Minä ainakin olin pienenä iskän tyttö ja muistutan isääni paljonkin perusluonteeltani ja olen samaistunut häneen enemmän kuin äitiini. Vaikka välit eivät enää olekaan yhtä läheiset kuin pienenä (on meilläkin ollut yhteenottomme), niin olen kyllä huomannut aikuisiällä hänen vaikutuksensa selvästi ainakin itseluottamukseen, joka on minulla jokseenkin rajaton.
Tämä koskee nimenomaan uskoa omiin kykyihini ja tästä asiasta monet muutkin iskän tytöt puhuvat. Olen myös huomannut vasta aikuisuudessa, että isäni on ollut aito tasa-arvoihminen, ja hänelle on ollut itsestäänselvyys, että niin tytöt kuin pojatkin voivat kyllä toteuttaa itseään omien mahdollisuuksiensa, lahjojensa ja kykyjensä puitteissa. Koska nämä asiat ovat olleet itsestäänselvyyksiä, niistä ei ole erityisesti saarnattu kotona, asia on vain ollut näin ja on minullekin itsestäänselvyys. Toki olen huomannut, että monelle muulle ei ole.
Anyway, koska minun isäni on ollut läsnä lapsuudessani, en ole erityisesti kaivannut mitään isähahmoa elämään aikuisuudessa. Isä on sisäistettynä mallina minussa. Ehkä tämän takia olenkin vetänyt enemmän puoleeni äitini kaltaisia ihmisiä. Näihin minulla on ollut yleensä ongelmallisia suhteita, aivan kuten äitiinikin.
Kaksonen itsessään on sangen tiedonjanoinen merkki ja isän tai isähahmon tehtävänä on paljolti kannustaa oppimaan erilaisia taitoja, ottamaan selvää asioista ja katselemaan ympärilleen. Kaksoselle täydellinen isä olisi jonkinlainen opashahmo, joka ei pidä liikaa kiinni, antaa mennä menojaan, mutta joka on läsnä hyvine neuvoineen silloin, kun oma ymmärrys ei vielä riitä asioiden käsittelemiseen.
Hyvin mahdollista on, että jos Kaksosella ei ole sitä haaveiden isää, niin sellainen etsitään sitten vaikkapa koulun opettajasta, naapurin sedästä tai vaikkapa isoveljestä ja usein Kaksosilla onkin ainakin yhteen sisarukseen hyvinkin merkittävä/läheinen suhde.
