Kuuntelin pitkästä aikaa Johanna Kurkela - Prinsessalle kappaleen, ja kuulin sen tällä kertaa jotenkin erilailla kuin yleensä.. Normaalisti olen ajatellut biisin kertovan pienen lapsen kuoleman odottamisesta ja kuolemasta. Nyt kuitenkin heräsi ajatus henkioppaiden ja tuonpuoleisten "saattajien" valmistelevan matkaa meille henkimaailmasta tähän maailmaan, maapallolle.
:
Kappale sai minulle täysin uuden merkityksen. Heräsi ajatus, että ehkä myös henkimaailmasta tähän maailmaan siirtyessä koetaan surua, aivan kuten mekin suremme jonkun läheisen "kuolemaa"..
"Yötä vasten vaikka lähdit, jatka vain vaikka on se suuri suunnaton. Kohti valkeata rantaa, laivan mun laulujen sä kuljet tietäen. Ettet pelkää pimeää, siellon monta kynttilää. Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan.."Pimeys voisi esimerkiksi merkitä sitä, kun monesti tuntuu olevan tässä maailmassa niin eksyksissä ja hukassa, eikä tiedä mihin päin mennä ja mitä etsiä. Yhtään ei tiedä mitä eteen tulee. Pystyy vain elämään parhaansa mukaan tässä hetkessä, ja luottaa siihen että elämä avautuu sitä kulkiessa. Kynttilä taas voisi merkitä asioita ja ihmisiä jotka muistuttaa ja antaa viitteitä henkimaailman läsnäolosta, sekä omasta suunnasta ja syistä, miksi tänne ollaan tultu. Vaikkei sitä varsinaisesti muistetakaan täällä ollessa.
Tällaisia ajatuksia heräsi itselle.
Tuli jokseenkin turvallinen olo kun ajattelee, että luomme yhdessä henkimaailman kanssa ympyrän, jossa nuo kuolema ja syntymä ovat vain pakollisia siirtymävaiheita. Ja että molemmin puolin se "kuolema" olisi ihan yhtä haikea tapahtuma. Ns. menetetään läheinen sielu tositosi pitkäksi aikaa tänne maapallolle haahuilemaan.
Ehkä toisella puolella se vain tiedostetaan paremmin että tämä kaikki on vaan väliaikaista?
Alla vielä linkki
:
https://www.youtube.com/watch?v=908IZPBag30
