seuraava »

[Kuuhilda]

Siis oikeasti...onko ainoa vaihtoehto se, mitä vanhassa vihkikaavassakin kirkossa sanotaan, eli kuolema teidät erottaa?! Tai mitä ilmeisimmin ei sekään!

Miksei se lopu vaikka lopettaa!?
Tästä ei koidu enää mitään hyvää, ja olen täysin vakavasti jo luullut sen loppuneen, mutta miksei? Onko tässä vielä jotain läksyjä jäljellä?
Onko jompi kumpi jättänyt läksynsä rästiin, ja jotain on vielä selvittämättä tässä elämässä? Ja siksi tässä joudutaan törmäilemään?!

Tää asia häiritsee nyt tooosi paljon, ja ajattelin että ihan aloitan ketjun, jos jollakin olis jotain hyviä vinkkejä ja kokemuksia!
Ei toivotut energiasiteet on katkottu, en usko että siitä on kyse   

[Kuuhilda]

KIITOS *Marie* 

[Hiisitär]

Joskus oppiläksyt voivat kestää kauankin - vuosia, vuosikymmeniä. Minusta tilit on tasattu silloin (ainakin omalta osalta, toisen puolestahan ei voi tehdä asioiden eteen mitään), kun asian kanssa on rauha. Vaikka toinen ei olisikaan päässyt eteenpäin ja junnaisi paikallaan, on itse kuitenkin jo siirtynyt eteenpäin ja tekee asian myös selväksi. On käsitellyt asiat itse itsensä kanssa, pistänyt pisteen i:n päälle ja saavuttanut parhaaksi kokemansa rauhan asian tiimoilta. Silloin toisen junnaamiset eivät pitäisi olla esteenä tai tien tukkona enää - ainoastaan vain siinä tapauksessa, jos itse joutuu tunnemylläkkään toisen takia. Silloin tilit eivät vielä ole tasan itse Itsen kanssa.

Paras tapa päästä karmasta on antaa anteeksi eli tehdä sovinto itse Itsensä ja asioidensa kanssa. Kaikki lähtee Itsestä, ei muista. Niin myös karman selvittäminen ja oppitehtävien suorittaminen.

[Ebenia]

Huom, karmaa EI tarvitse kayda lapi kenenkaan toisen ihmisen kanssa!! Me emme tarvitse muita ihmisia siihen, etta voimme kohdata itsemme! Niin kauan kuin et kohtaa tata todellista syyta tahan ihmissuhdeongelmaan omalla sisallasi ja tajua, etta vain muuttumalla itse ja kaymalla asiat lapi itsesi kanssa, tama ihmissuhde muuttuu JA katoaa. Meidan EI tarvitse pelata mitaan karmapeleja kenenkaan kanssa jos emme halua, voimme aina astua sen ulkopuolelle ja menna omaan voimaamme ja alkaa ottaa oman elamamme omaan hallintaamme. Niin kauan kuin tunnemme olevamme uhreja, niin tama ei tietenkaan onnistu - eli pois uhrimentaliteetista omaan voimaasi, ota asia kasittelyyn itsesi kanssa ja paata, etta nyt selvitat mika tama ongelma on sisallasi, mika aiheuttaa taman ihmissuhteen ilmentyman ja pyyda tahan pohtimisprosessiin apua ylakerrasta ja sita tulee kylla roppakaupalla!

Et ole uhri eika sinun tarvitse olla tassa tilanteessa. Kun taman tajuat, niin voit huomata kuinka nopeasti tilanne alkaa jo talla muuttua.

[Kuuhilda]

Hyviä vastauksia, kiitos niistä

Tässä on kyllä tunne olemassa. Mutta en usko sen koskaan katoavan mihinkään    Hän ON läheinen ja rakas sielu.
Mutta olen varma, että tämä meidän kuviomme on ajat sitten tullut tiensä päähän, ja minä olen siitä oppini saanut, kun olen päättänyt jättää sen taakseni, ja antanut anteeksi.

Mutta meillä on yhteinen lapsi, ja hänen takiaan en toivokaan tämän ihmisen aivan kokonaan katoavan minnekään, ja tyttären vuoksi voi olla hyvinkin tunnepitoisia ajatuksia miehen suuntaan  
Siinäkö syy miksi kiskon häntä luokseni? Ja nimen omaan minun luokseni hän tulee, ei niinkään tyttären. En ole tainnut antaa anteeksi sitä, että hän ei kohtele lasta kuten isän lastaan kuuluisi...sillä se on tilanne, joka ei ole vain joskus ollut, vaan on koko ajan ja jatkuu ja jatkuu.
Hankala asia hyväksyä ja antaa anteeksi  

Mutta; ei mahdoton, olen antanut saman asian anteeksi toiselle ihmiselle, huomaan
Miksen tämän ongelma tapauksen kohdalla siihen sitten pysty? 
 

[Kuuhilda]

Thanks Solnishko.
Mua on aika vaikea loukata

Siis tuohan on ihan oikeesti selvää pässinlihaa, mitä sanot, mutta en ole tosiaan tainnut nyt sitä sisäistää!
Niinpä; en minä ole vastuussa isän ja tyttären suhteesta. En ole vastuussa siitä, että isä ei ole sellainen isä kuin minä haluaisin! Miten itsekäs ajatus se tällätavalla kirjoitettuna tässä onkaan Mitä minä sille voisin?
Hän on varmaankin juuri sellainen, kuin pitääkin 
Eli tässäkin asiassa voisin polkea sen egon maan rakoon vain ja antaa kunkin olla sitä mitä on tarkoituskin, ja pitää huolta siitä, että olen itse sitä mitä tahdonkin.

Koetin äsken kanavaoida ajatuksiani tästä paperille, ja siihen tuli nuori, vaaleahiuksinen nainen polvillaan maassa, hameenhelmat levällään ympärillä itkemässä, ja taustalla palava talo, jossa joku mies koettaa heiluttaa yläkerran ikkunasta.
Sitten tuli delfiini, viljaa, kurkottava käsi ja omena, sekä vasemmalle osoittava nuoli. Lisäksi jotain kuvioita joita en kyllä osaa selittää 

[Hiisitär]

Itse huonoon isäsuhteeseen syntyneenä kerrottakoon, että KAIKELLA on tarkoituksensa. Ihan kaikella. Minulla ei periaatteessa ole koskaan ollut isää tässä elämässä - tai siis joo, joku saman katon alla asuva etäinen mies, jonka kanssa ei ole edes normaalien ihmisten puheyhteyttä olemassa suuntaan eikä toiseen, kuten se silloin kotona asuessa meni : Puheyhteyden puuttuminen ei ole liioteltua jos sanon, että muutettuani pois ja käytyäni kotona silloin tällöin emme puhuneet sanaakaan isän kanssa toisillemme. Kiersimme aina toisemme mahdollisimman kaukaa. Samassa tilassa oleminen ei tullut kysymykseensään.

Isällä on ollut omat karmansa selvitettävänä minun syntymäni vuoksi ja minulla on ollut omat karmani. Yksi tehtäväni on ollut sitoa äitinäni ja isänäni elävät sielut yhteen syntymällä tänne, koska muuten he olisivat eronneet jo ajat sitten eikä heidän välinen karma olisi koskaan kokenut kaipaamaansa käsittelyä. Nykyisin suhteeni isään on sama kuin kehen tahansa nimeltä tuntemaani "ventovieraaseen"/tuttuun. Ei mitään häntä vastaan, mutta ei kyllä mitään suurempaa sielujen sympatiaakaan. Hän vain On. Luulen hänen päässeen ainakin osaksi eteenpäin omissa haasteissaan. Ainakin toivon niin, en itseni kannalta, vaan kyseisen sielun kannalta. Eihän se minua hyödytä miten muut etenevät tässä sielun tiellään : Minua hyödyttää vain oma etenemiseni.

Olen ajatellut - no, oikeastaan ajattelen niin aina - että me olemme täällä vain sieluja, joiden roolit vaihtuvat elämästä toiseen. Niinpä esimerkiksi isäni ei ole minulle mikään isä. Hän on vain sielu, joka esittää isän roolia, kun minä taas esitän hänelle tyttären roolia, mutten ole hänen tyttärensä. Tätä tarkoittaa sanonta "lapsiaan ei voi omistaa". Ketään sielua ei voi omistaa. Minä en voi omia isääni, äitiäni, sisaruksiani, ystäviäni enkä liioin tulevaisuudessa eteeni tulevaa puolisoani. Näin ollen minä en myöskään voi ryhtyä vaatimaan, että äitini pitäisi käyttäytyä tietyllä tapaa minua kohtaan tai että isäni pitäisi olla tällainen minua kohtaan. Ei nyt, kun olemme aikuisia ihmisiä kaikki. Lasten ollessa pieniä vanhemmilla on velvollisuutensa toki! Samoin vanhempani eivät voi vaatia minua täyttämään heidän toiveitaan. Me olemme kaikki Yhtä ja Samaa esittämässä eri rooleja toisillemme. Kuten tiedetään, rooli on vain rooli, ei aitoa eikä pysyvää.

Tästä johtuen en mielelläni tartu ikinä maallisiin titteleihin kuten isä, äiti, sisko, veli, ystävä, vihamies, sukulainen, tuntematon, julkkis, spurgu, lääkäri, työtön, puoliso, ex-puoliso, oma lapsi, toisen lapsi, suomalainen, ulkomaalainen..... Minulle sielu on tärkein, ei se rooli mitä hän vetää.

[Hiisitär]

Aaa nin unohdin sanoa, että minua tässä "vain roolit"-ajattelussa auttaa erittäin paljon se, että muistan eri sieluja eri rooleista menneistä elämistäni. Muistan elävästi esimerkiksi 1300-luvun elämäni isän, kolme veljeäni ja palvelusväkeä. Mahtavia persoonia kaikki! 1700-luvun puolisoni oli ihailtava persoona kun taas 1600-luvun puolisoani voisin vetää turpaan, jos lupa olisi. Nykyisen elämäni veli herättää minussa yhä äidillisiä tunteita, koska hän on ollut oma lapseni aikoinaan.

Tuntemattoman vuosisadan aikaan vaimonani elänyt sielu on edelleen elämäni suurin rakkaus. Ikinä.

[Kuuhilda]

Vain roolit. Niin.
Ihan tuttu ajatustapa itsellenikin, ajattelen näin vaikkapa nyt suhteesta vanhempiini, joita ei siis koskaan oikeasti ole ollutkaan. Itse olen sen kokemuksen tilannut, kun olen sellaisen tarvinnut. Ei pitäs olla vaikea loikka siirtää tätä ajatusta nyt sitten tuohon tyttäreni kuvioon.

Ja juu, helpottais varamasti, jos voisi muistaa noita menneitä tarkemmin, muutenkin kun että tunnistaa että tuttuja ollaan
Mutta kun sen edes tietää, vaikkei muistakaan, niin helppaa jo sekin.
 

[Kuuhilda]

No niin, nyt tuli niin elävästi mieleen, miten koetan vaikkapa lastenvalvojalla tai neuvolassa sopertaa, että no ei se se nyt oikeesti, kun sillä on vaan tämmönen rooli tässä elämässä, ja sen tarkotus on opettaa mulle ja tytölle tätä tämmöstä  Saattas hyvin olla, että he keksis kaikkia kivoja toimenpiteitä meidän pään menoksi sen jälkeen

Kyllähän tuo ympäröivä maailma ja ihmiset asettaa syytteitä ja paineita, mutta nekin jaksaa ottaa vastaan, kun itse tietää että on toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.  vaan kaikille jotka muuta väittää.
Ja minusta sinä toimit tuossa isäsi tilanteessa just niin kun parasta onkin...vahingoksi hän vain lopulta lapsille olisi. Niinkun ittelles myös.

Minä sanoudun irti tästä järjestelijän ja höösääjän roolista nyt. Järjestäköön isä itse tyttäreensä liittyvät asiat niin kun tahtoo, ei se ole minun tehtävissäni, enkä saa antaa hänen vaikuttaa minuun senkään kautta enää.

 

[Kuuhilda]

Mä en tiedä.
Olen törmännyt semmoisiin kirjoituksiin, että se emotionaalinen side, riippuvuus, on siellä juuri siksi, että se karma tulisi setvittyä.
Kuka semmoisia hankalia juttuja kahlaisia läpi muuten?

Mutta en tiedä tosiaan. Voiko olla myös sekä että tässä asiassa?

[Hiisitär]

Solnishko, kirjoitinkin tuonne, että kun lapset ovat pieniä, vanhemmilla on vastuu ja velvollisuus heidän huolehtimisestaan. Ei tietenkään roolitus tarkoita sitä, että "jaa, lapsi, no ei se mun ole kuitenkaan, ei mulla ole sitä kohtaan mitään velvoitteita" Ei nyt mennä ihmismäisesti liian mustavalkoiseksi tyyliin on vain rooli (vanhempi ja koko vanhemman uhrautuvaisuus) tai ei ole roolia (sielu vaan säätää toisen sielun kanssa välittämättä tippaakaan) Maatasolla on asioita, joista täytyy huolehtia, jotta tänne tullut sielu selviää - esimerkiksi syöminen/syöttäminen. Sen lisäksi on sielulliset tehtävät, joita itse kuvailin. Kumpikaan ei sulje toistaan pois (kauheeta, jos niin olisi!)

Siinäpä onkin ihan oikeasti hyvä kysymys, että miten tasapainoilla henkisen tiedon ja maallisten velvoitteiden/odotusten välillä! Ei nyt liity lapsiin mitenkään, mutta esimerkiksi pidin itse 6 välivuotta lukion jälkeen. Joka vuosi piti hakea keväällä ja syksyllä opiskelupaikkaa - siitä huolimatta, että tiesin, ettei minun ole vielä aika opiskella. Työkkärissä piti aina selittää ummet ja lammet, että "joo, olen hakenut sinne ja tänne, suunnitelmissa on sitä ja tätä", koska sitähän minulta haluttiin kuulla. Olisin joutunut ongelmiin, jos olisin selittänyt, että "sisäinen kutinani sanoo, ettei vielä ole aika opiskella, joten keskityn ihan muihin juttuihin. Teen seuraavan liikkeeni, kun sisäinen ääneni sanoo, että on aika sille". Hoitoonhan minut olisi laitettu! Tai sanottu, että olen liian nuori ymmärtämään omaa parastani. Tietynlaista tahdikkuuttahan tämä kysyy. Mitä sanoa ja missä tilanteessa ja kellekä. Toisaalta riittää, kun itselleen on kuviot selvät! Ei syvempiä kuvioitaan ja tietouttaan tarvitsekaan jakaa muille, jos tuntuu, etteivät muut ymmärrä tai että olisi parempi olla vaan hysshyss :

[Hiisitär]

No niin no hyvä, ajattelin jo, että nyt minut on - taas kerran - ymmärretty kylmänä ja välinpitämättömänä paskiaisena, aahaha (mikä  ) 

[body electric]

Karmallinen suhde joka ei enää toimi voi olla kyllä vaikee juttu - Omalta kohdalta tiedän että munkin pitäis vaan antaa sen vähitellen jotenkin itsekseen hiipua, antaa sen toisen ymmärtää että mä olen niin paljon muuttunu.

Jos on kyse miehen ja naisen välisestä jutusta, niin sitä voi yrittää ihan sellasiakin tosi ruohonjuuritason juttuja ku että esimerkiks uus hiustenväri, uus tyyli, uudet harrastukset  Sekin on aika voimakas viesti kunhan ei anna sen toisen ymmärtää että "teen tämän kaiken nyt vaan sinun takia".

Ihan konkreettista on ottaa etäisyyttää logistisesti, tavata entistä harvemmin, soitella harvemmin, korostaa oman yksinolon tarvetta.

Ja ehdottomasti kannattais luopua sellasten asioiden ymmärtämisestä ja tukemisesta ku esim toisen juopottelu, itselle ahdistavat jutut toisen elämäntyylissä - valitettavasti: täytyy vähän kovettua. 

[Hiisitär]

Kyse ei niinkään ole kovettamisesta vaan sanoisin enemmänkin oman voiman ottamista taas omaan käyttöön. Sen sijaan, että antaa toisen manipuloida itseään ja yrittää pelastaa toista (koska syystä X niin pitäisi), pitääkin rajansa. Tulee vastaan siihen saakka, kun tuntuu hyvälle.

Laitan tähän aiheeseen liittyen vielä tämän vanhan tekstinpätkän, joka kiertää täällä foorumilla säännöllisin väliajoin : Löytyy yhä myös omana vanhana ketjunaan täältä.


"Sanohan sitten minulle, Jumala, millaisia lupauksia ihmissuhteessa pitäisi antaa ja millaisia sopimuksia noudattaa? Millaisia velvoitteita ihmissuhteisiin sisältyy? Millaisia ohjenuoria pitäisi etsiä?

-   (---) Vastaus on, ettei mitään velvollisuuksia ole. Ei ihmissuhteessa eikä koko elämässä.

Eikö ole velvoituksia?

-   Ei ole. Ei rajoituksia, ohjenuoria eikä sääntöjä. Sinua eivät myöskään sido olosuhteet eikä laki. Et myöskään ole ansainnut minkäänlaista rangaistusta rikkomuksistasi, sillä et kykene rikkomuksiin – Jumalan silmissä ei ole olemassa rikkomuksia. (---) Sinulla ei ole ihmissuhteissa velvoituksia, ainoastaan tilaisuuksia. Tilaisuudet, eivät velvoitukset, ovat uskon kulmakivi ja kaiken hengellisyyden perusta. Et ymmärrä asian ydintä niin kauan kuin näet asian toisella tavalla. Suhde – sinun suhteesi kaikkeen – luotiin täydelliseksi työkaluksi sielun työtä varten. Siksi kaikki ihmissuhteet ovat pyhiä. (----) Älä koskaan tee ihmissuhteessa mitään velvollisuudentunnosta. Tee se mitä teet sen suurenmoisen tilaisuuden takia, joka ihmissuhteesi tarjoaa – voit päättää ja olla mikä todella olet.

Kuulen mitä sanot – silti olen aina luopunut ihmissuhteista, kun ne ovat käyneet hankaliksi. Sen seurauksena minulla on ollut monia peräkkäisiä ihmissuhteita, vaikka lapsena ajattelin että niitä olisi vain yksi. En tunnu tietävän miten ihmissuhteesta pidetään kiinni. Luuletko, että ikinä opinkaan? Mitä minun pitää tehdä, että se onnistuisi?

-   Saat asian kuulostamaan siltä, että ihmissuhde on onnistunut jos siitä pidetään kiinni. Yritä olla sekoittamatta pitkäaikaisuutta hyvin tehtyyn. Muista, että sinun tehtäväsi tällä planeetalla ei ole ottaa selvää kuinka kauan jaksat pysyä samassa ihmissuhteessa. Sinun tehtäväsi on tehdä valintoja ja kokea kuka todella olet. Tämän tarkoituksena ei ole puoltaa lyhytaikaisia suhteita, muttei pitkäaikaisiakaan mitenkään erityisesti vaadita. Tämä verran voin kuitenkin sanoa: pitkäaikaisissa suhteissa on suuria mahdollisuuksia molemminpuoliseen kasvuun, ilmaisuun ja täyttymykseen ja se on oma palkintonsa.

(---) No miten minä onnistun siinä?

-   Ensinnäkin sinun on varmistuttava että aloitat suhteen oikeista syistä ((---) Tarkoitan ”oikeaa” suhteessa siihen suurempaan tarkoitukseen, joka elämälläsi on). (---) Useimmat ihmiset aloittavat suhteensa ”vääristä” syistä: he haluavat tehdä lopun yksinäisyydestä, täyttää tyhjän kohdan elämässään, saada rakkautta tai hankkia rakkauden kohteen – ja nämä ovat väärien syiden parhaasta päästä. Jotkut yrittävät kohentaa ihmissuhteen avulla sukupuolielämänsä laatua, toipua edellisestä suhteesta tai, uskokaa tai älkää, silkkaa ikävystymistään. Mikään näistä syistä ei toimi, eikä sellainen ihmissuhde onnistu, jos se ei muutu jyrkästi sen kuluessa.

Minä en ole aloittanut ihmissuhdetta noista syistä.

-   En ole asiasta niinkään varma. Et taida tietää miksi olet ne aloittanut. Et ole varmaan edes ajatellut koko asiaa. En usko sinun aloittaneen ihmissuhteita harkitusti. Luulen, että olet vain ”rakastunut”.

Niin juuri

-   Etkä varmastikaan ole pysähtynyt miettimään miksi ”rakastuit”. Mihin reagoit rakastumalla? Millaisia tarpeita rakastuminen sinussa täytti? Useimmille ihmisille rakkaus on vastareaktio täyttymyksen kaipaukseen. Kaikilla on tarpeita. Yksi tarvitsee sitä, toinen tätä. Kumpikin näkee toisessa tarpeensa täyttymyksen. Sitten tehdään – hienovaraisesti toki – kaupat. Minä annan sen mitä minulla on annettavaa, jos sinä annat sen mitä sinulla on. Liiketoimi se on, mutta ette puhu siitä rehellisesti. Et sano ”Minä tarjoan valtavan paljon” vaan sanot ”minä rakastan sinua valtavan paljon” ja siitä pettymykset alkavatkin.

(---) Sinun selityksesi vie suhteesta kaiken romantiikan. Mitä pahaa on siinä, että rakastuu korviaan myöten ajattelematta?

-   Ei mitään. Rakastu vain sillä tavalla niin moneen ihmiseen kuin tahdot. Jos kuitenkin haluat muodostaa elinikäisen ihmissuhteen, voisi olla järkevää lisätä mukaan vähän ajatustakin. Jos taas nautit suhteesta toiseen seilaamisessa – tai vielä pahempaa, haluat jääräpäisesti säilyttää suhteen, koska luulet, että sinun ”täytyy” – ja jos nautit tämän saman kuvion toistumisesta kerta toisensa jälkeen, silloin voit huoletta jatkaa samaan tyyliin.
(---) Jos te molemmat olette tietoisesti sitä mieltä, että suhteenne on teille tilaisuus eikä velvollisuus – tilaisuus kasvuun, täysimittaiseen itseilmaisuun, täyteen elämään, pikkumaisuuksien parantamiseen ja lopulta yhtymiseen Jumalaan sielujen sulautumisen kautta – ja sitoudutte siihen ettekä tavanomaisiin vakuutteluihinne, silloin suhde alkaa olla hyvällä pohjalla.

Onnistumisesta ei kuitenkaan ole takeita.

-   Jos haluat takeita elämääsi, et halua elämää. Haluat vain ennalta laaditun käsikirjoituksen toteuttamista. (---)

Olkoon. Ymmärrän. No, nyt suhteeni alkaa olla ”hyvällä pohjalla”. Miten minä saan sen jatkumaan?

-   Tiedä ja ymmärrä, että vastaan tulee haasteita ja vaikeita aikoja. Älä yritä välttää niitä. Ota ne avosylin vastaan. Kiitollisena. Pidä niitä Jumalan lahjoina, suurenmoisina tilaisuuksina tehdä kaikkea sitä mitä varten suhteenne aloititkin. Yritä ankeina aikoina olla pitämättä kumppaniasi vihollisena ja vastustajana. Älä pidä ketään äläkä mitään vihollisena – tai edes ongelmana. Opettele näkemään kaikki ongelmat tilaisuuksina. (---) Et koskaan vahingoita ihmissuhdetta – tai ketään ihmistä – näkemällä hänessä enemmän kuin sinulle näytetään, sillä siellä on aina enemmän, paljon enemmän."

- Neale Donal Walsch : Keskusteluja Jumalan Kanssa -