Hei ansku1, kirjoituksesi herätti paljon ajatuksia. Uskon, että neitsyt on merkkinä sellainen, jossa minulla riittää eniten opittavaa ja sulateltavaa. Seurustelin pitkään miehen kanssa jolla on stelliumi niin kaksosissa (merkurius-jupiter-noususolmu-aurinko) 8. huoneessa kuin neitsyessä (mars-kuu-pluto-uranus) 10. huoneessa. Usean päivän mykkäkoulut kuuluivat kuvioon, enkä millään jaksanut kestää sitä. Ehdin raivostua vähintään kolme kertaa sinä aikana, kun mies mökötti ensimmäistä.
Suhde sittemmin päättyi juuri tästä syystä, mutta ystäviä olemme (yllättäen!) edelleen.
Toisaalta taas muistan ensimmäisiä vakavia seurustelusuhteita, joiden myötä tutustui toisenlaiseen elintapaan kuin kotona: kaikki oli muualla paremmin. Meillä kotona oltiin hyvin vapaamielisiä uskonnon ja politiikan suhteen, poikaystäväni kotona taas luettiin jouluaattona evankeliumi etc. ja minä olin tietysti sitä mieltä, että juuri näin pitäisi meilläkin tehdä.
Taisin pari saarnaakin kotona pitää, tosin minun aikuisikäni joulutraditioihin ei kuulu evankeliumin lukeminen... Oletan, että poikaystävän kotona ainakin hillitään tunteita kun "vieraita" on paikalla, ja saattaahan olla, että siellä ei riidellä! Mahdollista on myös, että poikaystävä on voinut (ihan huomaamattaan ja hyväntahtoisesti) kiinnittää riitelyynne huomiota, ja tyttäresi on kokenut sen henkilökohtaiseksi kritiikiksi ja kokee menettäneensä kasvonsa.
Minulla on tuttavapiirissä moninkertainen neitsyt.
Huom, poistelin tästä välistä ihan turhaa juttua. Hän on käsikirjoittanut koko lapsuutensa ja samalla koko elämänsä uusiksi ja itselleen sopivaksi. Lastenkin elämä on valmiiksi käsikirjoitettu. He harrastavat oikeita asioita, vanhemmat samoin, matkustellaan, tehdään kaikkea sitä mitä kuvitellaan "kunnon" ihmisten tekevän. Kaikelle on aikataulu, poikkeamia ei kerta kaikkiaan suvaita.
Olen vähän peloissani, sillä en tiedä, mitä tapahtuu, jos tällaisen ihmisen elämä romahtaa ja todellisuus raadollisuudessaan paljastuu. Minut on tavallaan tahtomattani (ainakin toistaiseksi) sidottu hänen elämäänsä ja olen melko neuvoton. Olen ottanut ainoaksi keinokseni olla itse mahdollisimman avoin ja rehellinen. Yritän myöskin pysyä kaikesta hieman sivussa, mikä minunkaltaiselleni höselölle on jo saavutus sinänsä.
Toisaalta ajattelen, että ehkä kukaan ei ole aikaisemmin nostanutkaan kissaa pöydälle (ja nyt se saattaa olla vähän liian myöhäistä), ehkä hänen on vain annettu rakentaa illuusioitaan kaikesta. Läheiset eivät kenties ole aluksi hennonneet puuttua ja mahdollisesti sittemmin eivät enää uskaltaneet?
Luuletko, että sinulla olisi mahdollisuus jutella asiasta "yleismaailmallisesti" tyttäresi kanssa, mikäli se nyt neitsyen kanssa onnistuu? Hän tuntuu vaativan itseltään täydellisyyttä ja samaa myös teiltä. Toisaalta sinuun saattaa liittyä liikaa latausta, ja joku täysin ulkopuolinen voisi olla parempi vaihtoehto. Jos ylimääräistä rahaa olisi, menisin itse välittömästi terapiaan ja suosittelen sitä muillekin.
Ja jos jo miehesi kanssa itsekin huomaatte lähtevänne herkästi riitelyyn, voisitte ehkä keskenänne keskustella aiheesta ja yrittää vähän venyttää pinnaa herkkähipiäisen tyttärenne läsnäollessa, varsinkin kun hänen kipupisteensä tuntuvat olevan kovin toiset kuin teidän?
Tällaista sekavaa tilitystä, toivon ettet pahastu. Kaikkea hyvää!
Tina
