu on karmaa. 

[Amethyst]

EternalSun, sinulla asia ilmeisesti jotenkin selkiytyy? JA käsitin, että miehesi haluaa sinut takaisin? Hienoa, jos itse pystyt katsomaan tilannetta ns."ulkopuolisena" ja toimimaan sen mukaan.

Itselläni ei ole tilanne juuri minnekään muuttunut...Eilen tuli viikko siitä, kun suru alkoi.... Ei ollut muita ajatuksia eilen, ei tänään ja tuskin huomennakaan mitään muita...Särkee niin paljon, että ei voi ymmärtää. Tämä paha olo on niin käsittämättömän kokonaisvaltaista, että sitä ei pysty edes sekunniksi unohtamaan...

Miten tästä voi selvitä? Miten voin hyväksyä kaiken ja antaa mennä? Miten katsoa eteenpäin ja hymyillä edes sekunnin murto-osan? Miten hyväksyä, että nuo kasvot valokuvassa ovat muisto menneestä eivätkä enää mitään tulevaisuudessa...? Miten?

Ja pitäisi töihin jaksaa asiakkaita palvelemaan...huokaus.

[Amethyst]

Niinkin typeriä asioita tulen miettineeksi kuin tämän miehen sukunimi... Se ei ole mikään kovin yleinen, lähes poikkeuksetta esim. lähimmät ystäväni ja vanhempani ovat ihmetelleetkin, että sellainen on olemassa. Vaikka minusta se ei ole mitenkään outo. Päinvastoin.... Lapsena leikeissäni, minun sukunimeni oli juuri se. Joka kerta. Siinä oli silloin mielestäni jotain erikoisen hienoa.

Kun ensimmäisen kerran kuulin tämän miehen sukunimen, muistin nämä lapsuuteni leikit... Kohtalon ivaako vain? Miten olla nyt ajattelematta, että se ei ollutkaan alintajuntani tietoa tulevasta? Typerää miettiä jotain sukunimeä, mutta silti... Ei siinä nimessä enää ole mitään erityisen hienoa, sukunimi muiden joukossa. Mutta kaikki koottuna yhteen, se tuntuu niin oudolta ollakseen yhteensattumaa...

[^^Queen Nefertiti^^]

EternalSun, sinulla asia ilmeisesti jotenkin selkiytyy? JA käsitin, että miehesi haluaa sinut takaisin? Hienoa, jos itse pystyt katsomaan tilannetta ns."ulkopuolisena" ja toimimaan sen mukaan.

*Tervehdys

katselen KOKO elämääni ulkopuolisena, sillä tavalla tästä kaikesta selviää. Tuntuu hän minun sydämessäni vielä mutta nyt ystävänä. Oli vaikea niellä se ajatus aikanaan, nyt se on ok. Häntä ahdistavat suhteet liikaa- jos olisi päässyt exän yli aikanaan oltais varmaan oltu vaikka vuosi yhdessä. Nyt ystävinä- näen pelkoa hänen kasvoillaan enkä enää missään nimessä antaisi sitä mitä olen jo antanut. Olen jo auttanut ja voisin auttaa, mutta hänen pitää kasvaa siinä sitten.

Meillä on myös ollut tuo nimijuttu, hänen toka nimensä on isoisäni nimi ja kolmas erään sukulaiseni. Aivan selkee parisielujuttu, mutta ei satu enää. Hän haluaa yksikertaisesti omaa aikaa ja yhteydenpitoa, se lienee ok kun kummallakin on oikeus löytää isompikin rakkaus vielä. Muistot eivät satu enää. Varsinkin kun hän pyysi anteeksi, se paransi fiilistä. Olen aina etsinyt rakkaussuhdetta liikaa, nyt otan maltilla sen asian.

Itselläni ei ole tilanne juuri minnekään muuttunut...Eilen tuli viikko siitä, kun suru alkoi.... Ei ollut muita ajatuksia eilen, ei tänään ja tuskin huomennakaan mitään muita...Särkee niin paljon, että ei voi ymmärtää. Tämä paha olo on niin käsittämättömän kokonaisvaltaista, että sitä ei pysty edes sekunniksi unohtamaan...

*Niin, siihen voi mennä kuukausia, siksi neuvoin sinulle nuo energiahoidot joilla saa sen sydänsiteen hoidettua/katkaistua. Se on joskus pakko tehdä, ja auran tasapainotus. Samat parantajat tekee yleensä sekä energiahoitoa että regressioterapiaa, kuten Veronica Witikka ja Anu Wyskiel. Siinä oppii Itsestäänkin.

Miten tästä voi selvitä? Miten voin hyväksyä kaiken ja antaa mennä? Miten katsoa eteenpäin ja hymyillä edes sekunnin murto-osan? Miten hyväksyä, että nuo kasvot valokuvassa ovat muisto menneestä eivätkä enää mitään tulevaisuudessa...? Miten?

*Ystävyys?

Miten muut ovat selvinneet?

Parhain terveisin ES 

[hymis]

Hei

Kiinnitin keskusteluun huomiota ihan otsikon vuoksi-kalanainen ja vesimies-mies.

Olen kalanainen.Itselläni oli lähes 11 vuoden suhde vesimies mieheen. Sellainen teinirakkaus. Lähes loppuun saakka tuntui siltä,että meidän suhteessa on vain taivas rajana. Kiinnyimme vuosien saatossa aina vain enenmän. Lapsi tehtiin, töissä käytiin ja elettiin suhteellisen normaalia perhe-elämää.

Mies oli todellakin unelmien mies,kaikkien muidenkin mielestä. Piti huolen taloudestamme rahallisesti,oli hyvin järkevä raha-asioissa,pedantti kodin suhteen,myöskin lapsen suhteen. Ulospäin ainakin piti näyttää,että meillä menee hienosti.
Luonteeltaan hän oli hyvin hellä,huomioon ottava. Mustasukkaisuudesta hän ei kärsinyt(ainakaan minun nähteni)Lapsen alulle saattamis puuha oli aivan erinomaista,ihanaa,mukavaa...kunnes...aikaa ensiyrityksistä oli kulunut jo vuosi.Mieheni alkoi olla epätoivoinen.

Muistan kuin eilisen päivän kun lähdin suorittamaan autokoulun kirjallisia.Hän vei minut autokoulun eteen,vaati soittamaan terveyskeskukseen raskaustestin tuloksesta.Olisin ehtinyt tehdä sen inssin jälkeenkin... Tulos musersi hänet kun jälleen vastattiin negatiivinen. Itse olin helpottunut.... Tämä varmaan sai ensimmäisen särön aikaan suhteeseemme.

Aikanaan sitten kuitenkin tulin raskaaksi ja tenava saatiin. Ja näin elämä jatkui idylisenä.Isompi asunto piti saada ja autokin vaihtaa.
Suku(hänen) oli ylpeä meistä.

Loppujen lopuksi minä itse tajusin,että aloimme olla toisillemme itsestään selvyys. Olin kuitenkin vieläkin nuori,elämänhalua täynnä,tietoisenä siitä että tämä elämä ei mene näin yksinkertaisesti.
Uudessa asuinympäristössä katse alkoi avartua,tuli uusia ihmisiä ja baarikin oli niin lähellä.
Mieheni  työ kuljetti häntä viikoiksi muille paikkakunnille,minä yksin pirpanan kanssa kotosalla.
Miehen viikonloput alkoivat muodostua aika huuruisiksi,kunnes kerran hän jätti tulematta kotiin. Se oli viimenen niitti siihen suhteen tuhoon. Minä katkeroiduin,vannoin että nyt tapahtuu jotain ja kuinka ollakkaan rakastuin toiseen.
Olin sinisilmäinen,rehellinen tyttö,joten paljasti miehelleni tunteeni välittömästi.Eihän ollut syytä toista kiusata, kun rakkaus oli kuollut.
Tämä sai mieheni käytöksen muuttumaan sellaiseksi,että olin kauhuissani kuinka siitä ihmisestä saatoi löytyä niin ilkeä puoli,kuten myös hänen äidistään! Jestas sentään millaset ryöpyt sain niskaani,ilmoittaessani että ero on edessä.
Toki tajusin,etä ero oli miehelleni kaikesta huolimatta kauhea shokki ja hän yritti kyllä kaikkensa että palaisimme yhteen.Hyvää ja pahaa.

Ero hässäkästä selvittiin ja tämmöisenä sorrettujen puolella olevana ihmisenä en jättänyt miestäni yksin.Olin hänen tukenaan,olen edelleen. Olen nähnyt hänen muuttuvan ja vielä joitakin vuosia sitten itkin salaa kuinka hirveä olen ollut kun toinen on muuttunut niin paljon.

Lisäksi vielä tämmöinen pointti.Huomasitteko etä olisin missään välissä maininnut että keskustelimme paljon asioista? Ette varmaankaan,koska sitä ei tehty.Ei hyvinä eikä pahoina aikoina. Minä kyllä pulisin,mutta mieheni luonteeseen ei yksinkertaisesti kuulunut syvällisten puhuminen! Miten asiat olisivatkaan voineet olla/muuttua,jos hän olisi osannut avata sainaisen arkkunsa???

Tämän päivän tilanne on sellainen,että tulemme loistavasti toimeen.Jopa niin,että nykyinen mieheni on välillä hampaat irvessä,hän ei voi tajuta miten exän kanssa voi olla hyvissä väleissä.Monestakin syystä voisi oikeasti olla tilanne,jossa emme sietäisi toisiamme.
Lapsemme on meille molemmille,exälleni ja minulle maailman tärkein,rakkain asia.Se on se vahvin linkki joka pitää välejämme yllä.Se olikin eron aikana ainoa asia,josta olimme täysin samaa mieltä.Lapsen vuoksi on oltava väleissä ja autettava puolin ja toisin.Lapsen ei saa kärsiä siitä että vanhemmat eivät tule toimeen keskenään.
Exälläni onkin lapseensa kiinteä suhde, välimatkasta huolimatta. Hän soittelee päivittäin ja jos meillä on jotakin erikoista hän on aina valmis hakemaan lapsensa luokseen,kiinteiden viikonloppu tapaamisien lisäksi.

Eroa en ole katunut koskaan. Uskon kohtaloon ja sen myötä siihen,että meitä ei ollut tarkoitettu yhteen loppuelämäksi. Kalanaisena en ole mailman helpoin kumppani muutenkaan.

(Niin ja vielä sellanen juttu...kun luetaan noita horoskooppeja ja rakkauselämää mikä merkki olisi sopivin...Kaloille se skorppari on aika namu. Ja sellanen kuulkaa kulkee tällä hetkellä rinnallani!)

Nyt tässä istun ja mietin,että miksiköhän minä nyt näin pitkästi...Aloittajan otsikko sen teki!